perjantai 13. huhtikuuta 2012

lenkille mars!

oon pakkovapaalla himassa.
tein päivystyksen, niin oli pakko ylitunnit ottaa vapaana. ei siinä, arkivapaa on jees.

aamusta perheen vanhukset sidottiin narulla yhteen (mut ja seisojatyyppinen koira siis), ja paukattiin lenkille.

juoksin ympäri puolet asuinalueesta hienosti kipittävän ukon kanssa.

täytyy sanoa että joko mulla on sikahyvä peruskunto, tai sitten tuo mun 1-2h/pvä reippailut kuitenkin vastaa ihan juoksemista, koska lenkki ei tuntunut missään.

hyvä minä.
jos tästä se nyt alkaisi? taas. urheiluelämä.

punttia en uskalla vieläkään alottaa sen tenniskyynerpää-episodin jäljiltä. kiukkuaa tuo käsi toisinaan vielä kovastikin.

selkeesti kroppa on urheilun tarpeessa, sen verran hartiat jumittaa, polvia, olkapäitä ja lonkkia särkee usein, ja selkäkin on alhaalta kireenä. jos aion jaksaa mummojen veivaamista vielä sen 36 vuotta mitä työuraa on edessä, niin alkaa olla aika pitää myös itsestään huolta. muistuttakaa mua jos meinaan unohtaa...

torstai 12. huhtikuuta 2012

isoja ajatuksia lidlissä

hitto.
mentiin yks päivä ihan lidliin. käytiin postissa ja se oli siinä ihan vieressä.

mulle tuli iso ajatus kun murun kanssa käveltiin kauppaan sisälle.

hitto. 
olen ton kanssa kasvattamassa kahta mukulaa.
mein perhettä.
ja kuinka söpönen tuo nainen on (pakaroineen kaikkineen*).
ja kuinka hyvin meillä asiat onkaan.
että me on saatu aikaan ihan oikea perhe.
ja meillä on hyvä olla.
ja että olen tuohon naiseen tosi rakastunut.

ja rahaa on ruokaankin. ja vaikka sikspäkkiin vissyä.

sitten tuo nainen vielä kaupassa pyöräytti mua kierroksen, halasi, suukotti ja puristi likelle.
aih, arkirakkautta. lidlissä.
uskomatonta. 
ihan tajunnanräjäyttävää.

* siihenhän se katse silloin (taas!) pysähtyi. 
 *wirrrrrn*

ruokapöytä

mua alko jo vähän kaduttaa että dyykkasin kaks vanhaa ovea roskiksesta taannoin. kaks hienoa 50-luvun täyspuista ovea.
mä olin aatellut tehdä niistä ruokapöydän. mutta mietin tuleeko siitä vähän leimi..?
koko on about just passeli 50+50 x 180cm mein poppoolle, mutta että ovet pöytänä....

pääsiäisenä otin himpulat apulaisiksi ja raahauduin kellariin katsomaan ovia sillä silmällä.
irrotin lukkopesät, ja toiset saranat. liitin ovet yhteen keskeltä yksillä saranoilla  ja avasin komeuden lattialle.

wowtsikiwowow!!!
se on ihan megahieno kokonaisuus!
vähän pienet viisteet ulkoreunoilla ja saranoiden selät näkyy pöydän keskiössä. hienot avaimenreiät jätin näkösälle, vaikka mietin niiden paklaamista.

nyt pitäis komeus vielä hioa, nostaa pukkijaloille, ja sitten uudessa kodissa maalata.
taas ongelmana vaan, musta vai valkoinen?


sälekaihtimet

mut hyvin tuntevat ihmiset tietää, että jos jostakin asiasta en kodissa pidä, se on sälekaihtimet.
nyt meille tuli tarjous moisista. asennettuna. uuteen asuntoon.

hmmm.
emmätiä.
mä haluaisin jotaki näkösuojaa alakertaan, että sais maailman teljettyä ulos. ja ettei mitkään lurkit kurki sisälle kun ollaan poissa, mutta että kaihtimet, mun kotona?

muita ratkasuja? onko kellään värillisiä kaihtimia?
yäk. kaihtimet..

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

sateenkaareva. eihän se sun vika ole.

esikoinen kertoi että näytelmäkerhossa työstetään näytelmää perheestä.
improssa oli sanonut että sateenkaariperheiden syrjintä on perseestä, koska hän semmoisessa elää.

opehan tästä innostui josko esikoinen haluais tän lainin näytelmään tuoda. että kertois tämän lavalla.

