tässä se positiivinen postaus minkä lupasin. ja pikaisesti vaan ennenkun muutan mieleni.
horatio puhuu ja pussaa taas. siinä se.
ehkä jopa liiankin kanssa, jos mahdollista. ennenkun menee tätä enempää negaation suuntaan, lopetan tekstin tähän.
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
arkea pitää oppia sietämään
what?!?
eilen telkasta osui silmiini moinen lausahdus. taas tämä marmatus alkaa, mutta kysynpä vaan että mitä hittoa?
kuka nyt ei ole tajunnut että sitä arkea ihminen elää, about kokoajan. ja sitä värittää juhlat ja muut moiset mausteet. että onhan se paskaa kun "arki astuu parisuhteeseen" tai "kaikki on niin arkista". ooh.
mä oon varmaan jotenkin todella kunnianhimoton ja tylsä ihminen kun revin iloa tästä arjesta. vai onko se mun hiukka repaileinen lapsuus joka on ajanut siihen että kicksit tulee ihan perusjutuista? lasten oivalluksista. maanantaisaunasta. iltapuurosta. rakkaudesta sohvannurkassa. hyvästä lenkistä. *
mä saan peruspalkkaa perustyöstä. mulle rahaa isompi ilo on siitä että musta tuntuu että teen jotakin yksilön kannalta merkittävää ja voin auttaa ihmisiä. ja ainiin, on mulla rahaakin säästössä hiukan, mutta eipä ole tullut mieleen käydä niillä revittelemään ja "irrottautumaan arjesta". viimeksi rälläsin ostamalla vauvanvaunut. ja lisää rällään niitä rahoja asuntolainaan kun haluan olla mytyn kanssa kotona hieman enemmän kun kelan tarjoomat etuudet sallii. että ihan ämpäritylsäihminen olen siis.
välillä raivostuttaa ihan eräät tuntemani ihmiset jotka just irrottelee arjesta, ja sitten marisee kun ei ole rahaa pakollisiin menoihin. siis kuinka se on mahdollista? miten voi olla joukko ihmisiä, jotka ei tiedä että tietyt velvollisuudet TULEE hoitaa ensin (vuokra, puhelinlasku), ja irrottelu sen jälkeen. fantasioin välillä ajatuksella että niiden työnantajat tulis sanomaan että: "ei kuule, tässä kuussa mulle jäi nyt sun palkasta uupumaan pari sataa, että lainaa vaikka äidiltäs."
ja yks aihe ihan jeesusteluun asti on nuo kertakäyttöihmissuhteet. tai valittaminen siitä kun ei ole ihmissuhdetta, ja sitten kun on, ei sitä osata arvostaa ollenkaan (varsinkaan kun se muuttuu "arkiseksi"). ja kun käy ahdistamaan, nii kävellään ovesta ulos. jos nyt ihan perusasiana yrittäis tulla toimeen itsensä kanssa, ja hyväksyä itsensä ihan yksilönä, ja sit kävis sekottamaan muita ihmisiä omaan elämäänsä. vaikka.**
ehkä mä osaan arvostaa myös noita lapsiani, eikä mua juurikaan vituta niiden kanssa "tuhlaamani" aika, eikä "oman ajan***" puute, kun niiden tekeminen on pitänyt oikeen harkitsemalla harkita. ja olen joutunut luopumaan myös asioista niiden takia. (urheilu-ura ;), parisuhdekin ehkä, oma talo maalla.) mutta en kadu, enkä myöskään harmittele mitään menneitä. ne on takuulla mun elämän suurin rakkaus, ja tärkeintä mitä mulla on.
ja tähän väliin vielä ihmettelen puheita siitä, kun jotkut sanoo ettei ne halua omia asenteitaan istuttaa lapsiinsa.
what? totta hitossa mä ainakin haluan! mä ihan kannustan ja painostankin niitä hyväksymään mun arvoja ja sisäistämään niitä. (onko tuo "painostaa" vähän väärä sana tässä yhteydessä?) mä haluisin että ne ajattelee ekologisesti ja on perhekeskeisiä. mä toivoisin ettei niiden tarvitse oppia sietämään arkea, toivoisin että ne kunnioittaa itseään ja työntekoa, arvostaa parisuhdetta eikä pelaa muiden ihmisten tunteilla. kunnioittais vanhempiaan, ja suvaitsis erilaisuutta. auttais vähempiosaisia. mitäs vielä? haluanko että ne valitsee näkemyksensä itse? hell no! voi, mä revin mun pelihousut siinä vaiheessa kun ensimmäinen yrittää tulla lainaamaan rahaa vuokraan, kun tuli irroteltua ennen vuokranmaksua! no,no,no! *
*kerran kauhulla mietin mitä mun lapsista tulee. oppiiko ne arvostamaan mitään mainitsemiani asioita jos ne on tuupattu niitä täyteen jo lapsuudessa? tuleeko niistä niitä pösilöitä joiden "täytyy oppia sietämään arkea"? voi tsiisus.
**tästä aiheesta nimimerkillä "3kpl 5 vuoden suhteita". ei yhtään lyhyempää, ei yhtään pidempää. mikä MUSSA on vikana?
***mikä fakin "oma aika" muuten? jos sä olet ne mukulat halunnut ja hankkinut, niin eikö se ole sun aikaa olla niiden hankintojes kanssa?
p.s. joo,joo. olen kuullut kyllä eräältä kuinka olen se miss. täydellinen joka osaa ja tietää ja tekee kaiken oikein. mutta niinpä, siksi tälläsiä on helppo huudella ;)
p.s. seuraava postaus voiskin olla jotakin positiivista laatua. vaihteeksi.
eilen telkasta osui silmiini moinen lausahdus. taas tämä marmatus alkaa, mutta kysynpä vaan että mitä hittoa?
kuka nyt ei ole tajunnut että sitä arkea ihminen elää, about kokoajan. ja sitä värittää juhlat ja muut moiset mausteet. että onhan se paskaa kun "arki astuu parisuhteeseen" tai "kaikki on niin arkista". ooh.
mä oon varmaan jotenkin todella kunnianhimoton ja tylsä ihminen kun revin iloa tästä arjesta. vai onko se mun hiukka repaileinen lapsuus joka on ajanut siihen että kicksit tulee ihan perusjutuista? lasten oivalluksista. maanantaisaunasta. iltapuurosta. rakkaudesta sohvannurkassa. hyvästä lenkistä. *
mä saan peruspalkkaa perustyöstä. mulle rahaa isompi ilo on siitä että musta tuntuu että teen jotakin yksilön kannalta merkittävää ja voin auttaa ihmisiä. ja ainiin, on mulla rahaakin säästössä hiukan, mutta eipä ole tullut mieleen käydä niillä revittelemään ja "irrottautumaan arjesta". viimeksi rälläsin ostamalla vauvanvaunut. ja lisää rällään niitä rahoja asuntolainaan kun haluan olla mytyn kanssa kotona hieman enemmän kun kelan tarjoomat etuudet sallii. että ihan ämpäritylsäihminen olen siis.
välillä raivostuttaa ihan eräät tuntemani ihmiset jotka just irrottelee arjesta, ja sitten marisee kun ei ole rahaa pakollisiin menoihin. siis kuinka se on mahdollista? miten voi olla joukko ihmisiä, jotka ei tiedä että tietyt velvollisuudet TULEE hoitaa ensin (vuokra, puhelinlasku), ja irrottelu sen jälkeen. fantasioin välillä ajatuksella että niiden työnantajat tulis sanomaan että: "ei kuule, tässä kuussa mulle jäi nyt sun palkasta uupumaan pari sataa, että lainaa vaikka äidiltäs."
ja yks aihe ihan jeesusteluun asti on nuo kertakäyttöihmissuhteet. tai valittaminen siitä kun ei ole ihmissuhdetta, ja sitten kun on, ei sitä osata arvostaa ollenkaan (varsinkaan kun se muuttuu "arkiseksi"). ja kun käy ahdistamaan, nii kävellään ovesta ulos. jos nyt ihan perusasiana yrittäis tulla toimeen itsensä kanssa, ja hyväksyä itsensä ihan yksilönä, ja sit kävis sekottamaan muita ihmisiä omaan elämäänsä. vaikka.**
ehkä mä osaan arvostaa myös noita lapsiani, eikä mua juurikaan vituta niiden kanssa "tuhlaamani" aika, eikä "oman ajan***" puute, kun niiden tekeminen on pitänyt oikeen harkitsemalla harkita. ja olen joutunut luopumaan myös asioista niiden takia. (urheilu-ura ;), parisuhdekin ehkä, oma talo maalla.) mutta en kadu, enkä myöskään harmittele mitään menneitä. ne on takuulla mun elämän suurin rakkaus, ja tärkeintä mitä mulla on.
ja tähän väliin vielä ihmettelen puheita siitä, kun jotkut sanoo ettei ne halua omia asenteitaan istuttaa lapsiinsa.
what? totta hitossa mä ainakin haluan! mä ihan kannustan ja painostankin niitä hyväksymään mun arvoja ja sisäistämään niitä. (onko tuo "painostaa" vähän väärä sana tässä yhteydessä?) mä haluisin että ne ajattelee ekologisesti ja on perhekeskeisiä. mä toivoisin ettei niiden tarvitse oppia sietämään arkea, toivoisin että ne kunnioittaa itseään ja työntekoa, arvostaa parisuhdetta eikä pelaa muiden ihmisten tunteilla. kunnioittais vanhempiaan, ja suvaitsis erilaisuutta. auttais vähempiosaisia. mitäs vielä? haluanko että ne valitsee näkemyksensä itse? hell no! voi, mä revin mun pelihousut siinä vaiheessa kun ensimmäinen yrittää tulla lainaamaan rahaa vuokraan, kun tuli irroteltua ennen vuokranmaksua! no,no,no! *
*kerran kauhulla mietin mitä mun lapsista tulee. oppiiko ne arvostamaan mitään mainitsemiani asioita jos ne on tuupattu niitä täyteen jo lapsuudessa? tuleeko niistä niitä pösilöitä joiden "täytyy oppia sietämään arkea"? voi tsiisus.
**tästä aiheesta nimimerkillä "3kpl 5 vuoden suhteita". ei yhtään lyhyempää, ei yhtään pidempää. mikä MUSSA on vikana?
***mikä fakin "oma aika" muuten? jos sä olet ne mukulat halunnut ja hankkinut, niin eikö se ole sun aikaa olla niiden hankintojes kanssa?
p.s. joo,joo. olen kuullut kyllä eräältä kuinka olen se miss. täydellinen joka osaa ja tietää ja tekee kaiken oikein. mutta niinpä, siksi tälläsiä on helppo huudella ;)
p.s. seuraava postaus voiskin olla jotakin positiivista laatua. vaihteeksi.
tiistai 29. joulukuuta 2009
poika hymyilee
jotaki positiivista.
poika, vajaa 4 vkoa vanha, hymyilee.
enimmäkseen hoitoalustan vieressä veikistelevälle pandalle. joskus meillekin.
tosin mun negaatioon virittyneet aivot on kyllä satavarmana siitä että pojalla on autistisia piireitä. miksi se muuten flirttailee pandalle ja murun pipolle enemmän kun ihmisille.
plääh.
poika, vajaa 4 vkoa vanha, hymyilee.
enimmäkseen hoitoalustan vieressä veikistelevälle pandalle. joskus meillekin.
tosin mun negaatioon virittyneet aivot on kyllä satavarmana siitä että pojalla on autistisia piireitä. miksi se muuten flirttailee pandalle ja murun pipolle enemmän kun ihmisille.
plääh.
laskuhumala
no nyt se iski. kevyt babyblues. lievä laskuhumala. tai on tätä ollut jo muutama tovi.
jotenki ärsyttää kaikki.
eikä vähiten kolmevuotias uhmaaja, joka kirkuu pää punasena "munvuoropuhua, munvuoropuhua!!!" jos yritän sitä jotenkin opastaa, torua tai avustaa. sama saamarin epeli ryntää paikasta toiseen vaaroja ja kieltoja uhmaten, heiluttaa tavaroita, ei usko kun sanotaan, ei kuuntele eikä muka ymmärrä. ja jos joku kysyy missä mun ei:tön kasvatusmalli on, niin tiedoksi: sillä on pyyhitty persausta jo aikaa sitten tuon maailmanlopuriivön kanssa. siihen tehoaa ainoastaan tosi napakka kiukulla ärähdetty ei, ja sitten rauhalliset perustelut päälle. joskus ainoastaan kiinnipito. sitten se peevelin paviaani tulee äärettömän suurine kosteine kauniine silmineen killittämään ihan viereen ja sanoo värisevällä äänellä "mutta kun mä rakastan sua mamma, vaikka sä JOSKUS olet kiukkunen mulle" ja "isona mä en enää ole tuhma"... (sen jälkeen kun se on ensin karjunut mulle: "kuule, jos mulla olis edes yksi kiva äiti..!" tai "mä en todellakaan halua enää asua sun kaltaises naisen kanssa!") ai saamarinsaamari ja annamunkaikkikestää.
tuon riivaajan riehumisen päälle mua kututtaa se että tunnen itseni keski-ikäseks keskivartalolihavaksi ja äärettömän tylsäksi.
ja mun rinnat on tosi isot. eikä asiaa auta typerä puoliso joka puhuu mun tisseille ja pilailee niiden kustannuksella. (ihan kehulinjalla se on, mutta mua pännii silti) ja saamarin toinen tissi on tosi kipeä kaiken huipuks. ja "kaikentietäjä (=oih, tuo imuote on liian suppea, pidä sitä vauvaa näin, laita siihen rintaan jotakin rasvaa...) ehdottelee etten imettäis kipeestä rinnasta. no tiedoksi vaan, sit se räjähtää, s****na.
melkein vedin paskaraivarit kun toinen tuli lässyttämään kun multa tuli verta nenästä että "voi kulta kun sä nykyään vuodat joka paikasta jotakin..." (haista v***u.)
alennusmyynneistä ei löytyny mitään.
tukallekin pitäis tehdä jotakin.
ja kaikenhuipuks huomasin että pikkujäbä on täys kopio musta pienenä. voi saakeli, sekin vielä. mä kun olen ihan fakkiintunut omaan ulkonäkööni just nyt, ni ei o kivaa. ja sen lisäksi jos poikarukka perii siskonsa julkean luonteen (kts. ylle) niin ei tule pojalle helppo elämä. (sisko sentään saa paljon luonnetta anteeks järettömän kauneutensa vuoksi.)
life is a bitch.
jotenki ärsyttää kaikki.
eikä vähiten kolmevuotias uhmaaja, joka kirkuu pää punasena "munvuoropuhua, munvuoropuhua!!!" jos yritän sitä jotenkin opastaa, torua tai avustaa. sama saamarin epeli ryntää paikasta toiseen vaaroja ja kieltoja uhmaten, heiluttaa tavaroita, ei usko kun sanotaan, ei kuuntele eikä muka ymmärrä. ja jos joku kysyy missä mun ei:tön kasvatusmalli on, niin tiedoksi: sillä on pyyhitty persausta jo aikaa sitten tuon maailmanlopuriivön kanssa. siihen tehoaa ainoastaan tosi napakka kiukulla ärähdetty ei, ja sitten rauhalliset perustelut päälle. joskus ainoastaan kiinnipito. sitten se peevelin paviaani tulee äärettömän suurine kosteine kauniine silmineen killittämään ihan viereen ja sanoo värisevällä äänellä "mutta kun mä rakastan sua mamma, vaikka sä JOSKUS olet kiukkunen mulle" ja "isona mä en enää ole tuhma"... (sen jälkeen kun se on ensin karjunut mulle: "kuule, jos mulla olis edes yksi kiva äiti..!" tai "mä en todellakaan halua enää asua sun kaltaises naisen kanssa!") ai saamarinsaamari ja annamunkaikkikestää.
tuon riivaajan riehumisen päälle mua kututtaa se että tunnen itseni keski-ikäseks keskivartalolihavaksi ja äärettömän tylsäksi.
ja mun rinnat on tosi isot. eikä asiaa auta typerä puoliso joka puhuu mun tisseille ja pilailee niiden kustannuksella. (ihan kehulinjalla se on, mutta mua pännii silti) ja saamarin toinen tissi on tosi kipeä kaiken huipuks. ja "kaikentietäjä (=oih, tuo imuote on liian suppea, pidä sitä vauvaa näin, laita siihen rintaan jotakin rasvaa...) ehdottelee etten imettäis kipeestä rinnasta. no tiedoksi vaan, sit se räjähtää, s****na.
melkein vedin paskaraivarit kun toinen tuli lässyttämään kun multa tuli verta nenästä että "voi kulta kun sä nykyään vuodat joka paikasta jotakin..." (haista v***u.)
alennusmyynneistä ei löytyny mitään.
tukallekin pitäis tehdä jotakin.
ja kaikenhuipuks huomasin että pikkujäbä on täys kopio musta pienenä. voi saakeli, sekin vielä. mä kun olen ihan fakkiintunut omaan ulkonäkööni just nyt, ni ei o kivaa. ja sen lisäksi jos poikarukka perii siskonsa julkean luonteen (kts. ylle) niin ei tule pojalle helppo elämä. (sisko sentään saa paljon luonnetta anteeks järettömän kauneutensa vuoksi.)
life is a bitch.
maanantai 28. joulukuuta 2009
mehän tunnetaankin jo!
ihmeellistä kuinka tuntuu jo että tuo vauva on ollut meillä aina. kaikki edellinen elämä tuntuu melkeinpä unelta. hassulta tuntuu myös fiilis siitä että tuntee tuon tulokkaan jo suht läpikotaisin. tavat. reaktiot. ilmeet.
- kuinka sen on pakko ottaa "pikkukiljut" että saa unta.
- kuinka sen ei tarvitse herätä edes maidolle. riittää kun huutaa palosireenin lailla urku auki silmiä avaamatta. ja sitten autuaasti naksuttelee maidon mahaan unen läpi. ja herää sitten tyytyväisenä maha täynnä lämmintä maitoa.
- kuinka se flirttaa katsomalla silmiin ja tarjoomalla sellasta vinoa salaperästä hymyä päälle. ja kommentoimalla vielä ystävällisesti "göö".
- kuinka mahavaiva helpottaa pystyasennossa, tai silloin kun saa vaan posken tissiä vasten. tai napakan otteen ympärille.
- kuinka herne kilahtaa takuulla nenään ja palosireeni kytkeytyy päälle jos tissin sijasta äitiurpo tarjoaa vaipanvaihtoa.
- kuinka unesta herätään heti jos lasketaan omaan sänkyyn. ja protestointi tästä "hylkäämisestä" on valtaisaa laatua. (seuraa kierre: syliin ja naks uni takasin, sänkyyn naks uni pois, syliin naks, sänkyyn naks, syliin naks, sänkyyn naks...)
- kuinka aamuyön kätinät helpottaa kun pääsee mamman mahan päälle nukkumaan.
- kuinka valvomisaika menee melko poikkeuksetta tyyliin maito, vaippa, jutustelu, maito (sykli noin 1h) ja päälle 2-3h unta. ja sama alusta. paitsi yöllä. yöllä se on tissi kello 23, unta, tissi, unta, tissi, aamuyökätinä, mahanpäällä lisäunet ja herätys kello 9. (kello 9!)
- kuinka vaipanvaihtopaikalla viihdytään vaikka kuinka koska seinästä killittää kiva panda.
kaikenkaikkiaan pikkumies on rauhallinen killittäjä. hyvin nukkuu. pieree ja röyhtää tosi kovaa. hermostuu asiasta (nälkä, yksinolo) täysillä, mutta rauhottuu nopeasti ja helposti.
ihana rakkauspakkaus. <3
- kuinka sen on pakko ottaa "pikkukiljut" että saa unta.
- kuinka sen ei tarvitse herätä edes maidolle. riittää kun huutaa palosireenin lailla urku auki silmiä avaamatta. ja sitten autuaasti naksuttelee maidon mahaan unen läpi. ja herää sitten tyytyväisenä maha täynnä lämmintä maitoa.
- kuinka se flirttaa katsomalla silmiin ja tarjoomalla sellasta vinoa salaperästä hymyä päälle. ja kommentoimalla vielä ystävällisesti "göö".
- kuinka mahavaiva helpottaa pystyasennossa, tai silloin kun saa vaan posken tissiä vasten. tai napakan otteen ympärille.
- kuinka herne kilahtaa takuulla nenään ja palosireeni kytkeytyy päälle jos tissin sijasta äitiurpo tarjoaa vaipanvaihtoa.
- kuinka unesta herätään heti jos lasketaan omaan sänkyyn. ja protestointi tästä "hylkäämisestä" on valtaisaa laatua. (seuraa kierre: syliin ja naks uni takasin, sänkyyn naks uni pois, syliin naks, sänkyyn naks, syliin naks, sänkyyn naks...)
- kuinka aamuyön kätinät helpottaa kun pääsee mamman mahan päälle nukkumaan.
- kuinka valvomisaika menee melko poikkeuksetta tyyliin maito, vaippa, jutustelu, maito (sykli noin 1h) ja päälle 2-3h unta. ja sama alusta. paitsi yöllä. yöllä se on tissi kello 23, unta, tissi, unta, tissi, aamuyökätinä, mahanpäällä lisäunet ja herätys kello 9. (kello 9!)
- kuinka vaipanvaihtopaikalla viihdytään vaikka kuinka koska seinästä killittää kiva panda.
kaikenkaikkiaan pikkumies on rauhallinen killittäjä. hyvin nukkuu. pieree ja röyhtää tosi kovaa. hermostuu asiasta (nälkä, yksinolo) täysillä, mutta rauhottuu nopeasti ja helposti.
ihana rakkauspakkaus. <3
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
valtakunnassa kaikki hyvin
eilen nukahdin viinilasi kädessä, suklaapala toisessa kädessä oman kullan kainaloon villapeiton alle, sohvan nurkkaan. muksut nukkui, joulutähti loisti ikkunassa. täydellistä.
tiistai 22. joulukuuta 2009
kätinöitä ja joulua
viimeaikaiset postaukset on meinanneet jäädä aina puolitiehen, kun pikkuherralla on niin kovin ollut tota mahavaivaa. ensin hänen tilaamansa maitoryntäys pisti nielemään ilmaa ja olo meni hankalaksi. imutilanteen tasoituttua maidontuottaja fiksuna naisena söi perättäisinä päivinä jalopenoja, raakaa sipulia ja lammasta intialaisittain. pari päivää poikasta on nyt sitten kannettu, sylitetty, taputeltu ja hierottu tuon tuostakin, ja unet on raasulla olleet ihan repaleisia. ei ihme että kiukuttaa. meiltä on kokonaan kadonnut se tyytyväinen ja rauhallinen killittäjävauva.
ehkä mama nyt vahingosta viisastuneena ottaa ravintoympyränsä hieman hillitymmin. jos vaikka sais killittäjän takaisin, tai ainakin masun siltä rauhottumaan.
tänään käännetään nokka kohti maaseutua, tai ehkä oikea termi olisi "pikkukaupunkia". lähdetään joulunviettoon murun äidin luokse. mun jouluvalmisteluihin on kuulunut muutaman vihreän oksan katkaisu metsästä, piparien leivonta lasten iloksi ja mustaherukkaliköörin valmistus. siinäpä ne. jouluherkkuja haetaan kaupasta mallia juusto ja suklaa. hitsit mä saan tän elämän tuntumaan tosi stressivapaalta. ja ilman huonoa omaatuntoa.
toivotan sulle ja mulle lasillista hyvää viiniä ja muutamaa palaa suklaata näin lähestyvän joulun kunniaksi!
ehkä mama nyt vahingosta viisastuneena ottaa ravintoympyränsä hieman hillitymmin. jos vaikka sais killittäjän takaisin, tai ainakin masun siltä rauhottumaan.
tänään käännetään nokka kohti maaseutua, tai ehkä oikea termi olisi "pikkukaupunkia". lähdetään joulunviettoon murun äidin luokse. mun jouluvalmisteluihin on kuulunut muutaman vihreän oksan katkaisu metsästä, piparien leivonta lasten iloksi ja mustaherukkaliköörin valmistus. siinäpä ne. jouluherkkuja haetaan kaupasta mallia juusto ja suklaa. hitsit mä saan tän elämän tuntumaan tosi stressivapaalta. ja ilman huonoa omaatuntoa.
toivotan sulle ja mulle lasillista hyvää viiniä ja muutamaa palaa suklaata näin lähestyvän joulun kunniaksi!
torstai 17. joulukuuta 2009
poikasen ensimmäinen neuvola
musta tuntui niin hassulta käydä neuvolassa. tai siis me varmaan oltiin siellä kun joku pönttölän väki. istuttiin vaan virneet naamalla, muru ja minä. kaikki on niin hauskaa ja kivaa. (joo, joo kyllä se hymy varmaan hyytyy piankin kun poika alkaa vaatia tai valvottaa ;) )
mä vaan kerroin että olen palautunut hyvin. ei ongelmia millään saralla. kaikki on mennyt kivasti. poika on rauhallinen ja ihana. syö hyvin, on tyytyväinen ja seurallinen ja jumalaisen kaunis ihmisen alku. samaa mieltä oli terkkakin. se oli jotenkin ihan fiiliksissä sekin. (tarttu varmaan siihenkin meijän pöljä riemu.)
painoa mytylle on tullut kahdessa viikossa noin puoli kiloa, ja syntymäpaino on saavutettu. jei! maitoa siis taitaa piisata. ulkoilulupakin heltisi. tosin miinus kymppi on sellanen järjenkäytön rajamailla. kauppaan voi mennä, mutta onko sitten pakko pitää tuota pientä niin kovassa pakkasessa pitkiä aikoja? no ei. antaa sen kasvaa ja vahvistua toki vielä hieman ennen pitkiä ulkolenkkejä.
ainoa negatiivinen asia mitä otin puheeksi neuvolassa oli mua hitokseen säikäyttäneistä röyhtäys-kurnutus-tukehtumisääni-kohtaukset joita pojalla on tässä muutama ollut. mutta terkasta ei syytä huoleen. järkikin sanoo maitoa hulahtavan väärään kurkkuun kun sitä tulvii musta, mutta tunne taas vie ja säikäyttää. mutta ei siis syytä huoleen.
mulla muuten joku ihmeellinen hormoonimyräkkä, vai millä tätä muuten selittäis... tänäänkin (niinku muutamana muunakin päivänä on ollut) oli itku tosi herkässä, ja kun kävin vilasemassa että vauva nukkuu hyvin, niin alkokin ihan sairaasti itkettämään, sit mä vaan itkee tihrutin tosi kovin*. se on niin ihana pieni ihminen. kaunis ja hauras samalla kertaa. vahva. jäntevä. ripset, tuoksu, pehmeä tukka... oi oi oi. mua niin viedään.
*muru tuli kysymään josko itken kun se oli sanonut ettei sen takkia tartte laittaa kaappiin :D no enhän mä sentään niin pöljä ole että semmosesta alan itkemään! enhän? haha.
mä vaan kerroin että olen palautunut hyvin. ei ongelmia millään saralla. kaikki on mennyt kivasti. poika on rauhallinen ja ihana. syö hyvin, on tyytyväinen ja seurallinen ja jumalaisen kaunis ihmisen alku. samaa mieltä oli terkkakin. se oli jotenkin ihan fiiliksissä sekin. (tarttu varmaan siihenkin meijän pöljä riemu.)
painoa mytylle on tullut kahdessa viikossa noin puoli kiloa, ja syntymäpaino on saavutettu. jei! maitoa siis taitaa piisata. ulkoilulupakin heltisi. tosin miinus kymppi on sellanen järjenkäytön rajamailla. kauppaan voi mennä, mutta onko sitten pakko pitää tuota pientä niin kovassa pakkasessa pitkiä aikoja? no ei. antaa sen kasvaa ja vahvistua toki vielä hieman ennen pitkiä ulkolenkkejä.
ainoa negatiivinen asia mitä otin puheeksi neuvolassa oli mua hitokseen säikäyttäneistä röyhtäys-kurnutus-tukehtumisääni-kohtaukset joita pojalla on tässä muutama ollut. mutta terkasta ei syytä huoleen. järkikin sanoo maitoa hulahtavan väärään kurkkuun kun sitä tulvii musta, mutta tunne taas vie ja säikäyttää. mutta ei siis syytä huoleen.
mulla muuten joku ihmeellinen hormoonimyräkkä, vai millä tätä muuten selittäis... tänäänkin (niinku muutamana muunakin päivänä on ollut) oli itku tosi herkässä, ja kun kävin vilasemassa että vauva nukkuu hyvin, niin alkokin ihan sairaasti itkettämään, sit mä vaan itkee tihrutin tosi kovin*. se on niin ihana pieni ihminen. kaunis ja hauras samalla kertaa. vahva. jäntevä. ripset, tuoksu, pehmeä tukka... oi oi oi. mua niin viedään.
