poikuli nukkui illasta aamuun önisemättä. olipa virkistävät unet myös mulle.
ensimmäinen yö mummolassa meni tietysti ihan natistessa poikasen osalta. outo paikka ja rapiseva matkasänky vaikeutti unen saantia ja unessa pysymistä. toinen yö meni paremmin, ja kolmas yö siihen tyyliin jo kuin yöt yleensä kotona.
torstaina muru kävi rokottamassa mun koiran kunnaneläinlääkärillä. voin kertoa että maksoi noin puolet siitä mitä suurkaupungissa moisesta lystistä veloitetaan. saatiin myös lurppaluomiin silmätippoja. ne rähmii aika ikävän näköisesti ja usein. riippaluomen alle pääsee helposti likaa, ja ihan tyyppivika tuo silmien ärtyminen taitaa noilla fieldeillä olla.
torstaina käytiin myös näyttämässä naamoja tatuointikaupassa. ja eilen sitten muru kävi ottamassa siellä 30-v. synttärilahjansa etukäteen. halusin antaa jotakin mitä se haluaa, ja josta on iloa pitkäksi aikaa. käytin samalla tilaisuuden ja vertaistuen hyväksi, ja otin itselle hartiaan pienen merkin. nyt olen sitten "merkitty nainen" ...*wirn* murun tatska-ajan sokkailin kouvostoliiton keskustassa, ja löysin kivoja vaatteita. pakkohan ne oli napata mukaan. tuntuu että nykymuoti on niin kaukana mun vaatekaapista, että kerrankin kun jotakin mieleistä löytyy, on se napattava mukaan liikoja miettimättä. se on varmaan tuo kouvostoliittolainen muoti mikä mummojen verhomuodin lisäksi mulle sopii.
vielä yksi pyörähdys kaupungilla ja sitten lähdetään kotia kohti.
siinä kotiinmenossa on kurjaa se, että ystävänaapureita koskevat ikävät faktat lävähtää naamalle ja muuttuu vielä todemmiksi. asiat ei ole enää sillä tollalla mihin on totuttu, ja heidän lisäkseen pitkää, vaikeaa ja toiveiden täyttämää tietä kulkee myös meidän perhe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti