tuntuu että juoksen koko ajan paikasta toiseen.
metsässä lasten kanssa on rauhallinen ja seesteinen olo. hetken.
muru ei tajua miks väsyneenä ramppaan koirien kanssa lenkin, ja kiehun jos se haluaa mennä. ekaa kertaa
aiemmin käytin lenkit hyväksi sosialisoimalla daddyn, L:n tai M:n kanssa puhelimitse. nyt jää luuri aina kotiin. anteeks. mä en nyt jaksa.
naamakirjaankaan en jaksa päivitellä mitään. mitä hitto se ketään kiinnostaa oonksmä tänää tehny neljä tai kuus lenkkiä. tai mitään muutakaan.
eipä tässä kerrottavaa.
olen ylpeä ja kiitollinen lapsista. kivasta kodista. äärettömästä rakkaudesta.
hyvästä ruoasta, aamukahvista, siitä että on mielekkäitä töitä.
hellästä halauksesta, siitä tunteestä että olen tärkeä ja kiva.
eipä muuta asiaa.
*rutshugs*
VastaaPoista