otollinen maaperä

juttelin tässä illan päätteeksi esikoiseni kanssa.

no kah.
se haluais jotenkin räväköittää ulkonäköään, ja sen koulukaverit on ehdotelleet sille jo pitemmän aikaa meikkaamista. esikoinen on kieltäytynyt kohteliaasti. siksi ettei se osaa, ja siksi ettei mamma tykkää.
sen luokkakaverit on tuominneet mut ahdasmieliseksi, mutta raasu kiltti lapsi puolustelee äitinsä mielipiteitä.
sillä:
"äitini on sitä mieltä että jokaisessa ihmisessä on jotakin kaunista. "
"sitä voi korostaa kevyellä meikillä, sitten kun osaa. mutta vielä ei ole sen aika. 8kk päästä saan alkaa harjotella."
- "no sit ne ei varmaan tykkää musta kun meikkaan aika raskaasti." (teinin ystävä)
"eikun ne kyllä pystyvät näkemään sen sisäisen kauneuden, jos ja kun ihmisessä sitä on. että kyllä ne sustakin tykkää vaikka haluat säväyttää meikkaamalla."

että joo. ihanaa kun mun oh, niin viisaat ja oikeat ajatukset osuu otolliseen maaperään! saapi nähdä kuinka jäljessä seuraavat kaksi omaksuvat viisaita sanoja....


p.s. pojasta tulee varmaan stuntmies tai pelle. se on keksinyt äärettömän hauskan tempun. se putoaa pehvalleen tahallaan, ja nauraa hersyvästi päälle. sitten se siitä heittäytyy selälleen lattialle, kolauttaa päänsä ja nauraa vielä enempi. voi rakkaus.
myös kuperkeikan heitto on nyt cool. ja kaikki heittovoltit.

ja se viimenen hokee "mamma, sä oot ihana. mamma, sä oot ihana. mamma mä rakastan sua. mamma mamiki on ihana." huoh.