sitä ja tätä.

rankan työviikon jälkeen kävin rentoutumassa sukumme kantatilalla suvun ihanaisten naisten kanssa. myöhään meni, aikasin heräsin ja  maksani on marinoitu valkkarilla. koitan tässä keräillä voimieni rippeitä, että jaksan lähteä kannustamaan emäntää urheilukentän laidalle. onneksi vältyn tänään perinteiseltä trilleriyhdistelmältä "betoniportaat-natiaiset", kun serkuntyttö tulee meille piikomaan pelin ajaksi eikä älliä ja tälliä tarvitse ottaa peliin mukaan.säästyn muutamalta sydämennyrjähdykseltä. ja pystyn seuraamaan peliäkin, ehkä.

expotentiaalinen ekstentiaaliahdistukseni lieventyi taas himppasen kun on saatu tolkkua tähän arkeen. se ei paljoa vaadi. ystävän vierailu, lakatut kynnet, suvun naiset, kikattavat lapset, venyttelevä koira ja hyväntuoksuinen, sileä, lämmin syli. ja norah jones mun kesäradiossa.

pari viikkoa vielä työnvääntämistä ennen lomaa. lomasuunnitelmissa aidanrakennusta, lököttelyä takapihalla, uimarantareissuja ja fillarointia. niitä ootellessa....

minäminäminä, angsti, naiseus

äääst!
aamupalaksi tonninen paramax ja kourallinen salmiakkia.
palkkana paha olo ja poistumatta jääneet kivut.
on tää naiseus ihan juhlaa.

lisätään soppaan vielä ruma naama ja kurja mieli.
ja murun romanttiseksi kaavailtu tuparilahja joka tuntuu antajastaan ihan leimiltä ja tyhmältä.

oo. kohta teen strutsit ja tungen pääni hiekkaan. nostakaa mut ensviikolla.

rankkaa

rankka viikko edessä.
murulla 12h päivät työmaalla ja treeneissä.
mä täällä arjenpyörittäjänä. ja duunit tietty päälle. ja sen verran vieraat duunit kun sijaistan yksin toisessa päässä firmaa.

huoh. ei voi paljoa romantiikkaa eikä rakkautta tässä toivoa.
kunhan yritellään jaksaa.
rankkaa arkea. 

kattellaan sit toiste. tät parisuhdetta esmes. 

teltta pakattu

teltta [x]
pokkari [x]
bikinit [x]
juustoja, ruispuuro, soijamaitoa, nakkeja [x]
penskat [x]

pakattu.
vielä pullo kuivaa valkkaria mukaan.
juhannus saa tulla.  

vähän ahdistaa ajatus meluisista sukulaisista 24/7, mutta kovin mä niitä rakastan!
siksi suunnataan penskojen kanssa telttailemaan serkkujen mökkimaille. muru raasu jää töihin kaupunkiin. (varmaan nauttii hiljaisuudesta tosi kovin *wirn*.)

meille on luvassa melua, saunaa, rantaa, ulkoilua, grilliä, tsilliä ja upeeta seuraa. tiitiäiset menee aika aikasin nukkumaan, että viralliset juhannuskinkerit taitaa jäädä väliin multa (niinkun suht aina on jäänytkin) mutta nään itseni lasten nukahdettua riippukeinussa, pokkarin kanssa, lasi viiniä nautittavana. ei pöllömpää, ei todella.
  

älli ja tälli

tässä nämä.
älli ja tälli.

onnenpipanat. omilla portailla. päiväunipöllyissään vielä.

(...siks vissiin hetken paikoillaan...)

valaisimet

siis muru tempas mun mustan komian lapun seinään, ja siitä roskiin, kun ei asennushommissa ihan natsannut edes kymmenennellä kerralla. nyt meillä on iksun tyylikkäät valkoiset valaisimet (7e/kpl) alakerrassa. muuten me ollaan pysytty sen evakkokämppämme valaisintunnelmissa, koska murusta se tuntuikin ihan ookoolta.

että tämmöstä:

huomaa punaisen valaisimen design-johto. muru suivaantui asennushommissa myös siihen. on nii tyylikäs solmu tuossa että oksat pois. tyylin saa kopioida, muru ei siitä pahastu.

kun mamma lukiolaista itketti

esikoinen sanoi että siitä on hölmöä mennä kesäkuun viikonloppuina isälleen, kun heinäkuun se on siellä, niin on hölmöä höseltää sitten tänne. sanoin että se voi olla hyvinkin kotona nyt, ja sitten rauhoissa poissa. että puhuu asiasta isälleen.

noh.
perjantaina ostelin sille ja mulle herkkuja, ja kun tulin duunista, se valmisteli lähtöä isälleen. ei ollutkaan soitellut ja sopinut asioista. sitten sanoin että höh, mun on syötävä sen stacciatella-rahkat itse.
sitten se alkoi itkemään.

ja mä olin ihan että "whaaaaaaaaaat?!"
emmä aina tajua. sit koitin lohduttaa että se voi kyllä ottaa rahkat mukaansa. niin se piti mua ihan urpona, koska ei se sen takia itkenyt.

huoh. kolmet peeämässät (tai mitä lienee olikaan) samassa talossa on vähän liikaa.
esikoinen on niin mun murunen ja ihana, mutta sillä on niin eri temperamentti että ei mutsi aina näköjään tajuu. todellakaan.
huoh.
no, tänään se palaa rahkojensa ääreen. josse vaikka sen oloa helpottaa. *wirn.*

hääasioita

muiden lähestyvät hääjuhlat on saaneet mut ajattelemaan omiani. yhden blogin kommenttilootassa tilitin kuinka musta ei enää irtoa mitään lesboaktiivia, mutta se ei tarkota etten olisi kiitollinen siitä, että joku on pitänyt itsestään semmosta meteliä, että perhemallini on ihmisten silmissä tasaveroinen muiden kanssa.

saan rekisteröidä parisuhteeni, saan kirkollisen toimituksen ja puolisoni voi adoptoida lapseni.
se on isoa se.

"sä oot kahden vuoden kulttua naimisissa. mun kanssa."
- niin.
"et ootsä varautunu siihen?"
- varautunu miten?
"no varautunu. et sitten sä olet."
- jaa.
"ai eksä halua enää?"
- mitä halua? mitä sä horiset?

taas yks omituinen keskustelu mun ja murun välillä. haluan mä. emmä vaan ole miettinyt asiaa toviin, koska toteutuma tulee vasta niin paljon myöhemmin.

sit mä kävin taas ajattelemaan asiaa.
mulle se kirkollinen osuus on jostain syystä tärkeä. sinne haluan mun läheiset. lapset, vanhemmat, kummitädin. kodin ja kirkon väliltä en ole toimituksen fyysistä paikkaa vielä valinnut. papin olen. en ole mitenkään himouskovainen (vaikka lasten nimistä voisi ehkä niin päätellä) mutta mein seurakuntalaiset jotenkin pitää sitä omaa uskontoa tärkeänä osana elämää, luulen.
maistraattiin haluaisin mennä edelleen kahden todistajan kanssa, ja sitten syömään. mitään bakkanaaleja en haluais kavereille ja sukulaisille pitää, koska ne alkaa olemaan sen tason kinkerit (mun sukulaisten takia) että lainarahaa tarvitaan rutosti. ellei äkkirikastunut mutsini halua kustantaa lystiä. epäilenpä. aina olen saanut itse kaiken tehdä. jotakin pientä haluisin. nättejä kukkia ja kynttilöitä. luulen että alan katselemaan juhlatiloja "silläsilmällä". ehdotuksiakin vastaanotetaan pääkaupukiseudulta, please.

serkun häihin valmistaudun panikoimalla mun hihatonta 50-luvun mekkoa, ja suonikkaita käsiä. jos haluaa olla naisellinen ja kaunis, niin kädet pitäis jonnekin jemmata. en vaan tiedä mihin. luonnonvalkoset korkkarit on kanssa hakusessa. ja lapsenvahti, koska aiotaan murun kanssa jorata aamuun asti. ja nauttia fiiliksestä. katsotaan mihin sfääreihin mun hinku häiden suhteen kääntyykään, kun otan tuntumaa niihin blogitutun ja serkun vuoksi. huoh. ...ja vielä omia odotellaan, pitkään...

kaappi

sen lisäksi että vetelen täällä yh-sankariviittaa harteilleni, koska muru on ollut pelireissussa ja mä täällä kotosalla ällit, tällin ja karvanaamojen kanssa,
alotin tän puuhan:

viimosen maalikerroksen mun valkoiseen kaappiin saa muru pedantimpana osapuolena sipasta. (se ei mitenkään kellastuneena koivusena sopinut tänne minnekään.) aika kiva siitä tuli, ja nyt se yhtäkkiä sopii tänne alakerran sisustukseen ku lihapulla silmään. jes! 

aamukahvit

ooh.

aamukahvia mun omasuunnitteleman pöydän ääressä. 
tekninen toteutus by muru.
tää on nii ihana!

* kuvausrekvisiitan kauniit lupiinit poimi älli ja tälli aamulenkillä.

rakkautta on.

näin tytöt pussaamassa bussipysäkillä. mikä siinä onkin että sydäntä semmonen lämmittää.
huoh. ihanuutta.

mun oma mussukka hioi mun pöydän, ja maalasi.
tänään syödään sen kokkaama unelmaillallinen ja hiissaillaan.
huoh. täysihanuutta.

identiteettikriisi, osa 2.

sen lisäksi etten ole enää lähiömutsi, musta on tänään tullut lukiolaisen äiti.
voi jeesus!
lukiolaisen äiti.
minä.
apua. emmäkestä.

oon esikoisesta toki tosi ylpeä. sen keskarilla se pääsi suunnilleen valitsemaan minne mennä. ja sisään tuohon lähelle pääsi heittämällä. se kävi tänään kuittaamassa lukiopaikkansa, ja valkkaamassa ekasyksyn kurssit.

apua. anna mun kaikki kestää. lapseni on lukiolainen, vaikka mä tunnen olevani nuori tyttö vielä.
emmä oo ees kolmeaneljää täyttänyt!
hui!
uusi lehti kääntyy esikoisenkin elämässä.
tsemppiä kulta!

niitä näitä

oho. blogin seuraajien määrä on noussut neljäänkymmeneen yhteen. kiva ja kiitos mielenkiinnosta.

kauhiopoikasen muuttostressi on hiukan helpottanut. (niinkun meillä muillakin.) ruttu on ollut uudessa päiväkodissa kuin kala vedessä, ja nyt tokaviikolla poikakin on jäänyt parina aamuna päikkyyn itkemättä tekemään mamille kakkua. yöitkut helpottaa kun mamma ryömii viereen ja pitelee hetken tiukasti sylissä.
huoh.

nurmikko kasvaa kohisten. kohta vois alkaa tapetoimaan makkaria, ja maalaan muutaman seinän.

churro on saanut luopua "vauvakopistaan" ja näyttää siltä että jatkossa saaki yöt nukkua täällä vapaudessa, kun ei ole ihmeitä puuhaillut *kopkop*.

töissä piisaa kiirettä, mutta plussaa on se, että tuntuu että oon oikeella alalla.

ja ajattelin hauwerineakin tässä yks päivä. mietin miten pimppaisin sen ja mun yhen kakkumestariystävän, koska elina pystyy leipomaan mitä tahansa. käyn aina fb:ssä kuolaamassa sen leipomuksia.... (miten mä aina haluanki auttaa ja tunkea nokkaa jokapaikkaan...)

ei kummempia. arkea, lapsia, koiria, rakkautta. vähän kireetä pinnaakin, mutta se kuuluu vissiin tähän muuton jälkeiseen "krapulatilaan"...

kyllä äiti tietää, osa 1392.

"miten sä kuvittelet että toi nappula pystyy ajaan ilman appareita, kun appareiden kanssakin se on tommoi onnetonta räpellystä?"
- no hmh. helposti. mä vaan otan apparit pois.
"epäilenpä."
- epäile vaan. kohta näet! hitto.

"ota nyt ainaki puhelin mukaan ku lähette!"

hmh. jos ruttu on vedelly kaks kesää potkupyöräl, ja edellisen ilman appareita pienemmäl tukikahvasella pyörällä, nii onhan se ny toivottoman näköstä kun alle isketään 14 tuumanen, uus, iso fillari jossa on apparit. otin apparit pois, ja avot. hienosti kulkee.

käytiin lataa mun seutulippu huomista työaamua varten (saakeli 82e/kk!) ja likka fillaroi niin että mamman balleriinat vaan viuhus ja kiire ja hikikin tuli.

nii. tiesinhä mä. taas. *wirn*

pöytäprojekti, osa 1.

tää odottelee etenemistä. lauantaina mulla oli jo tasohiomakone tassuissa, mutta en löytänyt siihen hiekkapaperia.
ensviikonloppuna sitten... ehkä.
tässä kuitenkin fiilisteykuvia siitä tommosena rappioromanttisena.

koska haaveilemani iksun pukkijalat oli siellä kaupassa esittelykappaleena ihan huterat, päädyttiin metallisiin suoriin jalkoihin. arvottiin mustan ja valkoisen välillä aika kauan. pelkäsin kuitnekin että musta pöytä dominoisi liikaa huonetta, joten valkonen siitä tulee. mun kaipaamaa värirallia saadaan sitten aikaan tietty erilaisilla pöytäliinoilla.

kurkistus, nro 1.

tässä muutama näpsy.

jotenki nakun näköstä kun on niin valkoset seinät. mutta huomatkaa kuin mun sininen pirttipenkki istukin tänne kivasti. ja huomatkaa vaalea matto! mielenhairahdus sävyn suhteen, mutta mätsää mutsilta omittuihin verhoihin. vaalea matto, kahelia tai ei, koiraperheessä koitetaan sisalia tälläkertaa. toivoin että se tuntuu nii inhottavalta ettei rontit siinä makoilis. virhearvio. totaalisen. meni vartti niin ekä rötkö siinä kelli. noh, katotaan kauanko tuo matto kestää....
teevee on ihan pränikkä. murun muuttopalkka (niemen muuttopalvelu olis verottanut 1200e muutosta, mielummin huhkin ja maksoin kotiinpäin.). kotiutui meille sopivasti futiksen em-kisoihin.

ja tuo ikean verhokangas mein edellisestä makkarista näköjään muuntui moneksi. tuolit ja nojatuoli saivat siitä päällysteet, ja makkariin tuli taulu. vielä anon anoppia värkkäämään muutaman tyynynpäällisen siitä samasta kankaasta.

p.s. anteeks vaan huano kuvanlaatu. muutossa katos myös mun muistikortti. parempia myöhemmin. i hope.

apua

mitä ihmettä tuon kundin kanssa vois tehdä?
ehdotuksia kellään?
uhma on jees. sen pystyy taklaamaan fiksu aikuinen hyvillä metodeillaan, mutta kundilla alkaa repeen lapasesta kaikki.

kyllähän sitä raivoomalla sais varmaan paletin pidettyä kasassa, mutta ei se ole mua, meitä.

kundi on palannut siihen alle 5kk touhuunsa, jolloin karjutaan järjettömästi. oli syytä tai ei. eikä karjuntaa lopeta mikään. ei syliin ottaminen, ei paijailu, ei keskustelu, ei napakka sanominen... eli ei mikään.

sen lisäksi että jätkä mellastaa päivisin, se alkoi karjua myös yöllä.
jätkä huutaa apinan lailla eitä ja eikää. ei voi puhua, ei voi silittää, ei voi koskea.

yöllä vein kundin pihalle huutamaan, koska se halusi. toisella kertaa nappasin sen kiinni, ja itkusilmässä pitelin raivoavaa pikkuotusta. siihen sen rauhottu mun mahalle pitkän huudon jälkeen.

emmätiä. vaikka mä luulen olevani näissä asioissa ihan ammattilainen jo, niin kurjalta tuntuu. mä niin haluaisin toimia oikein, mutta sitä oikeinta ei nyt tunnu löytyvän. sniif...

äiti juoksee taas

ilman suurempia kouhkaamisia, olen alkanut taas juosta.
3x/vko on tavoitteena, ja hyvin oon siinä rytmityksessä jo. tää on ihan oman ajan ja mielenterveyden kannalta oleellista tässä uhma-muutto-stressihulinassa.
se on kumma miten tästä onkin niin helppo lähtä. lenkkarit jalkaan ja ovesta ulos.
lähipurtsi on testattu.
nyt taas alotellessa se on hyvän mittanen. lähtee tosta likeltä, kiertää kivoissa pelto- ja metsämaisemissa.
tänään tsiigailin että se haarautuu niin monesti, että mielenkiintoa ja reittejä riittää varmasti koko kesäksi.

spanskukin jaksoi tänään juossa hyvin, vaikka ed. kerralla kiroilin kun se raskaana ja matalana koirana heittäytyy mun kiskottavaksi loppulenkistä. niinkun se usein tekee. ikää on kuitenkin sillä vasta kolmisen vuotta, niin pitäis pysyä yhden ekslähiömutsin kintereillä helposti. hmh.

