sunnuntai 2. syyskuuta 2012

ameriikan malliin

yleisestiottaen,
jos suomessa lapsi huostaanotetaan, on edessä 2-3kk pituinen arviointijakso, jonka perusteella tehdään ratkaisu mahd. pidemmästä sijoituksesta, tai lapsi palautetaan vanhemmilleen.
vanhemmilla on aina etuoikeus oman lapsensa huoltoon. usein jopa lapsen hyvinvoinnin kustannuksella. suomessa vanhemmalta ei juurikaan käytännöntoimia vaadita, ts. osoitusta esim. elämäntapojen kohentamisesta lapsen parhaaksi. riittää kun vaatii, tahtoo ja riitauttaa. useimmiten. ja useimmiten samalla lapsella voi näitä lyhkäsempiä sijoituksia olla jopa kymmenkunta.

ja voi saatana. juuri nyt lehdistä voimme lukea miten oksettaviin lopputuloksiin tälläinen joskus päättyy.

jari sinkkonenko se oli joka luennollaan kerran esitteli ameriikan mallia. siinä kun lapsi lähtee huostaan, vanhemmalla on 365 päivää aikaa osoittaa olevansa kykenevä lapsen huoltajaksi. lasta on säännöllisesti käytävä katsomassa (suomessa ei), työpaikka on hankittava (suomessa ei), päihteet on lopetettava (suomessa ei). mikäli näin ei tapahtu, vanhempi menettää oikeuden lapseensa. lapsi lähtee adoptoitavaksi. piste.
epäreilua?
ei minusta.

emmätiedä mikä on oikein, ja oikeusmurhia tapahtuu toki jokapuolella, mutta sen tiedän että suomen systeemi ei ihan oikeasti toimi.

laspsen oikeuksien julistuksessa (UNICEF) sanotaan:
Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana. 

että niin.
melkein ensimmäistä kertaa mun mielessä on vaan pahoja ajatuksia pahantekijää kohtaan.

* en varmaan ole kertonut suuren sukuni laitamilla tapahtuneesta tragediasta. isä eroangsteissaan puukotti kuoliaaksi 4-vuotiaan tyttärensä. isä sitten vankilassa koki itse saman kohtalon. 7 vuotta olisi ollut istumista, josta ensikertalaisena olisi istunut siis 3,5 vuotta. joku gansta päätti toisin. jäbälle tuli kuolemantuomio ikäänkuin "vahingossa". mua ei surettanut.

4 kommenttia:

  1. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012090416039595_uu.shtml

    melkein sanoisin, että ihan oikein tolle...

    VastaaPoista
  2. Kyllä, Amerikan malli toimii juuri näin. Kun lapsi lopullisesti huostaanotetaan, vanhemmat menettävät oikeuden lapsiinsa, oikeuden olla vanhempia näille lapsille. Raakaa mutta reilua.

    Ja mie en ymmärrä tätä sosiaalisen median ja muunkin median (tai yksittäisen ihmisen)ajojahtia kyseistä isää kohtaan. Kyllä, isä toimi todella väärin ja oli todella julma. Mutta ei ole meidän asia tuomita, järjestää ajojahtia tai leikkiä tuomaria. Siihen meillä on järjestelmä joka suurimmaksi osaksi toimii. Tälläisellä julkisoinnilla ollaan kohta lähempänä keksiaikaa ja noitarovioita, kuka vaan tarpeeksi vaatiessa voi lynkata kenet vaan....

    -Hengellinen Äiti-

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. kyllä, hengellinen äiti. oon samaa mieltä sun kanssa. kukin saa ansionsa mukaan, lopulta. ilman että nostatetaan mitään lynkkausmielialaa. kaduttaako oma postaus? no ei.

    ymmärrän toki ihmisten turhautumisen tän asian kanssa. ja sen ettei ymmärrä miten kukaan ihminen voi olla niin käsittämättömän julma. mutta asian revittely julkisuudessa ei myöskään tuo tapettua lasta takasin.

    VastaaPoista