edellisen postauksen varjossa kaikki tuntuu pinnalliselta.
- hain tapettimalleja uuteen kotiin. haisis siltä että ne kelpaa emännälle.
- tekee mieleni pashaa ja mämmiä. ja ostaa penskoille suklaamunia.
- täällä tuoksuu lasagne. emäntä on superkokki. ihana tulla rankan työpäivän jälkeen ruoantuoksuiseen kotiin.
- sain työpaikan kirjapinkasta hyvän dekkarin. tosin mulla ei ole sitä aikaa lukea, mutta joskus, joskus. ja joskus vois viedä sinne omiaan kiertoon.
- yks työpäivä vielä, ja sitten emännän kanssa rakkauslomalle hetkeksi. huoh. tulee tarpeeseen. bamilla on ollut koko viikon tajutonta kaaosuhmaa. hermoa riipii.
- sain erityistyöntekijäparikseni ihmisen jota kutsun nimellä ilove (ailaav). se on niin ihku ihminen ja sen saaminen mun omaksi täysaikaiseksi työpariksi aiheuttaa ihan kuplivaa intoa mussa. me niin saadaan niin paljon aikaan. jee!
mutta.
- meinasi sydän revetä rinnasta irti, kun kävelin ystävien pihan läpi. lippu oli puolitangossa, ja pienet jalanjäljet kulki lipun alle.
helvetti. helvetin, helvetin helvetti.
tuntuu liian lohduttomalta.
ikävä sinua, teitä, koko perhettä.
ystävän perheelle rohkeutta ja voimaa jaksaa <3
VastaaPoista