uusi pöytä

tai uusi ja uusi. ennemminkin touhujen tulos.
pöytäprojekti.

retkuli roskislöytö sai hiekkapaperista kyytiä. ja uutta maalia päällensä.
ja koska olenhan nainen. ovela. niin rasselilla hinkkasin sen kulutetun näköiseksi, ettei kultaseni (se pedanttiperhana)pääse narisemaan huolimattomasta pensselinkäytöstä.

kyllä taas itsetyytyväisyydestä hykerrän kun käsieni töitä kattelen.

olipas

no kyllä.
vähän oli tuskanen olo eilen. täällä oli niin hiljasta. mutta kyllä siitäkin osas nauttia, tietty. nauttiminenhan tälläsen ex-lähiömutsin kirjoissa tarkoittaa erinäisiä asioita, kuten:
- varaston siivous
- pyykinpesu
- pöytäprojekti
- koiralenkkiä, koiralenkkiä, koiralenkkiä
- fillarinkorjausta
- koiran leikitystä ja koulutusta, ja niitä koiralenkkejä
- ruokakauppailu

mutta myös:
- pleikan peluuta esikoisen kanssa
- yhden dekkarin taklaaminen kera punkun ja tumman suklaan
- kahvia sängyssä
- juoksulenkkiä
- puolilleöin valvomista

olipas. ihan kivaa. sanon.
vaatii totuttelua myös, sanon.
näitä lisää, sanon.

että tämmöstä.

että tämmöstä....

3 h itselyä takana:
- koirat pitkästi lenkitetty.
- 2 koneellista pyykkiä pesty.
- talvivaatteet varastoon viety.
- 1/2 lasia viiniä maistettu (päivällä! ho hoo!)
- olohuone siivottu.
- 60 sivua dekkaria luettu.

...jaaha. että tämmöstä tää on.
ja mitähän mä sit teen seuraavat 24h?

ps.

kusihousut oli hyvä keksintö. kunnes koira oppi riisumaan ne.
uusia ideoita?

päivä jolloin parisuhteeni meni tauolle

naureskeltiin että kirjotetaan eilinen päivämäärä kalenteriin, merkataan se ylös päivänä jolloin parisuhde päättyi.
tai tauollehan se kai vaan meni.
tänään alkaa taas jakso elämästä, jolloin todella on keskityttävä yhdessäolon laatuun, määrän sijasta. heippatihei yhteisille sohvaihkusteluilloille, heippatihei kahden naisen jaetulle kotitöille, heippatihei yhteisille sänkyynmenoille ja muulle ällölällystelylle. menetän puolisoni urheilulle.
än nyy tee nyt.

ei siinä. toinen saa tehdä sitä mistä nauttii. ja saanhan tässä kuitenkin jakaa ne onnenpapanat ja ilontunteet mitä onnistuminen ja menestys tuo, ja lohduttaa tappion hetkellä. ja paikata fyysiset dämitsit. 

harmi että on kyse kesäajanjaksosta, jolloin olis just kiva lähtä yhdessä citylle, juoda viiniä terassilla, saunoa.... mitä sitä nyt voiskaan tehdä niinkun toisen aikuisen kanssa. ei sillä, tää on ehkä viimenen kesä mikä tähänkään hommaan tuhraantuu. (lupaa hän ja ma uskon. joo-joo. *wirn*)  ja ei sillä. sydämellä mäkin oon tässä mukana. ei sitä muuten jaksais.

jotenkin onnistun. ja vähän onnistun.

eilen vedin valkoiset housut jalkaan, ja kappas, penskojen päiväkodissa oli liikuntahulinat. olipa mukava temuta omien lasten kanssa iltapäivä pihalla, mutta housuvalinta ei ollut niin bueno.

sama kävi tänään, kun työkeikalla möyrin sängyn alla, nii taas oli valkoset housut eksyneet jalkaan. (toisaalta mukavampi valinta kuin se kun kesällä oon mennyt pari kertaa lyhkäsessä hamosessa duuniin ja unohtanut kokonaan että on möyrimistä tiedossa. pari kertaa on asentajat vähän ilahtuneet kun bikiniraja on niiden silmään vilahtanut.)

no jaa.

sit eilen karjasin koiralle "perkele!" kun esikoisen vähän arempi kaveri tuli ovesta. (semmoi tyttö joka muutenkin pelkää mua, dont' ask.) ja siis suoraan sen kaverin naaman eessä. se raasu melkei pasko housuunsa. koitin selittää etten mä täällä aina huuda, mutta... huoh.

no, töissä sain jonkun ihmeviran huutoäänestyksellä. jotaki tiimi- ja luottamushommia.

ja sit rysäytin laskuja tililtä menemään. emmäjaksa aina kituuttaa. eletään nyt, ja kärsitään sit myöhemmin. emmäjaksamiettiänäitä.

läski

hemmeti.
mä tulin ihan yhtäkkiä läskiksi.
siis ahdisti kun tuntui että kroppa oli jotenki koko ajan tiellä, vaatteet puristi ja tuntui kaikinpuolin ahdistavalta.

sitten kävin vaa'alla ja kaks kiloa oli paino lisääntynyt ihan lyhyessä ajassa.
ei tsiisus!
ymmärrän että saattaa kuulostaa ihan hiton naurettavalta moinen, mutta mulla petti ihan närvi.
siis tähän kroppaan kun tunkee vaivihkaa kaks kiloa. ja vaikka kaks, ja vielä kaks, nii yhtäkkiä olen aika pulla, eikä mikään vaate enää sovi. enkä voi elää kun en mahdu duunissa pöydän alle tukehtumatta omiin reisiin tai alleihin.

mähän siis oon jo pitkään painanut samat määrät, huolimatta siitä mitä lärviini ahdan. siitä syystä ehkä tämä valtava maailmanlopunmielentila.

parina iltana sitten söin iltasin ananasta ja vetelin soijamaito-marjapirtelöitä.
"ananas auttoi! terveisin entinen läski, nykyinen normi." viestin murulle.
- ai. emmä edes mitään huomannu. se sanoi. en lihomista, en laihtumista.
 höh. no ihan sama.

vasemmalla aivan ihana violetti ananas-mustikkasmoothie = voimaruokaa. oikealla murun maito-mehukeitto-seos.  kyllä näillä terveeks tulee. ja laihaks kanssa.

naurettavaa, pinnallista tai mitätahansa, mutta voin paremmin ku mokoma läski (turvotus, mikälie) läks litomaan. huoh.voi taas hengittää. ja syödä vähän suklaata.

lämpöö

ja sit kun pääsin narisemasta yksinoloviikonlopusta, nii johan nää tyypit rupee vetää lämpöö täällä.
voi peruna.
eiku menkää nyt vaan hommiinne, ette ainakaan jää tänne natisee ja sairastaa.
kyllä mä jotaki tekemistä aina keksin.
kiitos.

onhan esmes koko hertsika yhtä kirppistä sunnuntaina.

ja sit mä kärähdin

siis näin käy tuskin ikinä, mutta joku raja se on munkin kupissa.
olin sopinut yhden tutun kanssa että ostan siltä lasten ulkoiluhousut. summaksi sovittiin 5e. lupasin laittaa rahat tilille, kun saadaan noutopäivä sovittua.
no, koska tyyppi asuu toisessa päässä cityä, enkä sinne arkena jouda, lupasi ystäväni hakea housut joskus ohikulkumatkallaan.
ollaan sorvailtu treffejä tässä pari viikkoa, kunnes aloin saada kitkerää mailia maksamisesta ja noutamatta jääneistä housuista.
lupasin maksella ruokiksella, ja että ystäväni noutaa housut illalla.
noh. kävipä töissä sitten niin, että aikataulu pissi, ja ehdin maksaa vasta 2h myöhemmin kuin oli puhe. mutta maksoin.
sain niin kitkeriä viestejä siitä kuinka myyjä on ollut joustava ja hyväuskoinen ja plaaplaa. että pahoittelin aiheuttamaani vaivaa, ja sanoin että voi pitää maksun korvauksena siitä että olen ollut niin saamaton.

koska faktahan on, etten ole housuja juurikaan ajatellut, koska autokaupat, koska kiukuttelevat kakarat, koska kiire töissä ja plaaplaa. ei ole ollut tarkoitus kenenkään kaappitilaa viedä ja jättää ketään kuolemaan nälkään vitosen tähden, varsinkin kun on kyse tutusta jolla on mun puhelinnumero jopa, johon saa soittaa jos kaapissa lojuvat maksamattomat housut niin ahdistaa. (ja tätä viim. kappaletta en edes tuonut julki, mietin vaan pahassa omassa päässäni.)

noh. on kuulemma käsittämätöntä että voin moittia ihmistä ja lähettää asiattomia viestejä kun itse olen niin huono ihminen.
täh?
onko päässä vai ymmärryksessä vikaa?

eipä siinä. mitä sitä nyt rahakipeillä psykoilla fb-ystävillä tekeekään. maksettu maksu, pahoittelut ja hyvän kevään jatkot hoidettu. pöpi kaverilistalta ja puhelimesta deletoitu. hittojako noita...
hmh.

suttura

no tässpä kuvia kun kerrankin olen tyylikäs.
jonkun nettiotsikon* mukaan tän kevään kampaushitti on "suttura" eli sotkuinen nuttura.
just niin minua.
vähän cool olla edes joskus hip!
tjeu:

kuvalaatuhan on aivan penaalista, mutta siis "hengettömillä" oon vaan ripsiny tukan taakse kiinni. ja kyllä. siinä sohottaa. oon suihkassu päälle "proffsin" hiuskiinnettä, ja se onkin sitten semmosta tököttiä että variksenpesä pysyy kohdillaan ja aamusta iltaan ilosesti sekasin.
ja voin sanoa että vaikka se töitä tehdessä takertuu aina mihin lienee, nii sit vaan irronneet suortuvat ekaan käteensopivaan pinniin ja takas pesään kiinni.
t.y.k.k.ä.ä.n

*varmaan joku ihan megastylemuotilehti oli. luulen.

vihdoin täällä!

kevät.
ihana oli viikonloppu.

