kaiken kivailun keskelle pamahti yks täys basaalipäivä.
nooh.
mein piti mennä mutsille ja faijalle, ja lapset on tosi kovin odottaneet sitä. ylläripylläri eräs soittaa ettei nyt kannata tulla.
a) mulla meni totaalisesti närvi.
b) lapset hyppi kotona seinille, koska aamu-ulkoilu jäi suorittamatta.
ottaa äärettömästi kupoliin se, että olen niin hemmetin sinisilmäinen aina.
aina saa olla huolissaan toisten ongelmien vuoksi.
ja ei siinä että olen tottunut pettymään itse. mutta lasten pettymystä tälläisen (turhan) takia en pysty sietämään.
tässä on mun raja.
mä en voi rasittaa itseäni pelkäämällä että jotakin sattuu, ja pettymällä kerta toisensa jälkeen siihen että joihinkin asioihin en vaan voi vaikuttaa.
pitää vaan valita
a) sanon suoraan mistä homma kusee, ja että mulle riittää. ja että soittakaa tänne seuraavan kerran vaikka vkon selvän kauden jälkeen. ja kutsun hautajaisiin saan varmaan sisarusteni kautta.
tai
b) liukenen takavasemmalle. poistan eräät numerot puhelimeni valikosta, enkä (niinkun muutenkaan) vastaa "tuntemattomiin" numeroihin. ihmetelkööt sitten.
näistä vaihtoehdoistani pidän perhepalaverin sisarusteni kanssa.
ja sit se on moro. emmäjaksa. eikätarttekaan.
paskaa mitä paskaa. mutta elämä joskus on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti