lauantai 2. heinäkuuta 2011

ihana ilta ulkona

olipa ihana ilta ulkona.
käytiin murun kanssa pitkästä aikaa rimpsalla. naistenbileet oli tänäkin vuonna just meille kivat.

tuttuja nähtiin, mukavia juteltiin, humalluttiin, paljon suukoteltiin, tanssittiin.

ja hitto että helsinki on kesäöinä kaunis ku perhana. ja lämmin.


ja hitto sitäkin, että olin sydämeni pohjaan saakka onnellinen, kun istuttiin taksissa kotimatkalla.
me kaksi. me. kaksi. käsi kädessä. just ton naisen kanssa. ton mun naisen kanssa.

p.s. tuli aamuyöstä kotona pienimuotonen kina kuitenkin, nimittäin siitä, kumpi oli onnistunut pokaamaan mukaansa pileiden parhaimman näköisen misun. 
*hih, rakkautta*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti