toivoin että arki alkais, ja tulihan se. penskat huutaa eteisessä naamat levällään, ja päiväkodille olis mentävä. ulkona sataa, on kuraa, vaunujen sadesuoja rikki. ruttunaama ei jaksa kävellä. sadesuojaa ylläpitävä nipsu katoaa tienposkeen. puuh ja kiitos.
etsimällä etsien löydän vikoja puolisostani. tai jos asiaa tarkastelee peilin ja rakkausvalmentajan avulla, vikoja on enimmäkseen mussa. mykkyyskaudet on puolisoni vika numero yksi. jukuripäisyys kaksi. päättämättömyys ja suunnittelemattomuus kolme. mykkyyskaudet saa mut ihan kierteelle, koska sellaisen jälkeen eksäni lähti menemään, väittäen etten hänestä välitä, muuten asiaa vatvomatta. yritän selvitä murun ajoittaiset mykkyyskaudet sisulla ja olemalla itse normaali. nykyään pyrin myös välttämään "mikäsuavaivaa"-fraasia. kyllä horatio puhuu sitten kun sillä on asiaa. eikä mun havainnon mukaan ole minneen lähdössä. se ei ole niinkuin muut ja entiset, niin se on itsekin sanonut. uskoisinpa tämän helpommalla. toinen ja kolmas ongelma vyyhtiytyy yhteen mun "jyräävän" luonteeni kanssa. mä haluan että toinen sanoo mielipiteensä, ja olen jopa kieltänyt vastaamasta mulle sanoin "ihan sama". mikään asia ei voi olla "ihan sama", paitsi teineille. "ihan sama" on välinpitämättömyyttä. sitten tulemme kohtaan jossa kysyn mielipidettä, kuten "minne tuon kaapin vois laittaa", ja vastaus on (koska "ihan sama" on kiellettyjen listalla) "vaikka tähän". hienoa. mutta jos mielipide on mielestäni väärä? no jyrään kaapin sinne minne haluan.
no miksi siis edes kysyn? -jotta toinen saa päättää asioista.
no miksi en kuuntele, tai kuuntelen, mutta en noudata toisen mielipidettä? - no siksi kun se mielpide on väärä (esim. kaappi ei sovi siihen.), tai siksi kun tiedän (luulen tietäväni) ettei sillä toiselle ole väliä, koska sen ensisijainen vastaus olisi ollut "ihansama", mutta kun se on kielletty...
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaarrrrrrrrrrrggggggggggggggggghhhhhhhhhhhhh! miten tästä pääsee ulos? minäkö vaikea? en suinkaan. voi tsiisus.
meillä piti olla treffit asian tiimoilta rennonletkeän insinöörin, eli rakkausvalmentajani kanssa, mutta hän oksentaa. käytyään meillä viikonloppuna. nyt kauhukuvissani oksennan minä, mämmiä. hyi hemmetti.
no. pääsiäisen plus-saldona kaapinsiirtelyn ja -sijoituspähkäilyn jälkeen mein taloudessa on tytöillä omat huoneet. teini on enemmän kun tyytyväinen. ruttunaama taas ehkä ei. se ei oikein ymmärrä miksei teinin huoneeseen ole asiaa ropeltamaan, siskon tavarat on äldesti kiinnostavampia kun omat. alkuksi mielikuvissaan ruttunaama oli muuttamassa mein makkariin, koska lelut ja roijut siirrettiin sinne rymsteerauksen tieltä. olipa hetken tosi onnellinen. loppuviimeeks kyllä tuntuu se omassakin huoneessaan viihtyvän, ainakin vähän. odottelee veljeään sinne nukkumaan kanssaan. tosin en tiedä miten siihen noin kuuden neliön kopperoon saadaan vielä yksi pinnasänky mahdutettua, mutta aika näyttää.
vielä tässä myttysen nukkuessa parvekkeella jaan muutaman oudon ajatukseni:
sen lisäksi että epäilen horation mykkäkaudella hautovan pakoa, pelkään vieläkin jollain asteella että pojalle sattuu jotakin. muutama päivä takaperin olin aamulla järjettömän väsynyt kun mytty herätti jo viideltä. parin tunnin leikin jälkeen siirsin sen partsille unistelemaan, ja itkuhälyytin kourassa torkuin itse sohvalla. yhdeksän jälkeen olin jo varma, että vauvalle on sattunut jotakin, koska itkuhälyyttimestä ei kuulunut mitään. odottelin murun heräämistä paskajäykkänä, koska sen olisi mentävä katsomaan onko vauva tallessa ja hengissä. minä en siihen pystynyt. koska mä olen torkkunut sohvalla, on todennäköistä että jotain pahaa on tapahtunut. kun unistelin vauvan kanssa sängyssä päivällä, nämä tuomiopäiväajatukset siirtyivät ruttunaamaan. olin varma että jos en huomauta murulle asiasta, ruttunaama kiipeää siskonsa parvelle, putoaa ja pää menee halki kuin meloni. ...ja murua ärsyttää kun käyn hössöttämään. älytöntä itselietsontaa ja sairaita ajatuksia nämä. koska tää helpottaa? olenko jo oikeasti hoitoa vailla?
