sunnuntai 16. elokuuta 2009

köyhyysrajalla

uusimmassa kaksplussassa oli juttua köyhyysrajalla elämisestä. tosin siinäkin jutussa niukkuus perheessä oli eron ja valmistumisen jälkeinen ikäänkuin välitila. ei tosin herkulta kuulosta kun kyseisessä jutussa tulot olivat hieman yli 1300e kuukaudessa, ja menot kyseisessä kuussa 1400e. aika karua.

välillä mua naurattaa ihmiset jotka marisee rahan puutteesta. tai varsinkin jos kyseessä on pariskunta, lapsilla tai ilman. eksäni oli kova valittamaan rahanpuutetta tai sen kulutusta. hänestä oli kohtuutonta tuhlausta jos ei joka kuussa saanut rahaa säästöön ainkin kolmeasataa euroa. vaikka yritin selittää että silloin ei ole aika säästää kun toinen on hoitovapaalla. edelleen marina siitä ettei sillä ihmisellä rahat riitä, jatkuu mein tavatessa tosinaan.

ihan reilua ihmiseltä joka osti asunnon yhdessä mun kanssa, ja johon jätti mut yksin maksamaan asuntolainaa. toisaalta itsepähän päätin että mä en tästä minneen lähde, koska vanhempi lapseni on joutunut muuttamaan useita kertoja. tästä ei ennen hänen kotoa muuttoa lähdetä. piste.

realiteeteiksi jäi mulle sitten kahdelle (järkevälle ja pihille) ihmiselle mitoitetun lainan takaisinmaksu, yksin. plus perheen pyörittäminen. olisin tietty totaalikusessa jos olisimme tehneet naapurien kanssa saman vedon. samaan aikaan he ostivat rivitalonpätkän kalliilta alueelta, me taas seurattiin mun vaistoa 50-luvun idylliselle kerrostaloalueelle, kohtuukokoiseen ja hintaiseen asuntoon. tälläisestä asunnosta saa maksaa trendikkäämmillä asuinalueilla jopa puolet korkeampaa hintaa. ja jotkut jopa sinne muuttaa.

realiteetit ei terveydenhuoltoalan palkansaajana siis päätä huimaa muutenkaan. en tiedä johtuuko köyhistä ja velallisista lapsuusoloista, mutta eipä tässä hätäpäivää tunnu olevan, kaikkea tuntuu olevan ja piisaavan. juuri aleista shoppailin juniorille vaatteita melkein kahdella sadalla eurolla (en tarpeeseen vaan silmää miellyttääkseni), ja vein muksut tukholmaan, josta esikko soppaili itselleen kouluvaatetta. tämä on joo hieman liioittelua ehkä...mutta ruoka eikä rakkaus ole vielä loppu tästä talosta, ja jotenkin sitä pitää irroitella toisinaan... :)

14 kommenttia:

  1. Hello, I think your blog might be having browser compatibility issues.
    When I look at your website in Safari, it looks fine but when opening in Internet Explorer, it has some overlapping.
    I just wanted to give you a quick heads up!
    Other then that, fantastic blog!

    Here is my web blog - payday loans

    VastaaPoista
  2. Thanks for sharing your thoughts about bad credit payday loans for unemployed.
    Regards

    Here is my weblog loan online instant payday loans low rate

    VastaaPoista
  3. This info is priceless. Where can I find out more?

    my page: travelage.eu

    VastaaPoista
  4. Hello, i think that i saw you visited my site thus i got here to go back the want?
    .I'm attempting to find things to improve my site!I suppose its good enough to use some of your ideas!!

    Check out my site :: high risk loans

    VastaaPoista
  5. Right here is the perfect site for anybody
    who hopes to understand this topic. You realize a whole lot its almost hard to argue with you (not that I
    really would want to…HaHa). You definitely put a brand new spin on
    a topic that's been discussed for a long time. Great stuff, just great!

    Also visit my webpage fantatranviere.altervista.org

    VastaaPoista
  6. WOW just what I was looking for. Came here by searching for high risk loans

    Feel free to surf to my site; payday loans with no teletrack no telecheck

    VastaaPoista
  7. I know this website provides quality depending articles or reviews and extra material, is there any other
    web site which offers these information in quality?

    Feel free to surf to my blog post - samosetresort.com

    VastaaPoista
  8. Excellent site you've got here.. It's hard to find excellent writing like yours these days.

    I truly appreciate people like you! Take care!
    !

    Feel free to surf to my blog :: disability loans

    VastaaPoista
  9. I am not sure where you're getting your information, but great topic. I needs to spend some time learning much more or understanding more. Thanks for wonderful info I was looking for this info for my mission.

    my web blog :: bethelnw.org

    VastaaPoista
  10. Good day! I could have sworn I've visited your blog before but after going through some of the posts I realized it's new to me.
    Regardless, I'm certainly delighted I discovered it and I'll be book-marking it and checking back regularly!


    Here is my webpage www.siguiendolahuella.com

    VastaaPoista
  11. I think the admin of this website is truly working hard in support of
    his web site, for the reason that here every stuff is quality based stuff.


    Here is my website; disability loans

    VastaaPoista
  12. Does your site have a contact page? I'm having trouble locating it but, I'd like to send you an
    email. I've got some suggestions for your blog you might be interested in hearing. Either way, great site and I look forward to seeing it grow over time.

    Take a look at my homepage :: same day loans

    VastaaPoista
  13. I every time used to read paragraph in news papers but now
    as I am a user of internet thus from now I am using net for articles, thanks to web.



    my site :: Free Psn Codes

    VastaaPoista
  14. Hi! This post could not be written any better! Reading through
    this post reminds me of my previous room mate! He always kept
    chatting about this. I will forward this page to
    him. Fairly certain he will have a good read.
    Thanks for sharing!

    Check out my web-site dieting

    VastaaPoista