uusi pöytä

tai uusi ja uusi. ennemminkin touhujen tulos.
pöytäprojekti.

retkuli roskislöytö sai hiekkapaperista kyytiä. ja uutta maalia päällensä.
ja koska olenhan nainen. ovela. niin rasselilla hinkkasin sen kulutetun näköiseksi, ettei kultaseni (se pedanttiperhana)pääse narisemaan huolimattomasta pensselinkäytöstä.

kyllä taas itsetyytyväisyydestä hykerrän kun käsieni töitä kattelen.

olipas

no kyllä.
vähän oli tuskanen olo eilen. täällä oli niin hiljasta. mutta kyllä siitäkin osas nauttia, tietty. nauttiminenhan tälläsen ex-lähiömutsin kirjoissa tarkoittaa erinäisiä asioita, kuten:
- varaston siivous
- pyykinpesu
- pöytäprojekti
- koiralenkkiä, koiralenkkiä, koiralenkkiä
- fillarinkorjausta
- koiran leikitystä ja koulutusta, ja niitä koiralenkkejä
- ruokakauppailu

mutta myös:
- pleikan peluuta esikoisen kanssa
- yhden dekkarin taklaaminen kera punkun ja tumman suklaan
- kahvia sängyssä
- juoksulenkkiä
- puolilleöin valvomista

olipas. ihan kivaa. sanon.
vaatii totuttelua myös, sanon.
näitä lisää, sanon.

että tämmöstä.

että tämmöstä....

3 h itselyä takana:
- koirat pitkästi lenkitetty.
- 2 koneellista pyykkiä pesty.
- talvivaatteet varastoon viety.
- 1/2 lasia viiniä maistettu (päivällä! ho hoo!)
- olohuone siivottu.
- 60 sivua dekkaria luettu.

...jaaha. että tämmöstä tää on.
ja mitähän mä sit teen seuraavat 24h?

ps.

kusihousut oli hyvä keksintö. kunnes koira oppi riisumaan ne.
uusia ideoita?

päivä jolloin parisuhteeni meni tauolle

naureskeltiin että kirjotetaan eilinen päivämäärä kalenteriin, merkataan se ylös päivänä jolloin parisuhde päättyi.
tai tauollehan se kai vaan meni.
tänään alkaa taas jakso elämästä, jolloin todella on keskityttävä yhdessäolon laatuun, määrän sijasta. heippatihei yhteisille sohvaihkusteluilloille, heippatihei kahden naisen jaetulle kotitöille, heippatihei yhteisille sänkyynmenoille ja muulle ällölällystelylle. menetän puolisoni urheilulle.
än nyy tee nyt.

ei siinä. toinen saa tehdä sitä mistä nauttii. ja saanhan tässä kuitenkin jakaa ne onnenpapanat ja ilontunteet mitä onnistuminen ja menestys tuo, ja lohduttaa tappion hetkellä. ja paikata fyysiset dämitsit. 

harmi että on kyse kesäajanjaksosta, jolloin olis just kiva lähtä yhdessä citylle, juoda viiniä terassilla, saunoa.... mitä sitä nyt voiskaan tehdä niinkun toisen aikuisen kanssa. ei sillä, tää on ehkä viimenen kesä mikä tähänkään hommaan tuhraantuu. (lupaa hän ja ma uskon. joo-joo. *wirn*)  ja ei sillä. sydämellä mäkin oon tässä mukana. ei sitä muuten jaksais.

jotenkin onnistun. ja vähän onnistun.

eilen vedin valkoiset housut jalkaan, ja kappas, penskojen päiväkodissa oli liikuntahulinat. olipa mukava temuta omien lasten kanssa iltapäivä pihalla, mutta housuvalinta ei ollut niin bueno.

sama kävi tänään, kun työkeikalla möyrin sängyn alla, nii taas oli valkoset housut eksyneet jalkaan. (toisaalta mukavampi valinta kuin se kun kesällä oon mennyt pari kertaa lyhkäsessä hamosessa duuniin ja unohtanut kokonaan että on möyrimistä tiedossa. pari kertaa on asentajat vähän ilahtuneet kun bikiniraja on niiden silmään vilahtanut.)

no jaa.

sit eilen karjasin koiralle "perkele!" kun esikoisen vähän arempi kaveri tuli ovesta. (semmoi tyttö joka muutenkin pelkää mua, dont' ask.) ja siis suoraan sen kaverin naaman eessä. se raasu melkei pasko housuunsa. koitin selittää etten mä täällä aina huuda, mutta... huoh.

