lisää kiukkua

"mä en todella halua vesisadetta! mä haluan lunta! mä en pidä vedestä! mä haluan lunta! haluaaaaaan! -byääääääh"

että juu.
nyt mua vähän jo hymyilyttää.

mr. oppositio

justiinsa meinasin laittaa myyntiin yhden karmivalla mentaliteetilla varustetun mr. oppositio kaksjapuolveen. ai saakeli että tää muuttoressi tuo pojasta kaikkea kurjaa piirrettä esiin. sitä vauvaillaan, purraan, lyödään ja ollaan yleisesti vaan erimieltä kaikesta. itseä kun väsyttää, ja on semmonen muutonlyömä olo, niin soppa on taas kuumana.

sit mä nappasin muksut ja koirat ja painuin metsään.
ruttu talutteli pikkuruista churroa, ja mr. oppositio viiletti spanielin hihnan päässä.
45minuuttia tauotonta kirmaamista, iloa ja hauskoja juttuja, auringonpaisteessa, pellon laidassa.

ne on nää pikkuasiat jotka saa mut odottamaan huomistakin luottavaisena. vaikka ennen lenkkiä oli fiilis että mäenenääjaksatätä.

uhmat (alkava ja never ending)

voih.

ekaa kertaa on tässä äitiysuran aikana mieleen myydä noi lapset ukko mustalaiselle, tai karata itse jonnekin hermoparantolaan. anoppilasta kotiuduttua on kaks päivää mennyt noilla hirviöillä huutaessa, uhmatessa ja tapellessa. nyt alan ymmärtää mistä ne ihmiset puhuu, kun marisevat että pienten lasten kanssa on niin rankkaa.

tässä kahden päivän aikana kaikki hereilläoloaika on mennyt lapsia ojentaessa, toisten kimpusta erotellessa, töllöilyn kieltämisessä, huutoa kuunnellessa, tavaroita pelastellessa. ei tämmöstä settiä ole oikeasti ikinä tässä talossa ollutkaan.

leijonamiestä vaivaa mun mielestä hampaat, murun mielestä alkava uhma. ehkä molemmat. se ulisee, parkuu, valittaa, puree ja muutenkin töllöilee minkä kerkeää. ei kuuntele ohjeita, eikä kieltoja.

ruttunaaman osalta pitis olla kai tyytyväinen että tyttö tuntuu ajattelevan omilla aivoillaan. se vaan on aikuisille jotka sitä tässä elämässä yrittää ohjata, hiton rasittavaa. mutku, mutku, mutku se sanoo. ohjeet ei mene jakeluun asti, ja neiti kirkkain silmin ymmärtää mitä sanotaan, mutta ei tee mitään sinne päinkään. neuvolantäti meinaan sanoi nelivuotis-tarkastuksessa, että nelivuotias on jo rauhallinen ja seesteinen pieni ihminen. no ei ainakaan täällä. todellakaan. joko sillä edelleen on uhma päällä, tai sitten se on vaan tommoi syntymärähjä.  

(ennen mua aina sapetti julkisilla paikoilla kiljuvat ja huonosti käyttäytyvät ipanat. nykyään jos karjuja on lähemmäkään nelivuotias niin huokaan helpotuksesta ja lähetän lämpimiä ajatuksia vanhemmille. karjuva nelivuotias antaa mulle toivoa siitä että tuon neidin käytös on ihan ikätasoista.)
tytölle olen yrittänyt selittää selvin sanoin sopimamme asiat. ja kyselemällä vielä varmistelen josko on ymmärtänyt. kyllä on, muka. mutku. ja selitän ja selitän ja ymmärretty on. muka. mutku... aaargh!

poikaan on tehonnut nyt alkuillasta panadol ja kiinnipito, pieni tasainen hetki meneillään niiden jälkeen. leikkii tyttöjen kanssa rauhoissa. edes hetken. huoh.


- ostetaan pinna. pidempi.