tiistai 25. elokuuta 2009

huutelua

on tässä nyt kaikenmoisen päälle vielä päästävä muutamasta jutusta eroon ja muutama on hankintalistalla.

epäkäytännöllisen suuren ruokapöydän kanssa kävi niin, että tehtiin serkun kanssa vaihtarit. sain meille passelin 60-luvun viilupöydän, tähän mahtuu kerralla kuusi syömään niin että ohikin mahtuu. hieno meille! sapuskat joutuu hakemaan keittiöstä tosin (*), kun edelliseen sai katettua sen seitsemän sorttia keskelle.
(* sain kyllä kaupan päällisiksi yhden vanhan kaapin, joka on tuossa niin lähellä että sen päälle voi toki kattaa myös. (vanha avokaappi on käytännöllinen myös siitä heti kun saan siihen korit hankittua, joihin saan tyttöjen pipot, lapaset ja muut systeemit. kas sitten eteisen kaappiin tulee tilaa liinavaatteille, ja liinavaatekaappiin tilaa peleille ja piirrustusvälineille, jotka tekee tilaa makkarissa vauvanvaatteille :D helppoa, eikö?))

ilman sohvaa on nyt pärjäilty ihan ok. edellinenhän meni rikki ja kaatopaikalle. meillä on nyt kokoeilma erilaisia tyynyjä, joiden päällä lojutaan sikinsokin pitkin lattioita. asunto tuntuu isolta ja kivalta näin. uutta sohvaa ei muru anna mun hankkia. aikoo tuoda omansa tänne kun joutaa, koska ei kotonaan ikinä vietä aikaa :)

makkarissa on yksi siisti retrokaappi. jouduin laittamaan sen varmuudeksi huuto.netiin, koska se on aikas epäkäytännöllinen. se on matala, ja säilytystilaa siinä on tuskin nimeksi. samalla laitoin huutoon muutaman vanhan ikkunan joita mulla on tuo kellari pullollaan. (varmistelen vähän tilaa tänne, jos muru aikookin tuua tänne muutakin kun sohvansa... ;) )

mun rakkaista brion race-rattaista (parhaat ikinä!) meni huuto kiinni eilen. ne lähtee vaihtoon emmaljungien tieltä. ainoa ongelma noissa brioissa oli se että lapsen kasvoja ei saa mua kohti. ja musta lapsen pitää alkaa istumaan kasvot menosuuntaan vasta lähemmä 1,5 vuotiaana. olin alunperin ajatellut kantaa vauvaa ekat 6kk, ja sitten laittaa sen rattaisiin. mutta serkulta vapautui kohtuuhintaan suht iskemättömät vaunut, niin iskin niihin kiinni. ja briot pääsi uuteen kotiin. nyt on niistä irtokankaat pesty, ja tänään pesen kiinteät osat. sitten ostaja saa tulla niitä noutamaan. emmaljungat saan kai hakea heti kun itselle passaa. ja tuo ruttunaama niiss kulkee kyllä hyvin tän pari kk mitä vauvantuloon on aikaa :)

nyt kyylään huudosta vielä sitä emmaljungan kantokassia. niitä tosin harvoin on siellä kaupan. ensin ajattelin ostaa emman halvan ja hyvän mallin, mutta sitten tulin siihen tulokseen että haluankin sen emmaljungan oman quadroliftin. luultavasti kiinnityssysteemit matsaa paremmin vaunuihin. tämä on tietysti oletus...

musta tuntuu että kaupankäynti siellä huudossa on jumiutunut ihan totaalisesti nyt, hassua kun siitä lamasta niin kouhkataan, niin huuto.netissä on tosi vähän tavaraa kaupan, ja tosi vähän huutoja tulee. vaikka luulisi että tuo tavarankierrätys olisi tälläsenä aikana kuuminta hottia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti