uusperherakkautta

muuttopaskapostausten sijaan muuta:
uskomatonta miten se kiintymys voittaa monet asiat. murun vanhapoika ei siedä muita koiria, kuten kuvasta huomaa.

moni ei mein perheen muodostamiseen tai sen pystyssä pysymiseen luottanut. siitäs saitte sitten! yhdessä ollaan kaikki ja meillä on kivaa.
pojatkin tykkää toisistaan. jopa aggremörri-isomörri hyväksyy spanskun oleen kanssaan hiishiis.

* ps. ainuttakaan muuttopostausta ei enää tulee. duunissa vedin liinat kiinni yhdessä rankassa jutussa, ja tunnollisuuden sijaan tein just niinkun tuntui itsestä. apina putos harteilta. yks uurastuspäivä ja mä alan nauttimaan elämästä. katotaan mitä se tuo tullessaan! palataan asioille kun siltä tuntuu. bye!

uuvuttava kaaos

että tämmönen sisustustyyli ja meinikin. spanskukin näyttää peilaavan mun fiiliksiä.
palataan asiaan kun helpottaa. son moro!

vaihtokaupat

sit mä vaihdoin pussilisen puupalikoita kahteen mustaan puiseen tuoliin.
tää mein asuinalue on vaan niin huippu!

eilen roudasin himaan eläinportin, jonka sallimuksesta saan pitää partsin ovea auki just kun tykkään, pelkäämättä että elukat karkailee pitkin pihoja. sen sain pienellä maksulla ja liian pienillä kumppareilla.

huimaa. kohta startataan täältä. valmiilta näyttää tavaroiden osalta, ja pedanttipentti on pessyt seinät, katot, kaapit ja lattiat. muutama ihan ylläripylläri-ihminen on kysellyt apujen tarvetta, ja lupautunut auttamaan muutossa.

hyvin tää menee.

asiaa!

asiaa.
ja aamen. sanon minä. TJEU:
minun aseeni

katja, sä oot mun idoli.

säilytettävä

mulla menee närvit kun murun pipoja tursottaa siellä ja täällä. sillä on niitä varmaan satoja. en tajua miten hemmetissä ihmisellä pitää olla pipo jokaiseen hetkeen. arkeen, juhlaan ja nukkumiseen. välillä kimitän sille niistä kymmenistä "turhista pipoista", koska toki sillä on "omat suosikkinsa" jota istuu sen päässä kun tukka konsanaan. ja kymmeniä pipoja on varastoitu laatikoihin ympäri asuntoa.

tänään se kiljui keittiössä kun löyti kaapista jättikokoisen nuhjaantuneen sipulin. sen ihmetellessä mikä hemmetti se on, ja onko se tarkotuksella jemmattu, ja josko se pitää muka säästää, meinasin kimpaantua. jos uuteen asuntoon muuttaa miljoona pipoa, niin anna saakeli mun säilyttää yks mun hemmetin amaryllis! hitto. se on viälä valkonen...

säilytettävä. ehdottomasti.

ai mitä tehtiin?

vika vkonloppu täällä lähiössä meni näissä puuhissa:

ollaan talkoilla askarreltu päiväkodille uutta leikkipihaa. aitatolppien pystytys (ja perustusetn valaminen), aitaelementtien kiinnitys ja tuon katteen raahaaminen maksoi meille 9 + 8h päivät pihalla. lapset on ilosia ja kaikkensa antaneita ylenpalttisesta raittiista ilmasta. samoin mä.
aamulla kroppa lähti liikkeelle ihan ok. ja tänäänkin jaksoin lapionvarressa heilua. katotaan onko huominen työaamu sitten mitä.

propsit kundille a) tuon itseään pidemmän työkalun onnistuneesta käytöstä (että hittojako MÄ valitan raskaista hommista) ja b) ekasta ilmotusluontosesta "mullonpissahätä,mamma"-ilmoituksesta, ennen lirahdusta. JE!
 ja lisää tuulettamisen aihetta:

esikko laittoi ekaa kertaa patistamatta pelikamat tuulettumaan. JE!
murun joukkue voitti. JE! 
kamat alkaa oleen kasassa. JE!
ja mull on se alkoholiton olut vielä juomatta, korkkaan sen nyt. JE!

tää oli ihana viikonloppu. fyysisesti raskas. henkisesti loistava. 

tsihih, pissajuttu

niietsensiitässaitte!
unohdin raportoida että ns. kusikisassa (mä vs. emäntä vs. päiväkoti vs. pampers) se viimesunnuntai meni mulle 5-1 ennenku unohdin pojalle vaipat jalkaan illan ajaksi.

mutta, tattadaa!
tänään mä olen voittajien voittaja!
meinaan tän pvän saldo 6-0. ja ekat puskapissat duunattu onnistuneesti. (kahdet, itseasiassa. ja mä, ihan pätevänä asiantuntijana siinä miten sohotetaan ja minne tollai seisovilleen *reps*)

"mamma, mä pihuhin puhkaan. lä lanoit mulle jee! ja lit lä lanoit hyvä bambami!"
- no nii sanoinki! sä oot NIIN hyvä puskapissijä!

son sit moro pampers! (tai tästä se ainakin lähtee.)
pojka ("kun ne kehittyy niin paljon hitaammin" - my ass-) tirppaa vaille kaksjapuol, kohta/tästälähin vaipaton pikkumiäs.

edit: siis päiväkuiva. (oon vähän näköjään vieraantunut tästä äitiystermistöstä ;) )

outs

se oli niinkun kahdelta himaan, kuudelta ylös sängystä, kasilta pesutupaan ja kympiltä talkoisiin. lapioituani hiekka&kuorike-seosta aamusta iltaan, oon nyt kyllä loppu, puhki ja kuitti.
kiitos vaan taas itselleni ja manioilleni että sain tän päivän kokea ja jaksaa.

ei ees väsyttäny. ennenkun nyt.
huomenna voi olla että on pay back time. big time.

pyydän kroppa raukka sulta kohteliaimmin anteeks huomista aamua näin etukäteen. selkä ja kyljet huutaa hoosiannaa, ja se on yleensä dagen efter dagen efter jolloin ne univelat lankee maksuun. mä NIIN en pääse huomenna sängystä.
talkoot toki jatkuu taas kympiltä aamulla.

tarjoilija! yks alkoholiton olut tähän, kiitos!

lähiömutsin läksärit

lähiömutsiystävät oli järkänneet pienimuotoiset illanistujaiset. jotka yllättäen venyivät aamun puolelle. ihan unohdettiin mein muutosta puhua. kun puhuttiin kaikesta muusta.
huoh. ihanat ihmiset.
kiitos.

eväät oli ihanan riisutut turhista krumeluureista. viini oli halpaa, hyvää ja luomua.
parasta oli seura.

mahtuu pöytä

pakko oli mitata että mahtuuko suunnittelemani pöytäkokonaisuus ruokailutilaan. nii mahtuuhan se. tosin, kun se on täyspuuta, voi sitä hiukka lyhennelläkin, jos tarve vaatii.
enää se väri...
mattamusta? vai kiiltävä?
vaiko se harmaa, joka ei hallitsis nii kovin ku musta esmes? graffitin harmaa? vai semmoi joku pliisu kustavilainen? häh? *
valkosta ei ainakaan yhtään enempää.... ehdotuksia? anyone?

p.s. emäntä pääs yllättään: "voitasko me ottaa noi punaset tuolit yöpöydiks mein makkariin?"
- yes!

