kyky empatiaan

kyky empatiaan tarkoittaa kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. pidän itseäni suhteellisen empaattisena ihmisenä, mutta huomaan että joissain tilanteissa on parempi etten yritä astua sinne toisen ajatusmaailmaan ollenkaan.

kauppareissulla pari päivää takaperin, kun sain olla siellä yksin, ja omien ajatusten kanssa, karkasi ajatukseni sinne toisen asemaan. ystävän, joka taistelee oikeudesta elämäänsä sinnikästä syöpä-nimistä vastustajaa vastaan. on enemmän kuin kamalaa tässä seistä vieressä ja yrittää auttaa, kun tuntuu ettei ole sanoja, ei ole keinoja. ei ole mitään mitä voin konkreettisesti tehdä. kuunnella ehkä. olla olkapää. antaa sohvannurkka. tehdä ruokaa. mutta miltä mahtaa tuntua pienestä ihmisestä kuulla syövän uusineen? miltä tuntuu ajatus tästä elämästä luopumisesta? perheestä luopumisesta? kaiken jättämisestä? minnelienee joutumisesta?

miten ihmeessä sitä saa jalkansa liikkeelle tuomiota kuulemaan? miten nukuit yöllä? miten sait syötyä ennen lähtöä? kuulitko mitä lääkäri sanoi? tarttuiko joku sana pyörimään päähän? saitko faktoista selkoa? puristiko kauhu sun vatsaas samalla lailla kun mulla kun kuulin tästä? alkoiko sisäinen kamala vapina? oliko sun vaikea hengittää? APUA!

mulla ei ole mitään tajua eikä hajua tästä. en pysty asettumaan toisen asemaan. en halua edes yrittää. ahdistus ja tuska on liian valtaisat. tuossa kauppreissulla jo muutaman minuutin aikana. ehkä olen jopa parempi ystävä jos en edes yritä olla niin empaattinen. sääliminen ei auta ketään, ja jos yritän asettua toisen asemaan, kauhu täyttää kaiken.

kiitos jatkoajasta. kiitos uudesta mahdollisuudesta. kiitos uskosta ja toivosta. ja rakkaudesta.

jollekin oman jalan menetys on elämän suurin katastrofi. mein perheessä ja tässä lähellä se on likellä juhlaa. mahdollisuus. eilen vietettin jalan läksiäisiä. teimme murun kanssa jalanmuotoisen kakun, vaahtokarkkimassakuorrutteella. oli aika autenttinen jalka. ja maistuikin hyvälle. jätin pienelle taistelijalle "hiippakuntamme" siunauksen, pienen ikonin kaapinpäälle kun luikahdimme ulos kemuista. maanantaina soittelen työpaikalleni ja kyselen proteesiasioista. eli autan käytännön asioissa. sen osaan.

selviytymisiä.

jossain vaiheessa kuvittelen kirjoittavani "näin pääsin yli vaikeasta erosta" selvitymisblogia. nyt kuitenkin tuntuu että kun on suunnilleen jaloillaan, ei millään jaksaisi käyvä kaivelemaan ja analysioimaan vanhoja asioita.

edelleen vaikea tajuta minne mun hyvä elämä meni?
tai minne meni se ihminen joka oli mulle tärkeämpi kuin kukaan ikinä?
tai miten voi ihminen muuttua niin radikaalisti ihan yhtäkkiä?

...haluaisin spekuloida sillä miten olen voinut olla niin kertakaikkisen pihalla ja tyhmä etten ole tajunnut/huomannut että toinen hautoo pakoa. itsesyyttelyyn minulla ei ole ystävien puolesta lupaa. jos alan tätä miettiä ääneen, tulee heti tyrmäys. joten siihenkään aiheeseen en tässä mene.

kuitti asialle on lyhykäisyydessään: mennyt on mennyttä. ihmistä joka entisestäni on tullut, en missään muotoa kaipaa. kivoja asioita ja yhteisiä hetkiä saa muistella lämmöllä, ja kuuluukin. kunhan vaan erottaa sen nykyhetkestä.

toinen hankala asia syksyllä oli keskenmeno. kauan odotettu (6x ins.)ja hartaasti toivottu raskaus meni eron tiimellyksessä kesken ihan alussa. silti isku oli musertavaa laatua. tuntui etten olisi ansainnut mitään hyvää. keskenmenon jälkeen alkoivat hormonit sekoilla ja kohdun ulkopuolista raskautta etsittiin sairaalassa muutamaan kertaan. kahden ultran ja noin kymmenen verikokeen jälkeen tulivay uudet kuukautiset, ja sen mukana veriarvotkin uskoivat että kohdussa eikä sen liepeillä tarvitse ketään kasvattaa.

vaikeuksien jälkeen elämä on alkanut tuntua hyvältä. jopa.

ensin ystävyys erään vanhan tutun kanssa alkoi vahingossa kasvaa joksikin muuksi. tuntuu uskomattomalta kuinka joku ihminen luo sisälle rauhan vaan olemalla vieressä. ihminen vielä pitää mun lapsista ja koskettaa mua niin että taju meinaa mennä. miksi ihmeessä asian kanssa pitäisi himmailla? vielä on sydän entisestäni (xxxxxxxxxxxxxx) rikki, mutta sen ihmisen olen menettänyt. kukaan ei voi korvata menetystäni entiseni suhteen, mutta joku voi olla minulle aivan jotakin muuta.

uusi ihminen on kannustanut minua eteenpäin toteuttamaan haaveitani, kuten hankkimaan sen "viimeisen lapseni"*. hän on pitänyt kädestä ja piikittänyt hormonia vatsaan. keskenmenon jälkeen, nyt tämän vuoden puolella on luomukiertoon tehty inseminaatioita 2, ja viimeisimmän jälkeen ei ovuloinutta munasolua näkynyt missään. siksi lääkäri määräsi seuraavaksi femar-kuurin, ja se kasvattikin kaksi mainiota munasolua. munasolut irroitettiin 26.2 hormonipiikillä, ja inseminaatio ajastettiin sen mukaan 27.2. nyt on menkat myöhässä kaksi viikkoa. 5 päivää ennen alkuraskauden ultraa öklöttää mukavasti. juhlia ei uskalla noiden viimevuotisten keskenmenojen/kemiallisten raskauksien vuoksi, mutta toivoa pidetään yllä.

nyt tosiaan tuntuu että elämäni saattaa onnistua. siitä ei välttämättä tule sitä mitä vuosi sitten kuvittelin, mutta jotakin minulle mieleistä tuntuu tapahtuvan... vihdoin.

* nuorempi tyttäreni on ns. anonyymeistä sukusoluista. mahdollisuus yrittää biologista sisarusta on uuden hed.hoitolain mukaan ok siihen asti kuin lapsi täyttää kolmevuotta. raja häämöttää syksyllä, tämänhetkisen la:n tienoilla.