lauantai 5. joulukuuta 2009

ihana poika!

rankka ja kaunis synnytys takana. jossain mielihyvähormooneissa ja -pilvessä kellutaan edelleen.

jos joku olisi kertonut mulle että lähden csi:n ja jäätelöpakettini äärestä synnyttämään lähes nelikiloista poikaa (meidän sukuhaaran pienimmäin ihmisen toistaiseksi suurin aikaansaannos!) olisin perunut koko diilin.

nyt olen jo autuaasti unohtanut kivun, hien ja veren tuoksut. repivän selkäkivun. pyörrytyksen ja väsymyksen. toivottomuuden tunteen.

tilalla on onnea, autuutta, rakkautta ja pakahtumusta pienestä ihmisestä. sen tuoksusta, äänistä, eleistä. väpättävästä hengityksestä. liikutusta omasta perheestä, lasten sisaruussuhteista, murusta, elämästä.

kiitollisuutta.

palaan tarkempaan kuvaukseen siitä miten tähän päädyttiin, jahka olo on tasoittunut. nyt täällä tehdään sellaista maidon lisätilausta, että väliajat mun on pakko käyttää syömiseen ja juomiseen.

(kolmeen vuorokauteenhan mä muuten en ole edes nukkunut, ensimmäisen synnyttelin, toisen ihmettelin ja kolmannen imettelin... eikä edes väsytä. kumma tämä ihmiskroppa. (ja sekin on musta uskomatonta kuinka sitä istuskelee puutuolilla ihan reteesti ekana postpehvanhalkeemispäivänä.))

12 kommenttia:

  1. Oikein paljon ONNEA pikkuiselle pojalle, vanhemmille ja sisaruksille! :) Kylmät väreet menivät ihollani kun niin ihanalta tuntui lukea että vihdoin ja viime pikku mies maailmaa tuli! :) Vielä kerran onnea! :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavan paljon onnea!:) Nauti vauvan tuoksusta! Ihanaa, että molemmat voitte hyvin.

    VastaaPoista
  4. ihanaa, ihanaa, ihanaa! miljoonasti onnea!

    -nelli-

    VastaaPoista
  5. Onnea, onnea! Kun pojan saa, niin se ei sitten irtoa sun helmoista koskaan:) Ja voi niitä isosiskoja, ne on varmasti ylpeitä!

    VastaaPoista
  6. Tuhannesti onnea uuden lapsosen synnyttyä! Pieni joulukuun ihme...

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa, onnittelut! Olin muutaman päivän poissa netin ja blogien äärestä, ja täällähän olikin sillä välin tapahtunut Suuria. :)

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  9. Hormonien tason voi huomata jo pelkästään siitä, että synnytystä kutsutaan laatusanalla "kaunis" :)

    L

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea ja halaus koko perheelle!

    Tarja

    VastaaPoista
  11. tuhannet kiitokset vielä myötäelämisestä! :*)

    VastaaPoista