kun poika kattoon lenti

viimeyönä poika istui mein huoneessa tuolissa ja kohosi yhtäkkiä kattoon. hitto että säikähdin. ryntäsin pystyyn katsomaan kuin sen sais alas.
emäntä himppasen säikähti mun äkillistä poukkoilua ja yritti rauhoitella ja pitää vaatteista kiinni.

olin tietty aivan niitit kun oli kiiretilanne, ja toinen ei ymmärrä vaan yrittää pidätellä.

saatuani itseni pojan alle, tiesin taas että tää oli niitä.
silmiin jääviä unikuvia. tää on käynyt ennenkin. useita kertoja . se että säpsähdän hereille, mutta unikuva ei katoa silmistä ihan heti. *

seisoin sit huoneen nurkassa tuijottelemassa tavallista kattolaastia tovin, ja palasin sänkyyn.

episodi tais aiheuttaa murulle hiukan ylimäärästä huolta, sillä kun aamulla poikuli heräsi määkimään, ja mä sitä lohduttamaan, yhtäkkiä makkarista syöksyy pörrötukkanen muru ja vauhkona katselee ympärilleen. oli eukko kadonnut vierestä, eikä ollut sohvallakaan. selkeesti säikähti. löydyinhän mä. ihan siitä sen nenänedestä, lastenhuoneen ovelta. (lisähupia tästä kuvailusta saa ne jotka oikeesti tietää tän mein asunnon koon. tämä on pieni. siis niin pieni että se on suht yhdellä silmäyksellä nähty.)

* olen herättänyt muita ihmisiä kaivamaan siiliä seinästä. ja olen repinyt tukasta pitäen ylös sängystä kun käärme meni toisen tyynyn alle. olen myös sytyttänyt koko taloon valot koska kattomaali valui. kerran mun huoneessa seisoi tuntematon mies. ja murun isän kuoleman vuosipäivänä murun isä. mulla on myös ollut aika graaveja ongelmia katosta tulevien mummojen kanssa yhdessä vaiheessa. (mikähän siinä on että lapset nousee kattoon, mummot tulee sieltä btw...)
ihan normaalilta kuulostaa, eikö?