...ja kuulee mitä haluaa.
optimismi on oikeesti ihan hyvästä. se että jaksaa yrittää onnistumisen toivossa, että tietää että pilvienkin takana se aurinko paistaa, ja uskoo kaikkeen hyvään tässä maailmassa.
tekstailin ystävän kanssa aamulla. se laittoi mulle viestin joka a) oli aivan totta asiaa ja b) syventi mun epätoivoa entisestään.
en mä viestistä kiukustunut, korkeintaan ittelleni. sitähän varten ystävät on, että ne sanoo totuuden, vaikkei se olis aina kivaa.
vituttaa vaan olla aina niin tyhmä ja naiivi. oon taas vissiin ihmisten puheista poiminut vaan ne hyvät asiat mitä haluan kuulla. ja sitten kolahtaa. ja kovaa.
kuuluuks tähän hiton aikuistumisprosessiin joku realisoituminen?
että rupeis kuuleen mitä ihmiset todella sanoo? tajuis ettei kaikki ole niin hyvää ja kaunista, mutta että sen kanssa voi elää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti