on tullut aika luopua vauvatavaroista.
miten se kirpaseekin tällälailla?
lupasin pois ergon, scooterit ja pinnasängyn. ja kasa vauvanvaatteita läksi jo.ei meillä ole enää vauvaa. isoja lapsia vaan. sellasia jotka kävelee reippaasti kauppaan, pyöräilee, ja nukkuu isojen sängyssä.
saahan niitä uusia tavaroita, jos johonkin mielenhäiriöön lapsen saannin osalta joutuu. mutta silti. tuntuu ettei semmosta enää tapahdu.
tässäkö tämä oli. lisääntyminen. lapsen saanti. enkö mä ikinä enää ole raskaana? imetä? tuoksuttele tippa linssissä uutta tulokasta.
helpottaako se elämä tästä? mitä se tarkottaa? ettei enää yövalvomisia? ei uhmaikiä? ei ketään joka tarvitsee mua 24/7? oonko mä kohta ihan tarpeeton? ...ainakin siltä ajoittain tuntuu...
välillä kun noi himpulat leikkii kahdestaan, mulle iskee semmoi kummallinen olo. en oikein tiedä mitä tehdä. oon niin urautunut vastaamaan muiden toiveisiin ja tarpeisiin, että "oma aika" tuntuu vieraalta. mitä ihmiset semmosella tekee?
toki olen toivomassa meille vähän haastetta. lainalasta, etten ihan tekemisen puutteeseen pökerry. ja voisin ehkä alottaa uuden harrastuksen. mitähän se olis? alkaisko taas maalaamaan? heilutteleen sitä kahvakuulaa? ja lenkkeillä aion, toiv lähiserkkujen kanssa. siellä uusilla hoodeilla.
huoh. voi luopumisen tuska. onneksi aina jotakin uutta tulee tilalle. mutta huoh silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti