hyvällä sykkeellä

sain holter-tutkimuksen tulokset.
päivällä keskiarvonen pulssi on 81. en ihmettele. hyvällä sykkeellä mennään. huiput oli 168 tutkimuspäivänä. yöllä oonki sit vissiin ihan koomat, kun keskimäärin neljänkympin sykkeillä nukun, ja välillä kolmeakin kymppiä mennään.
lisälyöntejä oli, sekä kammio- että eteisperäsiä. vaarattomia kuulemma. kiva sinusrytmi kaikenkaikkiaan.
jee!

kilpirauhasarvot oli (edelleen) hyvät.

"olishan se kiva että jotaki löytyis, jotai lääkkeillä parannettavaa" sanoi taas mutsiki. "helpompi hoitaa kun vaan se että sä oot hullu."

- nii.

nyt kun oon oikeesti levännyt ja relannut kun siltä tuntuu, niin olo on aika luksus.
pitää vaan tarkemmin kuunnella itteänsä, jossei halua ongelmia kehonsa kanssa.
...mut mut vissiin tieski sen jo...

pihistelijän tammikuu

kerrankin olin fiksu ja keräsin kauppareissujen kuitit talteen koko kuulta.
ihan vaan nähdäkseni mihin palkkani hupenee.
ja mitä me oikein syödään.
niinku oikeesti.

tammikuun saldo
289,62 e (kaks cittarikeikka, kaks alepaa ja kaks s-markettia)
se on about 75 e/ vko.

listat on komeeta katseltavaa tälläiselle ihmiselle joka haluaa tehdä joka päivä hyvää ja terveellistä, itselaitettua ruokaa.
skyriä, maitoa, täysjyvämakaroonia, hummusta, tuoremehua, pinaattia, mozzarellaa, perunaa, sipulia, porkkanaa, jauhelihaa, ananasta, maitorahkaa, pakastelihaa (koirille), raejuustoa, soijajuomaa, avocadoa, ruisleipää, salaattia, näkkäriä, mangoa ja mehueittoa.

tässä kuussa on sikailtu yks vkonloppu sidulla (aikuiset bileissä), kaks kertaa pakastepizzalla (aikuiset), ja popcornilla (esikoinen), ja lapset tietty pillimehuilla ja rusinoilla (joka vkonloppu!) mut nämä meille sallittakoon. ja kokeiltiin me muuten allevo-juomiakin tässä kuussa, ja ostin uuden rajauskynän. näihin rälläämisiin tuosta summasta on mennyt noin 45e. ilman niitä ruokalasku olis sen 60/vko, mihin about tähtäilenkin.

ihan kiva. eikä tää kokeilu paljastunut mitään kamalia ylläreitä, niinkun "apua! miks me syödään koko aika makkaraa?!" tai muuta "hirvittävää".

no ei tästä voi oikeen tinkaa enempiä. mun mielestä.
just mutsille sanoin että helvettiäkö mä rahalla tekisin? ekse aina me ne mitä tuleekin?
että jos tienaisin tonnin enemmän kuussa, todennäköisesti ostelisin kalliimpia juustoja. ja useemmin avocadoa ja pähkinöitä. noin niinku ruokakauppaa ajatellen.

hyvin me vedetään!
high five!   

mites teillä?

tuliainen

mutseista puheenollen...
anoppi kävi täällä.

 

anoppi joka saa mut hyvälle tuulelle, persoonansa lisäksi toki, näillä pikku tuliaisilla.
muru haki sitä lentoasemalta perjantaiaamuna, huomatakseen että se palaa reissusta vasta lauantaina.

yllättänyt oli anoppikin, sen kun piti olla täällä yötä, ja junalippu kotiin olikin ostettu jo lauantaille.
sääli lastenkin puolesta, ne mummista niin tykkää. *

anoppi vielä kiljahteli tuossa poistuessaan kuinka kiva sen mielestä on, että me saadaan aina mein ongelmat selvitettyä murun kanssa. kun se haluaa että asiat on just näin.
kiva.
mäkin tykkään susta! nähdään pian!