pojat pääsi pihalle, kun nurtsi kuivi. yks karkas jo kuvasta. mutta muutama siihen jäi ;)

välipala maistuu. mä itse loijasin auringossa silmät kiinni. oh.

varpasilleen.

ja kyllä se nurtsi sieltä alkaa puskemaan. ja tuntuu mukavalta.

vähän yrttejä ja muutama kukka.

orvokit ruukuissaan. tosin ne joutuu vielä yöpymään sisällä. muru ei kauheesti tykkää. kun niitä ötököitä...

ruohosipulirosvo toimessaan. ehänmä tajunnu että nääkin joutuu oleen keittiössä vielä useita viikkoja. mutta saa napsia. kun siinä pönöttävät.

klani. ruma. käytännöllinen.

vedin spanielin klaniksi.
fy fan miten ruma koira, mutta käytännöllinen.

uudelle työparille lesoilin moista saavutusta, niin se järkyttyi kun mulla ylipäätään on spanieli.
ei kuulemma mun tyyppinen koira ollenkaan.
aijaaha.
mikä sitten olis?
noin niinkun tein mielestä?

yksin kotona, osa 1.

hyperventiloin täällä ajatusta että olen ensiviikonlopun kotona yksin.
siis yksin.
siis yksin. käsitittekö?
murulla on leiri, ja ruttu tinkas itsensä g-tädille. täti vielä myöhemmin ilmoitti että myös bambam on sinne tervemennyt.
esikkokin on käsittääkseni muualla.

mutta mitä tekee hän? joka yksin kotiinsa jää.
en tiedä. koskahan moinen tilanne olis mun elämässä ollut? 10 vuotta sitten. ehkä.
apua! mitä mä teen?!

luotettava.

siinä se seisoo.
sateessa.
meidän sijoitus.

luotettavuus, on se sana mitä aiemmassa autoa koskevassa postauksessa ehkö hain.
hyvin tuo ainakin kulki.
pääsin sit kuitenkin pojan rauhoituttua yrttikauppaan.
ihan motarin kautta ajettiin, ja sujuvasti meni. 
rengasmelu on ainoa tuon mallin moitittu seikka, mutta eipä mun korviin häiritsevästi kuulunut.
nyt on koiraverkko asennettu, vielä tartteis konttiin suojakankaan koirien kuolaa, karvaa ja kuraa estämään, ja penskoille semmoi "potkusuojat". suositteluja otettais vastaan.
*hymy*

suunnattomasti v***ttaa.

mä istun tässä koneella kauniina lauantai aamuna siksvarten, että poikani on "mielenterveysongelmainen sekopää".*
mä olin just pääsemässä kukkakauppaan ostamaan puutarhamultaa ja yrttejä, kun se flippas niin täysillä, että kaiken kasvatuksen nimissä mun oli jäätävä sen kanssa himaan.

meinas itku ihan iteltäki tulla kun niin paljon ottaa kupoliin.
mutta joku raja se pitää olla raivoamisella ja sekoilulla. en tod. lähde pilaamaan muidenkin lauantaiaamua kukkakauppaan ulisevan/raivoavan apinan kanssa. enkä omaa aamuani. mielummin kärisen tässä.

ja mistä tää lähti? no hän halus aurinkolasit-eihalunnut-halusi. ja veti niin sekopäiset raivokohtaukset kirkumisineen ja seinillesinkoilemisineen, että ei. emme voineet lähtä minneen.

nyt tuo kupeideni hedelmä huutaa yläkerrassa** täyttä kurkkua "mä haluan kukkakauppaan! mä haluan kukkakauppaan! mä haluan kukkakauppaan!" että multa pian lähtee järki. yritän tässä vakuutella itselleni että ihan normiuhmaahan tuo on, mutta uskoni tähän on koetuksella.

no mä vaan tässä selailen blogeja, ja lasken sataan.
ja tuhanteen. ***

* sori, ei ollut sopivampaa ilmaisua. kerrassaan. 
** ei huomiota huonosta käytöksestä on linja. omassa huoneessa saa huutaa on linja myös. asioista puhutaan kun on rauhotuttu on linja. lisärangaistuksia ei tule, koska kukkakaupan väliinjääminen on ihan tarpeeksi. ainakin huudosta päätellen. annamunkaikkikestää.annamunkaikkikestää.annamunkaikkikestää.
*** 30 min se "vaan" huuti. huoh.

perheen sisäinen adoptio

no niin.
ruttu kyseli tänään että koska me aikuiset mennään naimisiin.
vähän siinä vitsailtiin ja hassuteltiin asialla, ja meinasin lipsauttaa että se on sit kiva kun mami voi adoptoida teidät virallisesti.

onneks pidin suuni kiinni.
siis miten selitän lapsille, jotka pitää mamia omana vanhempanaan, että se ei "oikeesti" vielä olekaan, että sit myöhemmin se voi ne kyllä adoptoida? että sit ne on sen lapsia. kun ne on sitä jo nyt.
häh?

siis sit tänne tulee jotaki sossuja kotikäynnille, kyselemään mitä?
haastattelemaan meitä? ai lapsiakin? että "tahdotteko ottaa tämän henkilön, joka on jo äiti, niin äidiksenne?"

vaikka itse vilpittömästi iloitsen perheen sisäisen adoption mahdollisuudesta, niin nyt sekin asia tuntuu ihan typerältä. vaikka itse tekis mieli sitten juhlistaakin asiaa, nii hittojako sitä tuulettelemaan itsestäänselviötä? ja lapsille tämä valtavan tärkeä asia pitää esittää vaan "tylsinä paperihommina". niinkö?
onko jollain mahd. kokemuksia asiasta?
miten sä tän esittäisit?
häh?

materialisti minussa

materialisti minussa nosti päätään kun muru uuden auton pihalle ajoi.
on se nätti. ja ihana.
ja just meille sopivan tyylikäs. mutta tilava perheauto kumminkin.
ja parkkipaikkanaapurikin tuli viereen huokaileen kuinka meillä voikaan olla varaa ihan uuteen ja noin hienoon ja nättiin autoon. (kyl me sit rehellisyyden nimissä palautettiin se maan pinnalle. käytetty u see.) 
mut niinkun jo taisin sanoa.
on se nätti. ja hieno.
(pitääkö tää ihan kuvan kanssa teille todistaa?) 

ilonen olen toki myös siitä, ettei tarvi enää pelätä koska kässäri taas pomppaa paikaltaan, koska jarrupalat taas pitää vaihtaa, leviääkö moottori nyt kerrassaan, että paljonko kosla yhtäkkiä haukkaa rahaa ja onko varaa ees tankata.

tänään vielä koiraverkkokauppaan, ja kuramattokauppaan,
ja vot! sitten ajellaan.
jonnekin.

epäkohtia

kyl maar.
mulla olis taas asiaa lastenkasvatuksesta, ihan vaan kukkahattutyyliin "minne tämä maailma on menossa?" tän alppilan opettajan potkujen tiimoilta.
taidan kuitenkin säästää teidät tältä, vaikka perspektiiviä onkin asiantuntijatehtävistä ihan.
sanon vaan että kasvattakaa itse mukulanne sit kotona paremmin. mua sylettää ees omia kullannuppuenkeleitä kaikenmoisten sekopäiden keskelle yläasteelle edes laittaa.

toinen asia joka mua sylettää on asiantuntijalääkäri (bestikseni) päivi räsäsen kommentit koskien eutanasiaa ja ihmisten suhtautumista siihen. sillä asiantuntijahan on hän, koska hänhän on ministeri ja lääkäri. ja kun meidän tavallisten kansalaisten mielipide taas perustuu vääriin tietoihin ja tuntemuksiin.
hv. enkä tarkoita hyvää vappua.
mä ainakin päätän päiväni just sitten kun haluan, ihan itse. päivin luvalla tai ilman.

ja mä luin rotusorrosta yhden kirjan just (piiat) ja linkittelin mielessä iänikuisen vanhoja typeryyksiä ihan tähän homojen avioliittokieltoon. yhdenmukaisuudesta lain edessä on kyllä kyse, ihonväriin tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. vetää päppä keskusteluun mitä tahansa iänikuisia raamatunlauseita tahi ei. se on rasismia päppä, katsot sä kantojas mistä vinkkelistä tahansa. 

sit vielä päättäjille terveisiä, että vetäkää vaan vanhusten laitospaikkoja alas vielä. todella näköalatonta touhua. mua raivostuttaa että asioista päättää ihmiset, joilla ei ole mitään kosketusta ruohohjuuritasolle, ja alkaa tuntumaan ettei ykskään kunnan päätöksentekijöistä tunne edes yhtään vanhusta tai vaivaista ihmistä. en viitsi tästä edes alottaa nyt, koska asia kuumentaa mua ihan todella paljon.
kerron vaikka sit joskus. mutta joutessanne ottakaa selvää vaikka mitä linjauksia tein hoodeilla tehdään vanhusten ja vaivaisten päänmenoksi. pelkkää kuraa. sanon.

ongelmakoira vai koiraongelma. vai vika omassa päässä.

mä googlettelin jo koiraterapeutteja, koska aivo on mennyt solmuun ton yhden rakin kanssa.
kaikkemme me on sille annettu, ja viimenen niitti oli kyllä kun lenkille lähtiessä tyyppi nosti kinttua murun saappaalle.
syystä?
- en tiedä.
olen hokenut nyt viikon "pää poikki" aina kun mokoman typerän otuksen näen, mutta vielä yritetään tässä, niin ettei repee hermo.
ennenkun soitan sille koiraterkalle, niin kerro:

miksi tyyppi on alkanut remmiräyhäämään?
miksei siihen tehoa napakka kielto (tätä yritettiin ensin.), selätys (tätä sitten), ei esto (tätä sitten) eikä ignoraaminen?
miksi se lirii sisälle, vaikka lenkitetään säännöllisesti? ja enemmänkin?
mun tulkinnan mukaan tämä on mielenosoitusta, koska se lirauttaa muiden koirien nukkumapaikalle yleensä. ja nyt kun muru vaihtoi sohvan divaanipäätyä, niin se jotenki siitä ressaantui, ja alkoi kussa sohvannurkalle. ja sit tosiaan murun kengille, uloslähtiessä.

sehän on myös yrittänyt omia murun, mutta sille laitoin pisteen murisemalla.

tarkkailin sitä myös yks päivä kun muru ei ollut kotona. ei kusia, ei hillumista eikä toisten koirien paimentamista. ja kun muru tuli ovesta, livahti koira kusasemaan toisen nukkumapaikalle.
se on siis leikattu, eikä pilissä mitään fyysistä vikaa tunnu olevan.

ennenkun haaskaan rahani koirapsykologiin (tää on siis vakavaa koska tämä on mulla järjestyksessään koira nro 5. ja olen aika asiantuntija näissä hommissa, luulen.) niin sanokaa nyt jotaki jos osaatte. pliide?

viihdettä

"on kun jotaki viihdeohjelmaa kuuntelis kun sun lapsia kuuntelee!" kertoi yks kanssamatkustaja junassa.

vähän hymyilytti tänään myös se, että faija nukahti sohvalle, käytettyään mun lapset leikkipuistossa. että hauskuuden lisäks noiden papanoiden seura saatta olla kyllä vähän rankkaakin...

isi parka. oli myös kuulemma silmät kipeet, kun joutu toisella kattomaan itään, toisella länteen, kun papanat onnesta soikeena sinkoili sinne ja tänne. ja tietty erisuuntiin. mutta hyvin se oli handlannut. mutta en ihmettele että väsytti.

ja hyvä oli kuulemma, se snadistadi.

sit se olis onnellinen.

muru eilen vähän liioitteli ja osti rutulle namipäiväksi tikkarin lisäksi muumikarkkipussin.
ruttu illalla ilmoitti että taitaa valita siitä muumipussista vaan hiukan karkkia sit tänään.
kun pääsiäismunankuoressakin oli ollut liikaa.

sit juteltiin siitä että mäkin syön vaan vähän herkkuja kerrallaan.
sit ruttu kertoi että aikuisena, kun se menee elinan kanssa naimisiin, se sit kysyy elinalta, jos se sais syödä aina kaks karkkia illalla, ja kaks aamulla.
sit se olis onnellinen.

sydän.

laatu korvaa määrän. toivottavasti.

- kirjotiksä jo sinne blogiis että meillä on 4 yhteistä vapaata viikonloppua kesässä? (siis ei lapsivapaata, vaan semmosta että molemmat aikuiset on kotona edes.)


- no koskas sä aiot panostaa parisuhteeseen?
- ööö. pitiks siihen panostaakin ihan?
- ai. no ei kai sitte.
- no jos laadulla korvais määrän?
- no juu. nii kai sitten.

elämä. helppo.

no juu.
penskat on kinanneet tänään kerran.
siitä kuka saa mopata lattiat.

tämmöi normi siivousperjantai menee meikämammalta aika rennosti nykyään.
tänään näin:
muru ja ruttu kävi kaupassa.bam sillä aikaa imuroi alakerran. sit se pyyhki pölyt, kun mä imuroin yläkerran.
sit bami moppas alakerran lattiat, ja ruttu kauppareissun jälkeen (tasapuolisuuden vuoksi) moppasi yläkerran.

kippistelen tässä maitokahvia siistissä asunnossa kun natiaset katsoo ansaitsemiaan lastenohjelmia.

elämä. helppo.

pöljä!

elänköhän mä jossai omassa kuplassani,
vai olenko mä kerrassaan vaan pöljä?

täytin rutun koulupaperia, ja asiallisesti haastattelin murua siitä, onko sillä atoppinen iho, diabetes tai ehkä laiska silmä? oppimisvaikeuksia?
se vastaili asiallisesti mun kysymyksiin.

seuraavana päivänä vasta kävin meuhkaamaan että hittojako ne voi rutulle ees periytyä!?
...muru oli luullut että pelleilen.
ei. mä olin ollu ihan vakavissani.

oi jösses.
mä olen.
pöljä.

tärkeet hommat

muahahah.
muru ilmoitti että se voi vipata nappulat unimaahan.
suukottelin pörröpäät tässä alakerrassa,
ja bami kysyi miks mami nukuttaa.

"voi kulta, kun mulla on yks tärkee juttu. kauniita unia."

onneks se ei kysyny että mikä tärkee. no se tärkee ettämä vaan hiivin tähän koneelle laiskotteleen.
oh. elämä ja sen hienous.

"kiitos tästä päivästä. ja näkemiin!" sanoi muru lapsille ovea yötä varten sulkiessaan.
sit mä repesin.

sit eukko alko vielä imuroimaan. mä taidan ottaa palan pizzaa tässä, ja muutaman suklaapalan päälle.
oi, on tää rankkaa. on. 

entinen urheilija juoksee

eilen nappasin lenkkiseuraksi toisen isoista karvanaamoista.
kymppi valinta.
sain semmosta kyytiä, että ekaa kertaa pitkään aikaan lenkiltä palatessa oli hiki.
koira toimi kun ajatus, ja lumen tuiskiessa silmiin, juoksin jopa silmät kiinni. koiran viedessä kohti kotia.

mä olin sitten niin väsynyt ja onnellinen illasta ettei ole tosikaan. ihmeellisiä nuo urheilun jälkihormonit, sanon mä.

jos nyt saan tän juoksutouhun järkättyä niinkun haluan, niin puolikkaalle maratonille tähtään sit ens keväänä.
jos.
jos.

mä eilen kattelin kehonkoostumusvaakojakin. keskusteluissa ne on dumattu enimmäkseen huonoiksi, mutta haluaisin vähän lihasta, niin antaiskohan ne edes kehityksen suuntaa ilmi? toisaalta sit en halua pilata hyvää illuusiota, koska viimeks kun mittasin, oli rasvaprosentti aneemisen 11. ja siinä ajatuksessa onkin sit varsin mukava leijailla.

no katotaan sitäkin. sanoi entinen urheilija.... 

ainakin silmäniloa. muille.

nonni.
tänään putos naisilta silmät päästä, ja yhdeltä homolta myös, kun roilin perässäni työmaalle mun opiskelijan.

heppu on vajaa kaksimetrinen ja aikamoisen lihaksikas. semmonen suurisilmäinen pörröpää.
"jumankekka mikä mies, en saa henkeä!"
"onks toi joku hunks?"
naiset kouhkas koko päivän. 

- no en tiä, kun emmä miehistä mitään tajua.
hitto että repeilin. siinä on tytöille (ja pojille) sit katsottavaa moneksi viikoksi.

mä vaan pyysin sitä kulkeen vähintään viiden metrin päässä musta, mutta silti saatiin jo lempinimiä. kuten "majakka ja perävaunu" ja "pekka ja pätkä".

kiva.

lomat, ja lomaoikeudet.

just prässäsin omat ja lasten kesälomat pakettiin.
mä näitä joudun operoimaan, koska murun ja esikon kesätöistä (esikon kesätöistä! huom!huom!) ei ole vielä tarkkaa tietoa. mä taas kaupungin pitkän ja kapean leivän äärestä saan palkalliset lomani pitää suht kuten haluan. sijaisia on.

hankaluuksia loman sijoitteluun asettaa rutun koulunalku. mä kun jos haluan pitää lomani niin, että ekaviikon saan sitä kouluun olla saattamassa, se miinustaa mein yhteistä lomaa. plus sitten tää mein pitämä kevätloma miinusti yhteistä lomaa. plus haluan pitää lomani putkeen niin, että saan aivoni irti työmaalta.
lopputulema on se, että lapset lomailee neljä viikkoa, minä kolme. esikko tai anoppi hoitaa multa ali jäävän viikon.

aion myös kummeille penskoja tuuppia kesäaikaan pitkiksi viikonlopuiksi. koska kesä on kesä.

kyl mä ihmettelen kohua joka syntyi siitä, että jotkut vanhemmat ei suo lapsilleen ikinä lomaa. että lapset on päiväkodeissa vuodet ympäriinsä. kyllä mä oon jo niin hemmetin kyynistynyt, että ajattelen että just niille lapsille on ehkä sit parempi niin. sillä jokainen lapsista ja perheestä mitään ymmärtävä ymmärtää myös loman merkityksen lapsille. tosin asian julkituominen  varmaan herättelee niitä "ei niin aivottomia" vanhempia tajuamaan asiaa. mutta niiden osalta, jotka ei alkujaankaan välitä lasten oikeuksista lomaan/perheen yhteiseen aikaan, ja jotka ei yhdessäoloa jälkikasvunsa kanssa arvosta, ei tämä kouhka mitään muuta. ja semmosessa välinpitämättömäss ympäristössä hengailun sijaan lasten on hyvä olla päiväkodissa, missä saa säännölliset unet, säännöllisesti ruokaa ja on joku aikuinen välittämässä.
ja juu-juu. on se valitettavaa että semmosta on. mutta minkäs voit. 
et minkään.
jotkut ei vaan tajua. tai välitä. tai kumpaakaan. 
toivoisin näille vanhemmille itselleen vaan sitä, että joutuisivat olemaan vuoden ympäri itse töissä. ja mieluusti sit aamuseiskasta iltaviiteen. niinkun niiden lapset päiväkodissa joutuu olemaan.
nii.

mä en jaksa provosoitua noista keskusteluista suuntaan enkä toiseen, enkä pahoittaa mieltäni siitä, että jonkun mielestä vanhemmat ei sais keskenään lomailla. kyllä se parisuhde ja aikuisten hyvinvointi siinä on aika oleellista koko perheen kannalta. pidätän oikeuden olla, edelleen, vuodessa muutaman päivän ihan emäntäni kanssa kahden. se että me ollaan muutama yö euroopassa kaksin, ja mummi hoitaa tarhassa käyviä naperoita, ei ketään vahingoita. lapset on ilosia mummista, mummi lapsista ja me omasta rauhasta. win-win-win tilanne.

vielä jäi muutama päivä säästöön pitkää syksyä-talvea varten. tai häämatkaa esmes. joka tulee olemaan mulle kerranelämässä. eikä sinnekään oteta lapsia mukaan. enkä ota siitä huonoa omaatuntoa. 
ettäs sen tiiätte.

bonusnakki

no nyt tämäkin asia on selvä. että voi kuulutella.
meillä kun ei ole tarpeeks lapsia, koiria ja hommia, niin niitä hankitaan sit väen vängällä lisää.

mä oon toivonut että sit kun mein lapset on tarpeeks isoja, ja jaksuja riittäis vaikka vielä yhteen, niin satsattais kriisi/sijaisperheenä toimimiseen ne voimavarat.
no, nyt on se tilanne. tuloillaan.

melkein kun taivaasta tipahti mahkut toteuttaa mun toiveet. kevyesti kuitenkin aloitellaan.
murun kouluprojekti yhdistettynä kehitysvammatuki 57:n keharikaveriprojektiin on tuottamassa meille pienen bonushedelmän tänne.

kaikkein kivintä on, että muru on hoitanut mun loman aikana ja "seläntakana" speksit, koulutukset ja yhteydet kuntoon. tutustuminen perheeseen ja pieneen bonusnakkiin alkaakin ihan pian!
huisia!

mulle leonbergi

nyt kävi pihassa semmoi auto näytillä, että emännän silmien pilkkeestä päätellen mulle tuleekin se leonbergi.
ans kattoo nyt.

edit: 
murun palautettua esitelty auto autokauppaan, soiteltiin edestakaisin että mitäs nyt ja mitäs nyt. tarjous oli enemmän kuin hyvä. mä kotin saada kiinni mun finanssineuvoja ykköstä, mutta sain luuriin vaan kakkosen, (ei nii pal. auttanu) ja sit  yökin terassin lattialla paniikkia ja poltin monta tupakkaa. mä olen tälläsissä päätöksissä nii huono! miks hemmetissä mun pitää ees näihin vaikuttaa tai mitään sanoa.

helvetti, se on vaan auto. rauhotu jo!

- nii että mikä auto se oli? FN2 kysyi
- öööö. valkonen.

aurinkoon

koska olen varautunut rutun koulunalkuun ostamalla sinne sinisiä vaatteita (älä kysy miksi. en tiedä.),
niin pienen nettiselailun jälkeen löysin sävyyn sopivat aurinkolasitkin.

babiatorsit, tummansinisenä.




ettei se ihan sätkyjä saa mun sinisestä villityksestä, tilasin sille myös hemaisevan sinisen pöllökorun tutulta korutaiteilijalta. (eihän ole överiksi menossa  vielä tän sävyn kanssa?)

ajatuksena arskojen värivalinnassa oli toki sekin, että menee veikalle sit myöhemmin, sikäli mikäli tytön naama kasvaa näistä yli. pieniltä nää näytti kun paketista kuorin, mutta muotoilu oli ihan pätevä, rutun isot silmät mahtui niiden taakse hyvinkin. aiemmin sillä on ollut käytössä retrobanzit just sen takia että peittää kunnolla silmät ja arskoista on jotaki hyötyä. nyt retrot on jo bamin käytössä.

käyttöä näille ainakin tulee, koska sää on ollut mitä aurinkoisin koko maaliskuun, ja samanmoisena näyttää jatkuvan. jee!

ps. huomasithan että hankkimamme matto on myös sininen? oumaigaad. mitä vielä?

mattovalinta

mattoasia ratkesi. meille muutti ikea morum-matto.

ostettiin se harmaana, mutta kotona se paljastui siniseksi.
onneksi se mätsää mun siniseen pirttipenkkiin, ja jotenkin juurruttaa tota olohuonetta.
tällähetkellä tuntuu olevan ihan passeli valinta. koiran karvat ei siihen juutu, ja tahrat saa pyyhittyä ilman että jää läikkiä siihen. 
katsotaan kauan tuo meillä kestää.
hintakaan, 59e (noin jos se vaikka vuoden kestää.) ei päätä huimannut.
kiitti ikea.

ihanat

"no prob mam. asia hoidossa." lähetti esikoinen mulle viestin.
ihana.

tuli pe kotiin pitkältä tuntuneen työviikon jälkeen, niin muru oli siivonnut kämpän katosta lattiaan. ei koiran karvaa, eikä tahran tahraa missään. pyykit narulla ja kuivurissa. keitin kahvit ja tartuin kirjaan.
ihana. ja ihanaa.

kaavakkeet

rutun koulupaperit tuli.
pääsee lähikouluun, vaikkei se ollut niin itsestäänselvyys, kun asutaan "väärällä puolella rataa". jihaa!

wilmassa piti ilmoittaa tyttö iltapäiväkerhoon, aika jäykät anomukset. speksit oli isä/äiti, töissä/kotona. no,
onko mami isi? vai laitanko yksinhuoltaja, koska virallisesti olen sitä. missä saa selittää isi on oikeesti mami, muttei vielä virallisesti ja se opiskelee ja käy töissä....
voi persaus.

terkkarin papereissa oli sentään joustoa tässä osassa. siinä oli "vanhempi/huoltaja"-kohdat. ei mitään isi/äiti meininkiä.
aika syvälleluotaavat speksit pitää sinne antaa. ts. isovanhempia myöten sairaushistoriat, oppimisvaikeudet, mielenterveysongelmat ja muut. tyypille joka näkee ruttua kerta vuoteen. oletteko avioeroperhe? uusioperhe vai mikä? (no semmoi lesboperhe...)
mitä maitolaatua lapsenne juo? syökö lapsenne täysjyvätuotteita? monta kertaa viikossa syötte yhdessä? ai mä ja lapset? vai mä ja urheilija/vuorotyöläinen ja lapset? vai siis esikoinen mukaan lukien?
onko lapsellanne ripuli? onko teillä taloudellisia huolia? käyttääkö lapsenne hammastahnaa? mitä rasvaa on leipänne päällä?