no, töissä sain jonkun ihmeviran huutoäänestyksellä. jotaki tiimi- ja luottamushommia.

ja sit rysäytin laskuja tililtä menemään. emmäjaksa aina kituuttaa. eletään nyt, ja kärsitään sit myöhemmin. emmäjaksamiettiänäitä.

läski

hemmeti.
mä tulin ihan yhtäkkiä läskiksi.
siis ahdisti kun tuntui että kroppa oli jotenki koko ajan tiellä, vaatteet puristi ja tuntui kaikinpuolin ahdistavalta.

sitten kävin vaa'alla ja kaks kiloa oli paino lisääntynyt ihan lyhyessä ajassa.
ei tsiisus!
ymmärrän että saattaa kuulostaa ihan hiton naurettavalta moinen, mutta mulla petti ihan närvi.
siis tähän kroppaan kun tunkee vaivihkaa kaks kiloa. ja vaikka kaks, ja vielä kaks, nii yhtäkkiä olen aika pulla, eikä mikään vaate enää sovi. enkä voi elää kun en mahdu duunissa pöydän alle tukehtumatta omiin reisiin tai alleihin.

mähän siis oon jo pitkään painanut samat määrät, huolimatta siitä mitä lärviini ahdan. siitä syystä ehkä tämä valtava maailmanlopunmielentila.

parina iltana sitten söin iltasin ananasta ja vetelin soijamaito-marjapirtelöitä.
"ananas auttoi! terveisin entinen läski, nykyinen normi." viestin murulle.
- ai. emmä edes mitään huomannu. se sanoi. en lihomista, en laihtumista.
 höh. no ihan sama.

vasemmalla aivan ihana violetti ananas-mustikkasmoothie = voimaruokaa. oikealla murun maito-mehukeitto-seos.  kyllä näillä terveeks tulee. ja laihaks kanssa.

naurettavaa, pinnallista tai mitätahansa, mutta voin paremmin ku mokoma läski (turvotus, mikälie) läks litomaan. huoh.voi taas hengittää. ja syödä vähän suklaata.

lämpöö

ja sit kun pääsin narisemasta yksinoloviikonlopusta, nii johan nää tyypit rupee vetää lämpöö täällä.
voi peruna.
eiku menkää nyt vaan hommiinne, ette ainakaan jää tänne natisee ja sairastaa.
kyllä mä jotaki tekemistä aina keksin.
kiitos.

onhan esmes koko hertsika yhtä kirppistä sunnuntaina.

ja sit mä kärähdin

siis näin käy tuskin ikinä, mutta joku raja se on munkin kupissa.
olin sopinut yhden tutun kanssa että ostan siltä lasten ulkoiluhousut. summaksi sovittiin 5e. lupasin laittaa rahat tilille, kun saadaan noutopäivä sovittua.
no, koska tyyppi asuu toisessa päässä cityä, enkä sinne arkena jouda, lupasi ystäväni hakea housut joskus ohikulkumatkallaan.
ollaan sorvailtu treffejä tässä pari viikkoa, kunnes aloin saada kitkerää mailia maksamisesta ja noutamatta jääneistä housuista.
lupasin maksella ruokiksella, ja että ystäväni noutaa housut illalla.
noh. kävipä töissä sitten niin, että aikataulu pissi, ja ehdin maksaa vasta 2h myöhemmin kuin oli puhe. mutta maksoin.
sain niin kitkeriä viestejä siitä kuinka myyjä on ollut joustava ja hyväuskoinen ja plaaplaa. että pahoittelin aiheuttamaani vaivaa, ja sanoin että voi pitää maksun korvauksena siitä että olen ollut niin saamaton.

koska faktahan on, etten ole housuja juurikaan ajatellut, koska autokaupat, koska kiukuttelevat kakarat, koska kiire töissä ja plaaplaa. ei ole ollut tarkoitus kenenkään kaappitilaa viedä ja jättää ketään kuolemaan nälkään vitosen tähden, varsinkin kun on kyse tutusta jolla on mun puhelinnumero jopa, johon saa soittaa jos kaapissa lojuvat maksamattomat housut niin ahdistaa. (ja tätä viim. kappaletta en edes tuonut julki, mietin vaan pahassa omassa päässäni.)

noh. on kuulemma käsittämätöntä että voin moittia ihmistä ja lähettää asiattomia viestejä kun itse olen niin huono ihminen.
täh?
onko päässä vai ymmärryksessä vikaa?

eipä siinä. mitä sitä nyt rahakipeillä psykoilla fb-ystävillä tekeekään. maksettu maksu, pahoittelut ja hyvän kevään jatkot hoidettu. pöpi kaverilistalta ja puhelimesta deletoitu. hittojako noita...
hmh.

suttura

no tässpä kuvia kun kerrankin olen tyylikäs.
jonkun nettiotsikon* mukaan tän kevään kampaushitti on "suttura" eli sotkuinen nuttura.
just niin minua.
vähän cool olla edes joskus hip!
tjeu:

kuvalaatuhan on aivan penaalista, mutta siis "hengettömillä" oon vaan ripsiny tukan taakse kiinni. ja kyllä. siinä sohottaa. oon suihkassu päälle "proffsin" hiuskiinnettä, ja se onkin sitten semmosta tököttiä että variksenpesä pysyy kohdillaan ja aamusta iltaan ilosesti sekasin.
ja voin sanoa että vaikka se töitä tehdessä takertuu aina mihin lienee, nii sit vaan irronneet suortuvat ekaan käteensopivaan pinniin ja takas pesään kiinni.
t.y.k.k.ä.ä.n

*varmaan joku ihan megastylemuotilehti oli. luulen.

vihdoin täällä!

kevät.
ihana oli viikonloppu.

pojat pääsi pihalle, kun nurtsi kuivi. yks karkas jo kuvasta. mutta muutama siihen jäi ;)

välipala maistuu. mä itse loijasin auringossa silmät kiinni. oh.

varpasilleen.

ja kyllä se nurtsi sieltä alkaa puskemaan. ja tuntuu mukavalta.

vähän yrttejä ja muutama kukka.

orvokit ruukuissaan. tosin ne joutuu vielä yöpymään sisällä. muru ei kauheesti tykkää. kun niitä ötököitä...

ruohosipulirosvo toimessaan. ehänmä tajunnu että nääkin joutuu oleen keittiössä vielä useita viikkoja. mutta saa napsia. kun siinä pönöttävät.

klani. ruma. käytännöllinen.

vedin spanielin klaniksi.
fy fan miten ruma koira, mutta käytännöllinen.

uudelle työparille lesoilin moista saavutusta, niin se järkyttyi kun mulla ylipäätään on spanieli.
ei kuulemma mun tyyppinen koira ollenkaan.
aijaaha.
mikä sitten olis?
noin niinkun tein mielestä?

yksin kotona, osa 1.

hyperventiloin täällä ajatusta että olen ensiviikonlopun kotona yksin.
siis yksin.
siis yksin. käsitittekö?
murulla on leiri, ja ruttu tinkas itsensä g-tädille. täti vielä myöhemmin ilmoitti että myös bambam on sinne tervemennyt.
esikkokin on käsittääkseni muualla.

mutta mitä tekee hän? joka yksin kotiinsa jää.
en tiedä. koskahan moinen tilanne olis mun elämässä ollut? 10 vuotta sitten. ehkä.
apua! mitä mä teen?!

luotettava.

siinä se seisoo.
sateessa.
meidän sijoitus.

luotettavuus, on se sana mitä aiemmassa autoa koskevassa postauksessa ehkö hain.
hyvin tuo ainakin kulki.
pääsin sit kuitenkin pojan rauhoituttua yrttikauppaan.
ihan motarin kautta ajettiin, ja sujuvasti meni. 
rengasmelu on ainoa tuon mallin moitittu seikka, mutta eipä mun korviin häiritsevästi kuulunut.
nyt on koiraverkko asennettu, vielä tartteis konttiin suojakankaan koirien kuolaa, karvaa ja kuraa estämään, ja penskoille semmoi "potkusuojat". suositteluja otettais vastaan.
*hymy*

suunnattomasti v***ttaa.

mä istun tässä koneella kauniina lauantai aamuna siksvarten, että poikani on "mielenterveysongelmainen sekopää".*
mä olin just pääsemässä kukkakauppaan ostamaan puutarhamultaa ja yrttejä, kun se flippas niin täysillä, että kaiken kasvatuksen nimissä mun oli jäätävä sen kanssa himaan.