"emmä tiiä voinko parille sadalle ihmiselle sanoa tommosta?"
- ai mikset voi? eihän se sun syys ole.
"ainii. ei olekaan."
- ekso teininä kiva kun voi aina vedota siihen että ...emmä, mutkun toi mun mutsi on nii tyhmä. minkä mä sille voin...?
"joo!"
*reps.

vakavasti, pitääkö penskan "tulla kaapista" asiasta näyttämöllä?
ei sillä että se sitä ikinä olis millään muotoa salannutkaan. mutta jossei se halua nyt asiasta numeroa tehdä?
toisaalta on kiva jos ope teeman ympärille jotakin fiksua rakentaa.

no saas nähdä.
mä ainakin oon ensi-illassa. eturivissä. ihan varmasti.

naisen logiikkaa

naisen logiikkaa kaupassa.
en voinut ostaa leipää. liikaa lisäaineita. en voinut ostaa lisäaineetonta leipää. liian kallista. ostin sitäkin kalliimman luomuleivän.
en voinut ostaa bataattia. liian kallista.
en voinut ostaa maustettua kanaa. liikaa lisäaineita.
ostin valmiin keiton. liian kallista, liikaa lisäaineita. (mutta siinä oli mustaleimajuustoa....)

äst. ihan sama.

missä kauhuapinat?

nonni.
sanokaa mitä sanotte päiväkodissa (kodin sijaan) arkisin hoidettavista lapsista ja niiden perheistä, meillä ilman päiväkotia ei toimis tää mein sirkus.

eilinen arkiaamu lähti hyvin käyntiin. sopuisan kundin kanssa tehtiin aamutoimet, päiväkodilla suukkoja ja haleja. hymyileväiset, iloiste mutaveijarit hain iltapäivällä päiväkodin pihasta ja ilta kului lukemisen, sylittelyn ja halittelun merkeissä. ilman uhma-tuhmailua.

missä ne kauhuapinat on?

maanantai 9. huhtikuuta 2012

raitisilmamyrkytys

"enskerralla kun on jotain pitkiä vapaita, niin nuo riiviöt viettää ne jossain muualla."

samaa mieltä.
tarjokkaita hoitokoteja? nehän on siis kun herrantertut ihan missä tahansa muualla kun himassa.

kuten huomasimme taas tänään.
murulla on tentti tulossa, joten olen viettänyt päivän ulkoruokinnassa huutosakin kanssa.
ei valittamista siinä.
auringonpaisteisessa korkeasaaressa oli kiva käydä pelkäämässä leijonia, ihailemassa kultapandoja, ihmettelemässä krokoja, ja kyselemässä intona "mikätääon?! mikätääon?!" (= osoitellen vieressä seisovaa lasta. *reps*) käytiin kotona vaan tankkaamassa, ja lenkitin karvanaamoja kun lapset nukkuivat päikkäreitä.

sitten palattiin ulkohommiin.

se mitä tästä lähiöstä tulen muuttaessa tod. kaipaamaan, on mun lähiömutsiystävät. kun kesä lähestyy, ne taas alkaa vaellella tuolla ympäriinsä hengaamassa ja puhumassa mukavia. tänään pari tuntia pihalla kului kuin siivillä. ja muksuilla oli erittäin mukavaa toisten lasten kanssa riekkuessa.

no nyt on aika korjata sitä mitä olen kylvänyt tänään. tänkjuu. lastenhuoneessa käy söpönen unituhina. mä NIIN olen ansainnut suklaapatukan, teemukin ja dekkarihetken. sit mä taidan pyörtyä petiin. mulla on varmaan raitisilmamyrkytys.

jatkuvaa natinaa

aamulla ohjeiden noudattamatta jättämistä.siirto omaan huoneeseen. katatonista huutoa.

lelujen keräämiskehoitus. ei. kylläpä. ei. kylläpä. mamma auttaa. poika huutaa, potkii, karjuu.

siskon kiusaamista. jäähylle. karjua huutoa. pääset pois kun lakkaat huutamasta. huutoa huutoa huutoa. käynti parvekkeella jäähtymässä. itku pojalle. itku äidille.

uloslähtiessä itku kun ei ole kenkiä jalassa. mä laitan. huutoa, itkua. laitanko mä nää? lakkaa huutamasta sitte.

metromatkalla ilosena. ulos metrosta. natinaa haluan metroon, haluan metroon, haluan metroon.

kiva kierros korkeasaaressa. haluan kävellä. haluan rattaisiin. haluan kävellä. haluan metroon.

