lauantai 1. joulukuuta 2012

kakara!

kakaralla on alkanut joku ihme macho-kausi.
saakelin raivostuttava rääpäle. kusta luikkii minne sattuu.
uhittelee ulkona kaikelle mikä liikkuu, ja eilen räsähti pojalle kun poika pöksähti sen niskaan.


täällä ei rääpäleet hillu.
rotikouluun joutuu tämä, ja pallit lähtee jouluna.
katotaan sit kuka täällä määrää.
se olen meinaan minä.

mamman poika!

oon sanonu että bambam muistuttaa mua ulkonäöllisesti kaikista eniten, jos noin niinku vauva-aikaa ajattelee. pyysin mutsilta mun kolme ja kuusvee mittoja, ni kappas!
samoja kokoja.
ruttu on sentin pidempi kun mitä mä olen kuusvuotiaana ollut. ja hiukka painavampi.
bambamin mitat on mun kolmevee mittojen kanssa identtiset.
hahaha.
mamman poika!

tiistai 27. marraskuuta 2012

jäbä on kääpiö!

- ootas, mä mittaan tän pojan uusiks.
kyl sä mittaist ihan oikein. meinaatsä että tuli liian vähän? etsä siihen mittariin enempää saa uudellakaan mittauksella.

- nii että onks tein suvussa jotaki perinnöllisiä sairauksia?
ai kui? näyttääkse käyrä niin pahalta?
- no näyttää.
no ei meillä muuta outoa ole, kun se että ollaan ihan saakelin pieniä kaikki. *reps*

eli kasvukontrolliin keväällä.
mikäpä siinä. tässä odotellaan kasvupyrähdystä, tai kasvatellaan kääpiötä. aivan sama mulle.
esikolla kontrolleissa käytiin pariin kertaan ennenkun tyyppi venähti normikäyrille. normikäyrille rutun ei kukaan odottanutkaan kipuavan, niin se on saanut kasvaa hitaasti pieneksi ihan rauhassa. poika nyt sit kasvaa, tai ei.  "äitinsä poika" sanoi edellinen neuvolantäti, kun huikee kasvukäyrä taittui alaspäin. tää uus täti ei ollut ihan niin rento.

fiksua ja filmaattista poika esitti, ja esitys meni läpi. virnistellen arvaili värejä päin prinkkalaa, mutta tätistä se oli vaan hassua ja ikätasoista.

ruttu sai piikin käteen nolona ilmeillen. ei draamaa, niinkun ei o aiemmin ikinäkään tullutkaan. reipas likka! puhuttiin vaan sen hienoista taidoista ja omilla käyrillä kasvamisesta. ja niistä sosiaalisista ongelmista.

tytöstä tein aspergertestin tuossa iltapäivän kahvitauolla. kun tätikin sanoi että pienellä kynnyksellä voi soittaa, jos sosiaalisissa taidoissa ongelmat lisääntyy. ja juu, piirteitä löytyy, niinkun arvelin, mutta ihan siksi tsiigailin asiaa, että osataan sen erityispiirteitä ottaa huomioon arjessa. ja tukea sen erityislaatua positiivisessa mielessä. emmä usko että nuo piirteet tuosta korostuu ongelmaksi, tai alkaa sitä haittaamaan, mutta musta niistä on hyvä olla tietoinen. eiköhän se iän kanssa taitu kategoriaan "äärettömän älykäs, mutta silti sosiaalinen" niinkun lahjoittaja itseään hilpeästi spermapankin "salaisissa tiedostoissa" mainosti. *wirn.

eniten mua koko reissussa kyllä huvitti kun täti oli kirjoittanut pojan neuvolakorttiin "puhe selkeää". 
tohiaan, haahan hiitä heevää joh on yttään mielikuvitutta.

maanantai 26. marraskuuta 2012

maanantai

miten maanantaista tuleekin ihan juhlaa, kun kalapuikkojen kanssa tekee kasvisten sijaan "rakuuna-hunaja-kasvikset"? ja mikä estää pyöräyttämästä pellillistä suklaamuffinsseja?