k*si

voihan kusi.
kuiva poikanen on tässä alkanut kussa sänkyyn. mä rempseenä päätin antaa olla, että kyllä se hiukka epämukavaksi käy, kun kylmässä kusessa nukkuu. ja kun muru pesee täällä pyykit, eikä asialle mitään mahda, niin ihan sama. "etsä nyt ainakaan yöllä rupee herään ja viemään sitä kuselle, kun se kerran pystyy pidättään." ja muutakin keskustelua tämä on kuitenkin kotona herättänyt, joten perherauhan nimissä soitin mutsille valivali-puhelun.
"nonni. kohta teillä on sit kymmenvuotias yökastelija siellä." - no eihän sun nyt hitto pitäny tota sanoa! mitä hemmettiä mä nyt sit teen?
"alat vaan herää yöllä kusettaan sitä, ja siirrät sit aikaa lähemmä iltaa tai aamua, ihan miten katsot parhaaks." kertoi mutsi.
aijaa.
no.
mä aloin sit kuitenkin tekeen niinku äiti määrää. ja sehän toimii.
onneks on mutsit.
nii.

oodi vävykokelaalle

noniin.
nuorimies edellen pyörii kuvioissa.
mä vissiin kerroin että ekakerralla kun se kävi täällä, mä ensin ämistelin kokoa 44 olevia kanootteja tossa eteisessä, ja sitten nurkantakaa mun eteen pamahti nuorimies ja sanoi ihan käsipäivää.
se on täällä ollessaan aina ystävällinen ja kohtelias. semmoi aito ja hyväntuulinen. ja se on tosi ihastunut noihin mein nakeroihin ja koiriin.

pari vkoa sitten se oli esikoisen kanssa vahtimassa nakeroita, kun oltiin yksissä bileissä. silloin se oli halunnut myös itsekseen lenkittää koiria. eilen se oli myös täällä, joten sudittiin murun kanssa leffaan. ja siis poika oli vahtinut ensin päivän omia sisaruksiaan, ja sit mieluusti tuli tänne vielä leikittämään mein omia. ihme tyyppi! 
se on esikoiselle vielä superkiva ja romanttinen.
ja sehän on aidosti se joka merkkaa mulle eniten.

esikoisella kun on nollatoleranssi alkoholinkäyttöön, niin poika on sitten vanavedessä jättänyt kaverien kanssa "dokailut" kokonaan. (varsin upeaa tämä!)

emmätiedä miten pahasti esikoisen kehitysvaiheet ja oidipuskompleksi on vinksahtanut, mutta kun anopille näytin kuvia tästä vävykokelaasta, sanoi anoppi pojan näyttävän ihan minulta.
voi jeesus!
en tiedä kummalle tämä kommentti on pahempi. kolkytjarisat mutsille että se näyttää teinipojalta, vai teinipojalle että se näyttää kolkytjarisat mutsilta.
huoh! *tuplamegawirn*

tarpeeksi hyvä äiti

luin joskus jutun, missä ipana oli kilaroinut jossain tapahtumassa, ja sen mutsi oli ihan tyynenä todennut ihmettelijöille hymyillen että "tän päivän parempi vanhemmuus-kokemuksen teille tarjosi meidän perhe."

mulle oli silmiäavaavia kokemuksia viimeviikolla päiväkodin eteisessä kun vastaan tuli täysillä pulttaava poika, ja sen tyyni äiti. poika huusi mähaluunriisuu-mäenhaluuriisuu-mähaluunriisuu-mäenhaluuriisuu!!! ja räjähteli pitkin seiniä. äitinsä tyynesti ohjaili poikaa rintakehästä ettei se satuta itseään. poika raivosi "aivan tyhjästä". ja monena, oi monena aamuna.

en toki tiedä mitä niiden kotona oli aamusin tapahtunut, mutta mulle näytti siltä, että poika otti uhmapulttia, ja mutsi vaan handlas homman. siitä selkeesti näki, ettei se kokenut omaksi viakseen sitä, että poika raivosi. ja pystyi ehkä siksi suhtautumaan hyvin siihen hullunhuutoon.

siitä mulle tuli mieleen että aina ei vika ole mussa. ts. en välttämättä olis voinut tehdä mitään eritavalla/paremmin. että joskus tommonen uhmapertti vaan kilaroi. oli syytä tai ei. sitten ei auta kun olla itse cool, ja vetää se raja johonkin. että mä olen tarpeeksi hyvä äiti. joka tilanteessa. ihan jonkun sortin kivi vierähti sydämeltä.

nämä hetket kuvina

killer sexy-edustusrouva valmistautumassa pulkkamäki aiheisiin bileisiin. kyllä.  

nämä sydänmen rekisteröintipiuhat pimautti mun hermot muutamaksi päiväksi. "kun nää mein laitteet on niin huomaamattomia nykyään." - no ei ole. sanon.

mamman ihana siivouslaite. mahtuu pieniinkin koloihin.

mamman siivouslaite 2. tämän työnjäjessä on tosin vähän parantamisen varaa...

saatiin tapetoitua, ilman draamaa.

kotoisampi koti. tykkään!

sivulla 15 ja muita juttuja

sain käsiini ystäväni kirjoittaman kirjan.
muru kielti kotibileiltana sitä lukemasta, johon sanoin ettei siinä alussa ole mitään itkettävää.
sivulla 15 aloin pillittää. ja muru pääsi sanomaan "mitä minä sanoin." taas kerran.
harmi että toinen tuntee mut paremmin kuin mä itte.

meillä on ollut tässä huisketta. kolmikymppisbileitä, kirjanjulkkaribileitä ja kotibileitä. näistä syistä olen ajautunut blogihiljaisuuteen.
pahoitteluni jos olen aiheuttanut huolta sinne ruudun toiselle puolelle. ei ole ollut tarkoitukseni.

sydäntutkimukset on kesken. rytmihäiriöitä ja huimausta on edelleen. mutta muuten ihan hyvissä meiningeissä täällä ollaan. kiitos huolenpidosta!

lapset lähti kummin kanssa hupailemaan, ehkä siis ehdin raportoida muutamia juttuja tässä.
palataan asiaan!
pian!

sydän tähän

mä olen kärsinyt huonovointisuudesta ja rytmihäiriöistä tässä.
viimeviikolla meinasin pyörtyä duunissa, ja mittasin verenpaineet varmuudeksi.

ei olis pitänyt. tieto lisää ahdistusta. meinaan.
pulssi oli hälyyttävän matala. eikä noussut koko viikolla.
sukuanamneesissa kun on ukkia ja setää, ja mun ikänen serkku jotka on vaihtaneet hiippakuntaa sydänpysähdyksen takia, painosti muru ja vastaava lääkäri mut vastaanotolle.

sain ajan vasta maanantaille, ja ajanvaraaja kehoitteli kannustavasti "jos susta tuntuu viikonloppuna että saat jonkun sydänkohtauksen, nii hakeuduthan päivystykseen?" - oh, sure.

sytkytintä on testailtu vkonloppuna melkein kaikella mahdollisella, riekkumisella, rakkaudella, saunalla ja säikytyksellä, ja hengissä ollaan. juoksulenkille en nyt kuitenkaan uskalla lähtä ennenkun ekg on tsekattu. tyydynpä siis leipomaan focaccian välipalaksi perheelle, ja ryömin peiton alle sohvannurkkaan.
lepo.
hyvä.

eilen. kaikenlaista.

kaikenlaista.
se kuvaa eilistä päivää loistavasti. pieniä hetkiä, monia joista haluais muistijälkiä jäävän.

aamulla kundi oli ihan reunalla tunteidensa kanssa, se tuli ulkoa ja kamppeet piti viedä saunan lattialle kuivumaan. se pidätteli hyvin parkua, nosti etusormensa pystyyn, ja sanoi värisevällä äänellä: "odotattehan minua sen ruoan kanssa?!" - ei parkua. kympin arvoinen suoritus!

oltiin päivällä murun kanssa kaverin kolmikymppispulkkamäessä. sairaan hauskaa! hillittömiä vauhteja, vaaratilanteita, hyppyreitä, kuumaa kaakaota, ihana keli. jatkettiin saunatiloihin jossa oli erinomaista ruokaa ja kivaa seuraa.

superkaveri L tuli hakemaan meidät ja heitti meidät kotiin alkuyöstä.

esikoinen, joka poikaystävänsä kanssa toimi illan lapsenvahtina, kertoi että koirakauhio oli alentunut hänen alapuolelleen, mutta esti tehokkaasti poikaystävää lähentymästä esikkoa. hahahahaah. vähänkö nauroin. ihan oikein toimittu koirapoikanen!

unille mennessä kiisteltiin murun kanssa tuttuun tapaan siitä, kumpi sai bileistä mukaansa illan kauneimman naisen. sanoin että arvostan sitä että hän tuli mun kanssa kotiin. että osaan sitä arvostaa, ja haluan sanoa sen ääneen. että hän on just siinä.

hiukan ennen nukahtamista koirapappa tunki makkariin, ja koska se on aika harvinaista, katsoin sitä tarkkaan. ja aloin kiljumaan. sen toinen silmäluomi jotenkin roikkui, tai oli kääntynyt ympäri, tai jotain. ei ollut hädällä järkeä eikä määrää kun yritettiin päättää mitä tehdä. ryntäsin keittiöön ja tekasin steriilin suolaliuoksen, jolla silmä siveltiin.
maattiin sitten unetta sängyssä pitkään. toistemme hengitystä kuunnellen. minä, käsi kädessä murun kanssa. ja muru, käsi kädessä mun ja koiran kanssa.

huoh. tunnerikas lauantai. ihana.

pörröpäät

vähän haikeelta tuntuu että pieni, minun näköiseni blondi poikanen on pian historiaa.
jos tämä temperamentiltaan tasoittuu niinkun sisarensa ja muuttuu tummaksi, niinkuin sisarensa, en toki valita. mutta mietitäänköhän me taaksepäin joskus "että kun sä olit vaaleatukkainen ja pahansisuinen"?

tukan värit lähenee, lähenee.
pojalla on vaalean pikkulapsen tukan seassa mustaa paksua jouhta.

p.s. sen lisäksi että noiden aamupörröset tukat herättää mussa äärimmäisiä hellyyden tunteita, niin joskus kun maailma ahdistaa, pitää vaan tunkea nenä tuonne pörrön sekaan ja nuuskia syvään. kaikki murheet unohtuu.
kaikki.

perfect

Mistreated, misplaced, misunderstood  
Miss "no way, it's all good", 
It didn't slow me down  
Mistaken, 
Always second guessing 
Under estimated, 
 Look, I'm still around
 
Pretty, pretty please  
Don't you ever, ever feel  
Like your less than 
Fuckin' perfect.  
Pretty, pretty please 
If you ever, ever feel 
Like your nothing  
You're fuckin' perfect to me.

välillä parisuhteeseen ilmestyy ryppyjä kuin tyhjästä. 
uskon kuitenkin että kaikki saadaan selvitettyä, jos niin halutaan.
koska mä haluan olla tässä. 
ja luulen että tuokin toinenkin haluaa. 
silloin ylivoimaisia esteitä rakkaudelle ei ole, eikä tule. 

kaksi viikkoa olen vääntänyt itkua kun lasten ipodista tulee pinkin perfect. 
mutta tuopa kertoo muutamalla rivillä mun syvistä tunteista. 
osuu. katsotaan koska pystyn taas kuuntelemaan tuota ilman slaavilaista liikutusta. 
nyyh.

asiallista

"mamma! mami! katsokaa! mun naama taitaa näyttää siltä että mä aion käyttäytyä asiallisesti!"

luojalle kiitos.

tää taulu näyttää että tähtiäkin on tullut.
asiallinen käytös siis tässä talossa tarkoittaa sitä, ettei täällä paruta kun vauva (turhaan siis), ja kuunnellaan ensimmäistä sanomista. kukaan ei korota ääntään täällä.
poika on niin onnellinen kun tähtitarroja sataa.
ja me kanssa.

seuraava vaihe

siirrymme koiran jääkaudessa osaan kaksi.
ensimmäinen viikko on siis mennyt elukalla huomiotta.
ainoa lieveilmiö on esikoiselle muriseminen. mun olettamuksen mukaan se yrittää vallottaa paikkaa itselleen esikoisen yläpuolella arvoasteikossa.
tämä vaatii vielä toimenpidepohdintaa.

taidamme tokaviikon ohjelmaan ottaa luoksesallimisen kerran päivässä.
toinen vaihtoehto olisi kieltää ainoastaan jos koira töllöilee jotakin. mutta eipä se juuri ole töllöillyt. ja se raasu on aika alentuva meitä kohtaan, ts. kun osutaan samoille huudeille, se osoittaa heti alistumiseleitä. joten kallistumme positiivisempaan vaihtoehtoon.