purkka suuhun. putos. purkka suuhun. putos. pure sitä. en. pure sitä. en. pure tai mä otan sen pois. en pure. sormet suuhun. huutoa mä puren. mä puren. puren mä.

unillemennessä itkua karjua huutoa. mä lepään. mä lepään. mä lepään. no lepää hemmetti.

huoh. päivä puolessa. ihanata.
ostetaan hermo. pitempi.

kakkospäivystäjä

nonni. kun mä päivystän töissä, on kotona hyvä olla myös joku päivystämässä.
tässäpä mein kakkospäivystäjä.
koirilla kun ei asiaa sohvalle ole, tyyppi kiertää sääntöä hienosti. teknisesti ajatellen tässä ei vissiin sit olla sohvalla, kun istuksitaan sohvan kaiteella vaan...


"mami lähti ulos ilman minua."

nurin kurin

en tiedä kultaako aika muistot?
että onko tytöt olleet ihan eri sorttia kun tuo kundi.
mä muistan tyttöjen pikkulapsiajasta että ne on olleet ilosia ja reippaita aina. ilmeisesti kaameimmat päivät on päässeet unohtumaan. (niinkun äideillä yleensä aina, luulen että muutoin lapsiluku useimmissa perheissä jäis tasan yhteen...)
no,
tuo kundi on lievästi sanottuna haasteellinen.
ei se mikään karmiva töllö, adhd tai riidanhaastaja ole, mutta jumalavita kun sillä tuntuu olevan kaikki nurin kurin! nati nati sitä ja vali vali tätä. se alottaa jo aamun määkimällä. ja päivänmittaan tulee satoja tilanteita jolloin mikään ei käy, sovi eikä passaa. se on aina ollut ihme nirisijä, mutta nyt toi uhma kulminoi kaiken. hermoja raastavaa inttämistä, "ei ei:tä" ja jatkuvaa nitinää.
mitään ohjeita tai kieltoja se ei pysty noudattamaan, ennenkuin aikuinen kädestä pitäen auttaa. ja siitähän se riemu repeää.

jumalavita. menis tämä ajanjakso nopeesti. koska tälläkierroksella mulla on pinna todella pinkeenä*. 
olis kiva että meillä olis joku päivä vielä kivaa kotielämää ja yhdessä tekemistä perheenä, koska nyt rutunkin kaikki kiva aika menee siihen että joku täällä henkisesti painii tuon pikkujäbän kanssa. poika pilaa sen leikit, ja sössii riitelyllään kaikki kivat asiat. 


(*niin lehmänhermonen mutsi kun olen aikaisemmin ollutkin. siitä ei ole mitn jäljellä. voi sun saakeli!)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

ei tollasta! - isompi!

kun raahauduin töihin, heti eka kommentti oli mairitteleva.
herra potilas kieltäytyi mun palveluista, huutaen että haluaa isomman! isomman minkä?
ihmisen.
jep! *repesin*

nyt on töitä huiskittu olan takaa. oli kiva aurinkopäivä, ja vaihtelu työmaalla virkisti.

muru oli kotiäiskänä pärjännyt ok, vaikka kundin oppositioasenne riepoo. päivästä toiseen.

kun kotiuduin duunista oli kotona menossa kivat leikit, koti siivottu ja ruttunaama kesäkuosiin parturoitu.

p.s. eilisen blogimarinan jälkeen tulikin kiva loppupäivä. muru leipoi pullaa, teki upean illallisen, ja illalla penskojen mentyä nukkumaan nautittiin aikuisten ajasta kera skumpan ja mansikoiden.
ja hieronnan. huoh. rakkaus.
that's why I love her!

lauantai 7. huhtikuuta 2012

pask... pääsiäinen.

noh. pääsiäinen miltei lusittu.
sanon lusittu, koska eräällä uhmiksella on semmoi meno, etten ole mitenkään rauhoissa saanut täällä lepäillä. jäbällä on koko ajan joku konnankoukku tai räyhä meneillään.
ja vanhempien pinna vinkuu. 

eilen ravasin räntäsateessa piskien kanssa. ja pyykkien kanssa pesutuvassa. ja riitelin juniorin kanssa.
huomenna menen päivystämään duuniin.
saa hermo lepoa tästä sirkuksesta.
tosin listat on tällätty niin täyteen, että peräsuoli pitkällä saa firmassakin juosta.

menis nyt tää paska pääsiäinen.
munaakaan ei te mieli.
murr.

kuolemasta

ystäväni oli pyytänyt kuvaa muistoksi itsestään pojalleen. tongin tiedostoja, ja löysinkin muutaman.
muokkasin, tallensin odottamaan tulostusta ja hautajaisia.
mitä kuvien oheen kirjottaisin? en tiedä.
pitääkö mun sanoakin jotain?
vaikka en edes ymmärrä että toinen on lakannut olemasta.
mennyt. minne?