meinas itku ihan iteltäki tulla kun niin paljon ottaa kupoliin.
mutta joku raja se pitää olla raivoamisella ja sekoilulla. en tod. lähde pilaamaan muidenkin lauantaiaamua kukkakauppaan ulisevan/raivoavan apinan kanssa. enkä omaa aamuani. mielummin kärisen tässä.

ja mistä tää lähti? no hän halus aurinkolasit-eihalunnut-halusi. ja veti niin sekopäiset raivokohtaukset kirkumisineen ja seinillesinkoilemisineen, että ei. emme voineet lähtä minneen.

nyt tuo kupeideni hedelmä huutaa yläkerrassa** täyttä kurkkua "mä haluan kukkakauppaan! mä haluan kukkakauppaan! mä haluan kukkakauppaan!" että multa pian lähtee järki. yritän tässä vakuutella itselleni että ihan normiuhmaahan tuo on, mutta uskoni tähän on koetuksella.

no mä vaan tässä selailen blogeja, ja lasken sataan.
ja tuhanteen. ***

* sori, ei ollut sopivampaa ilmaisua. kerrassaan. 
** ei huomiota huonosta käytöksestä on linja. omassa huoneessa saa huutaa on linja myös. asioista puhutaan kun on rauhotuttu on linja. lisärangaistuksia ei tule, koska kukkakaupan väliinjääminen on ihan tarpeeksi. ainakin huudosta päätellen. annamunkaikkikestää.annamunkaikkikestää.annamunkaikkikestää.
*** 30 min se "vaan" huuti. huoh.

perheen sisäinen adoptio

no niin.
ruttu kyseli tänään että koska me aikuiset mennään naimisiin.
vähän siinä vitsailtiin ja hassuteltiin asialla, ja meinasin lipsauttaa että se on sit kiva kun mami voi adoptoida teidät virallisesti.

onneks pidin suuni kiinni.
siis miten selitän lapsille, jotka pitää mamia omana vanhempanaan, että se ei "oikeesti" vielä olekaan, että sit myöhemmin se voi ne kyllä adoptoida? että sit ne on sen lapsia. kun ne on sitä jo nyt.
häh?

siis sit tänne tulee jotaki sossuja kotikäynnille, kyselemään mitä?
haastattelemaan meitä? ai lapsiakin? että "tahdotteko ottaa tämän henkilön, joka on jo äiti, niin äidiksenne?"

vaikka itse vilpittömästi iloitsen perheen sisäisen adoption mahdollisuudesta, niin nyt sekin asia tuntuu ihan typerältä. vaikka itse tekis mieli sitten juhlistaakin asiaa, nii hittojako sitä tuulettelemaan itsestäänselviötä? ja lapsille tämä valtavan tärkeä asia pitää esittää vaan "tylsinä paperihommina". niinkö?
onko jollain mahd. kokemuksia asiasta?
miten sä tän esittäisit?
häh?

materialisti minussa

materialisti minussa nosti päätään kun muru uuden auton pihalle ajoi.
on se nätti. ja ihana.
ja just meille sopivan tyylikäs. mutta tilava perheauto kumminkin.
ja parkkipaikkanaapurikin tuli viereen huokaileen kuinka meillä voikaan olla varaa ihan uuteen ja noin hienoon ja nättiin autoon. (kyl me sit rehellisyyden nimissä palautettiin se maan pinnalle. käytetty u see.) 
mut niinkun jo taisin sanoa.
on se nätti. ja hieno.
(pitääkö tää ihan kuvan kanssa teille todistaa?) 

ilonen olen toki myös siitä, ettei tarvi enää pelätä koska kässäri taas pomppaa paikaltaan, koska jarrupalat taas pitää vaihtaa, leviääkö moottori nyt kerrassaan, että paljonko kosla yhtäkkiä haukkaa rahaa ja onko varaa ees tankata.

tänään vielä koiraverkkokauppaan, ja kuramattokauppaan,
ja vot! sitten ajellaan.
jonnekin.

epäkohtia

kyl maar.
mulla olis taas asiaa lastenkasvatuksesta, ihan vaan kukkahattutyyliin "minne tämä maailma on menossa?" tän alppilan opettajan potkujen tiimoilta.
taidan kuitenkin säästää teidät tältä, vaikka perspektiiviä onkin asiantuntijatehtävistä ihan.
sanon vaan että kasvattakaa itse mukulanne sit kotona paremmin. mua sylettää ees omia kullannuppuenkeleitä kaikenmoisten sekopäiden keskelle yläasteelle edes laittaa.

toinen asia joka mua sylettää on asiantuntijalääkäri (bestikseni) päivi räsäsen kommentit koskien eutanasiaa ja ihmisten suhtautumista siihen. sillä asiantuntijahan on hän, koska hänhän on ministeri ja lääkäri. ja kun meidän tavallisten kansalaisten mielipide taas perustuu vääriin tietoihin ja tuntemuksiin.
hv. enkä tarkoita hyvää vappua.
mä ainakin päätän päiväni just sitten kun haluan, ihan itse. päivin luvalla tai ilman.

ja mä luin rotusorrosta yhden kirjan just (piiat) ja linkittelin mielessä iänikuisen vanhoja typeryyksiä ihan tähän homojen avioliittokieltoon. yhdenmukaisuudesta lain edessä on kyllä kyse, ihonväriin tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. vetää päppä keskusteluun mitä tahansa iänikuisia raamatunlauseita tahi ei. se on rasismia päppä, katsot sä kantojas mistä vinkkelistä tahansa. 

sit vielä päättäjille terveisiä, että vetäkää vaan vanhusten laitospaikkoja alas vielä. todella näköalatonta touhua. mua raivostuttaa että asioista päättää ihmiset, joilla ei ole mitään kosketusta ruohohjuuritasolle, ja alkaa tuntumaan ettei ykskään kunnan päätöksentekijöistä tunne edes yhtään vanhusta tai vaivaista ihmistä. en viitsi tästä edes alottaa nyt, koska asia kuumentaa mua ihan todella paljon.
kerron vaikka sit joskus. mutta joutessanne ottakaa selvää vaikka mitä linjauksia tein hoodeilla tehdään vanhusten ja vaivaisten päänmenoksi. pelkkää kuraa. sanon.

ongelmakoira vai koiraongelma. vai vika omassa päässä.

mä googlettelin jo koiraterapeutteja, koska aivo on mennyt solmuun ton yhden rakin kanssa.
kaikkemme me on sille annettu, ja viimenen niitti oli kyllä kun lenkille lähtiessä tyyppi nosti kinttua murun saappaalle.
syystä?
- en tiedä.
olen hokenut nyt viikon "pää poikki" aina kun mokoman typerän otuksen näen, mutta vielä yritetään tässä, niin ettei repee hermo.
ennenkun soitan sille koiraterkalle, niin kerro:

miksi tyyppi on alkanut remmiräyhäämään?
miksei siihen tehoa napakka kielto (tätä yritettiin ensin.), selätys (tätä sitten), ei esto (tätä sitten) eikä ignoraaminen?
miksi se lirii sisälle, vaikka lenkitetään säännöllisesti? ja enemmänkin?
mun tulkinnan mukaan tämä on mielenosoitusta, koska se lirauttaa muiden koirien nukkumapaikalle yleensä. ja nyt kun muru vaihtoi sohvan divaanipäätyä, niin se jotenki siitä ressaantui, ja alkoi kussa sohvannurkalle. ja sit tosiaan murun kengille, uloslähtiessä.

sehän on myös yrittänyt omia murun, mutta sille laitoin pisteen murisemalla.

tarkkailin sitä myös yks päivä kun muru ei ollut kotona. ei kusia, ei hillumista eikä toisten koirien paimentamista. ja kun muru tuli ovesta, livahti koira kusasemaan toisen nukkumapaikalle.
se on siis leikattu, eikä pilissä mitään fyysistä vikaa tunnu olevan.

ennenkun haaskaan rahani koirapsykologiin (tää on siis vakavaa koska tämä on mulla järjestyksessään koira nro 5. ja olen aika asiantuntija näissä hommissa, luulen.) niin sanokaa nyt jotaki jos osaatte. pliide?

viihdettä

"on kun jotaki viihdeohjelmaa kuuntelis kun sun lapsia kuuntelee!" kertoi yks kanssamatkustaja junassa.

vähän hymyilytti tänään myös se, että faija nukahti sohvalle, käytettyään mun lapset leikkipuistossa. että hauskuuden lisäks noiden papanoiden seura saatta olla kyllä vähän rankkaakin...

isi parka. oli myös kuulemma silmät kipeet, kun joutu toisella kattomaan itään, toisella länteen, kun papanat onnesta soikeena sinkoili sinne ja tänne. ja tietty erisuuntiin. mutta hyvin se oli handlannut. mutta en ihmettele että väsytti.

ja hyvä oli kuulemma, se snadistadi.