aamulla ohjeiden noudattamatta jättämistä.siirto omaan huoneeseen. katatonista huutoa.
lelujen keräämiskehoitus. ei. kylläpä. ei. kylläpä. mamma auttaa. poika huutaa, potkii, karjuu.
siskon kiusaamista. jäähylle. karjua huutoa. pääset pois kun lakkaat huutamasta. huutoa huutoa huutoa. käynti parvekkeella jäähtymässä. itku pojalle. itku äidille.
uloslähtiessä itku kun ei ole kenkiä jalassa. mä laitan. huutoa, itkua. laitanko mä nää? lakkaa huutamasta sitte.
metromatkalla ilosena. ulos metrosta. natinaa haluan metroon, haluan metroon, haluan metroon.
kiva kierros korkeasaaressa. haluan kävellä. haluan rattaisiin. haluan kävellä. haluan metroon.
purkka suuhun. putos. purkka suuhun. putos. pure sitä. en. pure sitä. en. pure tai mä otan sen pois. en pure. sormet suuhun. huutoa mä puren. mä puren. puren mä.
unillemennessä itkua karjua huutoa. mä lepään. mä lepään. mä lepään. no lepää hemmetti.
huoh. päivä puolessa. ihanata.
ostetaan hermo. pitempi.
Ihan hiukan muunnellen kuulostaa meidän 5,5vee L:ltä. Noin se juuri itteensä ilmaisee ja aina täysillä. Jotenkin se kiihdyttää ittensä vähän väliä jonnekin umpikujaan niin ku vaikka uloslähtö ilman kenkiä: ei laita, ei anna laittaa, ei lähde ilman. Toimivin konsti on odottaa tunti, että hän saa kerätä itteensä ja pystyy sit taipumaan johonkin noista. Mutta sehän ei aina oo mahdollista.
VastaaPoistaMut kyllä siitä vielä ihminen saadaan, ja onhan se niin ihanan innostuva ja nopeasti syttyvä. Tsemppiä teille, kyllä se kysyy niitä hermoja.
tuo "kiihdyttää itsensä umpikujaan" kuulostaa niin tutulta. meillä siirtymätilanteet sujuu onneks hyvin, mutta mikään muu just nyt ei. toimintaterapeutin kanssa kun juttelin, sille tuli mieleen ainoostaan hypersensitiivisyys, mutta siitäkään ei ole pojan kohdalla kyse. (esim. ei siedä lohduttelua ollenkaan.)
VastaaPoistaonkse vaan sit se "suuritarpeinen" lapsi joka kysyy aikuisen hermoja yli kaiken järjen?
mll:n sivuilta löysin muutaman hyvän artikkelin, esmes. lapsi on uhmaiässä, lapsi kokeilee rajoja, lapsi on jatkuvasti ärtyinen ja kiukkuinen... jospa niistä olis apua. ja puhelusta neuvolaan...
huoh. ihana lapsi se pohjimmiltaan on. haluaisin vaan "kohdella sitä oikein", sen temperamentin mukaan. menettämättä arjenhallintaa, hellyyttä ja hermoja.
se on niin nimenomaan ihanan innostuva, älykäs ja nopeasti syttyvä tuokin. hauska, sulonen poika. raivostuttavan rakas riiviö.
Mä kiidättäisin ton otuksen toiminta- tai ihan mihin vaan - terapiaan, jos se suinkin ois mahdollista, mut ei se nyt täällä asuessa ole. Toivottavasti myöhemmin sit on. Oon tehnyt kotidiagnoosin sensorisen integraation häiriöstä ja uurastanut ja hikoillut sen parissa, niin onhan tää loksahtanut eteenpäin. On vaan aika usein sellainen olo, et voi kun sais olla "vain" äiti lapselleen.
VastaaPoistaMutta kyllä nyt talven aikana tosiaan on tullut esiin jo sellainenkin mahdollisuus, että siinä umpikujatilanteessa hän yhtäkkiä luovuttaa, pakittaa ja sanoo tietyllä äänenpainolla "tai kyl mä sit ehkä vähän voin" ja esim. laittaakin ne kengät jalkaan.
Perusongelma siis on, että tuolla menee niin paljon aikaa ja voimia perusasioiden kanssa (aistiärsykkeitä tulee liikaa tai liian vähän eikä ne mene perille), et se hankaloittaa arjen sujuvuutta päivittäin (kuten siinä mll:n jatkuvasti ärtyisen lapsen kuvauksessakin todettiin; vaikka mua jotenkin tökkii se mll:n kirjoitustyyli monessa) ja vaikuttaa ihan selvästi itsetuntoa laskevasti. Ja meillä se vaikuttaa kyllä vähän siskoonkin jo: sillä olis intoa ja valmiuksia moneen asiaan NIIN paljon enemmän ja sit kaikki aika menee ihan peruspäivistä huolehtimiseen. Se osaa jo katsoa siskoaan vaivihkaa ja sit vilkaista muhun, että "taas äiti tätä" ja vetäytyä tarpeineen paikalta. Onneks myös L osaa nauraa itselleen, tyyliin "mä oon äiti aika hassu, kun mä aina innostun jostain ihan hölmöstä ja sit mulla ei oo mielessä mitään muuta ku se, ja sit se aina unohtuu ja tulee taas joku uus juttu enkä mä ajattele mitään muuta".
Mutta kyllä tässä kevään aikana on tosiaan tehty hidasta läpimurtoa näissä ongelmissa ihan nyt sit ominkin voimin ja oman perheen kesken vaan, kun muuta ei ole tarjolla. Onneks eskarissa sujuu nykyään aika hyvin.
aattele miten ajattelevainen ja huolehtivainen sä olet! monet ei yhtään just mieti, vaan hermoilee kun lapsi on niin "ärsyttävä", kun just pienillä tukitoimilla kotonakin saa sitä hommaa sujuvasti etenemään. että kun ottaa lapsen (ihan jokaisen) erityis- ja temperamenttipiirteet huomioon arjessa, ei siitä tule kelleen sellasta sonnassa rämpimistä.
VastaaPoistamua just säälittää ruttu, kun se on niin seesteinen nykysin, että pelkään sen häviävän tapettiin kun kundi vie kaiken ajan. ja siinä kaaoksen keskellä pelkään myös sitä, että menetän itse otteen tuohon ihanaan ja rakkaaseen pikkumieheen. että sen elämästä tulee yhtä älä-älää ja ei-eitä, vaikka se ei ole millään muotoa sitä ansainnut. mein ongelmat johtuu (luulen)) eniten mun omasta typeryydestä, ja taidottomuudesta taiteilla siinä rakkauden ja rajojen välimaastossa. ts. annan siimaa väärissä, ja rajotan väärissä kohdissa. ...kun osais vielä lukea pieniä vihjeitä paremmin.
mähän käytän kotosalla ihan sherbornen pikkujuttuja kiintymyssuhteen tukemiseksi, varsinkin silloin kun tuolla poikasella oli sitä eroahdistelua. toimi.
ja mä komppaan sitä että noi mll:n jutut on osittain ärsyttäväänkin sävyyn kirjoitettuja, mutta muutaman pointin sain taas palautettua omaan mieleeni sieltä.
tsemppaan sen kanssa että kun poika haluaa huomiota (hyvällä) se sitä rajattomasti nyt saa. en ainakaan vuoteen sano "odota vähän, teen tän ensin", koska oikeestihan mikään ei ole niin tärkeetä kun kaksvuotiaan tärkeä asia. ja se sille pitää osoittaa. kaikkea arjen sujumistkaan ei ton ikäseltä voi ottaa itsestäänselvyytenä, vaan kaikesta pienestäkin voi vähän kehasta... että siitä tuntuis just siltä mitä se on. maailman mahtavin pieni ihminen.