poikasen ensimmäinen neuvola

musta tuntui niin hassulta käydä neuvolassa. tai siis me varmaan oltiin siellä kun joku pönttölän väki. istuttiin vaan virneet naamalla, muru ja minä. kaikki on niin hauskaa ja kivaa. (joo, joo kyllä se hymy varmaan hyytyy piankin kun poika alkaa vaatia tai valvottaa ;) )

mä vaan kerroin että olen palautunut hyvin. ei ongelmia millään saralla. kaikki on mennyt kivasti. poika on rauhallinen ja ihana. syö hyvin, on tyytyväinen ja seurallinen ja jumalaisen kaunis ihmisen alku. samaa mieltä oli terkkakin. se oli jotenkin ihan fiiliksissä sekin. (tarttu varmaan siihenkin meijän pöljä riemu.)

painoa mytylle on tullut kahdessa viikossa noin puoli kiloa, ja syntymäpaino on saavutettu. jei! maitoa siis taitaa piisata. ulkoilulupakin heltisi. tosin miinus kymppi on sellanen järjenkäytön rajamailla. kauppaan voi mennä, mutta onko sitten pakko pitää tuota pientä niin kovassa pakkasessa pitkiä aikoja? no ei. antaa sen kasvaa ja vahvistua toki vielä hieman ennen pitkiä ulkolenkkejä.

ainoa negatiivinen asia mitä otin puheeksi neuvolassa oli mua hitokseen säikäyttäneistä röyhtäys-kurnutus-tukehtumisääni-kohtaukset joita pojalla on tässä muutama ollut. mutta terkasta ei syytä huoleen. järkikin sanoo maitoa hulahtavan väärään kurkkuun kun sitä tulvii musta, mutta tunne taas vie ja säikäyttää. mutta ei siis syytä huoleen.

mulla muuten joku ihmeellinen hormoonimyräkkä, vai millä tätä muuten selittäis... tänäänkin (niinku muutamana muunakin päivänä on ollut) oli itku tosi herkässä, ja kun kävin vilasemassa että vauva nukkuu hyvin, niin alkokin ihan sairaasti itkettämään, sit mä vaan itkee tihrutin tosi kovin*. se on niin ihana pieni ihminen. kaunis ja hauras samalla kertaa. vahva. jäntevä. ripset, tuoksu, pehmeä tukka... oi oi oi. mua niin viedään.

*muru tuli kysymään josko itken kun se oli sanonut ettei sen takkia tartte laittaa kaappiin :D no enhän mä sentään niin pöljä ole että semmosesta alan itkemään! enhän? haha.