asunnosta kodiksi

tunnollinen tytär joutui sen vähemmän tunnollisen sijaan hakemaan ikeasta isälleen sen toivoman taulun. tai se tunnollinen tytär oikeen yllättyi kun sen puoliso ehdotti ikea-reissua.

hyvä oli reissu. sain toivomani kenkäkaapin. lapsille työpöydät ja muutaman ruukun viherkasveille. karkasi mopo sen verran että saatiin pihalle kivet, pari kuramattoa eteiseen, koirille ruokaa yms. yms. yms.

ei siinä. kaiken uuden (tarpeellisen) rojon myötä jouduttiin mylläämään koko kämppä. esikoisen lipasto muutti alakertaan että sen työpöytä mahtui sen huoneeseen. ja siitä se sitten lähti.
kaappi sinne.
eikun tonne.
tää tuonne.
käännetään matto.
mihin tuo?
entä tää?
no nosta siitä. käännä tosta.
kukat tähän.
nojatuoli tähän.
maalataan tää punaseks.
kiinnitä tää tähän.

mutta ihanaa. nyt alkaa vihdoin näyttää kodilta. jotenkin rytmittyi kaikki uudelleen ja semmonen kolkko, liian tilava fiilis katosi.
ihanaa. tää on mun koti!

haluutteko nähdä? kuvakoosteen meinaan?

nyt vielä tuo piha pitäis järkkää. tänään ei aleta kiviä asettelemaan kun vettä tulee kuin esterin tuutista, ja mamman kreikkalainen herkkupöytä odottaa. (tosin daddyn taulut oli niin suuret ettei ne mahtunut kunnolla edes mein tila-autoon. hemmetti! no, päästään kundin kanssa junailemaan kun ei autolla mahduta kaikki menemään. ((ja sekös on poikaa tän aamun villinnyt. on se siistiä olla kolme, ja ajaa junalla!))