kokeile tätä

jospa sä oot ollut vähän horatio, ja jopa kusipää noin kolmisen viikkoa, niin:
nappaapa naisesi suihkuun ja pese sen hiukset.
to.del.la hellästi, ja hitaasti hieroen.

saattaapa olla että parisuhde käy kuin yllättäen taas toimimaan.
pelinainen mulla, etten sanois.
saakeli.

kirraa!

nyt mulla menee totaalisesti hermo!
saakelin saakeli!

muru ei ole saanut nukuttua koko kahden viikon työputkessa kunnolla. viimeöinen 1,5h ennen 13h työvuoroa oli nyt pohjanoteeraus. sitten se täällä tuiskii menemään itkua nieleskellen. ei puhu eikä pussaa. ja kun yritän komentaa sen työmaalta kotiin kesken vuoron, se mussuttaa vastaan. sit kun teen ruokaa. ei kelpaa. ja nyt olisin ehdottomasti halunnut viedä koirat aamulla (siis neljän aikaan) että se sais nukkua tunnin pidempään ennen viimestä työvuoroa, niin arvatkaa?!?! EI KÄY!  mitenniin ei käy? no ei vaan käy. ei käy, niin ei käy.

jaahans.

haistakoon p***e.

mä en puhu sille enää ikinä, enkä yritä edes auttaa, en kysy, en puhu, en pussaa, en mitään. ikinä enää. haukuin sen jo idiootiksi, mutta ei parantanut mun oloa ollenkaan. kumma kyllä. mua itkettää, ottaa päähän, raivostuttaa ja huolestuttaa niin että tekisi mieli kiljua ja purra jotakin.

paskapaskapaskaurpoidiootti. mulla hajoo pää tähän.

mikä mua vaivaa

tekis mieleni kirota. itseni.

mä olen tässä viikon sisällä hermostunut pikkuasioista tosi kovasti. ja sitten kun alan niitä purkamaan, valuu pskaa yli äyräiden ihan älyttömyyksiin asti. tuntuu vaan että joku yksittäinen pikkuasia kasvaa mun vatsantienoilla, alkaa puristaa kurkkua ja kiukuttaa. sit se tempautuu suusta ulos hallitsemattomasti, ja tempoilee aiheesta toiseen, ärsyttää ja satuttaa.

eilinen päättyi loppukaneettiin "voi kun sä osaisit lopettaa ajoissa." niin-pä. voi kun osaisin.
voi kun tietäisin mikä helvetti mua edes kalvaa? pelottaa? ahdistaa? ärsyttää?
kurkussa vaan on joku patti, joka vaatii päästä ulos.

oonko mä vaan väsynyt?
en tiedä. parempi että olen nyt ihan oman pääni kanssa kaikki hiljaiset hetket ja omat ajat. ja painin yksinäni, ettei tarvitse muita satuttaa ja ärsyttää heittämällä jatkuvasti paskaa naamalle.

lähtemisen sietämätön vaikeus.

yksikätisen elämä on helppoa.
jos osais handlata asiat yhdellä kädellä, ei aamulähdöissä tarvitse kuunnella kiljuvaa poikulia. aamusta se on niin tiltissä ja väsy, että karjuu minne ikinä sen laskeekin.
eli, jos haluan stressivapaata lähtemistä, on poikaa roikotettava toisella käsivarrella. ja jos vispaaminen tai hötkyttely onnistuu, sen parempi.

yksikätisesti pystyy:
- auttaa kolmivuotiasta pukemaan. 
- harjata sen hiukset (jos ei ole takkuja). ja hampaat.
- harjaamaan oman tukan ja laittaa deodoranttia. pukemaan myös, tosin akrobatiaa se hiukan vaatii.
- vaunut saa siirrettyä kaksi kerrosväliä ihan kevyesti.

- omaa tukkaa ei saa laitettua, eikä huivia kaulaan sidottua, vaikka viimeksimainitussa musta on tullut jo suht pätevä, eli sen voi siirtää osattavien listaan.

lähtemisiin saa sopivasti haastetta lisättyä yhdellä nukkuvalla murulla. (juuri tullut yövuorosta.) ja sillä aamuäkeällä, kiukuttelevalla ja joka asiasta itkevällä kolmivuotiaalla, joka pitäisi ottaa mukaan.

viimeistään pihalla on sellainen olo että kohta menee närvi. poikuli vaunuissa karjuu uniaan tulemaan, kolmivuotias on vetänyt turvat kuralätäkköön ja valkoinen (!) takki on kurassa ja kädet naarmuilla. ja "kotiäitiponnaripäinen" nainen on hermoromahduksen partaalla.

näitä lisää.
vaikka mä mielessäni vannon etten ikinä enää lähde minnekään kotootani, niin onneksi mentiin. oli tosi kivaa lastenmessuilla. etenkin ruttunaamalla, mutta myös sen mutsilla.