anna mun kaikki kestää!  mitä ne ei haluais tietää?

sit mukana on myös audit-kysely alkoholin käytöstä. pitääksekin palauttaa? ei ollut erillistä ohjetta. vai pitääkö vaan itse itselleen tehdä ja pohtia omaa juoppouttaan/juopottelemattomuuttaan? 

varmaan hyvin tarpeellisia ja aiheellisia kyselyitä. mutta tuntuu naurettavalta ja omituiselta täyttää moisia, kun tietää nykyresurssit siellä. vai sit jos lapselle tulee jotaki ongelmia, niin paperi kaivetaan esiin ja käydään keskusteleen pitäskö mein laittaa mielummin floraa leivälle, onko ukki hullu vai onko täysviljaa liian vähän ruokavaliossa?

no eikun imemään kaavakkaiden aiheuttama virne naamalta ja raksia ruutuun.

imurilla

mä kun nykyään hoidan ostokset mielummin netissä kun livenä, nii imurikaupat vähän nyt floppas.
siis ihan vaan sen suhteen, että oletin että pistän netissä prix pärx ja muru hakee imurin.
ni ei.
sen toimittaminen kaupan omaan noutopisteeseen kesti viikon.
siis viikon.

sillä välin me ollaan leikitty ettei täällä, meissä, mein vaatteissa, suussa, tukissa, sängyissä eikä ruoassakaan ole koirankarvoja.
jos ymmärrät paljonko koira karvottaa ympäristöään karvanlähtöaikaan ja kerrot sen neljällä, niin vot! tässä ollaan.
pihaharjauksista ja lattioiden harjauksesta huolimatta.

noh. miele tulee sit huomenna hoitaa hommat.
kaks electroluxia meillä on jo hajonnut. ja yks samsung.
toivotaan että supermiele kestäis sit tät mein elämää paremmin kun nuo edellämainitut.
huomenna mä NIIIIIIN imuroin!
ja imuroin.

suosittelen

a) taikinanaaman seikkailut tässä osoitteessa!
mä oon nii ihastunut taikinanaaman tyyliin kirjoittaa kertomuksia arjesta ja elävästä elämästä.

b) ikean tupplur verho tämmöinen! pimentävä. luxus.
muru asenti lastenhuoneen ikkunaan, ja johan menee metriheikkien päikkärit todella nukkuessa (ja mä voin lueskella blogeja ihan rauhoissa maitokahvini seuroissa), eikä aamusin laulava nuorimies herätä ennen kukonpieremää. jes!

kasvatustyön viimemetreillä

esikoisen kanssa kasvatustyö alkaa olemaan finaalipisteessä.
lakkasin kyttäämästä sen netin käyttöä, ja nukkumaanmenoja.
siirsin spanielin aamulenkkivastuun sille. jos kerran on olevinaan semiaikuinen, niin sitten varmaan osaa asettua itse nukkumaan sellaiseen aikaan ettei kuudelta herätessä naama näytä sitruunan syöneeltä.
ihmeekseni tyypin huoneessa valot on toisinaan kiinni ennen kun mä menen nukkumaan, ja se on historiallista.

vapaat netin- ja tietokoneen räpellysajat on toki ehdollisia.
jos kouluarvosanat kärsii moisista vapauksista, niin asiasta keskustellaan uudelleen.

otin kuvakaappauksen tyypin wilmasta arvosanojen kohdalta. ihan kivalta näyttää tällähetkellä. steinerlapsen alkukosketus lukiomaailmaan oli järkyttävä, arvosanat putosi rajusti, mutta kun tyyppi tottui normikoulun tyyliin, on ne palanneet hyvälle tasolle.

eilen vaan juteltiin siitä, että mua harmittaa muutama huonompi arvosana siellä välissä. koska tiedän että jos esikko näkis vähän vaivaa, arvosanat kaikkinensa olis mairittelevat ihan. ja jatko-opintoihin pääseminen olis astetta helpompaa. kerroin toki, ettei mulla ole varaa sanoa, koska itse olen vihellellen lukionkin suorittanut. hyvin arvosanoin toki, mutta en ole juurikaan vaivaa koulun eteen nähnyt. mutta mun saarnalla onkin (taas) se pointti, ettei tyttö tekis niinkun mä teen, vaan niinkun mä opetan.

on itselle jotenki hätkähdyttävää että oma lapsi on fyysisesti sua isompi, ja tietokoneasioissa esim. sua fiksumpi. olen toki muistuttanut että elämänkokemuksessa mä tulen aina olemaan sitä 18 vuotta edellä, että himpun tulen aina olemaan viisaampi ja elämäntaitoisempi. ja niin kauan kun hän asuu mun katon alla, olen hänestä vastuussa, oli hän jo kuinka iso, taitava tai pätevä ihminen tahansa.