lauantai 5. toukokuuta 2012

vappuna, kaksin

tämän kylän homopoika kyseli blogissaan miten vaput meni?
jaa-a.

no.
emäntä sanoi pari kk sitten että vois vappuna tehdä jotakin, mutta ei palannut aiheeseen uudemman kerran. sitten se kiukutteli vappuaaton kun jouduttiin "lusimaan" kotona. hemmetin naiset! edelleenkään mä en ole mikään ajatustenlukija! mä sitten luin kirjaa, ja join lasillisen siideriä! skool työväenluokka ja sen juhlat.

käytiin vapunpäivänä lasten kanssa brunssilla lähiöpuistossa, johon oli rakennettu hieno "kaivarin-vappu" ilman viinankittaajia, lasinsiruja ja rälläystä. aurinkokin oli sopivasti tilattu paikalle.

iltapäivällä ilmotin murulle että nyt akat lähtee kartsalle. ensin se paistoi meille upeat pihvit, ja sitten hiissailtiin lasten päikkyaika kaksin. jalkauduttiin metroon esikon kotiutuessa, ja jaettiin sitten tölkki sidua rautatientorilla. otin murusta muutaman kesäisen kuvan ja sitten sukellettiin leffateatteriin pussailemaan. kokemus oli hieno, siltäkin osin, että viimeeks oltiin leffassa vissiin vuosi tai kaksi sitten. en edes pysty tarkalleen muistamaan koska se oli.

on kyllä ihan erityistä viettää pieniä toveja kaksin poissa kotoa. pitäs vissiin usemminkin lähtä.
sattumalta sain leffaliput parin vkon päähän. ja ostettiin yhdet keikkaliputkin kesälle. sitten olis pridet. ja omat tuparit tietty. g-täti oli ehdotellut että lapset vois olla niillä joka toinen vkonloppu, kun melkein naapuriin muutetaan. kiitos tarjouksesta, mutta en ihan moiseen lähde. mutta kerran kuussa? kelpaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti