selviytymisiä.

jossain vaiheessa kuvittelen kirjoittavani "näin pääsin yli vaikeasta erosta" selvitymisblogia. nyt kuitenkin tuntuu että kun on suunnilleen jaloillaan, ei millään jaksaisi käyvä kaivelemaan ja analysioimaan vanhoja asioita.

edelleen vaikea tajuta minne mun hyvä elämä meni?
tai minne meni se ihminen joka oli mulle tärkeämpi kuin kukaan ikinä?
tai miten voi ihminen muuttua niin radikaalisti ihan yhtäkkiä?

...haluaisin spekuloida sillä miten olen voinut olla niin kertakaikkisen pihalla ja tyhmä etten ole tajunnut/huomannut että toinen hautoo pakoa. itsesyyttelyyn minulla ei ole ystävien puolesta lupaa. jos alan tätä miettiä ääneen, tulee heti tyrmäys. joten siihenkään aiheeseen en tässä mene.

kuitti asialle on lyhykäisyydessään: mennyt on mennyttä. ihmistä joka entisestäni on tullut, en missään muotoa kaipaa. kivoja asioita ja yhteisiä hetkiä saa muistella lämmöllä, ja kuuluukin. kunhan vaan erottaa sen nykyhetkestä.

toinen hankala asia syksyllä oli keskenmeno. kauan odotettu (6x ins.)ja hartaasti toivottu raskaus meni eron tiimellyksessä kesken ihan alussa. silti isku oli musertavaa laatua. tuntui etten olisi ansainnut mitään hyvää. keskenmenon jälkeen alkoivat hormonit sekoilla ja kohdun ulkopuolista raskautta etsittiin sairaalassa muutamaan kertaan. kahden ultran ja noin kymmenen verikokeen jälkeen tulivay uudet kuukautiset, ja sen mukana veriarvotkin uskoivat että kohdussa eikä sen liepeillä tarvitse ketään kasvattaa.

vaikeuksien jälkeen elämä on alkanut tuntua hyvältä. jopa.

ensin ystävyys erään vanhan tutun kanssa alkoi vahingossa kasvaa joksikin muuksi. tuntuu uskomattomalta kuinka joku ihminen luo sisälle rauhan vaan olemalla vieressä. ihminen vielä pitää mun lapsista ja koskettaa mua niin että taju meinaa mennä. miksi ihmeessä asian kanssa pitäisi himmailla? vielä on sydän entisestäni (xxxxxxxxxxxxxx) rikki, mutta sen ihmisen olen menettänyt. kukaan ei voi korvata menetystäni entiseni suhteen, mutta joku voi olla minulle aivan jotakin muuta.

uusi ihminen on kannustanut minua eteenpäin toteuttamaan haaveitani, kuten hankkimaan sen "viimeisen lapseni"*. hän on pitänyt kädestä ja piikittänyt hormonia vatsaan. keskenmenon jälkeen, nyt tämän vuoden puolella on luomukiertoon tehty inseminaatioita 2, ja viimeisimmän jälkeen ei ovuloinutta munasolua näkynyt missään. siksi lääkäri määräsi seuraavaksi femar-kuurin, ja se kasvattikin kaksi mainiota munasolua. munasolut irroitettiin 26.2 hormonipiikillä, ja inseminaatio ajastettiin sen mukaan 27.2. nyt on menkat myöhässä kaksi viikkoa. 5 päivää ennen alkuraskauden ultraa öklöttää mukavasti. juhlia ei uskalla noiden viimevuotisten keskenmenojen/kemiallisten raskauksien vuoksi, mutta toivoa pidetään yllä.

nyt tosiaan tuntuu että elämäni saattaa onnistua. siitä ei välttämättä tule sitä mitä vuosi sitten kuvittelin, mutta jotakin minulle mieleistä tuntuu tapahtuvan... vihdoin.

* nuorempi tyttäreni on ns. anonyymeistä sukusoluista. mahdollisuus yrittää biologista sisarusta on uuden hed.hoitolain mukaan ok siihen asti kuin lapsi täyttää kolmevuotta. raja häämöttää syksyllä, tämänhetkisen la:n tienoilla.

oikeutettu päivähoito

mä yritin viimeseen saakka pitää suuni kiinni tästä medioissa jyllänneestä päivähoitokeskustelusta, mutta tän pidemmälle en jaksanut pidätellä.

siis, medioissa vouhkataan saako aikuinen kotona ollessaan käyttää subjektiivista päivähoito-oikeuttaan vai ei. kun säästäis simona rahaa vetää lapset kotiin jos jää esim. työttömäksi tai lisääntyy uudelleen. noh. problematiikkaa tässä aiheuttaa juuri se päivähoitoon kohdistuva paine. kun lapsia on jonossa paljon, paikkoja on vähän.

kun mä sen lapsen sieltä hoidosta otan pois kun jään työttömäksi, mihin hemmettiin mä sen laitan kun saan töitä? onko lapsenkaan etu sitten mennä taas uusiin ympyröihin ja alkaa tutustua uusiin aikuisiin ja lapsiin? koska samaan päiväkotiin ja ryhmään se lapsi ei nykyisillä resursseilla tule ikinä pääsemään.

ensimmäinen asiallinen ja järkevä kommentti asiaan tuli tän aamun hesarin yleisöpalstalla jossa joku psykologi kehoitti jättämään perheet rauhaan. jokainen on vapaa tekemään ratkaisunsa itse. ja se on taivahan tosi. moralisoimalla ja kertomalla toisille miten pitäisi toimia, ei aiheuteta kun pahaa verta. niinkauan kun oikeus päivähoitoon on kaikilla, statukseen katsomatta, sitä saa käyttää juuri niinkuin lystää. psykologi muistutti myös siitä, että lapsen oikeus päivähoitoon, perheen tilanteesta huolimatta, saattaa aiheuttaa säästöjä lastensuojelun yms puolella. HELKKARIN HYVÄ POINTTI.

helsingissä onnekas on se joka sää säällisessä ajassa pk paikan läheltä kotia. minulle kävi 4kk:n odotuksella lykky, ja työmatkan varrelta meitä siunattiin kivalla pienellä pk ryhmällä. lapsi viihtyy ihan hiton hyvin ja on tottunut kuukaudessa pk:n arkeen ja sen ihmisiin.

kun minä jään kotiin, lapseni jatkaa päiväkodissa. pienimmällä mahdollisella tuntimäärällä, mutta paikka pidetään. tutuista ihmisistä, kivasta ryhmästä ja pk:sta en ennen koulua luovu. jotakin pysyvyyttä lapseni ansaitsee. maksoi mitä maksoi.

jos tämä ei yhteiskunnalle käy, olisi syytä muuttaa sääntöjä ja lakeja. turha marista jos asialle ei mitn aiota tehdä.

uutta ilmassa!

mistähän sitä nyt pääsis alkuun?
tämän elämäni kolmikymmenvuotiskausi alkoi julmalla tavalla.
raskaus, ero, keskenmeno
kuulostaa hyvin rimmaavalta runolta, mutta kaikessa karmeudessaan meinasi suistaa ihmisen kiskoiltaan.

miten pysyin kärryillä? ja miten tästä nyt eteenpäin? niitä yritän selvitellä itsellenikin. jos olet saanut kutsun tähän osoitteeseen, niin tiedät olevasi luottamukseni arvoinen. jos taas löysit paikalle sattumalta, ihmettele, ihastu tai ärsyynny vapaasti!

uusi osoite, uudet kuviot!

tästä se alkaa!