muru on koittanut vähän katsella mitä suuhunsa pistää, koska oli mielestään kerännyt massaa nilkkaleikkauksen jälkeen. mä olen näkevinäni sen kropassa muutoksia. ja sille tuntuu uusi ruokavalio sopivan, vaikuttaa jaksavaisemmalta kaikin puolin. se vaan käy niin kovin punttisalilla, että saas nähdä mimmoi möykky mulla kesällä kainalossa onkaan.
mä taasen sain työterveyskyselyn pohjalta viestiä työterveyshuollosta. "olet selkeästi alipainoinen, riskisi sairastua osteoporoosiin on kasvanut, klikkaa alla olevaa linkkiä saadaksesi tietoa terveellisestä ruokavaliosta, tai ota yhteys työterveyshuoltoon." voi persaus. blaablaablaa. mä edelleen liputan sen puolesta että mä olen aivan normaali. tämmönen olen enkä muuksi muutu. haluatteko tsekata mun ruokavaliota? maitotuotteita voisi hyvinkin lisätä, tiedän, ja vettä enemmän juoda. ehkä syön ns. "karppiruokaa" ihan vahingossa enimmäkseen, mutta se johtuu mun mieltymyksistä, ei muusta. musta on helkkarin hyvä, että "karppihuuman" peesissä mun ruokavaliokin näyttää suht oikeaoppiselta. mä en ole ikinä tykännyt perunasta, ja musta pastakin on suhteellisen turhaa. nyt saan syödä kaikenmoisia kasviksia kenenkään kommentoimatta, ja jättää pastat ja perunat kauppaan/firman lämpölaatikkoon ihan rauhoissa. valkosta leipää en syö juuri ollenkaan. en pidä pullasta, en kakusta, en jäätelöstä, en chipseistä, en kekseistä. (suklaankulutus tosin nostaa varmaan ihan kansallista keskiarvoakin.)
ehkä mulla on jonkin sortin kehonkuvahäiriö, mutta todella en muistuta omasta mielestäni mitään pakkasen raiskaamaa pulkannarua. että nyt kun olen saanut oman mieleni balanssiin tän asian kanssa, niin työterveyskin voi työntää moiset tietokoneistetut vastauksensa sinne minne ei aurinko paista.
mun yksi ystäväni epäili että mun painon romahtelu johtuis siitä että jotenkin tiedostamattomasti haen huomiota, tai rankaisen itseäni olemalla syömättä. tähän teoriaan en oikein jaksa uskoa. jotkut teoriat sanoo myös, että kun kuvainnollisest on "niellyt liikaa paskaa", ei pysty ruokaa nielemään. mä taas vakaasti uskon olevani mielialaruokailija, ja koska aina syön mitä mieli tekee (koska muuten tulen vihaiseksi), niin kun olen ressaantunut, ei ruoka maistu, enkä sen vuoksi muista syödä. ei siinä sen kummempia. kuitenkin jokaisen dipin jälkeen, olen palannut normipainooni, joka lyhyestä varresta, fyysisestä työstä, koirien lenkityksestä ja vilkkaasta aineenvaihdunnasta johtuen ei ole järin mahtava luku muutenkaan.
voin kertoa että ihan ekstrahyvällä fiiliksellä kannan ed. vkonlopun mökkireissulla hankkimaani lisäkiloa. kiitos rakkaiden ystävien, hyvän sapuskan, viinin, suklaan ja pähkinöiden. taas jaksaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti