kas.
mulle on käynyt niin, että olen yhtäkkiä seestynyt päänsisältä.
siksi (ehkä väliaikainen) muutto toisiin maisemiin.


ei sen kummempia syitä.

kiitos tästä yhteisestä taipaleesta teille sinne.

olen kasvanut jätetystä perheelliseksi.
perheemme on kasvanut kolmilapsiseksi.
koiralaumamme kahdesta yksilöstä neljään.
on ehditty rakastaa, riidellä ja kasvaa.
fiilistellä, suukotella, ikävöidä ja söpistellä.
tän blogin avulla mä muistan nämä hetket myöhemminkin.
tärkeitä pieniä asioita joita muuten saattaisin unohtaa.
koska elämä on hektistä. vaikka se just eletään niissä hetkissä.

se että joku lukee, saa mut kirjottamaan selkeästi. (ainakin yrittämään.)
kouhkaaminen jatkuu täällä luultavasti aiheista "rekisteröity parisuhde" ja "perheensisäinen adoptio", sitten kun sen aika on.

kiitos. teille. vielä kerran. tämän jakamisesta. 

ps. eilen maikkarilla sanottiin hyvästit horatio cainelle. saa nähdä mitenhän käy mun oman elämän horation.
hymyilyttää.

yks juttu

mä ajattelin että koska oon ihan tyyni aikuinen, niin mun ei tarvitse mitään kouhkata.
ihan himppusen provosoidun vaan yhden tutun jeesustelusta, kun se aina jaksaa mainostaa kuin hyvin se aina hommansa hoitaa ja asettaa perheen etusijalle. kuinka hein valinnat on oikeita ja plaa plaa.

jaaha.
joo-o. mun lapset on arjet päiväkodissa. koska mä olen töissä. en ole huono vanhempi vaikka näin sattuu olemaan. mulle tarjottiin vuorotöitä, ja sit voisin pitää lapsia vapaalla arkena, mutta mites ne vkonloput kun olen töissä? se on vissiin muksuille fifty-fifty. ne tykkää arjesta ja päiväkodista, joten en koe tekeväni mitään väärin tälläkään ratkaisulla.

meillä saa sanoa jos väsyttää ja v*tuttaa. niin lapset kun aikuisetkin. ymmärrän että jonkun maailmaan ei kuulu negatiiviset tunteet, mutta se on sit vähän voi voi. en mä ole mikään yli-ihminen, eikä mun tarviakaan olla. mä pyrin toimimaan niin, ettei mun väsymys kaadu lasten niskaan, toki. murisen sitten yksinäni.
en raahaa väsyneitä lapsia kauppaan kiukutteleen, ja sit kiukuttele niille kun ne kiukuttelee.

en voi millään uskoa että tuttavani on ainoa ihminen joka laittaa lasten hyvinvoinnin etusijalle, ja katsoo maailmaa niiden(kin) vinkkelistä. vaikka jeesustelevat päivitykset naamakirjassa antaakin semmosen kuvan.

joo. mä siellä foorumissa pystyn tän asian skippaamaan, enkä mitenkään halua pahoittaa kenenkään mieltä, kunhan nyt sanon.

tämän narinan kirvoitti tämä puheenvuoro: -lastasi-saattaa-vituttaa

toinen mitä mietin eilen iltalenkillä oli se ihmisten ajatuskudelma, että jos perheessä on säännöt, joita lastenkin odotetaan noudattavan, se on heti kamalaa totalitarismia ja lasten nöyryyttämistä. että mahtaa olla paska elämä kun mamma sanoo ja käskee.
nu-jaa. mehän (leso-leso) saadaan tosi paljon palautetta hyvinkäyttäytyvistä lapsista. mutta huomauttaisin että ne on vieraskoreita. vie.ras.ko.rei.ta. kotona on joskus (usein) eri meno.
kotona jos aletaan kuunteleen mitä kolmivuotias haluaa, ja mennään sen pillin mukaan, niin on soppa valmis. kun ei se itsekään tiedä mitä milloinkin haluaa. kyllä me toiveita kuunnellaan, ja tehdään kivoja juttuja, paljonkin, mutta suuntaviivat tässä huushollissa vetää minä, tai armas puolisoni.
jos sanon että riekkuminen loppuu, se loppuu, koska aikuisen kokemuksella tiedän äänestä koska meno on sellaista että seuraavaks on jollakulla pää auki, tai käsi poikki.
on valtavan hienoa että jonkun lapset kuuntelee nättiä puhetta, eka kerrasta. vai onko tääkin joku urbaanilegenda? meillä joutuu sanomaan, tiukasti. usein. kypsymistä toki on selkeesti tapahtunut, eikä meillä enää asu ketään katatonista vastarannan kiiskeä ja saatanallista huutajaa.

silti eilen kundi veti totaalikilarit.
mutta.
mä olin henkisesti varautunut.
koska voisi jopa sanoa että itse sen rajoille ajoin. (ei päikkäreitä- koko päivä menossa - mami leirillä (reagoi voimakkaasti edelleen näihin muutoksiin) jne. jne.)

kundi uhmasi ja hölmöili, ja alkoi huutaa. laitoin sen omaan huoneeseen huutamaan, ja kesken huudon kyselin ihan tyynenä kuunteleeksemua, ja esittelin speksit. sit vähän alakerrassa hihittelinkin salaa, kun se 45 minuuttia huuti omassa huoneessaan ihan täysiä. saa meinaan huutaa jos vituttaa. myöhemmin sit voi kasvaa niihin rakentaviin malleihin. sehän ei rauhoitu siis aikuisen lähellä, ja tuollalailla se saa homman hoidettua itse ihan ok.

parasta tässä oli se, että mua ei sisältä kiristänyt yhtään. ei yhtään. vaikka pystyn nää asiat yleensäkin hoitamaan suht coolisti, pinnan alla kuplii aina. paitsi eilen. mikä mielenhallinta! mitä ihmettä mulle on tapahtunut? toiv tämä jatkuu.

sivujuonne

yhym.
olen väliaikaisesti muuttanut.
etsivä löytää.

- palaillaan!

joku jota paapoa

hahhahha.
huomaa ettei lapset ole kotona!
- kulta, juokse sit vaan tot hiekkatietä ja sit käänny tonne, ja sit voit tulla sieltä takasin. kato ettet sä eksy. (lähdin lenkille.)
- rakas, muista sit laittaa vähän aurinkorasvaa ettet pala siäl pelissä.

oi, kiitos rakas. kiitos huolenpidosta. mut mä olen vissiin aikuinen.
ps. ihan kiusallaan juoksin minne juoksin = pitkin pöpeliköitä ja golf-kenttää. noh, aurinkorasvaa varuiks täällä hölvään kuitenkin.

millanen äiti, sellanen tytär

pisteet rutulle.
se oli tarhan eväsretkellä kieltäytynyt pillimehusta.
"muistaakseni mä en saa tota juoda. siinä on jotaki "juttua".

kyllä. sokeriton mehu. (kuvauksesta päätellen.) makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami k:lla.

hyvä ruttu!
nipo äiti. nipo tytär.

suomalainen

esikko kertoi juuri, että se oli kutsuttu lukion alussa tapaamiseen, missä sille tarjottiin mahdollisuutta osallistua suomenkielen tasokokeeseen, ja valita suomi toiseksi kieleksi.

himpun oli äimistellyt asiaa.
että oli poimittu nimen perusteella tapaamiseen.
ei nyt sit suomi äidinkielenä, tai hyvä äikännumero sanonu niille mitään.
kiitos huolenpidosta kuitenkin.
saatiinpa tästäkin hyvät naurut.

saa nähdä mihin kommelluksiin vielä eksoottisnimisemmät himpulat sit joutuukaan.
*reps*

mutsi on legenda!

yritin tunkea mutsille ja faijalle syömään vkonloppuna.
ei käy. faija on kalassa, mutsi tallinnassa.
sit vitsailin että häh?! onks niil omaakin elämää? eks ne päivystäkään himassa odottamassa koska me suvaittais mennä vierailulle.
"vzit, mä teen mitä mä haluun!" oli mutsin vastaus.
sit mä repesin.

mulla tuli niin se "oma aika"-lehden mainos mieleen. se missä aikuinen lapsi kiljuu äitiä parvekkeelle, ja äiti lievästi tuohtuneena säntää sinne ja käskee pennun pitää päänsä kiinni, että hän on jo hommansa hoitanut ajat sitten.

niin mein mutsi! mein mutsi on ihan legenda!

systerin kanssa yhdessä repeillen päätettiin tilata mutsille se "oma aika". hemmetti ettei sitä mainosta löydy youtubesta. nauraisin vähän lisää.

sama aamu - kaksi versiota

a) ei jumankekka. kello soi. miks ihmeessä mä aina lupaudun viemään noita riivattuja koiria.
miten toi kusihousukin saa noi vaippansa ihan ruttuun. sit ne kiskoo ja hilluu. yks repii hajujen perään, toinen paskoo ja kolmas loikkii. sit mä palaan sänkyyn enkä saa unta.
miten ihmeessä toi yks ei herää tohon kelloonsa, joka herättää kuolleetki.
sit noi saakelin kakarat alkaa ton mökän heti kuuden jälkeen.
huoh. huoh. huoh.
sit kun ne katsoo avaraa luontoa, nii hitto että pitääkin kysellä koko ajan jotaki vaikka siinähän on selostus, ja ihan suomenkielellä.
sit pitää pyykit pestä. ja yhdet hiton ylimääräset muovilaatikotkin.
ja koiran puuro laittaa uuniin.
eikä voi olla mahdollista ettei vaatteet mene kuusivuotiaan päälle kun nätisti pyytää. ei voi pers paljaana juoksennella eestaas ja soheltaa vaan. ja tää sotku! miten ne saa räjäytettyä koko huoneen tunnissa tähän kuntoon. sit kun mä laitan niitä ulos, ni miten ihmeessä ne haluaakin ne pallot, jotka on alimmassa saakelin laatikossa.
ja sit kun olen menossa suihkuun ni ne on tietty juossu toistensa pahki ulkona ja molemmilla on klommot päässä. ja kundilla taas nenä vuotaa. sit jos satun alkaa laittaa väriä tohon niskatukkaan nii huonohan siitä tulee, ja olen entistä rumempi. ja sit noi pennut tietty tulee hakkaan ovea kun oon suihkussa ja koirat alkaa haukkua ja riehua.
ja tää kämppäkin pitäis taas kerran siivota. kun perjantaina ei ollut aikaa. ja murukin on koko päivän töissä. ja mä täällä yksin vastuussa tästä sirkuksesta. byääääh!

b) hitto! miten se kello soi tähän aikaan? kusiluikulla on vaippa pysyny jalassa, vaikka se selkeesti on sitä taas nuohonnut. ihana aamu! aurinko nousee ja pellolla on kastetta. koirat loikki innoissaan sinne ja tänne. ja saan vielä palata sänkyyn tuhisevan rakkaan viereen lötköilemään. lapset mellastaa, mut mä voisinki jo nousta kun rakkaus on keittäny mulle kahvit valmiiksi. musta on niin kiva rakentaa noille tuohon retki olkkariin, ja musta on huippua että ne kyselee koko aika jotakin, ja on selkeesti kiinnostuneita elämistä ja luonnosta.
koirille on mukava tehdä ruoka itse, näkee sit mitä ne oikeesti saa syödäkseen. ja muru on ladannut pyykkikoneen valmiiksi, ei tarvi kun nappia painaa. ja noiden muovilaatikoiden kanssa saan varaston parempaan järkkään kunhan pesen ne vaan. ja sit jos siivois enemmänkin, ja järkkäilis vähän kalusteita,  nii johan tästä tulis taas ihan uudenlainen kämppä. ja hassua miten noilla lapsilla on niin paljon asiaa ja touhua ettei vaatteitakaan saa päälle helpolla. ja kiva että ne haluaa pallotella ulkona, tosi kiva että ne voi tuolla pihalla leikkiä turvallisesti ja tohottaa rauhassa. ja ruttu on nii kiva että se yrittää bamille asioita opettaa, vaikka sitten päät vähän koliseekin. onneks ei käyny oikeesti pahasti, ja pipistä selvittiin puhaltamalla.nty vaan väri äkkiä niskatukkaan ja siitä tulee aika magee! tai jos ei tuu, niin onhan tuolla toistaki sävyä. ja sakset!

arvaa kumpi on mun aamu?

kumpi oli sun?

edit: ps. hieman kärjistin. toki.

olkaa hiljaa - mä nukun

sunnuntaiaamuna herään viideltä lenkittämään koiria, ettei murun tarvi ennen aamuvuoroa käydä.
vaikka mulla on silmät aivan ristissä (en viitsi kunnolla avata niitä etten herää ja tule "liian pirteäksi"), nautin lintujen laulusta, tohottavista koirista ja käestä joka kukkuu niin että metsä raikaa.
palaan vällyjen väliin torkkumaan hetkeksi.

kuuden jälkeen alkaa lastenhuoneesta kuulumaan mekkalaa.
olkaa hiljaa- mä nukun- mä vaan lauloin.
olkaa hiljaa-mä nukun-mä vaan hakkasin ilmapalloa.
olkaa hiljaa-mä nukun-mutku toi....
olkaa hiljaa-saadaanks me tulla köllimään-ette-mä nukun.

huoh. viimeviikolla muru oli pyytänyt että ne oli hiljaa kun MÄ NUKUN, ja ne oli. tänään taas ei. turha se on hermojaan menettää, lapsiahan ne vaan on.
nyt tietty ne leikkii ihan rauhoissa. kun mä oon hereillä.tietty.

mitähän sitä tänään tekis?

päivä ulkona

huippua!
eilen alotin aamun tekemällä kaks koiralenkkiä, sit päivällä pikasesti yhden.
sitten siirryttiin lasten kanssa murun peliä katsomaan.
(musta on sulosta kun lapsille on aina iso elämys matkustaa bussilla, vaikka me paljon julkista liikennettä käytetäänki.)
murun pelissä vierähti mukavasti aikaa ulkosalla, lapset leikki ja söi eväitä. mä koitin seurata peliä mitä muiden urkkaleskien kanssa juttelulta kerkisin.
sit tultiin kiireellä kotio pihatalkoisiin.
esikoinen oli ystävällisesti nyppinyt rikkaruohot pensaista. (vaikka tulikivenkatkuisia "tää on perkeleellistä hommaa"-viestejä sainki. reps!)
pihatalkoissa vierähtikin sitten loppupäivä.
muru oli ilmoittanut ettei se pelin jälkeen pysty osallistumaan, mutta yhtäkkiä se ilmesteyi sinne haravan kanssa heilumaan. lapset ensin osallistui touhuiluun, mutta esikko oli lopuksi hyvin tyytyväinen kun sen työpari bambam siirtyi leikkihommiiin. poikanen oli sotkenut enemmän kuin auttanut, mutta osallistuminenhan se on tärkeintä.
ilta päätettiin taloyhtiön tarjoamaan grilliruokaan (lisänä uskomaton thai vinaigrette (kvg!) salaatissa!) ja livemusiikkiin.
sitten vielä lopmpsittiin murun kanssa kaksin iltalenkki koirien kanssa ihanassa kesäisessä illassa.
perussettiä. ehkä.
mutta oi niin ihanaa.
(kultareunus tässä.)

oman onnensa seppä

mä oon valtavan kiinnostunut tatuoinneista yhtäkkiä. mullahan on niitä siis kaksi pientä, ja haluaisin vielä yhden. en vaan ole aiemmin pysynyt keksimään mitähän se vois olla.
tuntuu että pitää hanuriin ottaa teksti "oman onnensa seppä". se kuvais mua ja mun elämän asennetta hyvin. ja paikkakin olis osuva. katotaan vaan saanko ikinä aikaan.

kaveri oli linkittänyt naamakirjaan tekstin kitisijöistä. ja tässä taas hyvä aasinsilta siihenkin aiheeseen. ymmärrän että optimistisena luonteena moni asia elämässä on just mulle helppoa, enkä masennu juuri mistään. enkä todellakaan oleta että jokainen ihminen pystyy näkemään paskakasassakin kultareunukset. silti, kannattaa muistaa, että oli lähtökohdat mitkä hyvänsä, jokainen on oman onnensa seppä.

kitisemällä ei saavuta mitään.

tyhypäivässä meillä oli puhumassa ratkaisukeskeisiin toimintamalleihin keskittynyt valmentaja. työasioista mun ajatukset vahvasti harhautui arkielämään, ja arjessa olevien ongelmien ratkaisuihin. musta on ihan järkevää ajatella ratkaisukeskeisesti, esim. että jos olet kuopassa, niin sen sijaan että käytät aikasi sen miettimiseen, miten helvetissä sä olet sinne joutunut, pohtisit sitä, miten sieltä kuopasta pääsee pois.
kuulostaa yksinkertaiselta, ja sitä se onkin.

valmentaja oli myös opiskellut positiivista psykologiaa. perinteisessä psykologiassa tutkitaan asioita jotka on neutraalin fiiliksen ja huonon välissä. positiivisessa taas sitä, mitä ihmisessä tapahtuu neutraalin fiiliksen ja hyvän välissä. kuinka positiivinen ajattelu ja vahvistaminen vaikuttaa kaikkeen; oppimiseen, havainnointiin ja elämänlaatuun.

kyse ei ole siitä että negatiiviset tunteet, ajatukset ja mallit lakastaan piiloon, vaan ihan siitä että lähdetään vahvistamaan positiivisia puolia ja vahvuuksia. ja kuinka sen sijaan että pyrkii kehittämään heikkouksiaan, otettaisi ilo irti siitä mitkä asiat on hyvin ja vahvistettaisiin niitä hyviä puolia.
loistavaa! sopii kaltaiselleni optimistille, ja voin sanoa että muutamalla kitisijällä ja realistilla olis tässä vähän niinkun tutkittavaa ja opittavaa. suosittelen.

ps. työaika-asiaan liittynyt positiivisten ratkaisumallien kautta tyhyily ja kehittämispäivä loppui vinkeästi, kun yksi työkaveri otti esille työsuojeluvaltuutetun näkökulman asiaan. päivän vikavartilla. meille valmiina tarjoiltu paketti on suht laiton. oli johdolla vähän perunajauhot suussa kun tämä kerrottiin ääneen. (miten voidaankaan olettaa että ollaan täysin aivotonta massaa ja että suostutaan kaikkeen mitä tilaajapuoli ehdottaa.) noh, kivintä asiassa on se, että kun mut valittiin siihen ihmeelliseen luottamustoimeen, on henkilö joka saa taiteilla johdon ja työtekijäpuolen välissä tietty minä. takaan että puukkoa/painetta tulee molemmista suunnista. että tähän paskakasaan nyt ne kultareunat, kiitos. 

pps. ystäväni, joka painii viikottain parisuhdekriisien kanssa, ei tiedottanut mulle uusista käänteistä suhteessaan. luulen tän johtuvan siitä ettei hän kehdannut kertoa että asiat on selvitetty, taas. koska tietää että hänen hyvinvointinsa takia ole ehdottomasti parisuhteen jatkamista vastaan. ei mun mielipiteistä tarvitse loukkaantua. enkä todellakaan sekaannu muiden asioihin todenteolla. sanon vaan oman mielipiteeni. suoraan. vaikkei asia mulle kuulukaan, mutta kun kysytään kerran. oman parisuhteen suojista on hyvä huudella neuvoja, varsinkin kun ei aina itsekään osaa selvitellä rakkausruttujaan, mutta kuule siellä, mä olen aina sun puolella. jos et tajunnut. siksi sitä ratkaisukeskeistä mallia sullekin tuputan...

rusina

arjen hauskoja sattumuksia, osa 1023.

no.
eilen käskin ruttua menemään treenien jälkeen nopsaan suihkun kautta hammaspesulle.
ohjeistin teiniä ottamaan sisarensa suihkusta, varmistamaan hammaspesun, ja saattelemaan sänkyyn.
lähdin lenkille.

muru tuli treeneistä, ja söi alakerrassa ja odotteli suihkun vapautumista aika pitkään.
sit se kävi ihmettelemään mitä hittoa se esikoinen lotraa, ja lähti ylös.
yllätys oli aika melkoinen kun esikoinen istui omassa huoneessa naama kiinni tietsikan ruudussa.
"mutta kuka hemmetti on suihkussa?!?!"

no, ruttu rusinahan se siellä.
voi perse.
me unohdettiin yks lapsi. suihkuun.

älä sano

aina kun sanon jotaki nii kopsahtaa omaan nilkkaan.
just kirjotin etten tunne väsymystä juurikaan, nii johan pamahti semmonen nöyryyttävä päivä, että sammuin suorilta sohvalle. ja aamulla heräsin nii kroppa painavana että meinas käydä itkettään.

ei siinä. kiva kertakokemus tuo. mutta väsymys, ole hyvä ja poistu.
kiitos.

toinen asia on se, että jos lesoilen miten olen löytänyt sen oikean, ja kuinka tän arjenkin keskellä se rakkaus tuntuu ihan törkeän voimakkaana kokemuksena kaikessa mitä teenkin, niin kohta on joku katatonaalinen perheriita pystyssä.

mutta sanon silti.
kyllä.
tässä se on.

futis

nonni.
käytiin futistreeneissä "mäentodellakaanhaluasinnefutikseenyhyy"-tyttäreni kanssa.
ja yllätys yllätys, kuinkas sitten kävikään?
- koska ne seuraavat treenit on? siel oli tosi kivaa!

just.

aivan ihana per..heaika

"sanoitsä että sä tarvitset lisää tämmöstä perseaikaa?"
- eiku perHE! senkin toope.


upea viikko ollut. upea.
sen tartti tähän alle, sillä epäilen että työputkesta viikon lopulla putkahtaa eräs horatio.
mutta sanoinkin että senkuns kiukkuaa ja hömöttää jos siltä tuntuu sitten, tän viikon onnentankkauksella jaksan hyvinkin vaikka mitä.


pienen rutun kanssa käydyn keskustelutuokion huipentuma:
"siis mamma ollaanksme sulle tärkeintä tässä maailmassa?" - no kyllä olette!
"jee!" 

äitiyden haasteita osa tuhat yksi

taikinanaamako se oli joka ruoti äityttään ja antoi itselleen arvosanan 8.
mä lesoillen pistän paremmaksi. kymppi miikka olis lesoilua joten sanon ysipuol.

mä olen optimisti ja hyvä aina selittelemään asioita parhain päin.
vetoan siihen ettei maailma ole täydellinen, joten mukaan ei tarvitse sitä olla.

olkoonkin että joskus hermostun.
mitä sitten? penskojen on musta elämää varten hyvä oppia, että jos jonkun pinnaa virittää turhalla ränttäilyllä, saattaa palaute olla negatiivista.

on elämää varten hyvä myös oppia, että saadakseen huomiota, ääntä joutuu joskus korottamaan, ihan joutuu itkemään tai rääkymään.

haluan olla turvallinen vanhempi. semmonen jonka syliin voi aina tulla, vaikka olis vetänyt ihan paskauhmakilarit ja pistänyt sisustuksen uusiks ja äänijänteet olis karjumisesta finaalissa. luojalle kiitos temperamentista, jossa mieliala muuttuu sekunnissa. sekä omalta, että lasteni osalta.

perustelen nipoja sääntöjäni sillä, että aina ei voi maailmassa tehdä mitä haluaa. vaan vaikka paskalta tuntuis, jotkut asiat vaan on "pakko" ja duuniinkin pitää mennä ajoissa. joskus sitä joutuu imuroimaan vaikka vituttais, ja toisinaan haavat puhdistetaan vaikka kirvelis saamaristi. mä täällä kerron mikä on turvallista ja sallittua, koska mulla on enemmän elämänkokemusta ja viisautta.

mä haluan tehdä terveellistä ruokaa, ja se että näen sen eteen vaivaa, on mun oma valinta. ei mikään marttyrinkruunun viimeinen timantti. se ei tee musta parempaa ihmistä tai mutsia, vaan tekee mulle hyvän mielen.

meillä ei juoda lasten nähden yhtä viinilasia enempää. enkä mä salli esikoiselle alkoholia maistiaista enempää ennenkun se on kahdenksantoista. siitä on ihan lakikin olemassa. tiedän kuinka turvatonta on humalaisten aikuisten seurassa, ja koska olen sitä tarpeeksi itse nähnyt, mun lasten ei tarvitse sitä kokea. sekin on vaan mun oma valinta.

tämän kirjotuksen inspiraationa on ollut taas tänpäiväset kasvatuskeskustelut tyttöjen (ja vävykokelaan) kanssa. mä en ole täydellinen, eikä mun aina tarvitse edes yrittää parastani tässä perheessä. tämä ei ole suoritus, eikä tässä oikeesti pisteitä lasketa. tärkeintä on se yleinen tunnelma, ja molemminpuolinen luottamus ja välittäminen. joskus se ihan riittää että olen. tässä. 

esikoisen kanssa puhuttiin yökyläilystä. mä alan päästä yli yökyläboikotista. mulla oli hyvä monologi teineille, ja nostan hattua vävykokelaalle(kin) kun se niin asiallisena kuunteli. kyse on ollut mun mukavuusalueesta*, ei luottamuksen puuttesta heitä kohtaan, ja alan kypsyä ajatukseen yökyläilyistä pikkuhiljaa. soitin esikoisen isällekin, ja asiat puitiin läpi.

ruttunaaman kanssa käytiin taas läpi sen "kohtauksia". liikuttavaa huomata että siitä on kasvanut hyvä keskustelija, joka osaa (kysyttäessä) kertoa tunteistaan. se sanoi niin mun mieltä lämmittäviä asioita, että tunnen itseni oikeasti ihan ysipuolen mutsiksi. jossen kympin.



* siis mun vanhemmat on dumattu paskaliberaaleiksi, ja mähän olen saanut lapsen niin nuorena ainoostaan siksi, että mun vanhemmat on sallineet yökyläilyt alusta alkaen. mulla itsellähän ei ollut raskaantumiseen osaa eikä arpaa... eks nii.  mulla kesti päästä yli siitä, että oonko paskaliberaali, vai se nipo. tai vaan ihan mä itte omien ajatusteni ja päätösteni kanssa.

blues

mä en ymmärrä mikä sininen villitys muhun on iskenyt. etenkin koskien ruttunaaman vaatekaappia. kiitos henkan ja maukan kesänalotusale, eiköhän nämä piisaa nyt tähän kohtaan.
mä olen nyt suosinut etupäässä henkkamaukkaa lasten vaateostoksissa. mä en todella ala maksamaan kahta viiva neljääkymppiä/vaatekappale. etenkin kun useimmissa kalliimmissa vaatteissa saumat alkaa ihan samalla tavalla kiertää aikojen saatossa kun näissäkin. henkkiksestä saa siistiä perusvaatetta alehaukkasilmällä vitosella/pusero kun tarkkaan katsoo. ja kyllä, vaikka neiti on aikamoinen rällääjä, näistä ne saumakiertämättömät päätyy sitten kavereiden muksuille, ja niitä piisaa aina aika pinkka. (ja ne mitä ei kehtaa kierrättää, leikataan räteiksi.) huomauttaisin että rutulla on käytössä myös sisarensa kymmenisenvuotta vanhaa henkkamaukkaa. että ei kannata siitä kertakäyttövaate-asiastakaan piipittää.

no kaikenkaikkiaan neidin pinkki aikakausi alkaa olla lopuillaan.
mahtavaa.

toisena päivänä, ja sitten toisena...

toisena päivänä tuntuu että ruttu on ihan normikersa.
toisena taas ei. 

eskariope on huippu. oli liikkistä olla seuraamassa eskarin iltajuhlaa, jossa pienryhmät esitti näytelmiä. eikä vähiten siitä syystä, että ruttunaama oli pääroolissa näytelmässä "lumikki". eskariope oli valinnut sen rooliin, koska se totta tosiaan on ryhmästä eniten hahmon näköinen. ja hyvin tyyppi veti! muisti pitkät pätkät vuorosanoja ja esiintyi luontevasti. upeeta tollaselta sosiaalisesti rajoittuneelta ja hiukan aran puoleiselta lapselta. hienosti pelattu, eskariope!

no.
tänään sitten olisi pitänyt mennä futikseen tutustumaan. olin jo muutenkin ajatellut siirtää ekakerran ensiviikkoon arkisyistä johtuen toki, mutta päätöksen niittasi rutun hysteerisitkuinen autismikohtaus. ei pysty, ei kykene menemään. voi olla että tykkääkin siitä sitten, mutta jännittää niin, ettei halua, aiotko sä pakottaa? ensiviikolla on treeneissä äiti-lapsi-päivä, ja rutusta olis vähintään kohtuullista mennä sitten.
fine. emmätiedä. en ole ennen törmännyt noin "omituiseen" kersaan kun tuo. en todella tiedä mitä mä sen kanssa teen, kun kaikki kiva ahdistaa aina vaan.

joskus yks kuva

...kertoo enemmän kuin sata sanaa...

luokkajako

hiphurraa!
iso pieni keskimmäiseni kävi tänään virallisesti tutustumassa kouluun. ja me kanssa.
luokkajako oli kerrassaan kutkuttavan kiva. ruttunaaman parhaat eskarikamut pääsi samalle luokalle, ja samalle tuli kaksi mein taloyhtiössä asuvaa poikasta.
hyvä luokkajako!
hitto jos ne on a) kuunnelleet eskarista tulleita toiveita ja b) ajatelleet yhteisiä koulumatkoja saman pihan kakaroille.

"voi paska, tuo yks äiti vääntää itkua." muru tiedotti mulle. koitin siinä itse nieleskellä, etten aiheuta pahennusta murussa, ja etten aiheuta paniikkia hysteeriseltä näyttävässä rutussa.

ruttu oli reipas, kirmasi salin eteen kun nimi kutsuttiin, ja vilkutteli ylhäisesti lähtiessään open mukana luokkaan.

muutama asia jäi mietityttämään.
- ekaluokkalaisia on 80, iltapäiväkerhopaikkoja 40. aika karua jos ruttu ei mahdu iltsiin. mitä helvettiä me sitten tehdään?
- me jo vähän tuuleteltiin mahkuista saada nuorehko miesope, mutta kelkka kääntyi kättelyssä niin, että tuleva ope on ensikosketuksessa vanhoollistyyppinen "päiviräsäskopio". huoh. 
(tosin esikoisenkin ope oli ulkoisesti patavanhoollinen tiukkis, mutta opena paras kehen olen ikänään törmännyt*! (terkut anu-opelle lappeenrantaan!)joten ei anneta ensivaikutelman hämätä...)

"mamma. siel oliki tosi kivaa, vaikka eka mua jännitti!" -kertoi tuleva koululainen.
- no mä niin arvasin että tykkäät mennä kouluun. nii. 

*ja jos ei oteta huomioon mun yhtä entistä työkaveria.