oon viimeaikoina ollut hiukan moody. helposti alkaa itkettää asiat.
eilen illalla muru näki että aloin itkemään, ja lähti ovesta ulos. sille on tullut viimeaikoina kuva, että haluan märystellä yksin. yksin? kuka haluaa itkeä yksin, jos olisi läheisyyttä tarjolla?
hullu nainen. mistä se sellasta on saanut päähänsä?
ensimmäistä kertaa elämässä musta on sen kanssa tuntunut että joku on valmis pitämään musta huolta, ja saan olla heikko ja väsynytkin kun siltä tuntuu. että ei tarvitse jaksaa kaikkea yksin.
ja sitten nyt kun nyyhkin, toinen menee tupakalle. mitenhän tää nyt näin on kääntynyt?
säksätin sille huonosta parisuhdepelisilmästä, ja se kahmoi mut syliinsä. sain sitten itkeä turvallisessa sylissä kaiken kertyneen sonnan pois mielestä. olla hetken pieni ja säälittävä, tyrskivä, niiskuttava olio. puhdisti ilmaa ja mieltä kummasti.
nyt on poissa sunnuntain pettymys, huoli murun väsymyksestä ja pojan hampomisesta johtuva riittämättömyyden tunne.
olen kuin uusi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti