eroterapeuttina olo on itsellekin aika puhdistavaa touhua. tuntuu että mulla on isot korvat, ja leveet hartiat joihin muutamat ihmiset voi luottaa.
tosin muutaman toisten eron kuulevana korvana läpikäyneenä, oon myöhemmin saanut kuulla että mulla on aika suuri suu, ja suorat sanat.
jotkut vaan on semmosia ihmisiä että niitä pitää potkia persaukselle.
ja jos mielipidettä kysytään, niin sanon suoraan.
ja jos ihan tyhmyyksiin menee ihmisten eroasiat, niin kerron senkin.
en halua sekaantua muiden asioihin, mutta siinä vaiheessa kun mut niihin vedetään, niin kuuntelen ja "opastan" kyllä. jos se on tarpeen. mulla ei vaan ole olemassa sellasta vaihdetta, että korva olis auki, ja suu pysyis kiinni.
ei sillä että osaisin itse hoitaa asiani niin erinomaisesti että olis varaa opastaa muita. ei tässäkään perheessä aina ruusuilla tanssita, enkä itsekään todella aina tiedä konflikteissa että mitä hemmettiä nyt haluan/teen. enkä usko olevani itse mikään unelmakumppani kaikkine kommervenkkeineen. (etupäässä jästipäineni, suurine suineni ja keveine temperamentteineni.)
vai menikö se yksinkertaisesti niin että "ne jotka eivät osaa, opettavat"?
jokatapauksessa olen iloinen siitä että muhun luotetaan.
ja uskalletaan puhua. on ihana tunne itsellenikin olla tarpeellinen. ja voida auttaa. toivon että osaan vastata siihen luottamuksen osoitukseen.
ja.
oon pahoillani jos olen jotakuta loukannut suorasanaisuudellani, tai sanonut rumia asioita elämästä liian suoraan eroherkkään korvaan. kaikki tässä maailmassa vaan ei ole kaunista ja siloista. mutta mä kyllä seison jokaisen sanani takana. tykkäsitte siitä tai ette. kannattaa vaan miettiä sit etukäteen mihin numeroon kannattaa soitella ja mihin ei.
ihmiset vaan ei eronhetkellä (jotkut ei muussakaan elämässä) ole ihan normitilassa.
yks asia minkä tässä ihan julkisesti teille kaikille lataan, on se, että kannattaa aina miettiä mikä ero parisuhteessa on kärsimisellä ja kasvamisella. siinä kohtaa kun suhde takkuilee. jokaisella on varaa itsetutkiskeluun ja pieneen henkiseen kasvuun. parisuhteessa aina. mutta missä kulkee niiden, ja kärsimyksen ja paskanvastaanoton raja? se kannattaa myös miettiä tosi tarkkaan. omat rajat on vedettävä, ja etupäässä jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan.
ugh. olen puhunut.
p.s. vaikka aiemmin syksyllä sanoin että "numero johon soititte, ei vastaa", ni aina mä vastaan sittenkin. kyllä te sen tiiätte siälä. ne jotka ei tiiä, ja muille kiinnostuneille tiedoksi, eroterapianumeroni tulee julkiseksi kun saan siihen liitettyä palvelumaksun, joka ohjautuu lasteni opiskelutileille. jos jauhamalla paskaa* voi rikastua, tekisin sen mielelläni niin, että varat ohjautuu hyvään tarkoitukseen. (tsih. tämä oli vitsi.)
* vielä haluaisin huomauttaa, että tosissani ihmisiä autan ja kuuntelen. tuo "paskanpuhuminen" vaan viittaa siihen tietoon kuin oikeessa luulen missään asiassa olevani. emmä muiden elämistä mitään tiedä. kuuntelen, sanon mielipiteeni siitä mitä kuulen ja piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti