läski

hemmeti.
mä tulin ihan yhtäkkiä läskiksi.
siis ahdisti kun tuntui että kroppa oli jotenki koko ajan tiellä, vaatteet puristi ja tuntui kaikinpuolin ahdistavalta.

sitten kävin vaa'alla ja kaks kiloa oli paino lisääntynyt ihan lyhyessä ajassa.
ei tsiisus!
ymmärrän että saattaa kuulostaa ihan hiton naurettavalta moinen, mutta mulla petti ihan närvi.
siis tähän kroppaan kun tunkee vaivihkaa kaks kiloa. ja vaikka kaks, ja vielä kaks, nii yhtäkkiä olen aika pulla, eikä mikään vaate enää sovi. enkä voi elää kun en mahdu duunissa pöydän alle tukehtumatta omiin reisiin tai alleihin.

mähän siis oon jo pitkään painanut samat määrät, huolimatta siitä mitä lärviini ahdan. siitä syystä ehkä tämä valtava maailmanlopunmielentila.

parina iltana sitten söin iltasin ananasta ja vetelin soijamaito-marjapirtelöitä.
"ananas auttoi! terveisin entinen läski, nykyinen normi." viestin murulle.
- ai. emmä edes mitään huomannu. se sanoi. en lihomista, en laihtumista.
 höh. no ihan sama.

vasemmalla aivan ihana violetti ananas-mustikkasmoothie = voimaruokaa. oikealla murun maito-mehukeitto-seos.  kyllä näillä terveeks tulee. ja laihaks kanssa.

naurettavaa, pinnallista tai mitätahansa, mutta voin paremmin ku mokoma läski (turvotus, mikälie) läks litomaan. huoh.voi taas hengittää. ja syödä vähän suklaata.

entinen urheilija juoksee

eilen nappasin lenkkiseuraksi toisen isoista karvanaamoista.
kymppi valinta.
sain semmosta kyytiä, että ekaa kertaa pitkään aikaan lenkiltä palatessa oli hiki.
koira toimi kun ajatus, ja lumen tuiskiessa silmiin, juoksin jopa silmät kiinni. koiran viedessä kohti kotia.

mä olin sitten niin väsynyt ja onnellinen illasta ettei ole tosikaan. ihmeellisiä nuo urheilun jälkihormonit, sanon mä.

jos nyt saan tän juoksutouhun järkättyä niinkun haluan, niin puolikkaalle maratonille tähtään sit ens keväänä.
jos.
jos.

mä eilen kattelin kehonkoostumusvaakojakin. keskusteluissa ne on dumattu enimmäkseen huonoiksi, mutta haluaisin vähän lihasta, niin antaiskohan ne edes kehityksen suuntaa ilmi? toisaalta sit en halua pilata hyvää illuusiota, koska viimeks kun mittasin, oli rasvaprosentti aneemisen 11. ja siinä ajatuksessa onkin sit varsin mukava leijailla.

no katotaan sitäkin. sanoi entinen urheilija.... 

ikääntymistä?

ooh.
kohta mä taas ikäännyn, niinkun virallisesti. emmä vaan vielä ole valmis rupsahtamaan.

mä meinasin käydä itkemään kun yks anatomianasijantuntija kokeili mun selän rakennetta ja huokas tosi syvään.
"älä sano ääneen. tiedän."

saakeli.
synttärilahjaks ostan itselleni punttikortin. nyt tai ei koskaan.
pari kiloa oon saanu hinattua kesällä kadottamaani painoa takasin, mutta hemmetti, jos lihakset katoaa tätä tahtia ja nyt kun selkä jo huutaa hoosiannaa, niin kohta se on heippa työkyky ja morjens kipu ja särky.

pari lisäkiloa ja tukeva selkä olis tavoitteena.
oh pliis loord, anna mulle voimaa ja itsekuria alkaa taas hinkkaamaan sitä punttia. jooko?

hoikat ranteet

mä joskus teininä ajattelin, että jos olisin joskus hoikka, parasta mussa olis hoikat, naiselliset ranteet.
jep.

ainahan sitä saa haaveilla. emmä paljoa pyytänyt, mutta
ei tullu hoikat. eikä naiselliset.
nice.