torstai 7. heinäkuuta 2011

paratiisi, käärme ja mafia

mä olin aika hajalla ajatuksesta, että ruttu on poissa kotoa koko viikon.
mutta etten sanois, hyvin on mennyt.
se on perin onnellisena siellä mökillä, ja kodista on muodostunut kerrassaan parisuhteen paratiisi.

elämä on aikamoisen helppoa yhden lapsen kanssa.
ja se yksi lapsi nukkuu niin paljon, että iltasin ei ole muuta kun vanhempien "omaa aikaa". ja siitä on otettu kaikki irti.

ainoa käärme paratiisissa vaan on yks murun saama maili. tai ei yks maili vielä mitään, mutta koska niitä on alkanut tulemaan ihan muutama. ja se käärmes olettaa murun hyppäävän ihan turhasta sen pillin mukaan, ja haukkuja ja typeryyksiä satelee. kuulkaa, jos jollakulla siellä elämäni äärilaidoilla on yhteyksiä tähän käärmekseen, niin kertokaa nyt helvetissä ettei muru todella hyppää kenenkään muun kun mun pillin mukaan nykyään. ja sikäli mikäli meililuukkuun kolahtaa yksikin typerä vaademeili, paskanheittoa tai muuta haukkua vielä, niin voitte olla varmoja että silloin MINÄ puutun asiaan. ja siitä ei tule kaunista, eikä kivaa kellekään. omiaan pitää puolustaa, ja sen todella teen. koska mä alan nyt olemaan ärsyyntynyt. mutta odottakaa helvetissä sitä hetkeä kun mä suutun. todella suutun. sitten on piru irti. ja mafia.

3 kommenttia:

  1. Jotenkin mä luulen tietäväni tuon tunteen, kun "käärme" astuu parisuhteeseen :o Voimia sinne taltuttamaan se käärme ;)

    VastaaPoista
  2. ARGH. Mä en kestä noita menneisyyden vinkujia, pysykööt ihan omissa porukoissaan hittohemmetti. Ärsyttää tein puolesta, mur.

    VastaaPoista
  3. joo, siis alan ymmärtää sitä että murua korventi kun "eräs" huuteli parsinneulojen ja mummun lankojen perään :D
    joku raja se on oltava. ja se on just tässä.
    käärmeet luikkikoon koloihinsa.

    VastaaPoista