vielä pari viikkoa tylyä jääkautta jäljellä.
anna tän nyt toimia.
pliiiiis.

jääkausi koiralle

pikku hilluja on joutunut pallien poistamisen lisäksi myös jääkaudelle.
jo parissa päivässä muutos on tehonnut hyvin.
luulen että asia on murulle vaikeampi kuin koiralle.

koira on alistunut asemaansa "pahnan pohjimmaisena", sisällä hilluminen on loppunut äkkiä, muiden kurmottamisyritykset on vähentyneet.

ensiviikonloppuna koiraan voi alkaa ottaa kontaktia, mä pidän ehdottomana rajana sitä, koska vielä se yrittää murua seurailla vaivihkaa.

ensiviikonloppuna aloitetaan myös ohittamistreenit ulkona. onneksi meillä on täällä teiniks ja spanieli*, sekä yks bonuskoira vielä kaksiviikkoa, niin voidaan alotella näillä.

* todella. azorien paholainen on useasti yrittänyt lenkillä hyökätä myös oman perheen spanielin kimppuun jos on jostain syystä oltu eri lenkeillä ja kohdattu tuolla.

niinkun jo aiemmin painotin, täällä määrään minä. jos tässä asunnossa aikoo 4 (nyt 5) koiraa sovussa asua, niin se on emäntä joka määrää. kaikesta. anteeks vaan pehmeempien arvojen edustajat, muru mukaan lukien. joku roti se on oltava. (koira) sirkuksessakin.

sitä tunnetta

vanhemman naisen viisaudella neuvon.

- kävele nopeasti. suutele hitaasti. rakasta paljon. rentoudu, lepää. puhu. laula. naura kovaa. anna anteeksi. pidä kiinni. päästä irti. humallu elämästä. humallu viinistä. heittäydy tarinaan. työskentele sydämellä. tapaa ystäviä. pukeudu nätteihin alusvaatteisiin. arvosta asioita joita sulla on. jätä typerykset huomiotta. tanssi. huuda jos on pakko. kuuntele myös kuiskausta. anna arvostusta niille jotka sen ansaitsee. sano mitä haluat.

kuten sanoin, kyse ei ole siitä mitä asioita sun elämässä tulee sua vastaan, vaan siitä miten sä niihin suhtaudut.

tämä päivä, tämä vuosi, tulee vain kerran.

näe asiat ainutlaatuisina.
jooko.   

kiitos viimevuodesta kaikille osallisille.

erityiskiitos lapsille siitä että ne on. ja murulle loputtomasta rakkaudesta, vaikka tiukkaa joskus tekee, tässä ollaan. aina.luulen. ilolla loppuviimeeks. ja ystävälle, sille jonka kanssa me vanhetaan elämän tappiin yhdessä, ja joka tekis mun puolesta mitä tahansa. tunne on molemminpuolinen.

kiitos muille ystäville, siskolle, läheisille ja kylän miehille.anopille. mummuille ja papoille elämänkokemusten jakamisesta. auramiehelle että joskus käyt. junakuskille joka edes yrittää.

uusi vuosi, uudet kujeet.
parempi mieli. tässä ja nyt.

paljain jaloin

kun mä soitin nelisen vuotta sitten mun ystävälle ilouutista odotetun raskauden onnistumisesta, oli luurin toisessa päässä oli yllättäen oudon hiljasta.
"lauralla on syöpä. se on vakavaa."

no helvetti. syöpä suomessa. eihän se nyt mitään fataalia ole. aloitti optimisti heti. suomessa on kuule syöpähoidot niin korkeatasoisia...

vähänpä tiesin.

sairauden alkuvaiheessa laura oli vetäytyvä ja poissaoleva. hoitojen edetessä se oli oma itsensä. välillä ihan unohdin kuinka vakava tauti sitä vaani. tarkoitan todella että tauti vaani. laura itse sanoi että on vittumaista tuntea itsensä terveeksi, ja mennä sitten sairaalaan saamaan hoitoa, joka tekee olon sairaaksi. ensin lähti polvi, sitten koko jalka. välillä lähti tukka, kasvaakseen ihan uudenlaisena takaisin.mä muistan vaan söpöset iloset kasvot noista ajoista. en missään vaiheessa nähnyt siinä kuihtuvaa elämänhalunsa menettänytta ihmisrauniota.

