rakkaat ihmiset

kun mä tossa tongin lakanoita kaapista, ja käännyin naaman kanssa takas olkkarin puolelle, niin nokkani osui keskelle pehmeää turkkia. kyselin koiralta että mitä ihmettä se siinä puuhaa, nojautu se vaan mun naamaa vasten.
pehmo-otus. tuoksui hyvälle.

mä olen vaan tosi tyytyväinen mun elämään just siinä eniten, että mulla on niin paljon rakastettavaa.
jaksan suht mitä kuraa tahansa (työressiä, huonoja päiviä, koirakuraa, siivoomista, taloudellista ahdinkoa, risasia öitä.) just niiden pienten rakkaushetkien tähden.
joskus se on pieni asia, josta tulee se iso tunne.

mulla on lapsia, aikuisia, koiria.
sisko, veli, mutsi, faija, sukulaisia.

tänään mein seurasta pääsee nauttimaan tää faija-karhu, mennään niille lainaamaan poraa ja syömään rusinoita.

(p.s. eniten tässä kuvassa naurattaa se, että ne jotka on faijan nähny, ei välttämättä edes huomaa että oon fotoshopannu tätä kuvaa.)