legendaarista

eilen toteutui mun, ja varmaan jokaisen tosiurheilijan ja äidin (yleensä kai enemmän isän) haave, pelata samassa pelissä jälkikasvunsa kanssa. hitsi että unohdin ottaa kameran mukaan. toisaalta tapaus oli ehkä ikimuistoinen ilman valokuvaamistakin.

jännä nähdä kuinka esikoinen on kasvanut mun kokoiseksi, ja mua taitavammaksi palloilijaksi. kävi mielessäni epäilys, että se on mua nopeampi juoksijakin jo! herramunjee! itsellä oli hiukan paineita onnistua paremmin kuin yleensä, ettei sen tarttis hävetä mua.

onneksi kertaalleen onnistuin antamaan sille aika namun passin, ja se pääsi laukomaan kohti maalia. tosin veto meni ohi, mutta komea oli yritys. muutenkin se pelasi niin että sai olla ylpeä. vaikkei sen futisosaaminen millään muotoa ole mun ansiota. se on tosi hyvä karvaamaan palloa, ja sillä on hyvä pelisilmä. vedotkin on parantuneet parissa vuodessa ihan silminnähden! *

jännää oli myös se että kun sitä revittiin ja tuupittiin siellä vanhojen akkojen toimesta, niin mua alkoi ihan sairaasti suututtamaan. en peleissä kovin hermostu, varsinkaan tollasissa "leikkimielisissä" harrastusotteluissa, mutta näkeehän tytön naamasta ettei se ole kovin vanha, ja sitten isot akat repii käsistä ja kamppii kun ei pysy perässä. murrr. en kuitenkaan alkanut asiasta avautua, vaikka mieli pariin otteeseen teki. revitäänhän sitä omissakin peleissä, mutta silloin on musta kyseessä rehdimpi kamppailu kun repijät on samaa ikä-, koko- ja kokemusluokkaa.

parasta illassa oli se kun esikko mua äidiksi sanoi yhdessä tilanteessa, ja vastustajalta meinasi silmät pudota päästä!

toisiksi parasta oli tiukat tilanteet ja hyvä syöttöpeli esikon kanssa.

kotimatkalla haettiin vielä limut ja pussi nameja molemmille palkinnoksi.

perhe rulaa!


*pauks* sanoi mamman henkselit!

tutustumisia

tutustutin murua tänään mun toisiin maailmoihin.

ensin vein sen mun mutsille ja faijalle. olin pelotellut sen kohtaamaan täysjuoppojen paskasen läävän, joten niiden ok asunto ja selväpäinen käytös oli murulle positiivinen yllätys. sanoin keikan olevan once in a lifetime experience, jos sitä hotsittaa lähteä tänään, ja lähtihän se. ja musta oli äärettömän suloista kun se arpoi vaatteita että olis tarpeeksi "siisti". salli mun nauraa. mutsilla oli jotkut pyöräilyhousun näköset shortsit ja iskällä futisshortsit, teepaitasillaan ne siellä hiihti. kahvia oli (maidotta), kahvileipää ei. muru oli siisteissä farkuissa ja tukka laitettuna. se on niin kiltti vielä. kielsin sitä liikkumasta muihin huoneisiin ennenkun olen tarkastanut ne, joten vessakäyntiinkin se pyyti multa lupaa. lähtiessä kysyi mitä mä oikeen spennaan ja oon hölmö. hänestä asunnossa vaan haisi rööki, mutta muuten kaikki oli ihan kelpaavaa. ai mitä spennaan? en tiedä, eihän mun tarttis niiden asuntoa hävetä. eihän se ole mun asia. mun oma asunto on mun asia.

toinen reissu tehtiin salibandypeliin. ihanat mun omat ihmiset kaikki! paljon uusia naamoja, lasten vahtimista ja leikittämistä, huutoa, tsemppausta, haleja, pusuja, kuulumisia, silityksiä, iloa. hienosti meni, vauvalla ja murulla eka peli penkkiurheilijoina mun kanssa. ruttunaama onkin jo ihan konkari.

hieno päivä kaikkiaan.
pisteet murulle sosiaalisesta toiminnasta, mukaan lähtemisistä, positiivisesta asenteesta ja lopuks iltapuuron keitosta. aion kinua vielä selkähieronnan ja sitten nukahdan onnellisena.