palapeli

on tää elämä nyt oikeen palapelin kokoomista.
välillä palat on hiukka hukassa, ja jotkut ei oikeen tunnu loksahtavan paikalleen vaikka kuinka survoo. on sit vaan käänneltävä paloja ja koetettava uudelleen, ja uudelleen.

musta tuntuu että mä elän jossain paineiden ristiaallokossa. ja luojalle kiitos mun rakkausvalmentajasta, henkisestä tsempparista, siitä rennonletkeästä insinööristä, jota ilman mä varmaan kajahtaisin. se viisaasti sanoi eilen, että kenellä tahansa duunarilla hirttäis liina kiinni, jos työstä saatu palaute olis pelkästään negatiivista. niinkun mulla nyt tuntuu olevan. poikanen on aina jostain osaa vuorokautta ränttä, tai ei nuku, tai ei syö, ja äitiduunarin hermoa riipii kun tuntuu ettei osaa.

eilen kamelin selän katkasi murun ja mun kommunikaatiokatkos, ja siitä seurannut huutorumba johon osallistui etupäässä poikanen ja sen äiti, plus lopulta myös murukin. musta tuntuu että murultakinn tulee vaan negatiivista palautetta koskien pojan hoitoa, enkä väitä että se on totuus, mutta ainakin mun korvat kuulee niin.

ja mua alkaa jo vituttaa myös hössötys mun väsymyksestä, koska mielestäni en edelleenkään ole mitenkään järkyttävän väsynyt, ainoastaan rasittunut kyvyttömyyden tunteestani.

äst äst äst.

kaiken päälle ruttunaama on ottanut murun hampaisiinsa. eilen sovittiin etten mä puutu niiden väleihin, vaikka jotenkin aina tekee mieli sotkeentua ja ojentaa lastaan, kun on 13 vuotta itse ja enimmäkseen yksin näitä paimentanut. nyt koitan vetäytyä, että ne saa itse selviä välinsä ja mahdollisesti bondautua yhteen. mulle pitää vaan itse tilanteessa sanoa "voitkopoistua" tai "äläpuututähän", koska se tulee selvästi selkäytimestä. toivotaan että vanhakin oppii uutta.

noh, tänään on hyvä päivä, mä olen päättänyt. aurinko paistaa ja lähden ulos sutimaan koiran kanssa. jos vaikka vanne pään ympärillä helpottais hiukka.