mr. oppositio

justiinsa meinasin laittaa myyntiin yhden karmivalla mentaliteetilla varustetun mr. oppositio kaksjapuolveen. ai saakeli että tää muuttoressi tuo pojasta kaikkea kurjaa piirrettä esiin. sitä vauvaillaan, purraan, lyödään ja ollaan yleisesti vaan erimieltä kaikesta. itseä kun väsyttää, ja on semmonen muutonlyömä olo, niin soppa on taas kuumana.

sit mä nappasin muksut ja koirat ja painuin metsään.
ruttu talutteli pikkuruista churroa, ja mr. oppositio viiletti spanielin hihnan päässä.
45minuuttia tauotonta kirmaamista, iloa ja hauskoja juttuja, auringonpaisteessa, pellon laidassa.

ne on nää pikkuasiat jotka saa mut odottamaan huomistakin luottavaisena. vaikka ennen lenkkiä oli fiilis että mäenenääjaksatätä.

mein ei pitäny

vaikka mein ei pitänyt mitään puuhata tänään (koska eilen kiroilutti hitosti ja oli pipo tuhannen kireellä), niin saatiin hepulit takapihan saharan kanssa.

 käytiin hornborgin puutarhaliikkeessä koppaamassa hiukan vihreetä kyytiin, ja voilà!

siellä se mun mäyrä möyrii ja asentaa! 

tääki tahtois pihalle. ving-ving-ving kuuluu siitä.
kaks viikkoa pitää nurtsin juurtua, ja vielä joku aita rakentaa, sitten poika, sitten sä pääset sinne.

mikä mä oon?

apua.
mä en ole enää lähiömutsi? mikä mä oon?
tää on semmosta suburbia missä asutaan. omakotitaloalueella.

murun opiskelijakaverit kutsuu meitä "vitun porvareiksi" kun ajetaan autolla perjantaisin cittariin autolla ostamaan ruokaa.
mikä mä olen?
en ole kuvitellut asuvani ikinä rivitalossa. olen halunnut olla lähiömutsi, tai maalaistalon emäntä.  nyt on identiteettikin kateissa. help!

multitalentti

kummini äimisteli tuota murua.
se leikkaa lasten hiukset, askartelee huimat kakut juhliin, siivoaa, laittaa ruokaa, ajaa taidokkaasti autoa, ja peruuttelee peräkärryä (koita ite!), kokoaa huonekaluja ynnä muuta vastaavaa.
annettiin vara-avain just kummille, ja muru avaimenperään kirjoitti meidän nimet, niin siitähän kalabaliikki syntyi. ikinä ei moista tekstausta ole nähty. kuulemma. ei olekaan. niin säntillistä kirjasinta ei saa aikaan kukaan. takaan. 

että jee. emmä turhaa ole moista emäntää valinnu.
niih.

p.s. luulivat sitä parikymppiseksi mein sukujuhlissa. *wirn. mä olen sukulaisten silmissä NIIN puuma! *tot.reps*

peppu jota rakastan

peppu jota rakastan.

kävi heilumassa ja nollaamassa muuttoressiä mun kanssa.
täällä.

kaupallista skeidaa tai ei.
ihana kesäilta, pittbull ja tanssia. toimi.
just mulle.

luksusta

edellisissä asunnoissa on ollut vähän epäkäytännölliset ratkaisut, nii näistä mä oon erityisen onnellinen. kertoo mun arkisuuntautuneisuudesta varmaan, mutta
nyt on hienosti pesutorni päällekäin niinkun kuuluukin. ei tarvi keittiöön tai ruokailutilaan viedä pyykkejä rumpsimaan. kuivausteline mahtuu kylppäriin, ei tarvi pikkareita olkkarissa riiputella. ja puolen vuoden tiskikoneettomuuden jälkeen, tiskikone on ääretöntä luksusta. nyt ei lähiömutsinkaan tarvia tiskata viittä kertaa päivässä!
luksusta. nyt elämä on.

pikaset

- vantaalla sataa aina. ainakin mun lomalla.
- ja mä oon kotona lomalla ensimmäistä kertaa vuoteen. onpa ihmeellistä.
- mun uusi radio on ihana! 
- täällä on kyllä ihanat pellot (fieldi pellolla, kyllä!) ja metsät. 
- huonekalut ei ihan istu. aika paljon saa veivaa.
- äänieritys on huippu. ei kuulu mökä (tekevät junarataa takapihalla) sisälle.
- kaiken joutuu opetteleen uusiks. (muru on järkänny keittiön -en löydä mitään. pesukone, tiskari, ilmastointi, sähkösauna - kaikki mulle uutta.)  
- esikko sai kesätöitä! -jee!
- kävin paikallisessa citarissa. "sain" kaupan päälle lastenfillarin. jonka kannoin olkapäällä muutamia kilsoja kotiin.
- kävelen päiväkodilta juna-asemalle seitsemässä minuutissa. muru kutsuu mua lisänimellä "pikakiitäjä". on vantaalaiset hoomoilasena kun pysäyttelin niitä itä-helsinkiläiseen suorasukaiseen tyyliin ja kyselin mistä kääntyä. ihan muutamaan kertaan...
- pessimisti ei pety, mutta optimisti on yleensä aina oikeessa. ei o muksuja itkettäny tarhaan jäädes. on mielenkiintosta ja kivaa. (ja ne tädit sanoo aina steinermaisesti käsipäivää tullessa ja lähditessä. me like!)
- perhe saadaan kokoon tänään. muru lähti ajaan kouvostoliittoon hakemaan poikia. 

mitä me sanotaan?

mitä me sanotaan siel päiväkodis? ku sä sanoit että ne on tiukempia täällä, ja menee enemmän lain kirjaimen mukaan, nii ooksmä joku tuttu tai ystävä, vai miten?
- voi helvetti sun kanssa mitä sä oikein horiset!
mutta... mutta... mä aattelin.
 - vittu. mä olen äiti, ja sä olet äiti, ja jossei se niille kelpaa, tai joku käy nikottelemaan, niin mun lapset vaihtaa päiväkotia. niin simppeliä se on.

(puhelimessa siis p.k.:n johtaja sanoi ettei täällä alle 18v esim. missään tapauksessa saa hakea lapsia päiväkodista, ei edes mun kirjottamalla "mun vastuu"-lapulla, vaikka helsingissä se on onnistunut mukisematta. periaatteessahan niillä ei ole oikeutta antaa esmes tietoja lapsista muille kun laillisille huoltajille, mutta musta sosiaalinen vanhemmuus on pätevä jos me niin sanotaan että näin on. oli adoptioprosessi käyty tai ei. eikä me voida missään tapauksessa olla ees tän alueen ainut lesbopari jolla on lapsi... tai jos ollaan, niin harjoitelkoon sit katsomaan asioita uusin silmin. se on niiden hommaa.)

kusikisan finaali

nonni.
mä ja bam bam ollaan niin voittajia!
tokaviikonloppuna kun soli ilman vaippaa, se alkoi sanomaan "mullaonpissahätä" ennenkun lirahti, ja nysse elo sujuu kuivana ilman vaippaa.

jostain omituisesta syystä se ei enää myöskään liristele päiväunilla, eikä öisin.

että niin. äiti on aina oikeessa. ja mä.
mut sehän me jo tiedettiinki.

täällä ollaan. hengissä. kehä kolmosen ulkopuolella.

no olipa taas hanurista tuo muutto.
aamulla oli mieletön flow, ja melkein kaikki kamat oli ulkona talosta ennen puolta päivää.

paino sanalla melkein.
siihen se sit lopahti, se vauhti. jäi saamaristi pikkusälää kämppään kummittelemaan kun maksettu pakumies lähti kolmelta iltapäivällä.

ne pikkusälät käräytti mein hermot lopullisesti. yhdeltä yöllä vedettiin ekalöylyt uudessa kämpässä ja lopetettiin säätö. seuraavana aamuna viideltä alotettiin laittaan kamoja paikoilleen.

nyt pari päivää myöhemmin tää alkaa oleen jo koti. mut hemmeti me ollaan urkaoitu! vielä puuttuu olkkarista yks säilytyskaluste, ja matto. murulta työpöytä, ja esikolta sänky. muuten tää alkaa oleen ihan jees. vaikka hitto me mitään uutta tarvita, mä meinaan kohta kuitenki myydä kaiken mun irtaimen, ja alan elää niin että kamat mahtuu yhteen matkalaukkuun. siltä varalta että joskus saakeli joutuis muuttaan uusiks.

huoh.
fiilistelykuvia luvassa, kunhan käsien tärinä hellittää senverta että voi ottaa muutaman foton. 



p.s. mun upea pöytä on muuten pystyssä, postausta siitä myöh.