kirjoitin pitkän tekstin tähän, mutta deletoin. 
yhden kuvankin liitin tähän, ja poistin. vaikkei siinä mitään erityistä, tunnistettavaa näkynyt.
tuntuu liian henkilökohtaiselta. 

muru kertoi ystävän kuolemasta rutulle. se on niin rauhallinen jotenkin. muru siis. mun peruskallio. (loov) lapsi ei kurjaa uutista säikähtänyt, kun aikuinen oli sees. illalla ruttu kertoi mulle että jos mä tai mami kuoltaisiin, niin se itkis ihan hirveesti. ei me kuolla, valehtelin. taas. paitsi joskus, pehmensin valhetta. mutta ei siitä tarvitse murehtia. se kuuluu elämään. "nii, kuollaan sitku me ollaan jotai sata." - no vaikka.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

emmaljunga limited edition

koska tuolla otsikon nimellä oli aika monta hakua viimekuussa, niin ilmoitettakoon myös tätä kautta, että myyntiin tulossa: emmaljungan scooterit
limited edition väri,
golden check

* kuva kopioitu jostain.
kaupanpäälle jääkarhupussi, musta.
sadesuojasta ei ole mihinkään. kannattaa ostaa brio.

tarjoa! mein jäbä siirtyy kävelypeliin.
aini. ja sit/siks ergonkin sais kaupanpäälle... jos haluaa. 

ruttu ruttunen



raivonaama on rauhottunut.
uskottava se on!
saako jo huokaista? helpotuksesta.
turha parkuminen ja kilarointi on jäänyt sinne neljän vuoden rajapyykin taakse.
täällä asuu rauhallinen, askarteleva, lukevainen, rakkaudellinen, seesteinen pohdiskelija.

kyllä kannatti taistelut käydä. ja olla tiukka ja napakka. vaikka paskalta se tuntui silloin.
tuntuu että rakkauslapsella on hyvä ja onnellinen olla.
 

tapettia. makuuhuoneeseen.

pala uutta makuuhuoneen tapettia nostettiin seinälle. 



tiistai 3. huhtikuuta 2012

pikkasen aikaa

azorien apina vielä toisinaan ruikkaa sisään.
himppasen on aikaa koulia siitä parkettikelpo veikkonen.
vinkkejä? - ei taida olla. sen lirit kun on semmosta psyykkistä laatua, ei niinkään pishätään liittyvää.

se myös on alkanut kiekumaan yksinjäädessään. ultraäänipanta odottaa työpaikan pöydällä uusia paristoja kokeilua varten.

itähelsingin apinastakin pitäis saada hienostoaluekelpoinen.
"mittät heevetittä mun hukat on?!" se kiekas kun oli sukat kateissa.
semmonen penska, mimmoset vanhemmat.
huoh.
en osaa edes hävetä. meinaan tyypillistä kielenkäyttöä tämmösen merimieskielisen lähiömutsin kakaralta.
olis vaan kiva jos sitä pidettäis fiksuna muuallaki kun tuolla hippien päiväkodissa.

no kaks kuukautta aikaa siistiä suunsa, jos tuo lähiöruuneperikin sit perässä... 

kotikotikoti kot

jepu.
aikomustaulussaan valmistuu mein uusi koti.
ja päiväkotipaikatkin varmistui siihen lähelle.

ou jee ja ei pöllömpää.
makkarin tapetti hankittu.
3 muuttolaatikkoa pakattu.

tästä se lähtee. (taas.)

p.s. päiväkodin johtaja toivoi että voitais käydä tutustumassa ennen tarhan alotusta. mäpä kerroin että vkon oon varannut pehmeelle laskulle. kyllä oli täti mielissään. ei nii paska mutsi. ei.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

a ja b

a) juoppo on ollut vkon juomatta. kuka väittää ettei kilarointi joskus ole hyödyllistä? paskaa ei tod. kannata kääriä kultapaperiin. ja vaikka kuinka aina veisaan ettei kannata turpaansa avata jos ei ole kivaa sanottavaa, niin eniten on hyötyä siitä että asiat sanoo ihan suoraan.
b) löysimme murulle kengät hautajaisia ja häitä* varten.sampesteri. ei voi olla liikaa vaadittu naistenkokoa olevat butchtyyppiset  juhlavat, siistit kengät. mutta melkein oli.


* ei omia. vieläkään.