stalkerit

enkä ees kehtais sanoa, miks tää netti on nii kiva...
mut kerronpa kuitenkin.
me stalkattiin porukalla esikon sulhasehdokasta. (meillä kävi vieraita! rasti seinään!)
kyllä! miten noloa! (se stalkkaus.)
mutta meistä kaikista se oli ihku!

että kotiin vaan näytille moinen!

(koska uskaltaa tulla? mitä veikkaatte? missä vaiheessa te olette esitelleet "tyyppejä" äideillenne?)

kyllä äitis tietää

"äiti, ku mulla olis yks juttu..."

hahahah! tiesin. se mitä äitis ei tiiä, sitä ei tarvikaan tietää.
nii.

kaukovilkasulla persoonallisen oloinen heebo. 
jepjep.

nuuh...

eilen olin tyttöjen kanssa muutaman tunnin kotona keskenään.

muru nappas poikulin ja lähti katsomaan lätkää. taisin hössöttää ennen niiden lähtöä, sillä asiasta kuittailtiin (ihan hyvällä), mutta pelkäsin kyllä että murun lehmänhermo katkeaa ennenkuin ne on ulkona ovesta. miks mun pitää aina kysellä ja tuputtaa? ehkä siksi kun olen äiti.

iltakahvilla ollut ystäväni että oliko hankala laskea niitä matkaan? olihan se. sanoin että jos olisi ollut joku peruste kieltäytyä, niin olisin sanonut ettei poika voi mennä. miksi? en tiedä. muru hoitaa ihanasti ja asiantuntevasti vauvaa, ja vapaailta pikku rääkyleestä tekee toki hyvää. sekä mammalle, että tytöille. saivat laatuaikaa hekin. mutta se napanuora on vaan niin lyhyt. vielä.

illalla telkkarissa oli pieni vauva. aloin itkemään. laitoin murulle viestin josko ne tulossa kotiin päin. keuhkoja ja sydäntä puristi jo.

poika varmaan haistoi unen läpi kodin (tai maidon) tuoksun. ei aikaakaan kun turvaistuimesta alkoi kuulumaan tyytymätöntä käninää. riisuin itseni ja pojan mahdollisimman vähiin vaatteisiin ja vauvan hiissailemaan peiton alle mun kainaloon. pikkuapina. se tarttui rintaan kaksin käsin, ja nukahti samoin tein tissi suussa. mun poikanen.  mä nuuskin sen tukkaa ja olin onnellinen.