* ruokapöydän tuoleiksi jää sit mustat. ja saan naapurista niitä vielä kaksi. pakko hakea vaan ne la-aamuna kun muru on poissa, jossei se vaikka palatessaan ees huomais (hermostuis) mun tuolikokoelman kasvaneen...

samaan ryhmään, poika isoihin

päivähoitoasioiden hoitamisen lisäksi maksoin kaapit (jotka on asennettu huonosti, reklamointi [x]) ja ne karmivat kaihtimet. tilasin lapsille pimennysverhot, ja itselleni kesä/muutto/hyvänainenlahjaksi älykalliin radion. ähäskutti.
lomalla (siis sillä minkä vietän yksin muksujen kanssa kotonamme uusilla syrjäkylillä (koska muruseni sai töitä (joiden ajankohdasta yritän olla vittuuntumatta))) kuuntelen vaan mun radioo. täysillä.

ai mitä päätettiin päiväkotiryhmistä?
no.

poika menee isojen ryhmään. koska siirtyy tod. näk. sinne kuitenkin syksyllä kun täyttää kolme. se on näppärä ja kaikin puolin lahjakas ja sosiaalinen poika, ja luulen että isojen seura tekee sille kasvumielessä hyvää. tosin vaadin päiväkodin mukavalta johtajalta tarpeeksi resursseja pojan huoltoon siinä mielessä että sen uhma on mojovimmillaan, enkä tod halua että mein kasvatustyön hedelmä muuttuu villiapinaksi. vaihtoehto "ruttu pientenryhmässä" ei tule missään tapauksessa kuuloonkaan. edes kesän ajaksi. sen pitäis päästä bondaamaan omien ikätovereiden kanssa eskaria ja koulua ajatellen, ja tommoi leikkivä ja lukeva viisivuotias sekoaa jossei saa ikäistään seuraa. tai taantuu vähintäänkin.

eriryhmät ei tule millään muotoa kyseeseen nyt. uusi päiväkoti, ja vaihtuvat ihmiset ympärillä aiheuttais vaan valtavaa ahdistusta tohon ruttunaamaan. voihan olla että se on henkisesti niin kasvanut, että sopeutuukin jo uusiin kuvioihin helpommalla kun aiemmin, mutta toisaalta uskon ettei sen persoona ole niin paljoa muuttunut. edes kasvun myötä. se on maailman hitain lämpenemään uusille ihmisille, ja jo nyt oksentelee täällä muuttopaniikissa. ja itkeskelee. kun se alotti perhepäivähoitajalla, se huuti joka aamu melkein puoli vuotta. päiväkotiin siirtyessä huutoaika oli ensimmäinen kuukausi, ja opet kertoi ettei se puhunnut pariin kuukauteen kellekään lapselle. mitään. (se suupaltti!) sama rumba oli kesän varahoidossa (omat opet kuitenkin siellä), ja vielä kerran isojen ryhmään siirtyessä. tuohon pikkupäiväkotiin se bamin kanssa meni äärimmäisen reippaasti. eikä bamilla ole ollut moisia sopeutumisongelmia ikinä. pari vkoa viedessä itkeskeli, mutta se oli siinä. se on muutenkin tosi paljon avoimempi sosiaalisissa tilanteissa kun sisarensa. luulen että molemmille tekee vaan hyvää että sisarus on alkuun likellä uusiin kuvioihin tutustuessa.*

ja niinkun esikoisen ope mulle sanoi, että lapsella harvoin on muutoksissa hätää, suurimman huolen kantaa aikuinen. totta. ja jos mä olen jotenkin häpsingilläni tästä, niin ruttuhan sen ekana haistaa. tuo intuitiivinen mummoni tunneherkkä kopio. joten ressi seis.

hyvin se menee. hyvin me vedetään. kivaa tästä tulee. ja sillai.

kiitos vielä konsultaatiosta ällä! love you!

oih, jaettu vanhemmuus ja paskat vaihtoehdot

ihanaa jakaa vanhemmuuden vastuu toisen ihmisen kanssa.
paitsi siinäkohtaa kun valintojen vaihtoehdot on tyyliä a) paska, b) paskempi, c) paskin. joista puolisokaan ei osaa valita meille oikeinta.

kun sulta kysytään laitatko kaksivuotiaan isojen ryhmään, vai viisivuotiaan pienten ryhmään vai lapset eriryhmiin niin mitä sä tekisit?

faciliteetit on kuitenkin ne, että toinen lapsista on uusissa sosiaalisissa tilanteissa täysin autistinen ja kesäaikana ympärillä vaihtuu lapset ja aikuiset monta kertaa ennen syksyisiä "oikeita" ryhmänmuodostumisia, niin on tässä helvetillinen päätös kaatumassa omaan niskaan.

äst äst äst. tätä varten on päiväkodin johtajat keksitty, että ne tekee "tyhmät päätökset, joita voi sit arvostella mielessään. nyt tulee vastuu omista päätöksistä ihan omaan niskaan.

...vaikka arvostan sikapaljon sitä että kysytään edes, mutta saakeli että vastuun taakka on raskas...

muutto-, patja- ja kännyangsti

jösses voi pientä ihmistä potuttaa pieni asia.
huutonetissä meni esikoisen sänky ohi suun, kun puhelimen netti tökki.

jos tarkkaan mietitään, potuttaa myös se, että ko. kosketusnäytöllisen puhelimen näyttö on halki. j
ja sekin raivostuttaa, ettei rakennushommia viimeistelevät remppamiehet osaa asiaansa ollenkaan. muru joutui lopputarkastusreissulla kurmauttamaan ukkoja vielä kertaalleen. huomenna mun pitää soittaa ja marmattaa siitä, että eteisen peiliovet on asennettu päin helvettiä.

onhan tässä toki vielä viikko aikaa saada raksalla asiat haltuun. ja mein tää kämppä pakettin. tällähetkellä tää muutto aiheuttaa vaan ärsytystä. ja se esikon puuttuva sänky.

ääst.
tänään vitutusta korjaillaan papu-avocado-mozzarella salaatilla. sen on parasta olla s.a.i.r.a.a.nhyvää!

ruoka ja sen hinta

vieno toiveeni päättäjille:
tehkää saakeli nyt jotakin tuon ruoan hinnalle! vaikka siellä laulettais mitä kaunoballadeja, niin kyllä se on hinta noussut! se kuluttajahinta mitä mä maksan.

sainhan toki indeksikorotuksena lapsilisään männävuonna 3 euroa lisää, mutta ei paljoa lämmitä.
ruoka on ihan sikamaisen kallista, sama mitä sitä kärryynsä lappaa.
mun aivoille on vaan aivan käsittämätöntä, että ulkomailta roudattu ja lisäaineilla loudattu skeida on halpaa, ja kotimaassa tuotettu ruoka hemmetin kallista. yks maanviljelijä jopa kertoi mulle että eu maksaa sille "maisemointitukea" kukkaniitystä enempi kun jostakin kauranviljelystä. eihän tää voi näin mennä! ootteko huomannut että luomuinen tahi maustamaton liha on kalliimpaa kun mauste- ja säilöntäaineilla lastattu paketti? entä sitten jugurtti? litran sokeri- ja lisäainepommin saat eurolla, maustamaton, luomuinen versio maksaa vajaa 3 euroa. tai yritäpä vähillä rahoillas ostaa kotimaista marjaa. no ei onnistu. ja mä kun en muka-hilloja puurossani syö. ja lisäaineettomat hillot on a) kalliita, b) lennätetty maapalloa saastuttaen ranskasta. ollaan sit ilman.* kauramaitonikin on uitettu tänne ruotsista. äst. emmä enää tiedä mikä tässä sopassa olis oikea valinta.

meillä menee tällähetkellä paljon rahkaa, ruisleipää ja kasviksia. silti ruokalasku hipoo taivaita. ihan itkettää mennä taas kauppaan maksaan luomumaidosta kahta euroa litralta, raejuustosta yli kolme euroa paketti, voista samoin, ja kasviksista tähtitieteellisiä hintoja muutenvaan.

kahvin hinnasta nyt puhumattakaan. jaksaakseen touhuta ja pitääkseen makunystyrät mielissään, mun kone vaatii puoli litraa hyvää kahvia aamusin. viiseuroa kahvipaketistakaan ei ole ookoo. tuntuu kun lappais mustaa kultaa koneeseen, joka käytetty mittalusikallinen harmittaa. puhumattakaan suklaanhinnan korotuksesta. kohta yhteiskunnalla on elätettävänään taas yks ongelmainen, jos tuo hinta tuosta vielä nousee. suklaa on mun elinehto, niin kaloriensaannin kuin mielenterveydenkin kannalta.

barffimistyyppisen sapuskan syöttäminen pitäis olla fiksu ratkasu tässä teurasjätteen luvatussa maassa, mutta kyllä se koirille tarkoitettu lihajalostekin maksaa maltaita. kai siksi kun broileripullatehdas vie teurasjätteet välistä ja syöttää ne ihmisille.

huoh.

noh. lähden kauppaan ostamaan sen kympin juuston, ja kallista maitoa. pitkin hampain. todella pitkin. hyvähän se on ruoan veroa nostaa, se kun on monelle ihmiselle ihan elinehto. se ruoka. ja sitä on pakko ostaa, hinnalla millä hyvänsä. olisitte nähneet kui kauan pyörittelin käsissäni himoitsemaani lohta.... yhdentoistaeuron palanen, ihan arki-iltana. herramunjee. kohta me syödään iskän lauttasaaren sillalta kalastamaa silakkaa dioksiinistä huolimatta.

huom.  "Ruuan hinta saattaa kallistua lähitulevaisuudessa. HS:n tietojen mukaan hallitus pohtii viikon päästä pidettävässä kehysriihessään ruuan arvonlisäveron nostamista nykyisestä 13 prosentista 17 prosenttiin." 
että tämäkin vielä. way to go!


että semmoi. näillä tuloilla, perhekoolla ja asuinpaikalla kannattaakin olla ihan simppelin arjen rakastaja, koska mihinkään ekstremeen ei ole varaa,  jos haluaa pötyä pöytään. ja jos haluaa syödä muuta kun puoleneuron pakasteranuja. 


* olis kaikkien kannalta ihanaa hakea sienet ja marjat metsästä. ja opettavaista ja reipashenkistä kertakaikkiaan. mutta mä en vaan pysty. vaikka muuten rakastan metsäilyä yli kaiken, palaa närvi marja- tai sienimettässä alle aikayksikön. onneks on marja-anoppi, ja sieni-ällä. kaunis kiitokseni teille, pitkä-metsähermoiset läheiseni.

hyvän mielen asiat

vinkeä piuku haastoi mut kertomaan kymmenen arjesta löytyvää hyvän mielen asiaa. tää haaste sopii mulle, olenhan arjen rakastaja, ja jumissa täällä lähiössä pikkunyrkkien, isojen tassujen ja hellan välissä!

1) se tunne, kun ympärilles katsoessa ymmärrät tän kaiken arvon, mitä arvokasta sulla on elämässä. kun se viiltävän kaunis häivähtävä ajatus että tässä on sun elämä, sun kaikki, käy sun mielessä yllättäen.
2) lasten aamunaamat. kukaan ei voi olla niin tajuttoman suloinen ja hellyyttävä kuin oma lapsi aamusella.
3) naisen ihon tuntu ja tuoksu. 
4) hyvä lenkki. koirain kanssa ulkona, aamutuimaan, auringon noustessa, lämpimässä sateessa, kovassa myrskyssä tai napakassa pakkasessa. kaikki säät käy. henkinen mielentila on tärkein.
5) omat rutiinit. perheen rutiinit. kun sirkus pyörii reippaan marssimusiikin tahdissa just niin hyvin kun voi olettaa. joskus pitää cv:hen kirjoittaa "organisointikykyni ovat täysin vertaansa vailla."
6) oma aika arjen sallimissa mittakaavoissa. [esim. aamulla koira herätti mun neljän jälkeen, kävin niiden kanssa lenkillä, ja sen jälkeen seurasin hyvän kirjan kanssa auringon nousua lähiökattojen yllä. kaunista.]
7) laskujen maksu palkkapäivänä, kun köyhä lähiömutsi huomaa että onkin varaa johkin extraan.
8) ystävien kanssa käydyt iltapuhelut, ja niiden aiheuttamat isot ja pienemmät oivallukset. jaettu välittäminen ja loputon nauru. (huomio hengellinen äiti ja ässä, tossa puol kasi on pistämätön soittoaika ;) ämmä ja ällä tietääkin tän jo.)
9) hulvattomat arjen ideat; sohvalla pomppiminen, hölmöilylaulut, omat parhaat vitsit, seinän yhtäkkinen maalaaminen vihreäksi, hitaiden tanssiminen alasti, löytötavaroiden haaliminen, koiran adoptointi ynnä muu...
10) lasi punkkua. punkkulasillinen. punkkua lasi. lasillinen punkkua. yksin. hiljaisuudessa. ja vaikka yks savuke päälle.

ja haaste jakoon kasvukivuille, tämän kylän homopojalle, margelle... ja vaahtopäille ;)

p.s.

a) pakko päästä barcelonaan

b) johdan "kusipeliä" eilisellä tuloksella 6 (pönttöön) - 3 (housuun)
huom. 2/3 meni housuun ulkosalla, koska puskapissiyritykset vaan pisti hihittämään, kun tuuli hiveli paljaita pakaroita. 
tänään jatketaan!

upeeta, voimaannuttavaa

pikkukoira herätti mut neljän jälkeen sunnuntaiaamuna.
lähdin koirien kanssa kesäaamuntuoksuiselle lenkille.
sen jälkeen fiilistelin auringon kiipeämistä kattojen ylle kädessäni carlos ruiz zafonin "tuulen varjo".

...havahtuakseni barcelonasta takaisin lähiöön kun pienet jalat tepsutteli makkarista, ja silmiään hieroen pörröpäiset, lapsentuoksuiset pikkurakkauteni mönkivät mun syliin.

voimaannuttavaa. upeeta.

"hit mä teen näin!"

kaksivuotias raivostuessaan, tai "uhkaillessaan" meitä, tai jotakuta lelunottajaa sanoo "hit mä teen näin!" [puristaa kädet nyrkkiin, ojentaa ne eteen ja jännittäen tärisyttää koko yläkroppaa.]
se on ehkä maailman sulosin aggression osoitus. ja tervehenkinen, etten sanois.
koitan sanottaa sen tunteita kysymällä tommostako on olla vihanen, tai kerron että nytpä hän on kovin kiukkunen. sitten se totee tyynesti "loo" [joo] ja siirtyy seuraavaan hommaan.
jee! älykästä tunneilmaisua poikani! love ya!

urheiluleski

täällä sitä kökitään. emäntä läks pelireissuun vkonlopuksi, ja mun osana on sitten tää loppusirkus. ilman esikon, anopin tai ystävien apuja.
ei tää nyt pöllömmin ole mennyt. koirat saa tyytyä lyhkäsempiin lenkkeihin, toki usemmin kun yleensä. ja omituisiin lenkkiajankohtiin. mm. aamuyöllä kun penskat nukkuu, kiertelen korttelia hurttien kanssa.

viimeyökin oli mun osalta yhtä hulinaa. 1.44 huusi poika, 2.45 mun kahvinkeittoherätyskello, 3.00 murun "mikä hitto toi on?!" lähtökello, johon se ei luonteensa mukaisesti herännyt ihan heti. 3.44 aloitti joku kiimanen antilooppi huudon olohuoneessa. (koira järkyttyi kun mami jätti.) ja 5.00 soi lenkkikello mulle. sitten lueskelin kunnes naapurihuoneessa alkoi poika viritellä aamukutsua 7.15. vähän väsyttäis, mutta onneks illalla pääsee ehkä ajoissa nukkumaan.

käytiin pihaleikeissä, kaupassa ja ravintolapäivässä. ja kohta suunnitaan pesutuvan kautta naapuriin katsomaan peliä. ja kotiin tullaan pesutuvan kautta, lenkitetään koirat ja sit voikin vissiin pyörtyä petiin. tai jatkaa sitä ihanaa kirjaa.

ja huomenna sama rumba uusiks.
paitsi yllärinä daddy soitti ja sanoi että vois tulla mukuloita ratottaan huomenna, että pääsisin lenkille koirien kanssa rauhoissa. jospa juoksulenkinkin pystyis tekeen. *


* btw. juoksin yksilta spanielin kanssa. siitä kun vaan ei tule yhtään mitään, vaikka sitä mainostetaan rotukuvauksessa termillä "mainiota lenkkiseuraa". mun oma kunto on suht hyvä, mutta taas tänään alaselän nitkuessa punttisalikuume kasvoi. kohta sitä voi kutsua jo vakavaksi motivaatioksi. 

ja vanhimman koirapojan lenkit on kyllä nyt juostu. se oli lenkin jälkeisenä aamuna ihan jumissa. muutenkin sen vointi on alkanut osoittaa hiipumisen merkkejä, toivotaan että jos nyt tän kesän vielä? ainakin.

patologista

neuvolapsykahan kysyi multa että ymmäränkö patologian sen takana, että a) olen hoitoalalla ja b) pyrin laittamaan muiden hyvinvoinnin aina omani edelle.
joo, tajuan. ja tiedän. ja asialle vois tehdä jotakin, että pysyis mutterit kupolissa kohdillaan, mutta aina ajattelen että "sitten myöhemmin".

yks asia jonka olen kotoa oppinut, on semmonen yhteisöllisyys ja välittäminen mitä harvoin enää näkee. johtuukohan slaavilaisesta mentaliteetistä, vai mun vanhempien omista arvoista, mutta meille on aina saanut ihmiset tulla. ihan asumiseks asti.

kun olin pieni, mein talossa asui tyttö jolla oli aika rapajuoppovanhemmat. ne jätti eka-tokaluokkalaista yksin kotiin jopa viikoksi kerrallaan kun olivat renttureissuillaan. niillä oli paskasta, haisevaa ja ruoatonta. kun kymmenettä kertaa pyysin kaverille leipää, tai että se sais olla meillä yötä, isältäni paloi närvit. muistaakseni tytön kamoja haettiin kotoa repun kanssa, ja se muutti meille. kertaalleen sen känninen isä kävi oven takana riehumassa että "tyttö takas!", mutta isäni ei heltynyt. kaverin isä lähtiessään karjui että "lapslisiä tein on turhatoivoa!!!"  tyttö asui meillä kunnes sosiaalitoimen hitaat rattaat käynnistyi, sitten se pääsi tädilleen asumaan.

meillä on myös asustellut muutama isän kaveri. laman aikaan ihmisiltä kun meni kaikki alta, ei vanhempani voineet jättää ystäviä pulaan. ensin meillä asui kari monia pidempiä ja lyhyempiä jaksoja. myöhemmin toni.

musta oli vaan mukavaa kun meillä oli kotona elämää. ja elämän kuluttamia, tunneälykkäitä keskustelukavereita aina kun tarve vaati. ja se tyttökin sai itselleen hyvän elämän tädin luona.

nykyään mä haaveilen kriisiperhetoiminnasta, olen kyllä aatellut että jos joskus asuis maalla, vois ottaa kotiin myös kriisimummoja. *wirn* ja niitä kodittomia koiria. patologista tai ei, siitä saan elämääni sisältöä ja fiilistä. jaettu onni ja turva kaksinkertaistuu aina.

samoin kun suru puolittuu.
mulla on ollut täällä muutaman pvän sydämensä särkenyt ja lastin paskaa päälleen saanut ystävä. ihminen joka on auttanut mua kaikessa mahdollisessa elämän aikana. jonka kanssa on ennenkin surut ja ilot tasan jaettu. tuntuu samalla hyvältä olla toiselle läsnä, silittää, tarjota ruokaa ja kuunnella, ja samalla raastavalta, kun toisen pahaa oloa ei saa nostettua harteilta ihan helpolla.
tälläkin ihmisellä on oma patologiansa. keräillä "ei niin helppoja" -  jopa sekopäisiä ihmisiä ympärilleen.
huoh.