Nyt on ihan pakko kommentoida tuohon "ihan sama"-asiaan. Itse nimittäin viljelen kyseistä ilmaisua USEIN, mikä saa parhaan ja rakkaan ystäväni aina silloin tällöin raivon partaalle. Hänkin on nimittäin sitä mieltä, ettei mikään asia voi olla ihan sama. Mutta kun... Ehkä se ihan sama ei ole välinpitämättömyyttä, vaan sitä, että jos asiasta ei oikeasti ole mielipidettä niin miksi pitäisi teeskennellä että sellainen on? Itselleni (savolaisena, joka ei kuulemma sano mitään suoraan) ihan sama-lausahdus tarkoittaa tilan antamista toiselle osapuolelle - jos joku asia ei ole minulle tärkeä, ja huomaan, että se merkitsee toiselle enemmän, annan hänen päättää. Kyllä minä sopeudun. Jollain tavalla siis itse haluan kunnioittaa muiden näkökantoja, jos omat vahvat mielipiteet puuttuvat. (Itseäni naurattaa kun yritän miettiä tilannetta missä joku kysyisi minulta kaapin tai jonkin sisustuselementin paikkaa - seurauksena oli luultavasta tyhjä katse ja "noh, mihin se mahtuis tänne"-tyylinen kommentti.) Uskoisin tai ainakin kuvittelisin, että parempi puoliskosi kyllä ilmaisee mielipiteensä asioista, joista hänellä on oikeasti sanottavaa. Ei siitä ihan samasta kannata ongelmaa tehdä. (Ystäväni muuten yrittää nykyisin aina tulkita mitä minun ihan samani oikein tarkoittaa, mikä sekin tuntuu aika turhalta, sillä olen yksinkertaisesti sitä mieltä, ettei kaikesta tarvitse olla mielipidettä. Pääasia että joku päättää itselleni vähemmän tärkeät asiat. Näin ajateltuna ko. lausahduksessa ei mielestäni ole edes mitään ärsyttävää.)
VastaaPoistaVoimia.
Tiina
kiitos tiina iskevästä kommentista. selvitti minullekin miten joku muu kun teini voi sanoa asioihin "ihan sama".
VastaaPoistasiellä siis saattaa olla ajatuskin taustalla. ei pelkästään välinpitämättömyyttä, kuten kokemukseni ovat antaneet mun olettaa. (teiniveli ja teinitytär, esy-muksut duunissa :) )
mulle vaan on vielä vieras käsite ettei olisi mielipidettä jostakin, mulla kun on, melkein kaikesta, ja aika voimakkaita. ja usein, muiden harmiksi, sanon ne ääneen. ;)
kiitos vielä. ihana tää mun blogi kun opin oikeesti jotakin uutta. saa enempikin kommentoida! muutkin.
Hei mama,
VastaaPoistaEipä kestä. Tämä asia on tosiaan tullut niin usein eteen minullekin, että oli vaan mukava jos voin tätä omaa "tietämystäni" muillekin jakaa :) Sellainen teini-iän "v***u-ihan-sama-evvk"-angstaus (johon liittyy nimenomaan se välinpitämättömyys ja hitunen agressiivisuutta) on miusta taas ihan eri juttu, josta toivottavasti ihmiset kasvaa jossain vaiheessa ulos.
Kiitos muuten kivasta blogista :)
Tiina
Noista "jotain kamalaa tapahtuu skennaarioista" osaan tehdä diagnoosin - olet väsynyt äiti.
VastaaPoistaUsko pois, kokemusta on!
-fairy-
kiitos tiina itselles, että jaksat lukea :)
VastaaPoistaja fairy, musta ei tunnu väsyneelle, mutta tokihan sitä olen :)
Voin hyvin olla väärässäkin, en sitä missään nimessä kiellä! Itse pelkäsin ja ajattelin tuollaisia kauhuskennaarioita. Jälkeenpäin tajusin niiden lisääntyvän juuri väsyneenä.
VastaaPoistaJa siitä väsymyksestä. En minäkään ajatellut olevani mitenkään hirveän väsynyt, kunnes jätkä täytti 6kk. Sen jälkeen paukahti tähän äitiin ihan järjetön väsymys. Ei se nyt heti tullut 6kk päivänä ;) mutta tosiaan hiljaa ja salakavalasti... En tajua mistä se iski. Ehkä joku hormonimyräkkä auttoi jaksamaan siihen asti? En tiedä. Mutta nyt on pitänyt ihan oikeasti kiinnittää huomiota omaan nukkumiseen ja jaksamiseen.
Tsemppiä! Ja tosiasiahan on, että sinä teet niinkuin parhaaksi näet. Sinä tunnet lapsesi parhaiten, ei ketään muu.
Niin jo tuo edellinen olin minä... ;)
VastaaPoista-fairy-