kohta laitan penskat unille, heitän metsälenkin, ja sitten kietoudun villapeittoon ja neulasen poikaselle kaulahuivin.

ei tää arki nii pöllöä taas olekaan.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

haluja

hihuu.
sen lupauksen lisäksi että kissan saan ottaa joskus, puhuttiin murun kanssa siitä eilen lisää.
mä alan olemaan kun penska karkkikaupassa.
harmaa? punainen? pilkullinen vai laikukas?
missä mun nimiraamattu on? pitäähän ajatuskissallakin joku nimi olla!

mähän kerran kirjotin ylös asioita (ihan konkreettisia) joita haluan, ja vuoden päästä listaa katsoessani olin saanut kaiken, lukuunottamatta punaisia teema-astioita. (vink.vink.)
joskus asioita siis kannattaa toivoa ihan listamuodossa.
tänhetkiseen toivelistaan konkreettiselle puolelle tulis:
- fjällräven-reppu.
- yhtä kokoa liian isot camel-tyyppiset kengät.
- harmaa seinä olohuoneeseen.

häilyvälle puolelle:
- laatuaikaa murun kanssa.
- lunta, pakkasta.
- kissa.

no, vaatimattomat on toiveet. mä kerron sitten kun ne alkaa toteutua.

omituinen tyttö

mä siis aina jaksan äimistellä ton ruttunaaman spesiaaliteettejä.

nyt se alkoi kertoilemaan mitä mitkäkin sanat on väärinpäin.
en ymmärrä että sen hahmotuskyky riittää näkemään sanat kirjain kirjaimelta silmissään, ja lukea ne myös väärinpäin.
joku on joskus kysynyt miltä tuntuu jos oma lapsi on sua älykkäämpi.
hmh. no ylpeeltä tietenkin. jos vaikka teiniä ajatellaan.
tälläkertaa tuli kyllä epätoivoinen olo oman puuttuvan älyn vuoksi, kun me mietittiin mitä mein sukunimi onkaan väärinpäin, ja homma oli sille helpompi kun mulle.
onneks mulla on vielä tämä elämänkokemuksen suoma etumatka, mitä älykkyyteen tulee.

toinen asia on hankaluus uusien ihmisten kanssa. se oli eskariopen kanssa puhunut että kotiin voi palkata open. koska se itse epäilee ettei pysty kouluun menemään syksyllä. koska siellä on vieraita aikuisia.
anna mun kaikki kestää!
sitten se sai hysteerisen itkukohtauksen cittarin kassalla kun se sai itse maksaa uuden lelunsa. kun täti puhui sille. ihana ystävällinen täti. huoh.

joutuu vissiin tiistaina taas heittää lievät aspergerepäilyt tiskiin kun on toi neuvola-aika.

kerran vuodessa

hitto.
käytiin baarissa.
niinkun ollaan kerran vuodessa nykyään alettu käymään.

siideri oli kallista, meno laimeeta, ja ihmiset ihmeellisiä.

viikon ruokarahat reissuun meni, väsymys tuli.

tärkein kokemus oli olla kaksin muualla kuin kotona, luulen.
istuttiin vltavassa kaksin, käytiin kavereilla illallisella, ja tsekattiin "uusi" dtm.

muru oli hauska ja ah, niin ihana. tanssi, hölmöili ja suukotteli. niinkun aina.

kivintä oli painaa yöbussissa pää toisen syliin, ja kotiintullessa mönkiä tuttuun, hyväntuoksuiseen syliin.
se ei vieläkään tunnu yhtään laimeelta.

lauantai 24. marraskuuta 2012

perjantai 23. marraskuuta 2012

kiinalaisen suklaat

sain kiinalaiselta ystävältäni (kiitokseksi kuivatusta laventelista) rommitryffeleitä, joiden rasiassa lukee vähän kinkysti "lingering on your tongue filling you with ecstasy". huh! tulee aivan muuta mieleen kun suklaa kyllä.

nyt kun vedin tän työviikon raivolla tappiin asti, hirveellä hedarilla ja sumeilla silmillä, parin pyörrytyskohtauksen kanssa, niin mä tasan oon ektaattisen pervot rommitryffelini ansainnu tällä työmoraalilla.

jospa sohva, villapeitto, lämpöpakkaus ja minttukaakao,
ja oh nuo tryffelit, olis paikallaan. 

torstai 22. marraskuuta 2012

naked truth, pinnallista,

täh? mitä sä sanoit? että mä oon ihan konin näköinen?
- emmä sanonut koni, mä en solvaa naisia. mä sanoin klopin näkönen.
täh? siis miehen näkönen?
- eiku niinku nii nuoren.
aha.

netissä leviää kulovalkean lailla buumi, jossa muotibloggarit ja muut bloggaavat ihmiset esittelevät naamaansa au naturel.
musta se on erittäin tervettä ja upeeta.
että sieltä stailattujen kuvien takaa tullaan ihan luonnollisena esiin.
esim. mun oman teinin on hyvä nähdä että muillakin on joskus finni nenässä, ja tukka huonosti. ja että meikin alla kaikilla on ihan tavallinen iho. ja erikokoiset ja muotoiset silmät. 

mähän olen oman ulkonäköni suhteen toisaalta hiton pedantti ja hysteerinen. toisaalta varmaan näyttää että ihan hälläväliä. emmä osaa pukeutua enkä laittautua, mutta pukeudunpa ja laittaudunpa kuitenkin. mä oon järjettömän ilonen siitä, että mun ihmeellinen aikuisiän finnikausi näyttää väistyneen koska se on ollut mulle todella suuri asia. (lue: todellisuuttakin suurempi asia.) mä nään itseni aika isoluisena, ja miesmäisenäkin ihan, mikä on muiden mukaan suuri harha. yks iso murhe sit vielä naiseuteni kruunu, siis hiukset, jotka mulla vaan ei asetu mitenkään. ikinä. aina näytän vaan siltä kun mulla olis harakanpesä pään päällä.
[sitten jokus ihmettelen ihan semmosia valokuvia jossa vähän sirohko, tavisnaamainen ja siistitukkainen ihminen hymyilee ja on niinkun normaali. joskus itsestäkin tuntuu että suurentelen kauneus"virheitäni" omassa päässäni. ja loppujenlopuksi olen ihan yhtä kaunis kuin muutkin.]

ketä varten haluaisin sitten näyttää kauniimmalta kuin muut? no murua. mä olen sen itselleni jostain kumman syystä saanut, ja sen haluan pitää. emmä missään vaiheessa ole muuttunut mitenkään sen toiveiden mukaiseksi, tai siis yrittänyt olla muuta kun olen. jossei naama kelpaa, tai ihanne on jotaki muuta kun tämmöi entinen urheilija, entinen lähiömutsi, wanna be pretty mut onkin rekka, olis kannattanut jo valintavaiheessa sit ottaa joku muu. mutta itse kun aina ilahtuu toisen sulosen naaman nähdessään, niin on kiva aatella että siitä tuntuu samalta. ja että jos luulen olevani kauniimpi sen silmissä vaikka kun olen laittanut ripsiväriä, niin niissä harhoissani sitä laitan.

töissä mun pyöreä naama ja kääpiömallinen olemus iskee kyllä kohderyhmään. milloin olen söpöli, milloin enkeli, milloin maailman kaunein nainen, ihastuttava prinsessa. kyllä semmoi imartelu tuntuu aina kivalta, mutta kun tietää speksit (sokeus, dementia, yksinäisyys, mielenterveysongelmat, aivovauriot) niin ei mulla kusi päähän nouse, vaikka kauniit sanat ulkonäöstä lämmittää aina naisen sydäntä.

tällänen se on. alaston totuus. tukkavärin valmistumista odottelen.  (joo, köyhät edelleen värjää kotona)
liian isossa hupparissa.
ankkahuulet, sanoo muru.
makuuhuonesilmät se sanoo kanssa. (kalansilmät, ryssäsilmät sanon minä.)
meikittä ja finnittä.

en vieläkään saanu laitettua kuvia tänne ilman mitään intimiteetisuojaa. (toi ng on ihan huippu!) vaikka mitäpä ihmettä tapahtuis jos koko naama näkyisi? olisiko hurjaa jos kadulla joku sanois kaverilleen että "toi bloggaa." tai että "toi on lesbo"? se kun ei meistä mitenkään muuten näy.

vai onko täällä lukijoina joku kakssataakilonen skini joka vihaa erilaisuutta ja haluaa piestä musta paskat pihalle? vai kerrotteko mun pomolle että mä oon lesbo? tai töissä muille? nehän ei varmaan siellä tiedä, kun mä oon niin hiljanen ja eristäytynyt ihminen.

no, eniten haluan ehkä suojella murua, että jos joku sille sanoo että sä oot horationa ihan kusipää. tai jos se saisi jotaki huomiota mun blogin takia mitä se ei halua.

haittaako mua jos joku tietää mitä mieltä mä ihan omalla naamalla olen jostaki säästöistä? tai eutanasiasta? tai loukkaantuuko mun lapsi aikuisena jos se löytää mun blogin ja saa tietää että se on musta ollu ajoittain raivareineen ihan helkatin rasittava? ettenhän mä vaan ole ikinä sitä ehtinyt sille itse kertomaan. tai pistääks räsäsen päivi tai joku muu jeesustelija mut tilille siitä, että oon ihan netissä kertonut että me murun kanssa pussaillaan? tai että sen iho on sileä ja että se tuoksuu hyvälle?

emmätiedä.
ehkä enskerralla koko naama. tai sitten ei.

ehkä lopetan täällä.
ehkä jatkan. ehkä vaihdan maisemia.
ehkä meen salasanan taakse.

ehkä mä taas mietin liikaa.

viisauksia

siis töissä, jos jossain, oppii paljon elämästä!

homous on kuulemma ok, jos se on ollu jo syntyessä. että kun eihän sille mitään voi jos syntyy naisena miehen vartaloon. mutta onko ne miehen sisällä olevat naiset sitten lesboja, kun ne on keskenään?
emmätajua.

sitten fakta on, että on kaks asiaa joille ei kannata väittää vastaan,
toinen on nainen.
ja toinen ladattu ase.

ettäs senkin tiiätte!

jännitysnäytelmä

mun elämään ilmaantui jännitysmomentti.

a) mun mutsi on jo varmaan kyllästynyt muhun/meihin kun ollaan ravattu siellä harva se viikko. ei halunnut mulle viikonloppuna soitella *
b) samaa henkilöä ei juuri ehkä kiinnostanut meille jouluaatoksi tulla syömään, vaikka niin oli aiemmin puhe. sanoi ettei vältsyyn viitsi vaivautua.

mutta, tiedän daddyn ja broidin tulevan mielellään, ja siskonkin ehkä, niin fiksuna tyttönä heitin mutsille luun.
"tuuttekohan nyt sit aattona? ku systeri mietti jos saattais tulla poikaystävän esittelee...."
hahaha. nieli.
karvoineen päivineen.
"kyl me on puhuttu et kuitenki tultais."
hahahaha. siitäs saitte! tai sai. mutsi.

kyllä jos joku naisen oveluudessa päihittää, ni se on toinen nainen.
viekkaus kunniaan! 

nyt vaan jännitteleen sit uskaltaako sisko poikaystäväraasuaan meille tuoda makusteltavaksi. ja tietty mulle tuli heti ressi mitä mä sille miehelle tarjoilen? hapankaalia ja suolakurkkua? 



* isäni sen sijaan soitti. ja kerroin että mulla on mutsille veroasiaa, niin se sekopää alkoi pillittään ihan täysillä, että "mitä eroasiaa". ei ERO! kun vittu-vero! veellä, niinku VI**U! uskomaton ukko!

tulis joulukuu

jumankekkuli. tää on ollut maailman pisin marraskuu.
hitto että tuota kuraa ja muuta kakkaa piisaa päivästä toiseen.

mä siis herään viideltä. lenkitän koirat.
keitän kahvit, herätän ja puen papanat.
vien ne päiväkotiin. junailen ja kävelen (lue:juoksen) töihin.
teen töitä 8h, joista omani yrin pykää kuudessa, muiden rästeihin jää kaksi.
kävelen (lue: juoksen) junalle. junailen.
kävelen (lue: juoksen) päiväkodille.

otan mukulat.
hyvässä lykyssä tulen kotiin jossa koirat on viety ja ruoka tehty.
huonossa lykyssä lenkitän koirat ja teen sen ruoan.

siistin mukuloiden vaatteet, imuroin lattiat, pesen pyykkiä.
pelaan ehkä kierroksen unoa, pesen lapset, luen iltasadut, laulan ja suukottelen.

ja lenkitän koirat vielä kerran.

sen jälkeen voimat riittää voileivän nielaisuun ja pikaiseen kuumaan suihkuun (=omaa aikaa, omg!)
sitten pyörryn sänkyyn.
herätäkseni aamulla taas viideltä.

oh joy!
tämäpä se on elämää, tämä ruuhkavuodet. 

punttikorttiani on kerran käytetty.
en vaan jaksa enkä pysty sinne taipumaan.
saatikka elokuviin tai kenellekään kylään.
mutta,
kiitos kaikenkokoisille rakkauksilleni. mä vähän vielä jaksan.
söpösiä suukkoja, pehmosia pörröpäitä, terapeuttisia iltapuheluita.

kyllä tää tästä.
tulis nyt joulukuu. jouluvalot. joulusuklaat. glögi. kynttilät.
(lataamis- ja lagaamisaikaahan tässä on turha haaveilla, mähän päivystän jouluna. voi persaus.)
...mutta se suklaa. ja glögi. ja jouluvalot.

maanantai 19. marraskuuta 2012

arkirakkautta. vessassa.

näin iskevän paperin kannoin rakkalleni.
ihan wc-paperi puhutteli minua.

tää on niin totta.
ekahalauksella, joka heti vei multa jalat alta, tuntui tuolta.
ja toisin kävi.
herään joka aamu onnellisena. tuosta naisesta.

hiis.
arkirakkautta.
ihan wc-paperissa. kuinka hienoa.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

kuvia

oli eilen sit mukavaakin.
poika lauloi huonolla artikulaatiollaan pieniä sammakoita, ja siskonsa nauratti sitä kyselemällä joka välissä:
- mikä on hammakko?
- mikä on lyttikät?
- ja mitkä ihmeet on koovat?
ja sit ne veti huutonaurua kaksisteen.

pelattiin unoa, ja poika joka ei (muka) tunnista värejä ja numeroita, eikä (muka) tajua sääntöjä, pesi mut kolmesti siinä. että sellanen uno se on. ja se riemu mitä se voittaessaan koki. enskerralla saa sitten maistaa häviötäkin. ;) mokoma.

illalla ropeloin tässä koneella anopin joululahjaa, niin ruttu luki veljelleen satuja. tosi lisäili joka väliin sanoja kuten "tyhmeliini" ja "karmiva tomppeli", ja oi sitä riemua.

mulla tuli oikeen hyvä fiilis kun järkkäilin kuvia. tilasin anopille ja mutsille ja faijalle ifolorilta kalenterit joululahjoiksi. tässä teillekkin kurkkaus parhaisiin kuvapaloihin. olkaa hyvä!









lauantai 17. marraskuuta 2012

raivarit

poikani, tuo temperamenttimonsteri, vetäsi sellaset koivarit pihassa, että naapurintädinkin piti ihan tulla asiaa ihmettelemään.
toivottavasti, jos sillä tädillä on älliä jonnekin soitella, soittais ennemmin jonnekin äitiensuojelupalveluun, kun lastensuojeluun.

annamunkaikkikestää.
kaikkoa uhma mun pojasta!
tai kohta mun on kutsuttava tänne joku manaaja.

perjantai 16. marraskuuta 2012

mä olen hiljaa

pomo katsoi mua tänään kahdesti, ja kysyi kuulumisia kolmesti, tiimipalaverissa.
minulta.
joka aina kyllä kerron asiat kysymättäkin.
en sanonut mitään. koko palaverissa. ennkun kolmannella kysymällä oli pakko.
vitustitöitäseonkivaatykkäänettäonsillai.

nytmäenvaanjaksa.
viekäävaanjousotjaetuudetjalaittakaaväkisintyönkiertoonjajoopäivystänkokovitunjoulunemmäolishalunnukotonalastenkanssa ollakaanmutkukukaanmuueisuostujasaahansiitärahaa.
pitäkää tunkkinne.
paskamikäpaska.
mäoonhiljaajakasvanaikuiseksjateentöitä.
kunnesotanloparit.

morjens.
nyt mä juon lasin punkkua.
tai koko hemmetin pullon.
ja syön suklaata.
ja vaihdan asennetta.

mutta jee. ehkä musta tulee se hiljanen, ylpeen ja leuhkan oloinen aikuinen, joka ei muiden marinaan paljoa kommentoi. katsoo vaan vinoon.

torstai 15. marraskuuta 2012

stalkerit

enkä ees kehtais sanoa, miks tää netti on nii kiva...
mut kerronpa kuitenkin.
me stalkattiin porukalla esikon sulhasehdokasta. (meillä kävi vieraita! rasti seinään!)
kyllä! miten noloa! (se stalkkaus.)
mutta meistä kaikista se oli ihku!

että kotiin vaan näytille moinen!

(koska uskaltaa tulla? mitä veikkaatte? missä vaiheessa te olette esitelleet "tyyppejä" äideillenne?)

iloa

kiljuin tänään riemusta.
yhden kerran.

meinaan kun huomasin että sipulin päässä vihertää!
kyllä mutsi aina tietää. sieltä se valkoinen amaryllis kohta kohoaa, eikä muru voi pottuilla mulle.
ei ole turha sipuli tuo.
ei.

kurassa

mä niin oon korvia myöten täynnä sadetta, kuraa, pimeetä ja muuta marraskuuhun liittyvää shaibaa.
mä en niin kestä enempää.
varmaan elokuusta alkaen mä oon kotiutunu jokaiselta aamulenkiltä sateen raiskaamana. sit se saamarin tassusouvi.
sit mä oon kastunu tarhamatkalla. sit työmatkalla.
sit työmatkalla. sit tarhamatkalla. sit kotimatkalla.

sit mä meen lenkille. ja kastun. ja sit se saamarin tassusouvi taas.

koirat on kurassa, lapset on kurassa. eteinen on kurassa. ja kylppäri on kurassa.
mä ite oon kurassa.

alkaa ihan oikeesti riittää.
mikä saakeli tätä suomen ilmastoa riivaa?

alkais nyt ees joulukuu. mä elän tässä siinä toivossa, että kun laitan jouluvalot pihakuuseen, ne valaisee mun kurasen mielenki. mä oon niin finaalissa. kaikkinensa.

itkupaskahepulit on lähellä, kun pitis 6h ylitöitä raapia kasaan, että saan hoidettua ipanoiden neuvolat, ja leikkautettua azorien kusevan kummajaisen. emmäjaksa. mä en nyt vaan pysty. mä otan palkatonta. tai loparit. kuollaan sit vaan nälkään koko sirkus. nälkään ja kuraan ja sateeseen. 

mä tarviin suklaata.