yksikätisen elämä on helppoa.
jos osais handlata asiat yhdellä kädellä, ei aamulähdöissä tarvitse kuunnella kiljuvaa poikulia. aamusta se on niin tiltissä ja väsy, että karjuu minne ikinä sen laskeekin.
eli, jos haluan stressivapaata lähtemistä, on poikaa roikotettava toisella käsivarrella. ja jos vispaaminen tai hötkyttely onnistuu, sen parempi.
yksikätisesti pystyy:
- auttaa kolmivuotiasta pukemaan.
- harjata sen hiukset (jos ei ole takkuja). ja hampaat.
- harjaamaan oman tukan ja laittaa deodoranttia. pukemaan myös, tosin akrobatiaa se hiukan vaatii.
- vaunut saa siirrettyä kaksi kerrosväliä ihan kevyesti.
- omaa tukkaa ei saa laitettua, eikä huivia kaulaan sidottua, vaikka viimeksimainitussa musta on tullut jo suht pätevä, eli sen voi siirtää osattavien listaan.
lähtemisiin saa sopivasti haastetta lisättyä yhdellä nukkuvalla murulla. (juuri tullut yövuorosta.) ja sillä aamuäkeällä, kiukuttelevalla ja joka asiasta itkevällä kolmivuotiaalla, joka pitäisi ottaa mukaan.
viimeistään pihalla on sellainen olo että kohta menee närvi. poikuli vaunuissa karjuu uniaan tulemaan, kolmivuotias on vetänyt turvat kuralätäkköön ja valkoinen (!) takki on kurassa ja kädet naarmuilla. ja "kotiäitiponnaripäinen" nainen on hermoromahduksen partaalla.
näitä lisää.
vaikka mä mielessäni vannon etten ikinä enää lähde minnekään kotootani, niin onneksi mentiin. oli tosi kivaa lastenmessuilla. etenkin ruttunaamalla, mutta myös sen mutsilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti