ei se vaihtunut. levy.

byhy-byhy-en-osaa-ruotsia.
byhy-byhy-en-pääse-läpi.

oho, kiitettävä.

aaaaaarrrrrrrrrrggggggggghhhhhhhh.

kuukauden keksintö

koska tää marraskuu saattaa joskus olla synkkä kun hemmetin per*e,
saanko esitellä,
kuukauden keskintö: valopää!

yhtään ei kannata ylenkatsoa tämmöstä inventiota.
täällä kaukana lähiön valoista voin kertoa että marraskuinen metsä on synkkä kuin... se.
ja koska mulla on kunnia siellä ennen kukonpieremää, ja reilusti jälkeen auringonlaskun, koirain kanssa rämpiä, voin sanoa että moinen kaivostyöläisen työvalo otsalla on ehkä parasta koko syksyssä.
tyylikkyydestä viis.
oonhan jo tarpeeks monta kertaa sanonut että tässä iässä käytännöllisyys ajaa tyylikkyyden edelle. selkeesti.
ja huom. jossen halua että joku mut nolossa valossa näkee tuolla, mähän vaan kätevästi sammutan tuon loisteen. ja takaan ettei mitään näy.

ainoa negatiivinen puoli tuossa valopäänä heilumisessa on se, että yks koirista on jostain syystä fiksoitunut valoilmiöihin, ja tuon loistavan otsikkoni ansiosta saan toisinaan 40kg lihaa täysillä päin kylkeä. mutta on se sen arvoista. nähdä eteensä.

optinen harha

piti sitten kymmenisen vuotta elää ruman naaman kanssa, niin tänä aamuna mua kurkkas peilistä nainen, jolla oli suhteellisen virheetön iho.

optinen harha?
vai pysyvä olotila?

jää nähtäväksi.
olis aika unelma tällä naamalla alkaa elellä.
kiitos tästäkin kokemuksesta.

byhy-byhy-nainen vaihda levyä!

anna mun kaikki kestää!
viimeyönä mut herätti yks töistätulija, emäntä, joka kuiskasi mun korvaan hempeesti:
"rakas, sain lakitentistä vitosen...."

ai siitä byhy-byhy-en-pääse-läpi-byhy-byhy-tentistä?
jep.

samaa byhy-byhy-laulua ja toistavuotta pedanttipirkko!
vaihda levyä.

kyllä äitis tietää

"äiti, ku mulla olis yks juttu..."

hahahah! tiesin. se mitä äitis ei tiiä, sitä ei tarvikaan tietää.
nii.

kaukovilkasulla persoonallisen oloinen heebo. 
jepjep.

isätön päivä

ei nyt taas tunnu yhtään siltä että mein marakatit jäis isättöminä jostaki paitsi.
edes näin isäinpäivän kynnyksellä.

ruttu oli halunnut askarrella lahjan a-sedälle, bambam ukille. näin siis tapahtui.
perjantaina oli päiväkodissa askarteluhetki isille ja lapsille yhdessä, a-setä mieluusti osallistui tuohon, kun sattumoisin lapset oli niille menossakin.
sunnuntaina apinat veti päikkärit ukin kainalossa isänpäivän kunniaksi, syötiin hyvin mutsilla ja faijalla ja possuteltiin kakkua.

rutulle asia on selviö. joku tanskalainen heebo on antanut vauvansiemeniä lääkärille, joka laittoi ne mamman mahaan. ja siitä tuli ensin hän, sitten bambam. hänellä ei ole isää. hänellä on kaks äitiä, mamma ja mami. kun on olemassa erilaisia perheitä, toisilla ei ole veikkaa, toisilla ei ole koiraa. that's it. ensin se sanoi ettei isäinpäiväksi mitään aio askarrella kun hänellä ei isää ole, mutta muutti mielensä myöhemmin.

bami on just nyt alkanu fiilistelemään omaa vauva-aikaansa. että hän oli mahassa, ja tuli ulos ja kävi rääkymään. [eikä se rääkyminen ole vieläkään loppu! toim.huom] että mami leikkas napanuoran ja pesi ja puki, ja laittoi tutin ettei hän kokoaikaa huutais. sit hää joi tissimaitoa, ja sit mamilta ei tullu tissimaitoa, ja sit mami anto maitoa pullosta. isäasiaa ei poika ole ottanut esille sitä vähää mitä siskonsa samanikäsenä oli jo kysellyt ummet ja lammet. luulen että asia on sieltä pian vauva-asioiden jälkijunassa tuloillaan. a-setä on bamin kaveli, ja ukki on bamin kaveli, ja bamista tulee kanssa mies, ja hänelle kasvaa parta. ja mami on joskus bamin kuvitelmissa myös mies, ennenkun muistuu ettei sillä olekaan pipua. mutta se ajaa autoa, tietää kaiken autoista ja pelaa kovaa, ja kerran se poras, ja rakenti pöydän. eikä käytä mekkoa, eikä pinnejä. että onko se nainen ollenkaan? kummallista perheessä on pojan mielestä ainoastaan se, että hänellä on pipu, ja koirilla on, eikä kellään muulla.

 isättömien  isäinpäivässä ei tänä(kään) vuonna ollut mitään konstikasta meille. kiitos mukaville lähipiirin miehenmalleille. love ya! 

rakkautta ensisilmäyksellä

ja vielä toisellakin.

mähän siis olen jo tovin halunnut meille kissaa. sen aika ei ole vielä, ja mahdollinen rotuhaave on vaihtunut ragdollista tähän:









tässä bengalinkissa. maailman hienoin, ja rotukuvauksen mukaan sopii lapsi- ja koiraperheeseen.

ei ihan tän päivän juttu, mutta säästöpossuun voi alkaa jo laitella rahoja, jos vaikka vuoden kahden päästä meille yks mahtuis.

tosin, tässähän käy niin että fiinin rotukissan sijaan meille sitten tulee joku elämänrepimä, korvaton ja kuriton löytökissa, luulen.
mutta aina voi haaveilla.
punaruskea, marmorikuviolla pliis.
tai täpläkäskin käy.
kiitos. 

kuvat ongin googlen kuvahausta.

voi mooses, sydämessäni on just sulle paikka!

sipuli

en tiedä kuka muistaa tän sipuliasian mutta tänään kaivoin sen kaapista ja aloin kastelemaan!
kohoa, oi suuri amaryllis, ettei muru pääse tästä(kin) vinoilemaan mulle.

lämmintä skumppaa

- täh?! juatsä aamupalaks jotaki lämmintä hapotonta skumppaa?! *

- no joo. pakko. mun mutsi sanoo viinin kaatamista viemäriin alkoholin väärinkäytöksi.

*murulta oli jääny  lasi pöydälle nukkumatin varastettua shown eilen illalla.

rutun ruttu

anna mun kaikki kestää!
"tuota, onks teillä perhoslaastaria?"
- ai kui?

no ruttu lenti päiväkodissa metalliselle ritilälle ja on kyynerpää aika pahasti auki.
huoh. mä todella toivon että tänään illalla kun nään sen kyynerpään, ni se ei olis tarvinnu liimaa tai tikkejä.

nyt kun niitä tietty ei voi enää laittaa.
g arvioi haavan olevan "ookoo", mutta saa nähdä.

mihin me joudutaankaan vielä ton tytön kanssa.
nythän on siis elokuun jälkeen vasta auennu naama muutamaan kertaan, menny hampaat, päätällejä on tullut ainakin viis, ja nyt siis kyynerpää on kurjasti rutulla.

ja ei, ammattilaisten (mun oman ja päiväkodin henkilöstön) arvioiden mukaan se ei ole motorisesti kömpelö. se vaan on kävelevä hasardi koko natiainen.

teinihöröily

...ja miten se saadaan kuriin?
aina jotaki pientä uutta, ja kohta täällä on täys sota pystyssä, sano mun sanoneen.

joo, viimeviikko suju esikoisen kanssa ihan jees. ei tarvinnut kauheesti muistutella kodin säännöistä,
mutta!

se oli saanut luvan "tuhlata" kotiviikonlopun mökillä kaverin kanssa (4.s vkonloppu putkeen lietsussa siis) esittelemällä meille menonsa niin että se ottaa spanielin mukaan.
lähdön aikaan spansku jäi kuitenkin eteiseen vinkumaan,
perusteilla "me joudutaanki meneen junalla".
pikkujuttuko? eihän se spanieli nyt meitä täälä neljän koiran kaaoksessa haittaa. 

ja/mutta/silti mulla katkee taas suoni päästä.
se saatanan karvakorva osaa kuitenkin matkustaa junalla ihan iisisti, ja jopa bussilla, ja vitun metrollakin.
hemmetin tekosyiden suoltaja.

sit kun mä asiasta ihan asiallisesti sanon. asiaa. niin sitten se nyrpistelee naamaansa.
pitääkö mun a) olla vielä tiukempi ja paskamaisempi pikkuasioissa? että jos jotaki sanotaan, niin se pitää sit kanssa, ilman tekosyitä? vai b) niellä suuttumukseni ja olla suuriin linjoihin tyytyväinen? kun en hitto itekään tiedä. vtuttaa.

lomatukea

mun kaveri jo aikaisemmin hehkutteli vähävaraisten tuettuja lomia, mutta nyt kun ihan lehdessä mainostettiin, oli pakko mun katsella mitä kummaa se tarkoittaa.
varttia myöhemmin meillä on loma-anomus vetämässä.

pitäkeehän peukkuja, varsinkin itä-suunnalla, ystävät.
jos onni meit kohtaa, niin tullaan lomareissulla kyläilemään teillekin.

kerrankin jotakin reaalia jännitettävää, satunnaisen lottoamisen lisäksi.

kalsareissa. tai ilman.

täällä juhlitaan romanssin vuosipäivää. .

lapset lähti g-tädille.
me kaks jäätiin kotia. ei jaksettu vaivautua lähtä kaupungille.
juhlitaan sit kalsareissa, tai jopa ilman.

muru laittaa illallista, kohta korkataan pinkki kuohuviini. [valdivieso. rose. sec.]

onnea ja iloa rakkaudelle, romanssille ja kaikelle hömpälle.
niitäkin elämässä tarvitaan.
o skool po saaken.

poikaystävä-kö?

täh?
onkohan esikoinen löytänyt mielitietyn?
se on alkanut puhumaan jostakusta pojasta mulle, ja se sama nimi esiintyy nyt useammassakin uudessa tarinassa.
ja esikko hihittää jonkun lähettämille viesteille ihan holtittomana iltasin.

ja tänään kun se läksi yhteen seurakunnan systeemiin ja kävi kaupungilla, oli kyseessä "me" kun hän mulle viestitteli, eikä vaan hän itse, niinkun yleensä.

omg.
nytkö se alkaa?
koska mä voin kysyä? vai kertookse itse? 
mua ihan jotenki jännittää tää asia...

ei. näin.

ettei kukaan vaan luulis, tai ettei kukaan luulis että mä luulisin, tai etten vaan itse alkais luuleen olevani jotenkin täydellinen,
täytyy kertoa että siinä "joka vanhoja kaivelee, sitä tikulla silmään" sanonnassa on ihan ideaa. tai toivoisin saavani tikusta jo ennen kun alan määkimään "sä sanoit kerran että..."
helvetin turhaa hommaa.
ja kyse oli kai siitä ettei toinen ollut ensinkään sanonut mitä luulin/kuulin/ymmärsin/halusin ymmärtää.

voi saakeli että voi tämmöi ämmä alentua heittämään ihan asiatonta sontaa.

mä siis muutenkin olen määkinyt tässä useampia viikkoja milloin mistäkin,
on ollut angstinen ja surkea fiilis,
eikä tarkoituksenani nytkää ollut aiheuttaa riitaa, kun muru on ollut erittäin pitkämielinen mun märyämisten kanssa.
tarkoitus oli vaan saada se painolastina tuntunut vanha typeryys pois mielestä.

ja mitähän siitä tuli? meni varmaan just niinku strömsöössä se "keskustelu".
huoh. voi mua tyhmää ihmistä.

ei, mä en ole täydellinen.
ja ei, mulla ei aina ole pelisilmää.
ja ei, en aina pysty rakentavaan keskusteluun.
ja kyllä, kyllä mä osaan olla vittumainen, tyhmä ja inhottavakin. 
harmi vaan.
toisinaan mä tosiaan olen heikko, säälittävä ja lapsellinen.

onneksi on joku joka pystyy antaa mun virheet anteeksi, ja löytää oikeat sanat mun pään korjaamiseen. 

joskus, kuten nyt, tuntuu että saan enemmän hyvää kun ansaitsen.

idyllistä

laiska, letkeä lauantai.
koiralenkkiä.
lapset leikkii ulkona,
mä siivoan keittiötä.
muru leipoo.
mä löydän vanhoja keskenmenoon liittyviä papereita.
alan itkeä.
muru lohduttaa.

muru jatkaa leipomista.
mä jatkan siivoamista.

köyhän rahat ja ruoka

tässä samalla kun vakavasti harkitsen korkokikkailua pankin kanssa, teen itse viiliä.
se on musta parasta (lisäaineettomana välipalana) noille mukuloille, ja yhtäkkiä muistin että sitä pystyy helposti tekemään itse.
nyt on ekaviilit tekeytymässä tuossa pöydällä.
kas, ota ruokalusikallinen viiliä, ja lisää päälle maitoa noin desi.
anna hapantua pöydällä, kunnes kiinteytyy.

huomenna nähdään tän viilitehtaan tulokset.

viilin sekaan sopii se itsekeitetty marja-aronia hilloke, itsekeitetty omppuhillo (lähiomenat) tai lähimetsästä kähvelletyista pihlajanmarjoista keitetty hilloke.

anskattoany.
ja hyvämutsiekomutsifiilis loistaa musta kauas.

mafiasiskot

siskoni marisi mein fb:n suljetussa mafiakeskustelussa että on tottunut liian hyvään, että voitaisko nähdä serkusten kesken taas. tänä vuonna on ollut niin monia yhteisiä häppeninkejä.
koska suurimmalla osalla puolisotkin on alkaneet narista että "teillä on aina niin kivaa keskenänne", ja alkaneet vaatia osallistumislupaa mein mafiakokoontumisiin, sisko ehdotti pikkujoulun viettoa uudenvuoden jälkeen. avec.

kyllä passaa.
mullahan emäntä alkaa olla etuoikeutettu osallistumaan kinkereihin muutenkin, koska sillä on vakaana aikomuksena sukuun naittautua, ja mun sukunimenkin ottaminen sillä on harkinnassa, ja ennenkaikkea se on nainen.
näillä spekseillä se kuuluis sit automaattisesti mein "naisten.m-mafiaan".

nyt innolla odottelen mitä näistä suunnitelmista kehkeytyy!
taas. 

emmä voi valittaa

mutta joskus valitan kuitenkin.

mua vähän hymyilytti kun läksin vanhempainiltaan, kun teinix jäi tekemään kotiin ruokaa ja vahtimaan älliä ja tälliä.

tiesittekö että pääkaupunkiseudulla joka seitsemäs 15-17 vuotias on lastensuojelun asiakkaana. syynä usein päihteiden käyttö ja ristiriidat kotona. sydämestä vähän kirpasee, ja tajuan ettei mulla ole varaa kamalasti valittaa, koska mulla ja teinillä on ihan sydämelliset välit. sen päihteiden käyttö on nollalla, ja kouluunkaan sitä ei tarvitse patistella.

miten ihmeessä sit aina kuitenkin ottaa kupoliin se, että kaikista kotihommista pitää sanoa että alkaa tapahtua. miten se ei voi tajuta tehdä muutamaa pientä juttua ilman että mä aina jänkkään?
miten hemmetissä se voi notkua netissä niin paljon? tai ottamiaan kuvia se vissiin muokkailee, mutta silti.
miten hemmetissä se ei ikinä lähde ajoissa minnekään, myöhästyy jokapaikasta, ja kehoituksista huolimatta tänäänkin oli vaan tuupannut ällin tarhan eteiseen.(se pitää viedä perille saakka! se pitää viedä perille saakka, se pitäääääääääää!)

hitto hemmetti.
ensiviikosta alkaen natsimutsi antaa pilipalivehkeet (podit, pädit, kännyt ja mäkit) käyttöön vasta kello 18, olettaen että muutama kotihomma ja läksyt on siihen mennessä suoritettu. ja tästälähin se saa illalla väkertää itselleen aamiaisen jääkaappiin valmiiksi, kun tuntuu ettei se muuten saa edes aamupalaa syötyä.
nii, katotaan sitten.
kas jossei nätit sanat täällä auta, niin laitetaan taas vähän konkreettista rajaa tuohon teinihörhöilyyn.

teinimutsista teinin mutsiksi

on tää ollut pitkä ja mukava tie.
uskomatonta kuinka ihmisen itu kasvaakaan nopeasti. ja mä siinä sivussa. henkisesti.
alkaa varmasti vastuu pikkuhiljaa näkyä toki naamassakin, mutta tää pieni koko hämää useita. 

eilen vetäsin "hurjan muodonmuutoksen" (omissa silmissäni) viiteen minuuttiin, kun piti työminästä kuoria katu-uskottava teinin mutsi. siis kun vein esikoista kripaleirille viimevuonna, tuli pappi kädestä pitäen toivottamaan mut tervetulleeksi leirille. en toivonut saman toistuvan lukion vanhempainillassa, vaan toivoin että pieni vaatteiden vaihto edesauttais mua ikäiseni (siis teini-ikäisen lapsen äidin) oloiseksi.

äh. laitan mä ihan mitä tahansa päälleni, näytän aina samalta.
huoh.

  

 noh, kukaan ei tullut komentamaan mua tutoroppilaiden jonoon, joten ehkä onnistuin nahkahameessani tekemään aikuismaisen vaikutuksen. ehkä.

aini.

tukalleni en kyllä sitten mitään voikaan. mä aina mietin teininä miksei mun mutsilla voi ikinä olla mitään siistiä kampausta. luulen että nyt tajuan. esikoiseni ehkä ajattelee samalla tavalla musta. 

tää pehko on nii mieletön harakanpesä, että yks nuori mies töissä on kuulemma huomioinut mut ja oon tehnyt vaikutuksen, koska mulla on niin ihanan villi tukka. 

voi jeesus!