pettuvirkele.
nyt se ruttunaama pukkaa uutta kuumetta. ja mä olen niin lähellä menettää hermoni.
töissä, sen lisäks että työt on joskus aika kuluttavia jo itsessään, olen joutunut keskelle viiskymppisten akkojen valta- ja reviiritaistelua. oltiin tänään palaveeraamassa pomon kanssa. ensin yritin kohteliaasti kieltäytyä koko hommasta, koska asia ei varsinaisesti mulle kuulu, mutta se ei sopinut. sitten päätin vastoin tapojani olla koko palaverin naamari napissa. ja melkein onnistuin. lopuksi lyhyesti sanoin mikä tökkii, ja neuvoin työpariani (mitä kohteliaimmin) hankkimaan itsetuntopillereitä. sitten poistuin ihmisten etuun vedoten. lopputulemana oli se, että lepakkoapurini ei suostunut puhumaan mulle, ja sanoinkin sille ettei muhun kannata moista yrittää, elänhän naisen kanssa, ja tiedän miten ne toimii. tiesittehän että paras lääke suuttumiseen on vastasuuttuminen? koska se ei heti alkanut puhua mulle, käskin sen haistaa paskan, ja jo tunti moisesta se tuli ihan normaalisti puhumaan mulle. (naiset! naiset!) *
ja sitten tulen vähän ressaantuneena himaan, ja ruttunaama makaa naama valkosena sohvalla, ja kuume kipuaa taas kohti neljääkyppiä.
pettuvirkele. mulle alkaa riittää. päivystykseen alan tehdä lähtöä.
p.s. luojalle kiitos ihanasta ystävästä, joka tulee valvomaan leijonapoikaa siksiaikaa. mielellään. *rakkautta tähän*
* emmä toki mikään maailman vittumaisin akka ole, ja olen apuriani oppinut sen verran tuntemaan, että tiedän mitä sille voi sanoa ja mitä ei. ja haistapaska vaan nyt sopi tähän väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti