mun mutsin harvat hellyydenosotukset on kulminoituneet puuroon. joskus lapsuudessa kun olen pyytänyt puuroa, ja pariin kertaan se on sitä pyynnöstä keittänyt, on merkinnyt mulle tosi paljon.
juuri ehkä tästä syystä itselle lasten rakastaminen ja niistä hyvin huolehtiminen konkretisoituu siihen puuron keittoon. esikko on syönyt aina iltapuuroa, usein myös aamupuuroa. ollaan varmaan satoja kertoja (ei kai ihan tuhansia?) istuttu yhdessä höyryävien puurolautasten ääressä kynttilän valossa ja juteltu mukavia.
ihan on tehnyt henkisesti huonoa kun juniorille ei ole puuro kelvannut. useita kuukausia "puurostopin" jälkeenkin tein uskollisesti sen iltapuuron, ja kaksi lusikkaa meni työllä alas. ja lapselle jäi sitten nälkä. vuosi tässä on mennyt iltapuurotta.
nyt yhtäkkiä tässä mun raskausaikana juniori on alkanut itse pyytää puuroa. "teetkö mulle ystävällisesti iltavelliä." ja minähän teen. ilolla!
puuro on rakkautta. meillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti