tekis mieleni kirota. itseni.
mä olen tässä viikon sisällä hermostunut pikkuasioista tosi kovasti. ja sitten kun alan niitä purkamaan, valuu pskaa yli äyräiden ihan älyttömyyksiin asti. tuntuu vaan että joku yksittäinen pikkuasia kasvaa mun vatsantienoilla, alkaa puristaa kurkkua ja kiukuttaa. sit se tempautuu suusta ulos hallitsemattomasti, ja tempoilee aiheesta toiseen, ärsyttää ja satuttaa.
eilinen päättyi loppukaneettiin "voi kun sä osaisit lopettaa ajoissa." niin-pä. voi kun osaisin.
voi kun tietäisin mikä helvetti mua edes kalvaa? pelottaa? ahdistaa? ärsyttää?
kurkussa vaan on joku patti, joka vaatii päästä ulos.
oonko mä vaan väsynyt?
en tiedä. parempi että olen nyt ihan oman pääni kanssa kaikki hiljaiset hetket ja omat ajat. ja painin yksinäni, ettei tarvitse muita satuttaa ja ärsyttää heittämällä jatkuvasti paskaa naamalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti