käytiin eilen alkutarkastamassa uusi koti.
mä hymyillen haahuilin ees taas kun pedantti-pentti-puolisoni antoi punakynan viuhua.
sen mielestä mun olis pitänyt vakavammin suhtautua kaakeleissa oleviin maalitahroihin. mun mielestä sen olis pitänyt keskittyä fiiliksen imemiseen ja haahuiluun.
- "otaksä mua kädestä?"
- "en voi, kun mä nyt teen tätä listaa, hitto!"
- "täs on tämmönen, ei sovi mulle. täs on tämmöi, ei käy, saavat korjata."
huoh. kaksi aanelosta sai emäntä kerättyä huomautettavaa. kyllä mäkin yritin osallistua, minkä kerkisin siinä maisemia ihaillessa ja aurinkoa oman pihan kynnyksellä ottaessa.
- "kehtaaksä tulla mun kanssa palauttaan rakennuttajalle tät listaa ees?" se kysyi urakan jälkeen.
- "häpeeksä mua? ootsä vihanen?"
no en tietty. ihailen sen topakkuutta ja tarkkuutta. toivottavasti sekin ihailee mun fiilistely- ja eläytymiskykyä.
ihana se asunto oli, mutta mulle liian fiini. ei vielä koti. ne pikkuvirheet olis ollu musta vaan kotoisia. toivotaan että saadaan siitä mein näköinen kun sinne raahataan mun sininen penkki, punaiset tuolit ja kaikki ihme härpäkkeet. muuttoahdistus alkaa pikkuhiljaa muuttua muuttokuumeeksi.
kivaa!
p.s. pedanttipentti saa ihan keskenään käydä tarkistamassa että vikalistalla olleet asiat on korjattu. mä en kestä sitä kärinää ja jupinaa... *wirn*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti