siis juniori ruttunaama on ihan älyhauska kaksivuotiaan juttuineen.
kirkkaimpana ykkösenä sen jutuissa tänään (tyypilliseen tapaan bussissa kovaan ääneen lausuttu):
- mamma, mä halusin olla iso, ja että mulla olis karvanen pylly.
- ai karvanen niinkun artulla? (koiralla)
- eikun sillai kun sulla.
- aijaaha. hyss... voi tsiisus.
torstai 30. heinäkuuta 2009
maanantai 27. heinäkuuta 2009
hmm
luin tässä yksiä raskausvinkkejä "alan"lehdestä. alkoi oikeen närppimään kun siinä kehoitetaan laittamaan pakastemarjoja veteen. eikös ne just ole keittämättä kiellettyjä?
toinen tyhmä ohje oli, että puoliso voi hieroa jalkoja, kunhan muistaa että sydämestä poispäin? häh? siis aina sydämeen päin!
älkää oikeesti lähtekö yrittämään lehdentekoa, jos ette viitsi asioita tarkistaa. kaikkea ei voi tehdä copy-paste, tai kääntää suoraan englannista ja pistää eteenpäin.
edit:
ja siis tsiisus, kun selasin eteenpäin löytyi muutakin pönttöä. lehdessä on myös vastauksia kysymyksiin, kuten:
- apua, miten saan laitettua vauvan kanssa ruokaa, tai ylipäätään syötyä? (vastaus: ruokaa voi tehdä kerralla enemmän, pakastaa ja sitten lämmittää mikrossa...)
- pakko päästä suihkuun, mutta miten? (vastaus: laita vauva sitteriin)
- mitä jos vauvalle tulee nälkä kun olen kaupungilla? (vastaus: lasta voi imettää kaupungillakin.)
- miten suhtaudun ei-toivottuihin ohjeisiin? (vastaus: sano kiitos neuvosta, mutta se ei taida sopia meidän perheelle)
...kiitos vaan tekijöille käytännöllisistä vinkeistä.
ai saamari, mihn tämä lehti on tarkoitettu?
vastaus: ei sovi meidän perheeseemme, lehti on tarkoitettu roskiin.
toinen tyhmä ohje oli, että puoliso voi hieroa jalkoja, kunhan muistaa että sydämestä poispäin? häh? siis aina sydämeen päin!
älkää oikeesti lähtekö yrittämään lehdentekoa, jos ette viitsi asioita tarkistaa. kaikkea ei voi tehdä copy-paste, tai kääntää suoraan englannista ja pistää eteenpäin.
edit:
ja siis tsiisus, kun selasin eteenpäin löytyi muutakin pönttöä. lehdessä on myös vastauksia kysymyksiin, kuten:
- apua, miten saan laitettua vauvan kanssa ruokaa, tai ylipäätään syötyä? (vastaus: ruokaa voi tehdä kerralla enemmän, pakastaa ja sitten lämmittää mikrossa...)
- pakko päästä suihkuun, mutta miten? (vastaus: laita vauva sitteriin)
- mitä jos vauvalle tulee nälkä kun olen kaupungilla? (vastaus: lasta voi imettää kaupungillakin.)
- miten suhtaudun ei-toivottuihin ohjeisiin? (vastaus: sano kiitos neuvosta, mutta se ei taida sopia meidän perheelle)
...kiitos vaan tekijöille käytännöllisistä vinkeistä.
ai saamari, mihn tämä lehti on tarkoitettu?
vastaus: ei sovi meidän perheeseemme, lehti on tarkoitettu roskiin.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
paitsi
...paitsi sitä että mulla on mennyt muruun hermo. tokaa kertaa vajaassa vuodessa, että ei meistä varmaan riitelijöitä saa tekemälläkään, mutta silti.
purkasin sille tuntojani, kun olen tässä muiden eroja setvinyt, niin aika ajoin ahdistaa tykätä jostakusta, kun ne eron tuskat on niin tuoreessa muistissa. no rauhoittelun ja lohduttelun sijaan sain vaan viestiä että se ei pelaa joka pelkää.
joojoo, eihän toinen voi aina vastata juur niinkun mä haluan, mutta silti. odotin nyt vähän muuta. tai kun toinen on tosi empaattinen ja keskusteleva ja kaikinpuolin ihana (ollut yleensä), niin en oikeen tajua.
mulla ei nyt ole ollut halua keskustella asiasta sen enempää, ja samalla ei oikeen muustakaan. toinen on keskellä työputkea, että ei tässä ihan just nähdäkään. satuin vaan siis ilmeisesti erehtyä luulemaan että mun tunteet kiinnostaa toista.
joko asia ei ole niin, tai sitten toinen on vaan väsy. saas nähdä saanko tää tilanne selkeytymään helposti vai vaikeesti, vaiko eikö ollenkaan.
itsellä ei ole nyt voimia alottaa. toiv toisella on.
p.s. paitsi että toisen paita on jäänyt tonne mun huoneeseen. ja sen tuoksu on aivan tajuton. en ymmärrä miten toisen ihmisen vaate voi tuoksua n-i-i-n hyvälle että tuntuu jokakohdassa kehoa. ällöä!
purkasin sille tuntojani, kun olen tässä muiden eroja setvinyt, niin aika ajoin ahdistaa tykätä jostakusta, kun ne eron tuskat on niin tuoreessa muistissa. no rauhoittelun ja lohduttelun sijaan sain vaan viestiä että se ei pelaa joka pelkää.
joojoo, eihän toinen voi aina vastata juur niinkun mä haluan, mutta silti. odotin nyt vähän muuta. tai kun toinen on tosi empaattinen ja keskusteleva ja kaikinpuolin ihana (ollut yleensä), niin en oikeen tajua.
mulla ei nyt ole ollut halua keskustella asiasta sen enempää, ja samalla ei oikeen muustakaan. toinen on keskellä työputkea, että ei tässä ihan just nähdäkään. satuin vaan siis ilmeisesti erehtyä luulemaan että mun tunteet kiinnostaa toista.
joko asia ei ole niin, tai sitten toinen on vaan väsy. saas nähdä saanko tää tilanne selkeytymään helposti vai vaikeesti, vaiko eikö ollenkaan.
itsellä ei ole nyt voimia alottaa. toiv toisella on.
p.s. paitsi että toisen paita on jäänyt tonne mun huoneeseen. ja sen tuoksu on aivan tajuton. en ymmärrä miten toisen ihmisen vaate voi tuoksua n-i-i-n hyvälle että tuntuu jokakohdassa kehoa. ällöä!
lainalapset
vastakohtana yksinololle, otin sitten muutaman lapsen hoitoon illaksi, yöksi ja päiväksi. seuraa mulle on nyt pitänyt 1,3, ja 6 vuotiaat lapset, joista keskimmäinen on omani. ihan sujuvasti on mennyt. tän ikäset on niin helppoja. kaikki syövät itse, yks on vaipoissa. nuorin menee kivasti nukkumaan. ja isommatkin rauhottuu lepäämään sanomalla, nätisti tai tiukasti. ja viihdykkeeksi kelpaa aika keveetä settiä olevat asiat. kovia hittejä on olleet kylpyamme, picnic-iltapala, maisavideo, vesitorni ja muovailuvaha. kivasti voi perustella asiat tyyliin "meillä tehdään näin" ja kaikki uskovat. omani koska näin toisaan tehdään, ja muut lapset siksi kun omani tekee. lelut kerätään itse ennen uutta leikkiä, kerralla syödään , ulkovaatteet vaihdetaan sisävaaatteisiin, ulkona huudetaan ja hypitään, aikuinen komentaa koiraa :) on ollut rauhallista ja tosi kivaa itseasiassa.
vois olla että kolme leikki-ikästä saa seittemänkymmentä neliötä kaaokseen, mutta nämä lainalapset on rauhallisia ja kilttejä tapauksia, ja kun aika ajoin on käyty ulkona tuulettumassa, on koko ajan pysynyt sellanen seesteinen ja kiva fiilis.
mulla on ollut jopa itsellä semmosta rauhaa tehdä asioita kun lapset on leikkineet omiaan. pyykkiä on pesty, ruokaa tehty ja keittiötä siivottu. :) hienoa.
kyllä tämä kolmenlapsen perhe tuntuu kivalta. hyvä niin, koska sellasta kohti ollaan syksyllä menossa. tietenkin se on eriasia kun kaikki on omia, protestoi yks tuota ja toinen tätä yms. mutta näin käytännössä on kokeiltu, toimii tämä. ja kaikista kivintä on nimenomaan se, että musta tämä tuntuu hyvältä. tosi hyvältä.
vois olla että kolme leikki-ikästä saa seittemänkymmentä neliötä kaaokseen, mutta nämä lainalapset on rauhallisia ja kilttejä tapauksia, ja kun aika ajoin on käyty ulkona tuulettumassa, on koko ajan pysynyt sellanen seesteinen ja kiva fiilis.
mulla on ollut jopa itsellä semmosta rauhaa tehdä asioita kun lapset on leikkineet omiaan. pyykkiä on pesty, ruokaa tehty ja keittiötä siivottu. :) hienoa.
kyllä tämä kolmenlapsen perhe tuntuu kivalta. hyvä niin, koska sellasta kohti ollaan syksyllä menossa. tietenkin se on eriasia kun kaikki on omia, protestoi yks tuota ja toinen tätä yms. mutta näin käytännössä on kokeiltu, toimii tämä. ja kaikista kivintä on nimenomaan se, että musta tämä tuntuu hyvältä. tosi hyvältä.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
yksin.
yritin bloggailla mahallani vuoteella maaten. ei enää onnistu. selkeesti joku on mun ja patjan välissä. :)
oon yksin kotosalla, lapset on hoidossa. fiilis on kaksijakonen, tuntuu elämä tosi tyhjältä näin, siis jos ei nuita nuppusia olis hääräämässä. toisaalta kun menin äsken yksin kauppaan, ostamaan sellasta mitä mä itse haluan syödä, tuli semmonen aika huikea vapauden tunne sydämeen. yksin vaan vihellellen tuolla pitkin katuja... ai tälläseltä se tuntuu? joskus joku on hakenu esikoisen tarhasta, ja silloin muistan kun ajoin bussilla yksin. se tuntui niin hauskalta. yksin, bussissa, menossa kotiin. tällätavalla pieninä annoksina yksinäisyys ja itsenäisyys mun ikäselle naiselle on ihan tervetullutta.
no mitä mä sitten yksin täällä teen? siivoan tietty. mä haluan tän kodin kuntoon ennen vauvan syntymää, ja muutama pikkujuttu mulla ja mun säntillisellä kaaosmaisella eksällä on jäänyt vähän puolitiehen.
eilen rakennettiin murusen kanssa keittiöön yks korkea kaappi, johon upotettiin yks mun haave, musta jääkaappi. jääkaapin päällä on nyt kaksi avohyllyä, joihin sain maljakot ja kynttilät makuuhuoneen antiikkikaapista. antiikkikaappi saa sisuksiinsa nyt vauvanvaatetta.
sit muutamat listat pitää tässä laitella keittiöön, ja maalata muutama seinästä paklattu kolo piiloon. nopsakasti maalasin myös lastenhuoneen lämmitysputkiin roiskuneet violetit läikät hävyksiin. lastenhuoneen yks verho odottaa tekijäänsä, mutta ompelukoneella ja mulla on aika kinkkinen suhde, ja mietin josko sen kanssa viittis alkaa taistelemaan. toisaalta nyt mulla olis rauhaa ja aikaa...
sit kun olen uuvuttanut itseni kaikella tällä työllä, odottais mua vaahtokylpy kynttilänvalossa, kylmä (alkoholiton) olut ja sohvannurkka viltteineen.
p.s. ruttunaama soitti, sanoi moi ja alkoi itkua tuhertamaan. sydäntä viilti. ja oli tosi outoa kun sen ääni kuulosti ihan siskonsa ääneltä. ihan samalta kun eppu 10 vuotta sitten. hiiiiis. <3
oon yksin kotosalla, lapset on hoidossa. fiilis on kaksijakonen, tuntuu elämä tosi tyhjältä näin, siis jos ei nuita nuppusia olis hääräämässä. toisaalta kun menin äsken yksin kauppaan, ostamaan sellasta mitä mä itse haluan syödä, tuli semmonen aika huikea vapauden tunne sydämeen. yksin vaan vihellellen tuolla pitkin katuja... ai tälläseltä se tuntuu? joskus joku on hakenu esikoisen tarhasta, ja silloin muistan kun ajoin bussilla yksin. se tuntui niin hauskalta. yksin, bussissa, menossa kotiin. tällätavalla pieninä annoksina yksinäisyys ja itsenäisyys mun ikäselle naiselle on ihan tervetullutta.
no mitä mä sitten yksin täällä teen? siivoan tietty. mä haluan tän kodin kuntoon ennen vauvan syntymää, ja muutama pikkujuttu mulla ja mun säntillisellä kaaosmaisella eksällä on jäänyt vähän puolitiehen.
eilen rakennettiin murusen kanssa keittiöön yks korkea kaappi, johon upotettiin yks mun haave, musta jääkaappi. jääkaapin päällä on nyt kaksi avohyllyä, joihin sain maljakot ja kynttilät makuuhuoneen antiikkikaapista. antiikkikaappi saa sisuksiinsa nyt vauvanvaatetta.
sit muutamat listat pitää tässä laitella keittiöön, ja maalata muutama seinästä paklattu kolo piiloon. nopsakasti maalasin myös lastenhuoneen lämmitysputkiin roiskuneet violetit läikät hävyksiin. lastenhuoneen yks verho odottaa tekijäänsä, mutta ompelukoneella ja mulla on aika kinkkinen suhde, ja mietin josko sen kanssa viittis alkaa taistelemaan. toisaalta nyt mulla olis rauhaa ja aikaa...
sit kun olen uuvuttanut itseni kaikella tällä työllä, odottais mua vaahtokylpy kynttilänvalossa, kylmä (alkoholiton) olut ja sohvannurkka viltteineen.
p.s. ruttunaama soitti, sanoi moi ja alkoi itkua tuhertamaan. sydäntä viilti. ja oli tosi outoa kun sen ääni kuulosti ihan siskonsa ääneltä. ihan samalta kun eppu 10 vuotta sitten. hiiiiis. <3
maanantai 20. heinäkuuta 2009
supistelee
on aika ilkeesti alkanu vihlomaan tota mahaa, varsinkin kun käydään koirien kanssa ulkona. joskus joutuu pysähtymään ihan, joskus riittää että vetää nenän kautta sisään ilmaa ja sit puuskuttaa kun jossain synnytysfilmissä. nyt sitä oli jo töissäkin. siellä pitää vaan maireena käydä istuun lähimmälle penkille ja yrittää hymyillä näyttämättä kovin idiootilta.
ruttunaaman aikaan oli joskus tässä keskellä kesää samanmoista supistelua. ihan yhtä kivuliasta ja ärsyttävää. kävin silloin ultrassa ja tutkimuksissa, eikä kohdunsuulla ollut mitään tapahtunut. sen takia mä olen nyt uskaltanut jäädä odottelemaan keskiviikkosta neuvola-aikaa. kaipa se siellä reagoi terkka asiaan jos tarpeen. voi olla että tulee keikka lääkäriin, ja tod.näk. asiat ok, mutta hyvähän se on tarkistaa. etenkin kun mulla on aika fyysiset työt.
mulla tuli viimeviikolla mieleen että tolla vauvalla on jo korvat, ja varpaat, ja sormet, ja pieni pippeli. voi hiis. kun ajattelee sen pieniä ruumiinosia ja vaaleenpunasta ihoa, niin ihan sydämestä ottaa. niinku rakastuessa. tuntuu että tästä alkaa se konkreettinen rakkaus jotenki kai...
muistan tosi tarkkaan että samoin mulle yhtäkkiä tuli ruttunaamaa odottaessa mieleen vaan yhtäkkiä että sillä on vaaleenpunanen iho, pienet varpaat ja suu, ja siitä se sitten lähti...
MUN VAUVA.
ruttunaaman aikaan oli joskus tässä keskellä kesää samanmoista supistelua. ihan yhtä kivuliasta ja ärsyttävää. kävin silloin ultrassa ja tutkimuksissa, eikä kohdunsuulla ollut mitään tapahtunut. sen takia mä olen nyt uskaltanut jäädä odottelemaan keskiviikkosta neuvola-aikaa. kaipa se siellä reagoi terkka asiaan jos tarpeen. voi olla että tulee keikka lääkäriin, ja tod.näk. asiat ok, mutta hyvähän se on tarkistaa. etenkin kun mulla on aika fyysiset työt.
mulla tuli viimeviikolla mieleen että tolla vauvalla on jo korvat, ja varpaat, ja sormet, ja pieni pippeli. voi hiis. kun ajattelee sen pieniä ruumiinosia ja vaaleenpunasta ihoa, niin ihan sydämestä ottaa. niinku rakastuessa. tuntuu että tästä alkaa se konkreettinen rakkaus jotenki kai...
muistan tosi tarkkaan että samoin mulle yhtäkkiä tuli ruttunaamaa odottaessa mieleen vaan yhtäkkiä että sillä on vaaleenpunanen iho, pienet varpaat ja suu, ja siitä se sitten lähti...
MUN VAUVA.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
odottaa. mekkoa.
olen ettinyt juhlamekkoa itselleni ja pyöristyvälle mahalleni. odotettavissa muutamat kekkerit, eikä olis haittaa että mekko olis vähän muuntautuva, klassinen ja mulle passeli.
pienen surffailun jälkeen sen sitten löysin. mitäs sanotte?
pienen surffailun jälkeen sen sitten löysin. mitäs sanotte?
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
liikutus.
ukki sanoin juniorille mummolasta lähtiessä, että "pidä mammasta huolta". kotipäässä matkaa ruttunaama sit sanoi mulle että aikoo pitää musta huolta, ja että en saa kadota siltä minneen. (aargh, kyllä kuristi kurkkua liikutus)... ei kulta, mamma ei katoa sulta minneen. ikinä.
lauantai 11. heinäkuuta 2009
ajatuksia
kun ilmottauduin synnärille, tuli samalla mieleen sata muuta asiaa. tai jos ei nyt sata, ni ainakin kaksi vakavaa:
a) mitäs jos synnytyksessä alkaa asiat menee päin hemmettiä? kukas sitten päättää mitä mulle tehhään ja mitä mulle käy. tottakai eka ajatus on että lapsi on pelastettava, hinnalla millä hyvänsä. mutta entäs mun ruttunaama sitten. sillä ei olis sitten ketään. kysyin jo murulta jos se voi siirtyä mun äitin paikalle mun lähiomaiseksi sairaalan papereihin? että joskus jutellaan sit asiat halki. mieluusti saa nimen vaihtaa sinne. kiitokset murulle.
b) huoltotestamentti. ruttunaama on huoltotestamentissa mun kummin harteille sälytetty ilo ja vastuu, jos jotakin sattuu mulle. ja eksältä on sen paperin mukaan kysyttävä mitä hän haluaa... mutta mitäs kun tämä juniori putkahtaa maailmaan. niin mitäs sitten? jos mammalle käy jotaki ni yks päättää että tonne ja toinen päättää että tää tänne... vai kuinka?
muru on sanonut että se haluaa ottaa lapsista vastuuta sen verran kun haluan ja uskallan antaa.
hitto. kovien mietintöjen jälkeen sain syksyllä syöpäepäilyjen keskellä sen huoltotestamentin valmiiksi, ja nyt sitä on muutettava. musta eksän kerran kuussa kaksi tuntia-tapaamiset ei oikein ole perusta huoltosuhteelle, tai sille että lapsen huoltajuuteen olisi sanavaltaa jos ainoalle viralliselle huoltajalle jotakin käy.
jahka muru ottaa vastuun mytystä, niin sitä myötä ottaa vastuun myös rutusta. ne on sisarukset ja pysyy yhdessä. joko sitten murulla, tai mun kummin perheessä, riippuen tietty elämäntilanteista ja siitä mitä sossu sattuis määräämään. mutta paperit pitää tehdä. joku taas ajattelee että hysteeristä lietsomista, mutta mä olen tässä maailmassa yksin näiden murujeni kanssa. mä olen vastuullinen vanhempi, kun mietin myös mitä jos jotakin ei-toivottua sattuu... plääh.
a) mitäs jos synnytyksessä alkaa asiat menee päin hemmettiä? kukas sitten päättää mitä mulle tehhään ja mitä mulle käy. tottakai eka ajatus on että lapsi on pelastettava, hinnalla millä hyvänsä. mutta entäs mun ruttunaama sitten. sillä ei olis sitten ketään. kysyin jo murulta jos se voi siirtyä mun äitin paikalle mun lähiomaiseksi sairaalan papereihin? että joskus jutellaan sit asiat halki. mieluusti saa nimen vaihtaa sinne. kiitokset murulle.
b) huoltotestamentti. ruttunaama on huoltotestamentissa mun kummin harteille sälytetty ilo ja vastuu, jos jotakin sattuu mulle. ja eksältä on sen paperin mukaan kysyttävä mitä hän haluaa... mutta mitäs kun tämä juniori putkahtaa maailmaan. niin mitäs sitten? jos mammalle käy jotaki ni yks päättää että tonne ja toinen päättää että tää tänne... vai kuinka?
muru on sanonut että se haluaa ottaa lapsista vastuuta sen verran kun haluan ja uskallan antaa.
hitto. kovien mietintöjen jälkeen sain syksyllä syöpäepäilyjen keskellä sen huoltotestamentin valmiiksi, ja nyt sitä on muutettava. musta eksän kerran kuussa kaksi tuntia-tapaamiset ei oikein ole perusta huoltosuhteelle, tai sille että lapsen huoltajuuteen olisi sanavaltaa jos ainoalle viralliselle huoltajalle jotakin käy.
jahka muru ottaa vastuun mytystä, niin sitä myötä ottaa vastuun myös rutusta. ne on sisarukset ja pysyy yhdessä. joko sitten murulla, tai mun kummin perheessä, riippuen tietty elämäntilanteista ja siitä mitä sossu sattuis määräämään. mutta paperit pitää tehdä. joku taas ajattelee että hysteeristä lietsomista, mutta mä olen tässä maailmassa yksin näiden murujeni kanssa. mä olen vastuullinen vanhempi, kun mietin myös mitä jos jotakin ei-toivottua sattuu... plääh.
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
haikaranpesä
kolmas kerta toden sanoo.
ilmottauduin haikaranpesään.
toimintaa aloiteltiin silloin kun olin esikoista synnyttämässä. en muista muuta ihmeellistä kun siistit ja remontoidut huoneet, ja mahdollisuuden perhehuoneisiin.
juniorin kanssa yritin ilmoittautua kun muutimme maalta takaisin kaupunkiin, mutta koska mulla oli raskausviikkoja siinä kohtaa jo 34 ja haikaranpesään on tapana ilmottautua rakenneultran jälkeen, jäin hiukan langalle soittelemaan. kättäri oli kuitenkin täynnä kun ilmaannuin vkolla 41+3 oven taakse, ja mut ohjattiin sitten täysin tyhjään haikaranpesään.
tosin hyöty oli minimaalinen, koska en ollut päässyt valmennuksiin, en synnytyssuunnitteluun eikä puolisolla ollut mahdollista jäädä perhehuoneeseenkaan.
tällä kertaa toivon että kaikki menis niinkuin olen ajatellut. tukihenkilö piti nyt ilmottaa, ja sen pitää olla kolmen tunnin ryhmävalmennuksessa mukana. ilmoitin murun, kysyin vielä siltä uudelleen koska nyt pitää jo tietää osallistuuko tapahtumaan vai ei :) ryhmävalmennuksen jälkeen tulee aika synnytyssuunnitteluun. sinne voi mennä yksinkin. lisäksi postissa tulee kutsu vapaaehtosiin valmennuksiin, joihin ajattelin kyllä mennä.
ekakerrasta valmennusten osalta mä en muista mitään, toka kerralla mulle ei suotu oikeutta osallistua synnytysvalmennuksiin, koska olin synnyttänyt aiemmin (kymmenen vuotta takaperin, ja kaikki varmasti tuoreessa muistissa,niinköhän?).
sujuihan se ilman erityisiä tietojakin toki se synnytys. mutta esim lääkehoito ja muut systeemit on saattanu varmalla muuttua tässä matkalla. vaikka niitä oli netistä ja synnytysopin kirjasta tsekannut, ei se nyt kyllä siellä mitään tositoimissa auttanut. sit kysyttiin otatko "papulat" ja sanoin joo. otatko kaasua, sanoin joo. otatko epiduraalin, sanoin joo. (vaikka vanhempi kätilö toppuutteli toista että "täällä meillä ei tarjoita mitään, potilaan pitää itse ottaa asia esille... kröhöms, onneksi oli tämä protokollaa osaamaton kätilä siinä, koska ilman mitäänhän mä olisin jäänyt, koska en mistään tiennyt mitään...)
nyt mua kiinnostaa se synnytyksen suunnitteluosuus erityisesti, koska mulla on ollut suhteellisen pitkät setit nuo edelliset synnytykset, 17h ja 36h, ja se epiduraali ja oksitosiini vaikeuttaa sen synnytyksen luonnollista etenemistä, ja saattaa johtaa justiinsa siihen mihin mulla kaksi kertaa. rauhallinen kivuton avautuminen -> kouristuksenomaista supistelua, jossa välillä päällä kestosuppari, noin 10 minuuttia -> supparit suht loppui kuin seinään -> vauva taklaamalla avustettu pihalle. viittä vaille leikkurissa molemmilla kerroilla, ja viime tinkaan löydetty käytävältä kätilö joka on uskaltanut "puristaa". puristamisessakin toki riskinä kohdun repeäminen, ja tämän sain ongittua tietooni vasta synnytysteni jälkeen.
että huh huh. toiv synnytyssuunnittelu vastaa tarpeeseeni saada lisää tietoa näistä asioista, ja pohtimaan mitä kivunlievitystä mä voisin turvallisin mielin käyttää, tai millä pärjäis vaikka kokonaan ilman. tosin jos tuntimäärä synnytyksissä lisääntyy edellämainitulla kaavalla, eli nyt tulis vajaa 60h pakerrus, eli tod näk tarvitsen jossain vaiheessa kyllä jotakin lievitystä, jos en kipuun, niin vitutukseen ainakin ;)
ilmottauduin haikaranpesään.
toimintaa aloiteltiin silloin kun olin esikoista synnyttämässä. en muista muuta ihmeellistä kun siistit ja remontoidut huoneet, ja mahdollisuuden perhehuoneisiin.
juniorin kanssa yritin ilmoittautua kun muutimme maalta takaisin kaupunkiin, mutta koska mulla oli raskausviikkoja siinä kohtaa jo 34 ja haikaranpesään on tapana ilmottautua rakenneultran jälkeen, jäin hiukan langalle soittelemaan. kättäri oli kuitenkin täynnä kun ilmaannuin vkolla 41+3 oven taakse, ja mut ohjattiin sitten täysin tyhjään haikaranpesään.
tosin hyöty oli minimaalinen, koska en ollut päässyt valmennuksiin, en synnytyssuunnitteluun eikä puolisolla ollut mahdollista jäädä perhehuoneeseenkaan.
tällä kertaa toivon että kaikki menis niinkuin olen ajatellut. tukihenkilö piti nyt ilmottaa, ja sen pitää olla kolmen tunnin ryhmävalmennuksessa mukana. ilmoitin murun, kysyin vielä siltä uudelleen koska nyt pitää jo tietää osallistuuko tapahtumaan vai ei :) ryhmävalmennuksen jälkeen tulee aika synnytyssuunnitteluun. sinne voi mennä yksinkin. lisäksi postissa tulee kutsu vapaaehtosiin valmennuksiin, joihin ajattelin kyllä mennä.
ekakerrasta valmennusten osalta mä en muista mitään, toka kerralla mulle ei suotu oikeutta osallistua synnytysvalmennuksiin, koska olin synnyttänyt aiemmin (kymmenen vuotta takaperin, ja kaikki varmasti tuoreessa muistissa,niinköhän?).
sujuihan se ilman erityisiä tietojakin toki se synnytys. mutta esim lääkehoito ja muut systeemit on saattanu varmalla muuttua tässä matkalla. vaikka niitä oli netistä ja synnytysopin kirjasta tsekannut, ei se nyt kyllä siellä mitään tositoimissa auttanut. sit kysyttiin otatko "papulat" ja sanoin joo. otatko kaasua, sanoin joo. otatko epiduraalin, sanoin joo. (vaikka vanhempi kätilö toppuutteli toista että "täällä meillä ei tarjoita mitään, potilaan pitää itse ottaa asia esille... kröhöms, onneksi oli tämä protokollaa osaamaton kätilä siinä, koska ilman mitäänhän mä olisin jäänyt, koska en mistään tiennyt mitään...)
nyt mua kiinnostaa se synnytyksen suunnitteluosuus erityisesti, koska mulla on ollut suhteellisen pitkät setit nuo edelliset synnytykset, 17h ja 36h, ja se epiduraali ja oksitosiini vaikeuttaa sen synnytyksen luonnollista etenemistä, ja saattaa johtaa justiinsa siihen mihin mulla kaksi kertaa. rauhallinen kivuton avautuminen -> kouristuksenomaista supistelua, jossa välillä päällä kestosuppari, noin 10 minuuttia -> supparit suht loppui kuin seinään -> vauva taklaamalla avustettu pihalle. viittä vaille leikkurissa molemmilla kerroilla, ja viime tinkaan löydetty käytävältä kätilö joka on uskaltanut "puristaa". puristamisessakin toki riskinä kohdun repeäminen, ja tämän sain ongittua tietooni vasta synnytysteni jälkeen.
että huh huh. toiv synnytyssuunnittelu vastaa tarpeeseeni saada lisää tietoa näistä asioista, ja pohtimaan mitä kivunlievitystä mä voisin turvallisin mielin käyttää, tai millä pärjäis vaikka kokonaan ilman. tosin jos tuntimäärä synnytyksissä lisääntyy edellämainitulla kaavalla, eli nyt tulis vajaa 60h pakerrus, eli tod näk tarvitsen jossain vaiheessa kyllä jotakin lievitystä, jos en kipuun, niin vitutukseen ainakin ;)
tiistai 7. heinäkuuta 2009
verimäärän lisääntyessä
a) mä olen aivan kuolemanväsynyt. alkuraskauden väsymys ikinä ei ole tuntunut tältä. hemoglobiini on nyt laskenut satasen pintaan. ei taida elimistössä happi kulkea enää minnen. me kun asutaan mäen päällä, töiden jälkeen selviän kotiin veren maku suussa ja itku silmässä. töissä tuntuu etten luitani jaksa liikuttaa, saati nostella ja siirrellä ja tukea ihmisiä. alotin eilen rautakuurin, toiv se edes vähän helpottaisi oloa.
b) toisaalta, ettei jotakin hyvääkin, tietyissä ruumiinosissa lisääntynyt verenkierto saa aikaan huimia ja todella uskomattomia tuntemuksia...
b) toisaalta, ettei jotakin hyvääkin, tietyissä ruumiinosissa lisääntynyt verenkierto saa aikaan huimia ja todella uskomattomia tuntemuksia...
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
sukuloimassa ja sohva
eilen olin serkuntytön riparikekkereissä, ja tänään serkutytön ristiäisissä.
eilen muru oli mukana. onneksi kekkerit oli enimmäkseen ulkona. pakko oli pakoilla sukulaisten katseita. tätini kehtasi jopa päivystää mun kinteriellä kuuntelemassa mein juttuja, sanomatta mitään. olipa ärsyttävää kun 60 ja risat täti seisoo koko ajan selän takana korvat pitkällään. tuhisinkin murulle että kysyis nyt suoraan sitten... ja niinhän siinä kävi.
keittiössä likinäkönen täti sai mut kiinni ja kuiskasi (lue; melkein huuti)että "nyt kerrot kaikki tuosta pojasta!" mä sitten kirahdin sille takasin että poika on kyllä tyttö. että sen puoleen ei ole mikään muuttunut. täti siinä posket punasena sitten jo hiljemmällä äänellä että: "no kun sillä on sellanen tukkakin..." niin, että on ihan lyhyt tukka. ei sillä että ihmisellä on tissit, että se saattais olla jopa nainen...
en sitten viittinyt murulle puhua, mutta estoton esikko autossa pamautti josko täti oli luullut murua pojaksi. että oli kuullu "kuiskauksen" naapurihuoneeseen. no juu. ei onneksi muru siitä mitenkään loukkaantunut. enemmän sitä nauratti koko asia. odotan tässä vaan puhelua mun vanhemmilta, kun täti alkaa funtsaamaan kaikkia kuvioita päässään, ja alkaa kertomaan totuuksia mun vanhemmille. kysymättä multa enempiä. ihme että tuon vertaa vaivautui. esimerkiksi sisaren painonnousun johdosta on koko suku ollut sekaisin muutama vuosi takaperin. että kun vauva tulee, eikä ole miestäkään. ja kun mun vanhemmille tästä soiteltiin ja päiviteltiin, niin isäni oli pokerina väittänyt että se on olen minä joka olen raskaana, kun muutenkin tykkään kaikkea ylläriä järkätä. kiva selvitellä sitten jälkikäteen kuka sanoi ja mitä, ja millä perusteella. ja oli siskolla silloin mieskin. enkä mä varsinkaan ollut just raskaana. suuri suku, suuret sotkut. onneksi näihin osaa jo huumorilla suhtautua.
(samainen täti oli myös mukana toisessa sopassa, joka on varsin hauska juttu kanssa... tämä tätini soitti mun lapsuudenkotiin, ja kyseli kuulumisia. meillä kun on tapana kotona vastata sukunimellä, niin täti ei varmistellut yhtään kenen kanssa puhuu. sisareni sitten kertoili kuinka aikoo muuttaa pois kotoa yms. 3kk myöhemmin tätini soitti isälleni, ja kyseli kuinka hän on nyt avioeron jälkeen voinut. siis nämä asiat oli huudeltu ympäri kyliä ja sukuja, eikä siis mitenkään tullut mieleen että aikuinen tytär se saattaa olla muuttamassa omilleen, ei vaimo. huoh. :D )
osaan vaan siis kuvitella jutut kuinka se lesbo on vaihtanut akkaa lennossa ja nyt on jo paksuna ja sitten joku poika tai ehkä tyttö sillä oli mukana. ja taisivat pussatakin, ja kuka nyt lapsen isä on ja miten ne voi edes olla nuorimmaiset sisaruksia ja ho ho ho. en millään ole jaksanut vanhempiani varoitella. mitä jos vaikka tälläkertaa kieltäydyn kommentoimasta asioitani ollenkaan, kellekään. ihan vaan pottuillakseni?
ristiäiset tänään sensijaan sujui mallikkaasti. muru oli yövuoron jälkeen jäänyt mun kämpille nukkumaan. nukutin ainokaisen mukana olevan lapsosen rattaisiin, ja nautin pyhästä yksinäisyydestä. puolikas minusta kehoitti juoksemaan kaksivuotiaan kummipoikani perässä pitkin käytäviä että vanhemmat ja isovannhemmat saa nauttia pikkusiskon ristiäisistä. raskaana oleva itsekäs puoleni käski pitää takamuksen kirkon penkissä ja nauttia fiiliksestä. ja sitten mä nautin. ainoa ongelma mulla tuolla "tavallisten" kirkossa on että en osaa mitään virsiä. voisin hyvinkin laulaa mukana, jos osaisin. ja rukouksissa mulla on ihan eri kuviot kun muilla. hauskaa varmaan sitten videolta kuunnella myöhemmin kun rukouksen väleissä yks törppö hölisee muuta kuin muut.
tällä kertaa ei kyllä videolla kuulunut epätoivonen "mennään pois täältä" x 100, niinkun keväällä toisen muksun ristiäisissä. videointilaite sattui olemaan mein pikkupapukaijan vieressä...
p.s. kivintä parisuhteessa on ne pikkuasiat. tiiän että mun pitää juua. ja aamulla mun jääkaapissa oli yötyöläisen jäljiltä vichy. että tulis kanssa juotua. voi hiis <3
p.s.II. kysyin ruususta. ei uskalla suoraan sanoa, etten juokse karkuun. mutta yksi tarkottaa ainoaa, ja valkoinen ruusu sitä "viatonta rakkautta". hmm...
tuossa muuten kun sohvani hajosi viimevkolla, ja pähkäilin ääneen mistä saisin uuden ostettua, niin alkoi taas se hauska vaivaantunut mutina, että jos ei nyt heti kantsii, kun hän vois omansa pitää, ja jos tässä nyt... :D hahahaahah. JOS TÄSSÄ MITÄ? (otin kuitenkin neuvosta vaarin ja aloin huutonetistä katsastamaan halpaa runkopatjaa, josta saisi nuiden sohvatyynyjen kanssa rakennettua muutamaksi kuukaudeksi kelpo löhöysnurkan... jos tässä sitten... SITÄ!)
eilen muru oli mukana. onneksi kekkerit oli enimmäkseen ulkona. pakko oli pakoilla sukulaisten katseita. tätini kehtasi jopa päivystää mun kinteriellä kuuntelemassa mein juttuja, sanomatta mitään. olipa ärsyttävää kun 60 ja risat täti seisoo koko ajan selän takana korvat pitkällään. tuhisinkin murulle että kysyis nyt suoraan sitten... ja niinhän siinä kävi.
keittiössä likinäkönen täti sai mut kiinni ja kuiskasi (lue; melkein huuti)että "nyt kerrot kaikki tuosta pojasta!" mä sitten kirahdin sille takasin että poika on kyllä tyttö. että sen puoleen ei ole mikään muuttunut. täti siinä posket punasena sitten jo hiljemmällä äänellä että: "no kun sillä on sellanen tukkakin..." niin, että on ihan lyhyt tukka. ei sillä että ihmisellä on tissit, että se saattais olla jopa nainen...
en sitten viittinyt murulle puhua, mutta estoton esikko autossa pamautti josko täti oli luullut murua pojaksi. että oli kuullu "kuiskauksen" naapurihuoneeseen. no juu. ei onneksi muru siitä mitenkään loukkaantunut. enemmän sitä nauratti koko asia. odotan tässä vaan puhelua mun vanhemmilta, kun täti alkaa funtsaamaan kaikkia kuvioita päässään, ja alkaa kertomaan totuuksia mun vanhemmille. kysymättä multa enempiä. ihme että tuon vertaa vaivautui. esimerkiksi sisaren painonnousun johdosta on koko suku ollut sekaisin muutama vuosi takaperin. että kun vauva tulee, eikä ole miestäkään. ja kun mun vanhemmille tästä soiteltiin ja päiviteltiin, niin isäni oli pokerina väittänyt että se on olen minä joka olen raskaana, kun muutenkin tykkään kaikkea ylläriä järkätä. kiva selvitellä sitten jälkikäteen kuka sanoi ja mitä, ja millä perusteella. ja oli siskolla silloin mieskin. enkä mä varsinkaan ollut just raskaana. suuri suku, suuret sotkut. onneksi näihin osaa jo huumorilla suhtautua.
(samainen täti oli myös mukana toisessa sopassa, joka on varsin hauska juttu kanssa... tämä tätini soitti mun lapsuudenkotiin, ja kyseli kuulumisia. meillä kun on tapana kotona vastata sukunimellä, niin täti ei varmistellut yhtään kenen kanssa puhuu. sisareni sitten kertoili kuinka aikoo muuttaa pois kotoa yms. 3kk myöhemmin tätini soitti isälleni, ja kyseli kuinka hän on nyt avioeron jälkeen voinut. siis nämä asiat oli huudeltu ympäri kyliä ja sukuja, eikä siis mitenkään tullut mieleen että aikuinen tytär se saattaa olla muuttamassa omilleen, ei vaimo. huoh. :D )
osaan vaan siis kuvitella jutut kuinka se lesbo on vaihtanut akkaa lennossa ja nyt on jo paksuna ja sitten joku poika tai ehkä tyttö sillä oli mukana. ja taisivat pussatakin, ja kuka nyt lapsen isä on ja miten ne voi edes olla nuorimmaiset sisaruksia ja ho ho ho. en millään ole jaksanut vanhempiani varoitella. mitä jos vaikka tälläkertaa kieltäydyn kommentoimasta asioitani ollenkaan, kellekään. ihan vaan pottuillakseni?
ristiäiset tänään sensijaan sujui mallikkaasti. muru oli yövuoron jälkeen jäänyt mun kämpille nukkumaan. nukutin ainokaisen mukana olevan lapsosen rattaisiin, ja nautin pyhästä yksinäisyydestä. puolikas minusta kehoitti juoksemaan kaksivuotiaan kummipoikani perässä pitkin käytäviä että vanhemmat ja isovannhemmat saa nauttia pikkusiskon ristiäisistä. raskaana oleva itsekäs puoleni käski pitää takamuksen kirkon penkissä ja nauttia fiiliksestä. ja sitten mä nautin. ainoa ongelma mulla tuolla "tavallisten" kirkossa on että en osaa mitään virsiä. voisin hyvinkin laulaa mukana, jos osaisin. ja rukouksissa mulla on ihan eri kuviot kun muilla. hauskaa varmaan sitten videolta kuunnella myöhemmin kun rukouksen väleissä yks törppö hölisee muuta kuin muut.
tällä kertaa ei kyllä videolla kuulunut epätoivonen "mennään pois täältä" x 100, niinkun keväällä toisen muksun ristiäisissä. videointilaite sattui olemaan mein pikkupapukaijan vieressä...
p.s. kivintä parisuhteessa on ne pikkuasiat. tiiän että mun pitää juua. ja aamulla mun jääkaapissa oli yötyöläisen jäljiltä vichy. että tulis kanssa juotua. voi hiis <3
p.s.II. kysyin ruususta. ei uskalla suoraan sanoa, etten juokse karkuun. mutta yksi tarkottaa ainoaa, ja valkoinen ruusu sitä "viatonta rakkautta". hmm...
tuossa muuten kun sohvani hajosi viimevkolla, ja pähkäilin ääneen mistä saisin uuden ostettua, niin alkoi taas se hauska vaivaantunut mutina, että jos ei nyt heti kantsii, kun hän vois omansa pitää, ja jos tässä nyt... :D hahahaahah. JOS TÄSSÄ MITÄ? (otin kuitenkin neuvosta vaarin ja aloin huutonetistä katsastamaan halpaa runkopatjaa, josta saisi nuiden sohvatyynyjen kanssa rakennettua muutamaksi kuukaudeksi kelpo löhöysnurkan... jos tässä sitten... SITÄ!)
lauantai 4. heinäkuuta 2009
valkoinen ruusu
yks ilta kun oltiin lenkillä, ja tuli puhetta pioneista (joista pidän), kyseli muru multa yhdestä kukasta jonka sain ehkä virkani johdosta häneltä joskus syksyllä. hän muisteli sen olleen valkoinen, mutta mun muistin mukaan se oli sellainen hailakka roosa.
sitten muru kyseli eikö muka ole antanut mulle valkoista ruusua ikinä. ja sanoi että koska sitten kun hän sellaisen jollekin antaa niin sitten... että sitten se on sillälailla... että jos hän sellaisen jollekin antaa...
ja aamulla kun heräsin, oli tämä ruokapöydällä:
pitänee ottaa selvää siitä "että se on sitten niin että..." että mitä se nyt sitten tarkoittaakaan??? :)
sitten muru kyseli eikö muka ole antanut mulle valkoista ruusua ikinä. ja sanoi että koska sitten kun hän sellaisen jollekin antaa niin sitten... että sitten se on sillälailla... että jos hän sellaisen jollekin antaa...
ja aamulla kun heräsin, oli tämä ruokapöydällä:
pitänee ottaa selvää siitä "että se on sitten niin että..." että mitä se nyt sitten tarkoittaakaan??? :)
nla III
kolmas neuvola oli viimeviikolla myös. unohdin ihan kaikissa työtouhuissa ja ultraharmeissani tarkastella mitä korttiin onkaan laitettu.
nyt on siis
- raskauviikkoja tasan 20.
- hemoglobiini on tippunut 109:iin.
- verenpaineet 109/76
- sf-mitta 17,5cm
edellisessä raskaudessa vastaavat on olleet vkolla 22 199, 122/64, 22.
painoa molemmilla kerroilla tullut tässä kohtaa noin 6kg. mikä tuntuu hurjalta, mutta kymmenen ehdin kerätä viimeeksi koko matkalla. saa nähdä jääkö tällä kertaa siihen. 6kk imetettyäni viimeksi olin 3kg oman normipainon alla, että ei nuista kiloista kannata ressata ollenkaan. varsinkaan nyt kun ummetuksen ja helteiden takia tuntuu ettei ruoka maistu, ja joutuu väkisin syömään.
nyt lähden stockalle ostamaan ruskeaa väriä. huomenna saa ruttunaaman hailakan pinkit vaatteet pesukoneessa kyytiä - kaikki mistä jää edes hiukan käyttökelpoa, otetaan mytty-vaaville käyttöön.
tässä vielä masukuva, vkoja tasan 20:
nyt on siis
- raskauviikkoja tasan 20.
- hemoglobiini on tippunut 109:iin.
- verenpaineet 109/76
- sf-mitta 17,5cm
edellisessä raskaudessa vastaavat on olleet vkolla 22 199, 122/64, 22.
painoa molemmilla kerroilla tullut tässä kohtaa noin 6kg. mikä tuntuu hurjalta, mutta kymmenen ehdin kerätä viimeeksi koko matkalla. saa nähdä jääkö tällä kertaa siihen. 6kk imetettyäni viimeksi olin 3kg oman normipainon alla, että ei nuista kiloista kannata ressata ollenkaan. varsinkaan nyt kun ummetuksen ja helteiden takia tuntuu ettei ruoka maistu, ja joutuu väkisin syömään.
nyt lähden stockalle ostamaan ruskeaa väriä. huomenna saa ruttunaaman hailakan pinkit vaatteet pesukoneessa kyytiä - kaikki mistä jää edes hiukan käyttökelpoa, otetaan mytty-vaaville käyttöön.
tässä vielä masukuva, vkoja tasan 20:
perjantai 3. heinäkuuta 2009
uä II
aamulla oli rakenneultra. korkeat odotukset oli kyseisestä tapahtumasta, mutta kokemus ei kyllä ollut sitten yhtään miellyttävä. alkuun täti sanoi tutkivansa ensin ja puhuvansa sitten. sen jälkeen dialogi eteni näin:
(K=kätilö, M=minä)
naps,naps,naps. K: -nää on aivot.
M: - aha.
naps,naps,naps. K: -millä raskausvkolla sä oot?
M: - 20.
naps,naps,naps. K: -vastaa viikkoja tää pää.samoin reisi.
M: - aha.
K: - mikä sun rooli tässä on? (osoittaa kysymyksen huoneen nurkkaan ja murulle joka siellä istuu kahden metrin päässä musta koska on sinne ohjattu.)
M: -no, se on oikeestaan mun puoliso.
K: - aha.
naps,naps,naps.
K - joo, maha, selkäranka, poikkileikkaus vartalosta, sähän et kyl tästä varmaan mitään tajua. toi on sydän. täs on jalat, kädet.
M: - näkyykö onko poika?
K: - mä tutkin eka, sit voidaan kattoa. (ja samantien jatkaa:) no jaa. nää on kivekset. tästä taas ei yhtään voi sanoa kumpi on. mutta tässä taas on kivekset.
M: - nii mä vähän arvelin, että poika, mulla kun on kaks tyttöä nii tää on aika kiva kanssa...
K: -aha, juu.
klik,naps,klik,naps. vilkasu kelloon. klik,naps,klik,naps.
K: - mä en nyt oikeen saa tätä sydäntä tähän kuvaan kun tosta selästä tulee varjo.
koputtaa varovasti mua sillä ultran päällä mahaan. klik,klik,klik. vilkasu kelloon.
koputtaa kovempaa. katsoo kelloon.
sen jälkeen kovempaa ja kovempaa tönimistä. K: "mä en saa oikeen nyt kuvaa. käänny nyt vauva siellä."
kovempaa tönimistä. mä jo katon murua vähän hätäsenä kun sattuu ihan.
kovempaa tönimistä, ravitselua. K: "käänny vauva."
kakskytä minuuttia se tuuppi ja töni mua, ja rämppäs sitä ultraa, ja vilkuili kelloa. mulla alko jo kädet hikoomaan ja muutenki kävi hermostuttamaan. musta se oli oikeen hyvä kolmikammioinen sydän niinkun näillä vkoilla pitääkin. pyysin jopa saada nousta ja kävellä hieman ja hieroa sitä mahaa, jos se vauva sillä kääntyis. ni ei sopinu. mun mahan kovakouranen käsittely sillä ultran päällä sen sijaan oli ihan ok.
K: -no nyt tää on suht ok, saa kelvata, ei tässä mitään vikaa ole.
M: - no hyvä.
K: - istukka on takaseinässä.
M: - niin mulla on ruukannu olla aiemminki.
K: - aha. mä merkkaan nää sun korttiis.
K: - täs on sulle kuva. ootas, reisiluusta. ja meillä ei nyt ookaan profiilikuvaa, eikä muutenkaan kuvaa vauvasta. no voi voi. hyvää jatkoa ja kesää kanssa. molemmille. tervetuloa meille synnyttämään.
M: (äänettömästi: - painu helvettiin.)
M: (ääneen) : kiitos samoin.
Muru kaikuna: kiitos samoin.
olipa paska kokemus, oli ensimmäinen lauseeni käytävällä. toinen liittyi vauvan terveyteen ja siitä kiitollisuuteen. mutta jäi harmittamaan tosi kovin kyllä... mä olisin mieluusti ottanut kuvan mitä esim vanhemmille näyttää. ja tietty ollut vähän parempipäiväsen kätilön käsittelyssä. noin se paha tuuli leviää ympäristöön.
tästä oli hieno kokemus kaukana. en tiiä pitääkö taas maksaa itten kipeeks että näkee pojan hyvin rauhallisessa, arvostavassa ympäristössä ja saa muistoksi itselleen kuvan. nyt ei ollut edes rutulle mitään mitä näyttää. "kato, tässä on veikan sääriluu." hienoa.
p.s. sarkastiseen sävyyn juteltiin vaan pihalla sitten murun kanssa että eipä tän raskauden takia tartte olla kovin varovainen tömpsyjen suhteen, kun koulutettu kätilökin voi sitä kohtua muksia niin kovaa että sattuu. että jos se pussaillessa puristuu, tai ruttunaama sattuu siihen potkasemaan, ni ei huolta. on sitä hakattu jo sairaalassa valmiiks. ja se on kai ihan turvallista se.
(K=kätilö, M=minä)
naps,naps,naps. K: -nää on aivot.
M: - aha.
naps,naps,naps. K: -millä raskausvkolla sä oot?
M: - 20.
naps,naps,naps. K: -vastaa viikkoja tää pää.samoin reisi.
M: - aha.
K: - mikä sun rooli tässä on? (osoittaa kysymyksen huoneen nurkkaan ja murulle joka siellä istuu kahden metrin päässä musta koska on sinne ohjattu.)
M: -no, se on oikeestaan mun puoliso.
K: - aha.
naps,naps,naps.
K - joo, maha, selkäranka, poikkileikkaus vartalosta, sähän et kyl tästä varmaan mitään tajua. toi on sydän. täs on jalat, kädet.
M: - näkyykö onko poika?
K: - mä tutkin eka, sit voidaan kattoa. (ja samantien jatkaa:) no jaa. nää on kivekset. tästä taas ei yhtään voi sanoa kumpi on. mutta tässä taas on kivekset.
M: - nii mä vähän arvelin, että poika, mulla kun on kaks tyttöä nii tää on aika kiva kanssa...
K: -aha, juu.
klik,naps,klik,naps. vilkasu kelloon. klik,naps,klik,naps.
K: - mä en nyt oikeen saa tätä sydäntä tähän kuvaan kun tosta selästä tulee varjo.
koputtaa varovasti mua sillä ultran päällä mahaan. klik,klik,klik. vilkasu kelloon.
koputtaa kovempaa. katsoo kelloon.
sen jälkeen kovempaa ja kovempaa tönimistä. K: "mä en saa oikeen nyt kuvaa. käänny nyt vauva siellä."
kovempaa tönimistä. mä jo katon murua vähän hätäsenä kun sattuu ihan.
kovempaa tönimistä, ravitselua. K: "käänny vauva."
kakskytä minuuttia se tuuppi ja töni mua, ja rämppäs sitä ultraa, ja vilkuili kelloa. mulla alko jo kädet hikoomaan ja muutenki kävi hermostuttamaan. musta se oli oikeen hyvä kolmikammioinen sydän niinkun näillä vkoilla pitääkin. pyysin jopa saada nousta ja kävellä hieman ja hieroa sitä mahaa, jos se vauva sillä kääntyis. ni ei sopinu. mun mahan kovakouranen käsittely sillä ultran päällä sen sijaan oli ihan ok.
K: -no nyt tää on suht ok, saa kelvata, ei tässä mitään vikaa ole.
M: - no hyvä.
K: - istukka on takaseinässä.
M: - niin mulla on ruukannu olla aiemminki.
K: - aha. mä merkkaan nää sun korttiis.
K: - täs on sulle kuva. ootas, reisiluusta. ja meillä ei nyt ookaan profiilikuvaa, eikä muutenkaan kuvaa vauvasta. no voi voi. hyvää jatkoa ja kesää kanssa. molemmille. tervetuloa meille synnyttämään.
M: (äänettömästi: - painu helvettiin.)
M: (ääneen) : kiitos samoin.
Muru kaikuna: kiitos samoin.
olipa paska kokemus, oli ensimmäinen lauseeni käytävällä. toinen liittyi vauvan terveyteen ja siitä kiitollisuuteen. mutta jäi harmittamaan tosi kovin kyllä... mä olisin mieluusti ottanut kuvan mitä esim vanhemmille näyttää. ja tietty ollut vähän parempipäiväsen kätilön käsittelyssä. noin se paha tuuli leviää ympäristöön.
tästä oli hieno kokemus kaukana. en tiiä pitääkö taas maksaa itten kipeeks että näkee pojan hyvin rauhallisessa, arvostavassa ympäristössä ja saa muistoksi itselleen kuvan. nyt ei ollut edes rutulle mitään mitä näyttää. "kato, tässä on veikan sääriluu." hienoa.
p.s. sarkastiseen sävyyn juteltiin vaan pihalla sitten murun kanssa että eipä tän raskauden takia tartte olla kovin varovainen tömpsyjen suhteen, kun koulutettu kätilökin voi sitä kohtua muksia niin kovaa että sattuu. että jos se pussaillessa puristuu, tai ruttunaama sattuu siihen potkasemaan, ni ei huolta. on sitä hakattu jo sairaalassa valmiiks. ja se on kai ihan turvallista se.
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
siivosin
laitoin nyt sitten eilen paikkoja kuntoon. pesin lattiat, matot, ikkunat, kukkia ja pyykkiä. harmittamaan jäi se että matot eivät nyt aivan puhdistuneet. en tiedä mitä ihme ammoniakkia herra koira pissii, mutta mein paperinarumatossa on selkeä vaalea läikkä pissauksen kohdalla. hitto että harmittaa. kallis, uusi matto, enkä nyt tiedä miten saisi sen tahran pois. hmh.
vaihdoin myös järjestystä olohuoneessa. tästä tuli kyllä hiton onnistunut muutos tälläkertaa. vanhan senkin ja tikkaat laitoin yhdelle seinälle, ja niille kaikki viherkasvit. esikko sanoi että nyt tulee kasvit kauniisti esille. olen samaa mieltä. huoneen nurkkaan laitoin ojasta pelastamani kaapelikelan, jonka päälle nostin lainateeveen. teeveen jonka piti olla meillä kun olin saikulla 3kk sitten, mutta se on jäänyt tuohon nyt töllöttämään. eksä halusi viedä mein hienon litteän tauluteeveen, ja koska hän oli siitä suuremman osan maksanut, annoin sen hänen mukaansa. nyt meillä on hieno kasari putkiteeveemalli. mutta se jotenkin ikäänkun sopii tohon kaapelikelalle :)
vastaseinälle jätin sohvan omalle paikalleen. sivuseinustalla, ikkunoiden (jotka ylttävät seinästä toiseen) alla mulla on vanha 50-luvun kirjahylly.
tää on nyt vaan tosi kiva. lukuunottamatta tota saamarin läikkää matossa.
keittiönpöydän laitoin huuto.netiin. se on niin iso, että jos syöjät ympärillä nousee kahdella hlö:llä, ei tuohon ruokailutilaan millään mahdu. huusin sieltä yhtä 50-luvun pöytää, joka taitaa olla meille ruokapöydäksi taas sitten liian pieni, mutta tyyliltään juuri oikea. jos sen voitan, niin siinä taas ollaan. kaksi pöytää, joista toinen liian iso, toinen liian pieni. mutta kun mä haluun... tosin mietin että pienempi pöytä menee myös makkarissa hoito+lelu+vaippapöytänä, ja sitten tietsikkapöytänä, jos ei siitä ruokapöytää saakaan... no juu.
mä toisaan tossa muutama kk takaperin ahdistuin siitä ettei täällä ole eron jälkeen mitään muuttunut ja sit alkokin tapahtumaan. radikaaleja muutoksia en ole täällä tehnyt, mutta sen verran kuitenkin että tää on nyt "mein" koti.
purkasin kylppäristä myös yhden kaapin missä oli kosteusvaurio. vauvalle en halua siitä mitään homeitiöitä, vaikka ollaanhan me jo niitä hengitelty tässä porukalla jo vuosi, mutta riskejä en ota uuden vaavin kanssa. me ei olla allegisoiduttu siitä, mutta pieni on aina pieni.
keittiöön haluan vaan välitilaan kaakelit (nyt se on odottanut lasia jo vuoden), ja mustan jääkaapin. ne vielä kun järkkään, voin alkaa keskittyä käsitöihin ja suklaan syöntiin!
vaihdoin myös järjestystä olohuoneessa. tästä tuli kyllä hiton onnistunut muutos tälläkertaa. vanhan senkin ja tikkaat laitoin yhdelle seinälle, ja niille kaikki viherkasvit. esikko sanoi että nyt tulee kasvit kauniisti esille. olen samaa mieltä. huoneen nurkkaan laitoin ojasta pelastamani kaapelikelan, jonka päälle nostin lainateeveen. teeveen jonka piti olla meillä kun olin saikulla 3kk sitten, mutta se on jäänyt tuohon nyt töllöttämään. eksä halusi viedä mein hienon litteän tauluteeveen, ja koska hän oli siitä suuremman osan maksanut, annoin sen hänen mukaansa. nyt meillä on hieno kasari putkiteeveemalli. mutta se jotenkin ikäänkun sopii tohon kaapelikelalle :)
vastaseinälle jätin sohvan omalle paikalleen. sivuseinustalla, ikkunoiden (jotka ylttävät seinästä toiseen) alla mulla on vanha 50-luvun kirjahylly.
tää on nyt vaan tosi kiva. lukuunottamatta tota saamarin läikkää matossa.
keittiönpöydän laitoin huuto.netiin. se on niin iso, että jos syöjät ympärillä nousee kahdella hlö:llä, ei tuohon ruokailutilaan millään mahdu. huusin sieltä yhtä 50-luvun pöytää, joka taitaa olla meille ruokapöydäksi taas sitten liian pieni, mutta tyyliltään juuri oikea. jos sen voitan, niin siinä taas ollaan. kaksi pöytää, joista toinen liian iso, toinen liian pieni. mutta kun mä haluun... tosin mietin että pienempi pöytä menee myös makkarissa hoito+lelu+vaippapöytänä, ja sitten tietsikkapöytänä, jos ei siitä ruokapöytää saakaan... no juu.
mä toisaan tossa muutama kk takaperin ahdistuin siitä ettei täällä ole eron jälkeen mitään muuttunut ja sit alkokin tapahtumaan. radikaaleja muutoksia en ole täällä tehnyt, mutta sen verran kuitenkin että tää on nyt "mein" koti.
purkasin kylppäristä myös yhden kaapin missä oli kosteusvaurio. vauvalle en halua siitä mitään homeitiöitä, vaikka ollaanhan me jo niitä hengitelty tässä porukalla jo vuosi, mutta riskejä en ota uuden vaavin kanssa. me ei olla allegisoiduttu siitä, mutta pieni on aina pieni.
keittiöön haluan vaan välitilaan kaakelit (nyt se on odottanut lasia jo vuoden), ja mustan jääkaapin. ne vielä kun järkkään, voin alkaa keskittyä käsitöihin ja suklaan syöntiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)