*muru tuli kysymään josko itken kun se oli sanonut ettei sen takkia tartte laittaa kaappiin :D no enhän mä sentään niin pöljä ole että semmosesta alan itkemään! enhän? haha.
tiistai 15. joulukuuta 2009
palautumisia
aina se yllättää, palautuminen raskaudesta ja synnytyksestä.
ehkä mä olin henkisesti varautunut kymmeneen ylikiloon ja hitaaseen kuntoutumiseen, koska olen jo tämän ikäinen ja lapsikin on mun kolmas.
huihai.
mä itse hämmästelen tätä meininkiä.
mielenkiinnosta olen joka aamu stepannut vaa'alle. ainaisen "mistä näitä kiloja oikein tulee?" sijasta on vuorossa "mihin nämä kilot oikein menee?". alkuun paino pudotteli reipasta kilo/pvä vauhtia. neuvolan ekalukemaan on about kilo jäljellä nyt vajaa kaksiviikkoa synnytyksestä. omaan painoon siitä vielä kaksi kiloa. vois pudottelu vaikka loppuakin, jollain mun pitis myös imetellä.
rinnat ei räjähtäneetkään tälläkertaa. naurettavaa sanoa kaikissa oppaissa että maidonnousu voi tuntua ikävänä kiristelynä ja painontunteena rinnoissa. my ass! se on ollut totaalihelvettiä ja repeämisen ja räjähtämisen tunnetta pari viikkoakin. tällä kertaa, onneksi, riitti pari päivää kaalinlehdet liiveissä. kipua ja kiristelyä, kyllä. mutta siedettävää.
raskausarpia ei tullut. tälläkään kertaa.
turvotukset on menneet. tosin kädet vielä jumittelee välillä. mutta muuten turvotukset poissa.
kamala hämähäkinverkkosuonimustelma on poissa toisesta jalasta.
maha vetäytyy päivä päivältä pienempään rooliin.
joo-o. tyytyväisenä seurailen tilanteen kehittymistä. mukavalta tuntuu. ei kai tässä mitään ihmeellistä ole. olin vaan varautunut johonkin muuhun...
p.s. pojan ripset alkaa tulla näkyviin, kun turvotus silmistä laskee. onpa k-a-u-n-i-i-t!
p.s.2. horatio oli hetken aikaa tosi muruli. saapi nähdä jääkö sille tolalle, vai onko sen taas työyön jäljiltä ihan mykkä ja eleetön...
ehkä mä olin henkisesti varautunut kymmeneen ylikiloon ja hitaaseen kuntoutumiseen, koska olen jo tämän ikäinen ja lapsikin on mun kolmas.
huihai.
mä itse hämmästelen tätä meininkiä.
mielenkiinnosta olen joka aamu stepannut vaa'alle. ainaisen "mistä näitä kiloja oikein tulee?" sijasta on vuorossa "mihin nämä kilot oikein menee?". alkuun paino pudotteli reipasta kilo/pvä vauhtia. neuvolan ekalukemaan on about kilo jäljellä nyt vajaa kaksiviikkoa synnytyksestä. omaan painoon siitä vielä kaksi kiloa. vois pudottelu vaikka loppuakin, jollain mun pitis myös imetellä.
rinnat ei räjähtäneetkään tälläkertaa. naurettavaa sanoa kaikissa oppaissa että maidonnousu voi tuntua ikävänä kiristelynä ja painontunteena rinnoissa. my ass! se on ollut totaalihelvettiä ja repeämisen ja räjähtämisen tunnetta pari viikkoakin. tällä kertaa, onneksi, riitti pari päivää kaalinlehdet liiveissä. kipua ja kiristelyä, kyllä. mutta siedettävää.
raskausarpia ei tullut. tälläkään kertaa.
turvotukset on menneet. tosin kädet vielä jumittelee välillä. mutta muuten turvotukset poissa.
kamala hämähäkinverkkosuonimustelma on poissa toisesta jalasta.
maha vetäytyy päivä päivältä pienempään rooliin.
joo-o. tyytyväisenä seurailen tilanteen kehittymistä. mukavalta tuntuu. ei kai tässä mitään ihmeellistä ole. olin vaan varautunut johonkin muuhun...
p.s. pojan ripset alkaa tulla näkyviin, kun turvotus silmistä laskee. onpa k-a-u-n-i-i-t!
p.s.2. horatio oli hetken aikaa tosi muruli. saapi nähdä jääkö sille tolalle, vai onko sen taas työyön jäljiltä ihan mykkä ja eleetön...
sain mitä halusin, osa 2.
meinaan ristiäisiin varattua haluamani kirkon, ja suht haluamaani aikaan. vielä toivoisin auringonpaistetta kyseiseen toimituspäivään, koska silloin kirkossa saa salamatta hienoja kuvia fotattua.
murulla kun on tuo riivattu vuorotyö, niin piti laskeskella mihin saadaan edes osutettua koko kinkerit. kävipä vaan niin ikävästi että lauantai oli buukattu täyteen, joten ristiäiset ovat sunnuntaina. ja niiden jälkeen iltakahvit meillä kotosalla. pyörittelin pitkään monia vaihtoehtoja vuokratiloista ja seurakunnan omista tiloista kahden kattauksen kautta rajoitettuihin juhliin.
no. nyt ei tarvitse spekuloida, koska asia näytti järkkääntyvän itsestään. koska juhlapäivä on sunnuntai, se on yhdet iltajuhlat su iltana, välillä 17-21 ja arviolta sata vierasta, tilaa noin 70 neliötä. jihuu! siitä tulee kivaa. tai ei.
sotasuunnitelmaan kuuluu:
-kellaritilan hyödyntäminen. ("ylimääräset" ja "juhliin kuulumattomat" rojot sinne)
- tuolien lainaus. (asukastilan nätit vanhat sisustukseeni sopivat puutuolit iltalainaan meille, jotta mammoilla ja mummuilla riittää istumatilaa)
- koirat evakkoon siskolle. (onnea sisko!)
- astialainaa naapurilta.
- mun sukulaiset tuntien tonkka punaviiniä ja juustotarjotin vapauttaa mut leipomispuuhalta ;) mutsi ja faija saa askarrella suolapaloja jos tahtovat jotakin fiinimpää. mulle riittää ei-niin-traditionaaliset-juhlinnat.
mä siis voin rauhassa kerkittyä interiöörin luomiseen.
- kynttilät.
- uusi pöytäliina. (tähän satsaan. menköön samalla kalliilla rievulla sitten esikon kripajuhlat ynnä muut hörhellykset.)
- kuvien tilaus.
- mätsäävä vaatetus.
mitä vielä? ei kai mitään. helpolla hyvää ja hienoa.
murulla kun on tuo riivattu vuorotyö, niin piti laskeskella mihin saadaan edes osutettua koko kinkerit. kävipä vaan niin ikävästi että lauantai oli buukattu täyteen, joten ristiäiset ovat sunnuntaina. ja niiden jälkeen iltakahvit meillä kotosalla. pyörittelin pitkään monia vaihtoehtoja vuokratiloista ja seurakunnan omista tiloista kahden kattauksen kautta rajoitettuihin juhliin.
no. nyt ei tarvitse spekuloida, koska asia näytti järkkääntyvän itsestään. koska juhlapäivä on sunnuntai, se on yhdet iltajuhlat su iltana, välillä 17-21 ja arviolta sata vierasta, tilaa noin 70 neliötä. jihuu! siitä tulee kivaa. tai ei.
sotasuunnitelmaan kuuluu:
-kellaritilan hyödyntäminen. ("ylimääräset" ja "juhliin kuulumattomat" rojot sinne)
- tuolien lainaus. (asukastilan nätit vanhat sisustukseeni sopivat puutuolit iltalainaan meille, jotta mammoilla ja mummuilla riittää istumatilaa)
- koirat evakkoon siskolle. (onnea sisko!)
- astialainaa naapurilta.
- mun sukulaiset tuntien tonkka punaviiniä ja juustotarjotin vapauttaa mut leipomispuuhalta ;) mutsi ja faija saa askarrella suolapaloja jos tahtovat jotakin fiinimpää. mulle riittää ei-niin-traditionaaliset-juhlinnat.
mä siis voin rauhassa kerkittyä interiöörin luomiseen.
- kynttilät.
- uusi pöytäliina. (tähän satsaan. menköön samalla kalliilla rievulla sitten esikon kripajuhlat ynnä muut hörhellykset.)
- kuvien tilaus.
- mätsäävä vaatetus.
mitä vielä? ei kai mitään. helpolla hyvää ja hienoa.
maanantai 14. joulukuuta 2009
horatio. sitä saa mitä tilaa
mun miesmaulle on naurettu kautta aikojen. ihmisistä on valtavan hauskaa että tän lepakon miesmaku kattaa veeti kallion ja vapaapainijan the rockin. piste. viimeaikoina (mä oon vissiin aikuistumassa) noiden äijien rinnalle on kiriny horatio CSI miamista. se olis mulle n-i-i-n sopiva mies. sellanen hiljanen älykkö. välillä päästää suustaan muutaman kuivan totuuden, ja sit on taas hiljaa ja tutkii tutkimuksiaan. se sitten elettömästi kyllä astuis mun ja luodin väliin ja pelastais ja suojelis kaikelta. kerran vuodessa se sanoin jotaki hempeetä. just kun oltais menoillaan nukkumaan. ja sit se taas olis vuoden hiljaa, lukuunottamatta niitä sutkautuksia.
jepjep. pitäs olla varovainen toiveissaan.
yhden synnytyksen ja puolentoistaviikon työputken jälkeen murusta onkin sukeutunut mun oma horatio. se ei kovin puhu eikä pussaa. eikä muutakaan. se on täysin ilmeetön ja eleetön. koskahan se alkaa nosteleen käsiä uumalle ja kattomaan mua tuimasti? rehellisesti en tiiä pitäiskö olla huolissaan, vai sääliä sitä ihan. aamusta kun se tulee duunista, se ei sano sanaakaan. iltapäivästä kun se herää, se ei sano sanaakaan.
jääkaapista on kyllä alkanu löytyä sydänlappusella varustettu vishypullo aamusin. mä sit olen pitänyt romantiikkaa yllä siirtämällä lapun valmiiksi keittämääni kahvitermariin. katotaan palaako tuo muru ennalleen, vai saanko pitää ton horation sitten kuinka kauan ;) sitä saa mitä tilaa. joskus ainakin.
jepjep. pitäs olla varovainen toiveissaan.
yhden synnytyksen ja puolentoistaviikon työputken jälkeen murusta onkin sukeutunut mun oma horatio. se ei kovin puhu eikä pussaa. eikä muutakaan. se on täysin ilmeetön ja eleetön. koskahan se alkaa nosteleen käsiä uumalle ja kattomaan mua tuimasti? rehellisesti en tiiä pitäiskö olla huolissaan, vai sääliä sitä ihan. aamusta kun se tulee duunista, se ei sano sanaakaan. iltapäivästä kun se herää, se ei sano sanaakaan.
jääkaapista on kyllä alkanu löytyä sydänlappusella varustettu vishypullo aamusin. mä sit olen pitänyt romantiikkaa yllä siirtämällä lapun valmiiksi keittämääni kahvitermariin. katotaan palaako tuo muru ennalleen, vai saanko pitää ton horation sitten kuinka kauan ;) sitä saa mitä tilaa. joskus ainakin.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
synnytyskertomuksesta
tuohon alaslurahtaneeseen synnytyspostaukseen vielä sanottakoon että jossainvaiheessa kalvot puhkaistiin synnytyskertomuksen mukaan. mulla vaan ei ole harmainta hajua missä ja miten se tapahtui.
muutama muukin tarkennus kertomukseen olis kyllä paikallaan. niistä ehkä myöhemmin... :)
me ruvettiin speksaamaan murun kanssa siellä haikaranpesän puolella iltateellä että monenkohan pisteen poika meillä mahtoikaan olla? muru kävi sitten vauvan kanssa hakemassa kansliasta printit synnytyskertomuksesta. (9 pistettä se oli :) )
synnytyskertomus on hyvä tietopläjäys synnytyksen kulusta ja siitä miten homma etenikään, kun itse muistaa vaan repaleita koko hommasta. ja kliinisyydestään huolimatta se on upea tunteiden nostattaja. mä aina sitä lukiessa alan itkemään.
ensin kohdassa
a) "poikavauva syntyy 14.09..." ja heti perään kohdassa
b) "muru kylvetti poikansa..."
huoh.
muutama muukin tarkennus kertomukseen olis kyllä paikallaan. niistä ehkä myöhemmin... :)
me ruvettiin speksaamaan murun kanssa siellä haikaranpesän puolella iltateellä että monenkohan pisteen poika meillä mahtoikaan olla? muru kävi sitten vauvan kanssa hakemassa kansliasta printit synnytyskertomuksesta. (9 pistettä se oli :) )
synnytyskertomus on hyvä tietopläjäys synnytyksen kulusta ja siitä miten homma etenikään, kun itse muistaa vaan repaleita koko hommasta. ja kliinisyydestään huolimatta se on upea tunteiden nostattaja. mä aina sitä lukiessa alan itkemään.
ensin kohdassa
a) "poikavauva syntyy 14.09..." ja heti perään kohdassa
b) "muru kylvetti poikansa..."
huoh.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
sydämeni osuman sai...
viikko sitten istuin tässä syömässä "ihana maitosuklaa" ainoa ja katsomassa csi:tä, ja päätin soittaa ekapuhelun synnärille kunhan olen nautintoni nautiskellut.
ja viikko edellisen jälkeen mulla on kotona poika, jonka tunnen jo kun omani ja joka tuntuu oleen meillä "aina". poika joka hymyilee unissaan, poika joka naukuu pienen kissan lailla, ähisee, tuhisee, önisee, paukuttelee. poika jolta irtosi napa. poika jonka tukassa on hauskat pyörteet. rimppakinttu. pikkukäsi. mutruhuuli.
äsken rasvailin vauvan ihoa, ja hieroin hieman jalkapohjia ja rimppakinttuja siinä samalla. tyyppi jäi ihan hiljaa paikalleen odottamaan, ja kun lopetin, sanoi vauva ystävällisesti "göö". hieroin vähän lisää, ja vauva sanoi "göö". lauloin päälle vielä "päivänsäde ja menninkäinen" joka on ruttunaaman iltalaulu ja varmasti kuulunut nahan läpi mahaankin, ja vauva kuunteli hiljaa paikallaan vielä koko laulun ajan. ai SAAKELI! sydämestä ottaa.
ja viikko edellisen jälkeen mulla on kotona poika, jonka tunnen jo kun omani ja joka tuntuu oleen meillä "aina". poika joka hymyilee unissaan, poika joka naukuu pienen kissan lailla, ähisee, tuhisee, önisee, paukuttelee. poika jolta irtosi napa. poika jonka tukassa on hauskat pyörteet. rimppakinttu. pikkukäsi. mutruhuuli.
äsken rasvailin vauvan ihoa, ja hieroin hieman jalkapohjia ja rimppakinttuja siinä samalla. tyyppi jäi ihan hiljaa paikalleen odottamaan, ja kun lopetin, sanoi vauva ystävällisesti "göö". hieroin vähän lisää, ja vauva sanoi "göö". lauloin päälle vielä "päivänsäde ja menninkäinen" joka on ruttunaaman iltalaulu ja varmasti kuulunut nahan läpi mahaankin, ja vauva kuunteli hiljaa paikallaan vielä koko laulun ajan. ai SAAKELI! sydämestä ottaa.
kiitos
tiedän että muutama joka minut tuntee käy täällä vakoilemassa miten meillä menee. haluan tässä kohtaa heittäytyä hieman sentimentaaliseksi ja kiittää teitä rakkaat (ne läheiset, ja myös kauempaa mua tsempanneet, mua tuntevat ja täysin tuntemattomat):
(yritän osan tästä sopertaa myös sukulaisille ja ystäville pojan ristiäisissä jahka sinne päästään...)
mä olen järkyttävän onnellinen ja kiitolline kaikesta. tuesta, kannustuksesta, tsemppauksesta ja ystävyydestä.
äitini on joskus sanonut että mun kertoessa tai esitellessä jonkun asian, se on jo päätetty, ja tiedossa on ettei siitä kannata käydä enää moralisoimaan, sanomaan, kritisoimaan tai oikaisemaan. uskotteko että kun mä vinttapää sanoin että mä haluan tämän perheeni hoitaa, mä haluan sen yhden todella toivotun lapsen, ja mä aion jaksaa, pystyä, kyetä ja voida, ei kukaan sanonut poikkipuolista sanaa. kukaan ei kyseenalaistanut, ihmetellyt, voivotellut eikä musertanut mua.
joko muhun on kova luotto, tai sitten kukaan ei kehdannut avata suutaan kohteliaisuuttaa, arkuuttaan tai siksi että MÄ olin PÄÄTTÄNYT. oli asia miten tahansa, kaikki tuki ja arvostus on merkinnyt enemmän mitä osaan sanoiksi pukea.
mutta kiitos teille. todella kiitos. oi-kees-ti.
joo, kyllä mua pelotti raskausaikana pikkujutut, ja kadutti synnytystilanteessa siinä kivun keskellä koko touhu, ja kyllä mua välillä väsyttää, ja hermoa kiristää kun uhmistuhmis mellastaa ja vaatii huomiota, ja huithapeliteiniepeli riipii hermoa, ja kyllä mua turhauttaa sisällä kökkiminen, koirien tassukurat ja muu arkinen juupajaapa, mutta
ennen kaikkea, ymmärrän miten iso onni mulla on tästä perheestä, näistä lapsista, kodista, ja ystävistä. *rakastan*
(sniif, ja mitkä hormoonimyrskyt?)
(yritän osan tästä sopertaa myös sukulaisille ja ystäville pojan ristiäisissä jahka sinne päästään...)
mä olen järkyttävän onnellinen ja kiitolline kaikesta. tuesta, kannustuksesta, tsemppauksesta ja ystävyydestä.
äitini on joskus sanonut että mun kertoessa tai esitellessä jonkun asian, se on jo päätetty, ja tiedossa on ettei siitä kannata käydä enää moralisoimaan, sanomaan, kritisoimaan tai oikaisemaan. uskotteko että kun mä vinttapää sanoin että mä haluan tämän perheeni hoitaa, mä haluan sen yhden todella toivotun lapsen, ja mä aion jaksaa, pystyä, kyetä ja voida, ei kukaan sanonut poikkipuolista sanaa. kukaan ei kyseenalaistanut, ihmetellyt, voivotellut eikä musertanut mua.
joko muhun on kova luotto, tai sitten kukaan ei kehdannut avata suutaan kohteliaisuuttaa, arkuuttaan tai siksi että MÄ olin PÄÄTTÄNYT. oli asia miten tahansa, kaikki tuki ja arvostus on merkinnyt enemmän mitä osaan sanoiksi pukea.
mutta kiitos teille. todella kiitos. oi-kees-ti.
joo, kyllä mua pelotti raskausaikana pikkujutut, ja kadutti synnytystilanteessa siinä kivun keskellä koko touhu, ja kyllä mua välillä väsyttää, ja hermoa kiristää kun uhmistuhmis mellastaa ja vaatii huomiota, ja huithapeliteiniepeli riipii hermoa, ja kyllä mua turhauttaa sisällä kökkiminen, koirien tassukurat ja muu arkinen juupajaapa, mutta
ennen kaikkea, ymmärrän miten iso onni mulla on tästä perheestä, näistä lapsista, kodista, ja ystävistä. *rakastan*
(sniif, ja mitkä hormoonimyrskyt?)
maanantai 7. joulukuuta 2009
synnytystä
meillä synnytksen kantava symboli oli numero numero 3.
kolmatta lasta mulle synnyttämään lähdettiin 3.12. vasten yöllä kello 3:n jälkeen kun supistukset kävi suhtellisen rankoiksi. synnytyshuoneen numero oli tietenkin 3. ja ennen kun kello löi uudestaan kolme, oli vauva sylissä.
jeps.
toisaan, aloitetaan romaanin tämä luku tästä:
supisteluja oli aaltoillen pitkin keskiviikkoa (2.12.). sellasia laadultaan että vähän piti ähistellä, mutta vasta puoli seitsemältä illalla aloin kirjaamaan aikoja ylös. supistusten väli oli sellaista 7-10 minuuttia. vannoin katsovani csi:n ja soittavani kätilöopistolle vasta sen jälkeen, koska muru oli ostanut mulle myös jäätelöä. (jäätelöähän mä en syö kun raskaana. olis voinut mennä suklaa-aino hukkaan jos olisin käynyt hötkyilemään!) kymmeneltä, kun csi oli loppunut, soitin, mutta kätilökin oli sitä mieltä että koska edelliset synnytykset on oleet pitkiä, voin hyvin olla kotona kunnes en pärjää. huolimatta supistusten välistä/ja ajasta kauan niitä on tullut. kävelin ympäriinsä ja keinuttelin lantiota. murun laitoin nukkumaan yhdeltä, ja menin itse suihkuun keinuttelemaan.
suihkun jälkeen heräsi ruttunaama, ja sylittelin sitä sohvalla supistusten välillä torkkuen. ajattelin käyttää "viimeisen tilaisuuden" pitää sitä vauvana ennen uuden tuloa. ennen kolmea kipu ajoi mut sohvalta pystyyn, ja soitin kättärille että tulisin. kätilö kyseli josko vielä kotona pärjään, mutta kun tajusi mun olevan kolmatta kertaa asialla, ja supistelleen alkuillasta asti, pyysi siirtymään ihan reippaasti kohti sairaalaa.
herätin murun, ja lämmitin itselle lämpöpakkauksen automatkaa varten. autolle mennessä alkoi tuntumaan etten selviäkään vartin matkasta. seisoin auton vieressä kivun repiessä selkää aika ennenäkemättömästi. kohtaus meni kuitenkin sen verran ohi että pääsin istuma-asentoon. matkalla supistusen väli oli 4 minuuttia.
vastaanotto sairaalassa oli tosi lämmin, ja kätilö tosi mukava. päästiin synnytyshuoneeseen, ja käyrille. keinuttelin pallolla ja keinutuolissa kun käyriä oteltiin. homma toimi hyvin. sisätutkimuksessa kohdunsuu oli 5-6cm jo auki. kysin murulta josko saan itkeä hieman, olin niin helpottnut. (aikasemmissa kokemuksissani olen mennyt sairaalaan supisteltuani useita tunteja todella kivuliaasti ollen sormelle auki.) sisätutkimuksen jälkeen supistukset kovenivat sen verran että pyysin ilokaasua. kiikuttelin keinutuolissa ja steppasin sängyn vieressä ilokaasumaskin kanssa. vitsailin tässä kohtaa ja oli vielä suht hauska tunnelma.
seuraavan sydänkäyrän jälkeen tehtiin taas sisätutkimus ja sen jälkeen kivut kovenikin armottomiksi. vauvatunneli oli auki 7 cm, ja siihen jämähdettiinkin useiksi tunneiksi. koetin sisätutkimuksen jälkeen nousta ylös, ja mennä suihkuun tanssimaan, mutta supistuskipu löi ihan uusiin sfääreihin. en pystynytkään liikkumaan ollenkaan. supistukset olivat tosi tiheässä ja kivuliaat. jossainkohtaa mulla katosi ajantaju kokonaan. ja taju kai muutenkin. kun sisätutkimuksia oli tehty muutama, ja tulos tämä 7cm auki. tarjosi kätilö epiduraalia. vaikka olin päättänyt olla ilman, ettei synnytys pysähdy sen puudutteen takia, olin tässä kohtaa itse niin pysähtyneessä tilassa, samoin avautuminen, että murukin sanoi että jos synnytys ei siitä kokonaan lopu, olisi mulle kyllä annettava jotakin.
sain epiduraalin siis. muistan antotilanteesta ainoastaan sen että muru puristi mua kädestä ja jutteli hiljaa mun korvaan. joku muu naama kävi häilymässä mun kasvojen edessä laittamassa kanyylin käteen. ja epiduraalin laittovaiheessa kävi toisessa jalassa kaksi napakkaa sähköiskua, ennenkuin systeemi meni kohdalleen. epiduraalin jälkeen tunsin supistukset vallan ihanina, voimakkaina painalluksia alaspäin, ja niiden ohella alkoi tihutella lapsivettäkin.
torkuin tunnin ja parikymmentä minuuttia, sitten epiduraalin teho oli hävinnyt. edelleen olin auki sen 7cm, ja vauvan pään edessä oli joku "makkara" jonka häipymistä piti odotella. ja vauva tuntui olevan kasvotarjonnassa. ilokaasun voimistaminen aiheuttanut kun satunnaisia hilpeyden puuskia. voimakkaat kivut tulivat takaisin.
kätilöt tulivat siihen tulokseen että epiduraalia lisätään, koska pitää odottaa vauvan kääntymistä pois raivotarjonnasta, ja sain puudutteen joka iloisesti vaikutti toiseen puoleen kehoa ainoastaan. toinen puoli mussa oli rento, toista hakattiin pesäpallomailalla. mua pyydettiin nousemaan ylös ja liikkeelle ja siitä kohtaa mulla on selkeä muistikuva. seisomaannousuun mun rennolla ja piestyllä puolikkaalla meni noin vartti, muiden kannustaessa vieressä. omasta mielestä toimin ja liikuin koko ajan kohti pystyasentoa, tuntui vaan että pää on ihme pilvessä, ja että keho ei toimi. murukin yritti käsipuolesta auttaa ja tukea, ja t.o.d.e.l.l.a hitaasti pääsin pystyyn. laitoin pyllyni keinutuoliin, ja könysin heti pystyyn siitä. muutaman minuutin horjuttuani vuoteen vieressä, kävi kivut taas sietämättömiksi, ja tehtiin taas sisätutkimus. yllättäen mun seisomaannousu ja 3:n minuutin tanssi oli avannut mut kymmeneen senttiin. kiipesin sängylle kontalleen ylävartalo sacco-säkin päälle. kyselin kätilöltä miten hitossa voin ponnistaa, kun supistuskivut on niin hirveät etten voi olla paikallaan. kätilö vakuutti että kivun luonne muuttuu heti kun alkaa ponnistuttamaan. en uskonut sanaakaan moisesta, mutta pakko se oli vaan luottaa kokeneempaan henkilöön. sitten kätilö istahti keinutuoliin kiikuttelemaan ja käski kertoa kun ponnistuttaa tosi kovin.
3 kertaa sanoin ponnistamisen tarpeen olevan kova, mutta kätilö vaan kiikkui tuolilla ja hymyili. ja käski sanoa kun tarve on "tositosi kova". ai saakeli. (tilanne itseasiassa oli hiton huvittavakin kun yritin siinä todistella että nyt on tosikova, ja toinen vaan hymyilee ja kiikkuu. ja mulla on se voimakas "tuleepaskathousuun-tunne" ja toinen vaan ilmeilee kun joku irvikissa. ja ihan rauhallisena ja kylmänä kun jää.) yhtäkkiä kätilö pomppasi ylös ja sanoi että nyt näyttää naama siltä että vauva alkaa tulla. 4 ponnistusta, niin pää ilmestyi näkyviin. ja kun se hemmetin pallo oli puoliksi ulkona, käski kätilö pidätellä. 3 supistusta pidättelin sitten vauvan päätä puolessavälissä, ja sitten sain ponnistaa sen ulos. tässä kohtaa murun piti painaa kelloa, jotta vauvallekin olisi oma vastaanottaja huoneessa. "PLIM!" ("hienosti toimittu!")
"haluatsä koskea sen päätä?" - NO EN! MÄ HALUAN SEN ULOS JA ITSELLE!
plumps = hartia.
plumps = hartia.
loiskis = poika.
"VÄÄK, VÄÄK, VÄÄK" [vauvan itkua]
"antakaa se mulle, voi mun vauva, mun poika, antakaa, olkaa kilttejä" [äitin itkua]
aika soppa oli saada mut kääntymään selälleen kaikkien piuhojeni kanssa, ja saada vauva pujoteltua mulle omine piuhoineen (stani ja napanuora), mutta tovin räpellyksen jälkeen sain ihanan rimppakinttusammakon itselleni.
muru leikkasi napanuoran ja otti kuvia. ja mä silläaikaa synnyttelin istukan, jota kätilö mulle sitten esitteli. hieno klöntti sekin. (jäi vähän harmittamaan ettei mulla ollut käsiä kosketella ja tutkia hieman sitäkin, olis kiinnostanut meinaan se koostumus.)
jäätiin sitten huoneeseen ihmettelemään toisiamme kun kätilö lähti naapurihuoneeseen toiseen synnytykseen. siitä tulikin pitkä odotus... (josta jatkuu kun vauva huollettu tässä välissä... ;) )
kolmatta lasta mulle synnyttämään lähdettiin 3.12. vasten yöllä kello 3:n jälkeen kun supistukset kävi suhtellisen rankoiksi. synnytyshuoneen numero oli tietenkin 3. ja ennen kun kello löi uudestaan kolme, oli vauva sylissä.
jeps.
toisaan, aloitetaan romaanin tämä luku tästä:
supisteluja oli aaltoillen pitkin keskiviikkoa (2.12.). sellasia laadultaan että vähän piti ähistellä, mutta vasta puoli seitsemältä illalla aloin kirjaamaan aikoja ylös. supistusten väli oli sellaista 7-10 minuuttia. vannoin katsovani csi:n ja soittavani kätilöopistolle vasta sen jälkeen, koska muru oli ostanut mulle myös jäätelöä. (jäätelöähän mä en syö kun raskaana. olis voinut mennä suklaa-aino hukkaan jos olisin käynyt hötkyilemään!) kymmeneltä, kun csi oli loppunut, soitin, mutta kätilökin oli sitä mieltä että koska edelliset synnytykset on oleet pitkiä, voin hyvin olla kotona kunnes en pärjää. huolimatta supistusten välistä/ja ajasta kauan niitä on tullut. kävelin ympäriinsä ja keinuttelin lantiota. murun laitoin nukkumaan yhdeltä, ja menin itse suihkuun keinuttelemaan.
suihkun jälkeen heräsi ruttunaama, ja sylittelin sitä sohvalla supistusten välillä torkkuen. ajattelin käyttää "viimeisen tilaisuuden" pitää sitä vauvana ennen uuden tuloa. ennen kolmea kipu ajoi mut sohvalta pystyyn, ja soitin kättärille että tulisin. kätilö kyseli josko vielä kotona pärjään, mutta kun tajusi mun olevan kolmatta kertaa asialla, ja supistelleen alkuillasta asti, pyysi siirtymään ihan reippaasti kohti sairaalaa.
herätin murun, ja lämmitin itselle lämpöpakkauksen automatkaa varten. autolle mennessä alkoi tuntumaan etten selviäkään vartin matkasta. seisoin auton vieressä kivun repiessä selkää aika ennenäkemättömästi. kohtaus meni kuitenkin sen verran ohi että pääsin istuma-asentoon. matkalla supistusen väli oli 4 minuuttia.
vastaanotto sairaalassa oli tosi lämmin, ja kätilö tosi mukava. päästiin synnytyshuoneeseen, ja käyrille. keinuttelin pallolla ja keinutuolissa kun käyriä oteltiin. homma toimi hyvin. sisätutkimuksessa kohdunsuu oli 5-6cm jo auki. kysin murulta josko saan itkeä hieman, olin niin helpottnut. (aikasemmissa kokemuksissani olen mennyt sairaalaan supisteltuani useita tunteja todella kivuliaasti ollen sormelle auki.) sisätutkimuksen jälkeen supistukset kovenivat sen verran että pyysin ilokaasua. kiikuttelin keinutuolissa ja steppasin sängyn vieressä ilokaasumaskin kanssa. vitsailin tässä kohtaa ja oli vielä suht hauska tunnelma.
seuraavan sydänkäyrän jälkeen tehtiin taas sisätutkimus ja sen jälkeen kivut kovenikin armottomiksi. vauvatunneli oli auki 7 cm, ja siihen jämähdettiinkin useiksi tunneiksi. koetin sisätutkimuksen jälkeen nousta ylös, ja mennä suihkuun tanssimaan, mutta supistuskipu löi ihan uusiin sfääreihin. en pystynytkään liikkumaan ollenkaan. supistukset olivat tosi tiheässä ja kivuliaat. jossainkohtaa mulla katosi ajantaju kokonaan. ja taju kai muutenkin. kun sisätutkimuksia oli tehty muutama, ja tulos tämä 7cm auki. tarjosi kätilö epiduraalia. vaikka olin päättänyt olla ilman, ettei synnytys pysähdy sen puudutteen takia, olin tässä kohtaa itse niin pysähtyneessä tilassa, samoin avautuminen, että murukin sanoi että jos synnytys ei siitä kokonaan lopu, olisi mulle kyllä annettava jotakin.
sain epiduraalin siis. muistan antotilanteesta ainoastaan sen että muru puristi mua kädestä ja jutteli hiljaa mun korvaan. joku muu naama kävi häilymässä mun kasvojen edessä laittamassa kanyylin käteen. ja epiduraalin laittovaiheessa kävi toisessa jalassa kaksi napakkaa sähköiskua, ennenkuin systeemi meni kohdalleen. epiduraalin jälkeen tunsin supistukset vallan ihanina, voimakkaina painalluksia alaspäin, ja niiden ohella alkoi tihutella lapsivettäkin.
torkuin tunnin ja parikymmentä minuuttia, sitten epiduraalin teho oli hävinnyt. edelleen olin auki sen 7cm, ja vauvan pään edessä oli joku "makkara" jonka häipymistä piti odotella. ja vauva tuntui olevan kasvotarjonnassa. ilokaasun voimistaminen aiheuttanut kun satunnaisia hilpeyden puuskia. voimakkaat kivut tulivat takaisin.
kätilöt tulivat siihen tulokseen että epiduraalia lisätään, koska pitää odottaa vauvan kääntymistä pois raivotarjonnasta, ja sain puudutteen joka iloisesti vaikutti toiseen puoleen kehoa ainoastaan. toinen puoli mussa oli rento, toista hakattiin pesäpallomailalla. mua pyydettiin nousemaan ylös ja liikkeelle ja siitä kohtaa mulla on selkeä muistikuva. seisomaannousuun mun rennolla ja piestyllä puolikkaalla meni noin vartti, muiden kannustaessa vieressä. omasta mielestä toimin ja liikuin koko ajan kohti pystyasentoa, tuntui vaan että pää on ihme pilvessä, ja että keho ei toimi. murukin yritti käsipuolesta auttaa ja tukea, ja t.o.d.e.l.l.a hitaasti pääsin pystyyn. laitoin pyllyni keinutuoliin, ja könysin heti pystyyn siitä. muutaman minuutin horjuttuani vuoteen vieressä, kävi kivut taas sietämättömiksi, ja tehtiin taas sisätutkimus. yllättäen mun seisomaannousu ja 3:n minuutin tanssi oli avannut mut kymmeneen senttiin. kiipesin sängylle kontalleen ylävartalo sacco-säkin päälle. kyselin kätilöltä miten hitossa voin ponnistaa, kun supistuskivut on niin hirveät etten voi olla paikallaan. kätilö vakuutti että kivun luonne muuttuu heti kun alkaa ponnistuttamaan. en uskonut sanaakaan moisesta, mutta pakko se oli vaan luottaa kokeneempaan henkilöön. sitten kätilö istahti keinutuoliin kiikuttelemaan ja käski kertoa kun ponnistuttaa tosi kovin.
3 kertaa sanoin ponnistamisen tarpeen olevan kova, mutta kätilö vaan kiikkui tuolilla ja hymyili. ja käski sanoa kun tarve on "tositosi kova". ai saakeli. (tilanne itseasiassa oli hiton huvittavakin kun yritin siinä todistella että nyt on tosikova, ja toinen vaan hymyilee ja kiikkuu. ja mulla on se voimakas "tuleepaskathousuun-tunne" ja toinen vaan ilmeilee kun joku irvikissa. ja ihan rauhallisena ja kylmänä kun jää.) yhtäkkiä kätilö pomppasi ylös ja sanoi että nyt näyttää naama siltä että vauva alkaa tulla. 4 ponnistusta, niin pää ilmestyi näkyviin. ja kun se hemmetin pallo oli puoliksi ulkona, käski kätilö pidätellä. 3 supistusta pidättelin sitten vauvan päätä puolessavälissä, ja sitten sain ponnistaa sen ulos. tässä kohtaa murun piti painaa kelloa, jotta vauvallekin olisi oma vastaanottaja huoneessa. "PLIM!" ("hienosti toimittu!")
"haluatsä koskea sen päätä?" - NO EN! MÄ HALUAN SEN ULOS JA ITSELLE!
plumps = hartia.
plumps = hartia.
loiskis = poika.
"VÄÄK, VÄÄK, VÄÄK" [vauvan itkua]
"antakaa se mulle, voi mun vauva, mun poika, antakaa, olkaa kilttejä" [äitin itkua]
aika soppa oli saada mut kääntymään selälleen kaikkien piuhojeni kanssa, ja saada vauva pujoteltua mulle omine piuhoineen (stani ja napanuora), mutta tovin räpellyksen jälkeen sain ihanan rimppakinttusammakon itselleni.
muru leikkasi napanuoran ja otti kuvia. ja mä silläaikaa synnyttelin istukan, jota kätilö mulle sitten esitteli. hieno klöntti sekin. (jäi vähän harmittamaan ettei mulla ollut käsiä kosketella ja tutkia hieman sitäkin, olis kiinnostanut meinaan se koostumus.)
jäätiin sitten huoneeseen ihmettelemään toisiamme kun kätilö lähti naapurihuoneeseen toiseen synnytykseen. siitä tulikin pitkä odotus... (josta jatkuu kun vauva huollettu tässä välissä... ;) )
lauantai 5. joulukuuta 2009
ihana poika!
rankka ja kaunis synnytys takana. jossain mielihyvähormooneissa ja -pilvessä kellutaan edelleen.
jos joku olisi kertonut mulle että lähden csi:n ja jäätelöpakettini äärestä synnyttämään lähes nelikiloista poikaa (meidän sukuhaaran pienimmäin ihmisen toistaiseksi suurin aikaansaannos!) olisin perunut koko diilin.
nyt olen jo autuaasti unohtanut kivun, hien ja veren tuoksut. repivän selkäkivun. pyörrytyksen ja väsymyksen. toivottomuuden tunteen.
tilalla on onnea, autuutta, rakkautta ja pakahtumusta pienestä ihmisestä. sen tuoksusta, äänistä, eleistä. väpättävästä hengityksestä. liikutusta omasta perheestä, lasten sisaruussuhteista, murusta, elämästä.
kiitollisuutta.
palaan tarkempaan kuvaukseen siitä miten tähän päädyttiin, jahka olo on tasoittunut. nyt täällä tehdään sellaista maidon lisätilausta, että väliajat mun on pakko käyttää syömiseen ja juomiseen.
(kolmeen vuorokauteenhan mä muuten en ole edes nukkunut, ensimmäisen synnyttelin, toisen ihmettelin ja kolmannen imettelin... eikä edes väsytä. kumma tämä ihmiskroppa. (ja sekin on musta uskomatonta kuinka sitä istuskelee puutuolilla ihan reteesti ekana postpehvanhalkeemispäivänä.))
jos joku olisi kertonut mulle että lähden csi:n ja jäätelöpakettini äärestä synnyttämään lähes nelikiloista poikaa (meidän sukuhaaran pienimmäin ihmisen toistaiseksi suurin aikaansaannos!) olisin perunut koko diilin.
nyt olen jo autuaasti unohtanut kivun, hien ja veren tuoksut. repivän selkäkivun. pyörrytyksen ja väsymyksen. toivottomuuden tunteen.
tilalla on onnea, autuutta, rakkautta ja pakahtumusta pienestä ihmisestä. sen tuoksusta, äänistä, eleistä. väpättävästä hengityksestä. liikutusta omasta perheestä, lasten sisaruussuhteista, murusta, elämästä.
kiitollisuutta.
palaan tarkempaan kuvaukseen siitä miten tähän päädyttiin, jahka olo on tasoittunut. nyt täällä tehdään sellaista maidon lisätilausta, että väliajat mun on pakko käyttää syömiseen ja juomiseen.
(kolmeen vuorokauteenhan mä muuten en ole edes nukkunut, ensimmäisen synnyttelin, toisen ihmettelin ja kolmannen imettelin... eikä edes väsytä. kumma tämä ihmiskroppa. (ja sekin on musta uskomatonta kuinka sitä istuskelee puutuolilla ihan reteesti ekana postpehvanhalkeemispäivänä.))
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
nääh
eilen kun tultiin ostostelemasta, sanoin vessaan mennessä sanoin murulle että alan huutaa jos tulee lapsivedet, ja ilosta siis.
ja sit mä huusin :D ne tosin ei ollu lapsivedet, vaan ilmeisesti sitä limatulppaa, mutta vereslimaa, paljon.
hitto että hätkähdin. ja aloin jo toiveikkaaksi. nääh. turhaan.
supisteluralleja tuli illasta ja yölläkin. olin jopa tosi ilonen että supistuskipu kiri käsikivun edelle mun mittareilla, vihdoin. odottelin vanhempien kokemusten perusteella lähtöä aamulle, mutta täällä vielä siivoillaan kotosalla. supistelua ei nyt taas ole.
menkkatyyppinen kipuilu oli sen sijaan illalla aika massiivista, ja nyttekin ns. pehvaa särkee ihan tosi kovin. vauva on (harvinaista kyllä) hereillä tähän aikaan, muuten tuo verensekainen vuoto ehkä saattais jopa huolestuttaa mua.
no, nyt on imuroitu, pölyt pyyhitty, kaappeja koluttu, roskia viety, kukkia suihkittu, pyykkiä pesty. lenkille ja vielä yks kaappi järkkään. sit lojahdan sohvalle odottamaan iltaa ja huomista yliaikapolia. (mun veikkaus on että alan oleen niin auki että kalvot puhki vaan huomenna aamulla ja himpsilisirimpsis! hommiin...mutta saa nähdä mitä käy. tänkin sanomiseni unohdan autuaasti kun palaan tänne manaamaan huomenna puoliltapäivin kun antavat odotuttaa vauvaa vielä ensviikkoon ;) p.s. kyllä nyt vielä naurattaa moinen ajatus :D )
ja sit mä huusin :D ne tosin ei ollu lapsivedet, vaan ilmeisesti sitä limatulppaa, mutta vereslimaa, paljon.
hitto että hätkähdin. ja aloin jo toiveikkaaksi. nääh. turhaan.
supisteluralleja tuli illasta ja yölläkin. olin jopa tosi ilonen että supistuskipu kiri käsikivun edelle mun mittareilla, vihdoin. odottelin vanhempien kokemusten perusteella lähtöä aamulle, mutta täällä vielä siivoillaan kotosalla. supistelua ei nyt taas ole.
menkkatyyppinen kipuilu oli sen sijaan illalla aika massiivista, ja nyttekin ns. pehvaa särkee ihan tosi kovin. vauva on (harvinaista kyllä) hereillä tähän aikaan, muuten tuo verensekainen vuoto ehkä saattais jopa huolestuttaa mua.
no, nyt on imuroitu, pölyt pyyhitty, kaappeja koluttu, roskia viety, kukkia suihkittu, pyykkiä pesty. lenkille ja vielä yks kaappi järkkään. sit lojahdan sohvalle odottamaan iltaa ja huomista yliaikapolia. (mun veikkaus on että alan oleen niin auki että kalvot puhki vaan huomenna aamulla ja himpsilisirimpsis! hommiin...mutta saa nähdä mitä käy. tänkin sanomiseni unohdan autuaasti kun palaan tänne manaamaan huomenna puoliltapäivin kun antavat odotuttaa vauvaa vielä ensviikkoon ;) p.s. kyllä nyt vielä naurattaa moinen ajatus :D )
tiistai 1. joulukuuta 2009
toistan edellisen postauksen
eilisessä hienoa:
- käytiin perheen kanssa syömässä.
- käytiin murun kanssa kaksin saunassa.
- fiilisteltiin vauvan heilumista, bongattiin pieni kyynerpää (!!!)
- puhuttiin henkeviä sylikkäin yön tunneille.
- nukuin ruttunaama sylissä sohvalla muutaman tunnin.
vauvarintamalla voin toistaa edellisen postauksen.
tänään lähdetään ostosparatiisiin katsomaan josko löytyis jotakin mukavaa itselle tai muksuille, ja muru leikkuuttaa ehkä hiukan tukkaansa, sillä se tulee jo pussaillessa tielle ;)
huomenna, keskiviikkona suureellisissa suunnitelmissa csi ja jäätelöä.
torstaina toivois jo vauvaa, kun sairaalaan kerran mennään, ja jo viimeeksi sydämentykytysreissulla vannoin että seuraavalla reissulla sitten tulosta mukaan kotiin :)
p.s. karvanen poika lähti mummolaan. täällä on hiljasta ja lenkkiseura puuttuu. vähän jopa plääh. tulis vauva, niin sais haisulipojankin takasin kotiin :*)
- käytiin perheen kanssa syömässä.
- käytiin murun kanssa kaksin saunassa.
- fiilisteltiin vauvan heilumista, bongattiin pieni kyynerpää (!!!)
- puhuttiin henkeviä sylikkäin yön tunneille.
- nukuin ruttunaama sylissä sohvalla muutaman tunnin.
vauvarintamalla voin toistaa edellisen postauksen.
tänään lähdetään ostosparatiisiin katsomaan josko löytyis jotakin mukavaa itselle tai muksuille, ja muru leikkuuttaa ehkä hiukan tukkaansa, sillä se tulee jo pussaillessa tielle ;)
huomenna, keskiviikkona suureellisissa suunnitelmissa csi ja jäätelöä.
torstaina toivois jo vauvaa, kun sairaalaan kerran mennään, ja jo viimeeksi sydämentykytysreissulla vannoin että seuraavalla reissulla sitten tulosta mukaan kotiin :)
p.s. karvanen poika lähti mummolaan. täällä on hiljasta ja lenkkiseura puuttuu. vähän jopa plääh. tulis vauva, niin sais haisulipojankin takasin kotiin :*)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)