syöpä meni pois, ja optimisti juhli. siitäs saatte! sekin lauraa vastaan olevat helvetin huonot todennäköisyydet! maailmassa on niin paljon hyvää, ja tälläkertaa sen saa kuka ansaitsee. nyt se opiskelee syöpätautien lääkäriksi, ja parantaa kaiken. se tällä koettelemuksella on tarkoituksena. julistin.

kunnes syöpä uusi. spekuloitiin puhelimessa ystävän kanssa, että hassua kuinka jalan amputointi voikaan tuntua yhtäkkiä riemukkaalta vaihtoehdolta. pidettiin läksärijuhlat jalalle, sekin sai asian tuntumaan vain huonolta huumorilta. sairastako? rankka tauti vaatii ehkä rankat huvit. sanoisin. juhlissa syötiin jalan mallista kakkua. ja leikittiin perinteistä aasinhäntä-leikkiä, jossa proteesi piti kiinnittää silmät sidottuina lauran kuvaan. oli kivaa kerrassaan.oli myös tietovisaa ja muuta hupailua.

niin.
se mitä me nähtiin laurasta, oli empaattinen, hauska, kaunis ihminen. se joka halusi kasvimaan, puki raivoavaa uhmaikäistä yhdellä jalalla tasapainoillen, aloitti lauluharrastuksen, kävi naistenbileissä, aloitti blogin, osti jäätelökoneen, kävi meillä ruokakesteillä, jutteli älykkäitä, nousi istumalentopallon maajoukkueeseen ja kuunteli muiden huolia. muistan myös kuinka mun sydän pysähtyi kun se kaatui meidän portaissa, ja portaiden alapäästä kuuluva nauru tyrmistytti mua. "hitto mä kompastuin!" se kikatti. kerran se kenkkasi elvyyttämään ratin päälle pyörtynyttä naista, huomatakseen että auton etupenkillä makasi pitkäkarvainen koira. aina auttamassa. legendaarisin tapaus oli se, kun lauran selkäytimestä tuli käsky juosta metron ovista sisälle, ja se ihan unohti ettei sillä ole toista jalkaa. oli muut matkustajat sitten auttaneet ovista metron lattialle syöksyneen kikattelevan nuoren naisen ylös ja penkille.elämä sille vaan oli. semmosta.

viimesellä kerralla kun kävin lauralla kylässä, oli normaalia jutustelua kahvikuppien äärellä. puhetta kesästä, jolloin hän hoitaisi poikaa kotona, ja syksystä jolloin hän palaisi opiskelujen pariin.

näitä me ei päästy kokemaan.
yhtenä talvipäivänä sain viestin, jossa pahoiteltiin ettei uutista voi pehmentää millään. laura on kuollut. nukkunut rauhallisesti pois. asia oli optimistille kova paikka. saatanan jumala. mitä sä olet mennyt tekemään? mä niin luotin suhun tän kanssa. meillä oli sopimus, mä olin niin monet kerrat niin kauniisti pyytänyt sulta. mutta ei.

hautajaiset oli aivan lauran itsensä näköiset. kauniit, eteeriset ihan. 
jäljelle jäi tyhjyys, luulin.
mutta.
tarina ei päättynytkään siihen.

sen lisäksi että sen haudantakaa järjesti poikansa syntymäpäivät. (kyllä, koneella oli kauppalista ja muut tarpeelliset huomiot edellisvuodesta tallessa!)

se kirjoitti muutakin. ensin blogia, sitten muuten vaan ylös ajatuksiaan ja kokemuksiaan. ja lopulta romaanin. luin sen blogia välillä sydän särkien, välillä oivalluksista hykerrellen. miten joku osaakaan pukea noin kauniiksi sanoiksi ajatuksensa, viisaiksi, toisinaan ironisiksi huomioiksi

enää kolmisen viikkoa, niin muutkin saavat tietää miten erityinen ihminen meidän elämässä on ollut. sillä lauran kirjoittama "paljain jaloin" ilmestyy kauppoihin 15.1.2013.
tjeu: paljain jaloin.

kiitos laura.

edit: voit myös tykätä kirjasta facebookissa: paljain jaloin - kirja