what?!?
eilen telkasta osui silmiini moinen lausahdus. taas tämä marmatus alkaa, mutta kysynpä vaan että mitä hittoa?
kuka nyt ei ole tajunnut että sitä arkea ihminen elää, about kokoajan. ja sitä värittää juhlat ja muut moiset mausteet. että onhan se paskaa kun "arki astuu parisuhteeseen" tai "kaikki on niin arkista". ooh.
mä oon varmaan jotenkin todella kunnianhimoton ja tylsä ihminen kun revin iloa tästä arjesta. vai onko se mun hiukka repaileinen lapsuus joka on ajanut siihen että kicksit tulee ihan perusjutuista? lasten oivalluksista. maanantaisaunasta. iltapuurosta. rakkaudesta sohvannurkassa. hyvästä lenkistä. *
mä saan peruspalkkaa perustyöstä. mulle rahaa isompi ilo on siitä että musta tuntuu että teen jotakin yksilön kannalta merkittävää ja voin auttaa ihmisiä. ja ainiin, on mulla rahaakin säästössä hiukan, mutta eipä ole tullut mieleen käydä niillä revittelemään ja "irrottautumaan arjesta". viimeksi rälläsin ostamalla vauvanvaunut. ja lisää rällään niitä rahoja asuntolainaan kun haluan olla mytyn kanssa kotona hieman enemmän kun kelan tarjoomat etuudet sallii. että ihan ämpäritylsäihminen olen siis.
välillä raivostuttaa ihan eräät tuntemani ihmiset jotka just irrottelee arjesta, ja sitten marisee kun ei ole rahaa pakollisiin menoihin. siis kuinka se on mahdollista? miten voi olla joukko ihmisiä, jotka ei tiedä että tietyt velvollisuudet TULEE hoitaa ensin (vuokra, puhelinlasku), ja irrottelu sen jälkeen. fantasioin välillä ajatuksella että niiden työnantajat tulis sanomaan että: "ei kuule, tässä kuussa mulle jäi nyt sun palkasta uupumaan pari sataa, että lainaa vaikka äidiltäs."
ja yks aihe ihan jeesusteluun asti on nuo kertakäyttöihmissuhteet. tai valittaminen siitä kun ei ole ihmissuhdetta, ja sitten kun on, ei sitä osata arvostaa ollenkaan (varsinkaan kun se muuttuu "arkiseksi"). ja kun käy ahdistamaan, nii kävellään ovesta ulos. jos nyt ihan perusasiana yrittäis tulla toimeen itsensä kanssa, ja hyväksyä itsensä ihan yksilönä, ja sit kävis sekottamaan muita ihmisiä omaan elämäänsä. vaikka.**
ehkä mä osaan arvostaa myös noita lapsiani, eikä mua juurikaan vituta niiden kanssa "tuhlaamani" aika, eikä "oman ajan***" puute, kun niiden tekeminen on pitänyt oikeen harkitsemalla harkita. ja olen joutunut luopumaan myös asioista niiden takia. (urheilu-ura ;), parisuhdekin ehkä, oma talo maalla.) mutta en kadu, enkä myöskään harmittele mitään menneitä. ne on takuulla mun elämän suurin rakkaus, ja tärkeintä mitä mulla on.
ja tähän väliin vielä ihmettelen puheita siitä, kun jotkut sanoo ettei ne halua omia asenteitaan istuttaa lapsiinsa.
what? totta hitossa mä ainakin haluan! mä ihan kannustan ja painostankin niitä hyväksymään mun arvoja ja sisäistämään niitä. (onko tuo "painostaa" vähän väärä sana tässä yhteydessä?) mä haluisin että ne ajattelee ekologisesti ja on perhekeskeisiä. mä toivoisin ettei niiden tarvitse oppia sietämään arkea, toivoisin että ne kunnioittaa itseään ja työntekoa, arvostaa parisuhdetta eikä pelaa muiden ihmisten tunteilla. kunnioittais vanhempiaan, ja suvaitsis erilaisuutta. auttais vähempiosaisia. mitäs vielä? haluanko että ne valitsee näkemyksensä itse? hell no! voi, mä revin mun pelihousut siinä vaiheessa kun ensimmäinen yrittää tulla lainaamaan rahaa vuokraan, kun tuli irroteltua ennen vuokranmaksua! no,no,no! *
*kerran kauhulla mietin mitä mun lapsista tulee. oppiiko ne arvostamaan mitään mainitsemiani asioita jos ne on tuupattu niitä täyteen jo lapsuudessa? tuleeko niistä niitä pösilöitä joiden "täytyy oppia sietämään arkea"? voi tsiisus.
**tästä aiheesta nimimerkillä "3kpl 5 vuoden suhteita". ei yhtään lyhyempää, ei yhtään pidempää. mikä MUSSA on vikana?
***mikä fakin "oma aika" muuten? jos sä olet ne mukulat halunnut ja hankkinut, niin eikö se ole sun aikaa olla niiden hankintojes kanssa?
p.s. joo,joo. olen kuullut kyllä eräältä kuinka olen se miss. täydellinen joka osaa ja tietää ja tekee kaiken oikein. mutta niinpä, siksi tälläsiä on helppo huudella ;)
p.s. seuraava postaus voiskin olla jotakin positiivista laatua. vaihteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti