avoliitto

eli yhteenmuutto.

nyt se alkaa oleen takana. sovittiin että hoidetaan ensin murun asunto tyhjäksi, ja sitten aletaan katsomaan kuinka toimii 50+70 = 70 neliötä. muutama tavarainen meinaan tuntuu olevan ylimäärää tässä. tyynyjä, mattoja, tartteeko, anyone? pyykinpesukone, baarijakkarat? uunivuokia? imuri?

siskoni tosin sanoi, että kannattaa vaikka hänen kellariinsa taltioida jotakin, jos lusikat menee jakoon, voi olla ikävä ostaa heti kaikki uudestaan... mutta musta vähempi tavaraa, enempi tilaa on parempi. ja muutenkin nyt suht positiivisella mielellä tähän on lähdetty. en usko että tämä homma ihan heti kaatuu.

musta tuntuu murun kanssa kun olisin tullut kotiin. toisen reaktiot tuntuu tutuilta ja turvallisilta. meillä on harvinaisen hauskaa yhdessä, ja se tulee mun lasten kanssa toimeen valtavan hyvin. nuorimmainen sanoo sille estotta että rakastaa. jos toinen on tuttu, turvallinen ja tasanen, vois kuvitella että on sellasta tylsänrauhallista, mutta sitä meillä ei kyllä ole. musta on huvittavaa että ollaan keskenään kun pahaset teinit. esikko joskus iltasin kommentoi huoneestaan että jos aikuiset vois olla hirnumatta ja ilakoimatta, nii hän sais nukuttua. on kyllä tyytyväinen muuten kun kotona on niin positiivinen ilmapiiri. tässä kolmenkympin korvilla palannut teiniaika näkyy mm. pusutreffeinä hämyisillä parkkiksilla keskellä yötä, levottomuutena ja yleisenä kutinana kun toinen on liian lähellä tai liian kaukana. ja siitä että illalla kun toinen on nukahtamassa, ja silittää selästä ihan vähän, leviää sähkö pitkin selkää ja on pakko pyytää pitämään kädet omalla puolella.

tiedä sitten kuinka vauva vaikuttaa mein suhteeseen tai muuhunkaan. tuntuu vaan että vauvaa odotetaan todella yhdessä. ja toinen on aidosti kiinnostunut vauvan tulemisesta, eikä se ole mikään välttämätön paha. mä jo nyt ihan liikutun kun ajattelen kuinka se pitäis vauvaa sylissa ja jutteleis sille. ne on ruttunaamankin kanssa jo niin älysulosia keskenään... hiis <3

37 vkolla, ihan pian

kaksi tuntia niin alkaa se mun 37 raskausviikko. ja selvisin tulematta hulluksi. mitään ei olisi siis saanut rehkiä tuossa 33-36 raskausvkoilla, mutta minkäs teet kun on perhe pyöritettävänä.

musta tuntuu että olen tehnyt asioita niinkun maltilla ja harkiten, mutta koirien lenkitystä lukuunottamatta en ole oikeen perustehtäviäni muille jaellut. imuroitu on, ja kontilleen lattioita pesty, pyykit on hoidettu, kaupassa käyty ja ruttunaamaa hoidettu, sairaana ja terveenä. joitakin kauppareissuja esim. ostosparatiisiin olen normaalin jalkapatikan sijaan mennyt bussilla.

tänään viuhdoin sitten 4 koiralenkkiä, joista 3 vaunujen kanssa. yritin vähän antaa murulle rauhaa tehdä muuttoa, ja hoitaa nämä kotinaisasiat.

no lenkkiminen tuntuu kyllä - nyt ei enää vihlota alakertaa sukkapuikolla, vaan käytellään isompaa viiltelijää. ihan ääneen kiljaisin kun ensimmäinen viilto tuli, ja nyt on tasaisesti viillellyt pitkin iltaa. sen lisäksi häpyliitos natisee ja alavatsaa vihloo, ja supisteluja on. saa nähdä mitä tämäkin sitten tarkoittaa... maksetaanko vaan kalavelkoja kirpeästä säästä ja lenkkiluvasta intoutuneelle odottajalle? vai kypsytelläänkö paikkoja kohti kivaa ja pian alkavaa synnytystä? jos muuten muistat jotaki enteileviä oireita ennen synnytystä, heitähän kommentilla. kiinnostaisi just nyt kovasti... mulla oireina ärtymystä ja tätä viiltelyä toistaiseksi, ja suppareita tietty. ja vauva liikkuu tosi kovin. ja potkii ihan hirvittävän kovia potkuja. ja joka potkulla pää "hierasee" tonne kohdunsuulle niin että kipeetä tekee.

vauvan selkä on muuten nyt kohti mun vasenta kylkeä, mikä olis optimaalinen asento kai synnytyksen alkuun, koska siitä kiertyminen alas ja ulos olis lyhyin ja kivin reitti maailmaan, sanoo bebesin synnytysinfo. että hyvin kontattu, mama.

p.s. jesper juniorin puolenhinnan päiviltä löysin vauvalle täyshintaista tuttaa. (50v. mallistoa.) vitsi niin mun näköisiä (ja samalla mun lastennäköisiä) vaatteita! huomenna aamusta ehkä muutaman kuvankin liitän, kun luonnonvaloa saa taas ikkunoista taloon.

neuvolassa

olin tänään neuvolassa. ehkä vikaa kertaa raskausaikana, ehkä en :)

- rr 123/79 eli kohollaan mun normaaleista arvoista. toisaalta en ihmettele kun oon ollut niin hermona ton ruttunaaman sairastamisen kanssa.
- painoa 500g/vko, mutta pistän aika paljon talvivermeiden piikkiin. kokonaispainoa tullu vajaa kymppi. en valita.
- sydänäänet ja liikkeet ok.
- sf mitta 32cm, eli hieman käyrien alapuolella, niinkun koko ajan on mennyt. ruttunaamasta lakimitta oli tuo 32 näillävkoilla, ja seuraavassa se oli pudonnut, ja mun paino kanssa. oikeen jännättää meneekö samaa rataa vaiko eikö...
- painoarvio oli 2600g ja sanoi tosi pieneksi. siis en ihan ymmärtänyt olikse niinko oletettu syntymäpaino, vai nykynen? sillä 2600g on tässävaiheessa musta ihan normi raskausviikkoihin nähden... mutta se niin monesti sanoi että tositosi pieni poikanen. ja siltä se omaan käteenki tuntuu.
- pää on alhaalla mutta ei kiinnittynyt.

kiristelee ja viiltelee välillä kovin, ja painetta on häpyliitoksessa. odotusta eessä ehkä se 2 vkoa jos mun uneen on luotto, 5 vkoa jos mennään yli ja tappiin asti.

mä olen joka aamu yhtä yllättynyt ja ilonen siitä että mä oikeesti taijan saada vauvan. elävän, tuoksuvan, lämpösen ihanuuden. upeeta!

synnytyssuunnittelua ja melkein riitaa

tai aloitetaan tuosta melkein riidasta. mä olin eilen henkisesti ihan rasittunut, ja mietin miten mulle nyt vielä yks vauva annetaan kun en saa pidettyä edes yhtä leikki-ikästä tolkuissaan. niin hirveen näköstä oli se tolkuton kuumeen sahaaminen... muru oli tietty huolissaan ja väsynyt myös, ja illasta pinnat molemmilla hieman kiristyi. naismaiseen tapaan menin sänkyyn lepäämään (lue mököttämään) ja äijämäiseen tapaan muru sohvalle katsomaan telkkaa. jossain vaiheessa iltaa ruttunaama heräsi kiljuen, ja muru hereisenä meni sitä hakemaan, jolloin minä (hyvin naismaiseen tapaan) menin puoliunessa hakemaan vastuun huutavasta lapsesta itselleni. ja laitoin takaisin unille. ja menin takaisin omaan sänkyyni, oikeasti nukkumaan. tavattiin sitten vasta aamulla. tylsältä tuntui että olin mökötykseeni nukahtanut, eikä pipo kireellä sanottuja kahta lausetta päässyt illasta enää kuittaamaan.

päivällä kun seuraavan kerran tässä 70 neliöisessä lukaalissa satuttiin kohtaamaan, oli tunnelma ihan kiva, jopa hieman sähköinen. ei siis suurempaa draamaa saatu vieläkään aikaan.

kävi sitten niin että ME ei mentykään synnytyssuunnitteluun, vaan puolet MEISTÄ jäi kotiin kuumeisen lapsen kanssa.

synnytyssuunnittelu oli kiva tilaisuus. käytiin läpi voimavaroja ja suhtautumista kipuun. edelliset synnytykset, ja tälläkertaa toivottava kivunlievitys ja ponnistusasentopolitiikka. puolison kokemukset ja toiveet synnytystä kohtaan.
kivintä oli se että kätilö sanoi että niin kauan kun kaikki on ok, itse saa ohjata toimintaa, ja jos synnyttäjän tai syntyvän tilassa on huolta, hoitaa ammattilaiset asian kyllä. sanoin myös mua ajoittain vaivaavasta menettämisen pelosta, ja kätilö oli hyvin empaattinen ja kannustava. hyvissä käsissä siellä ollaan. sanoi myös ettei edellinen 40h kestänyt synnytys tainnut mennä ihan oppikirjan mukaan. että tälläkertaa "pyritään" puolittamaan avautumisvaiheen ja ponnistusvaiheen kestot.

papereihin kirjattiin kivunlievitykseksi suihku, synnytyslaulu [ölinä], aquarakkulat ja akupunktio. epiduraalia vältellään viimeseen saakka, mutta jos on pitkä ja paska setti, niin se toki annetaan, ja kärsitään seuraukset (mm puristus-, leikkaus-, imukuppi- ja katetrointiriskit.) ja haarovälin puudutusta harkitaan jos ponnistusvaihe venyy. ei muuten. ponnistaa haluaisin sängyssä, pystyasennossa päätyä vasten. murulle toivotaan napakkaa ohjeistusta mitä saa ja kannattaa tehdä. se haluaa pessä, punnita ja pukea vauvan, ja leikata napanuoran jos ei pökerry. jos rakas lapsenvahti on käytettävissä, jäädään ilman muita muksuja nauttimaan perhehuoneeen tarjoamasta laatuajasta keskenään vauvan kanssa.

vähän alkaa tulla sellanen kutina että lähretäänkö jo synnyttämään?!?! joo!

p.s. kuumeinen ruttunaama on puolittain mun sylissä maaten nostanu mun paidan hieroo kuumaa päätään vauvamasua vasten, silittelee ja on hiishiis. sisarukset. :*)

kuume ja huoli

127e köyhempänä, mutta henkisesti satasella seesteisempänä kotosalla. empaattinen palvelu, tarkka tutkiminen, labrat ja vastaukset tunnissa. siinä syytä löysätä kukkaronnyöriä ilman vakuutustakin.

kovat ruumiinlämmön vaihtelut voivat saada aikaan sydämen läpätystä, mistä myös sinistely voi johtua. tästä lähin ruttunaaman kuume nuijitaan alas heti kärkeensä kunnon dropeilla, eikä jäädä katselemaan josko kuume parantaisi muita oireita itsestään sitten. nyt kotona arsenaalina pamol, burana ja pronaxen. sekakäyttö sallittua, jopa suotavaa. (pamolin osalta noiden muiden lomaan siis.)

kuumeen aiheutti tälläkertaa bakteeritulehdus pikkuraukan kurkussa. ihme että löytyi kun ei ole kurkkua valitellut. kuumeen heittelyt on olleet kyllä rajuja tänään:
kello 9, 39,1
kello 11, 37,3
kello 13, 40,1
kello 16, 37,5
kello 18, 39,1
kello 20, 40,3
ei ihme että lapsi tilttaa.

tänään oikeesti vitutti olla äiti. ei kestä pää eikä sydän katsoa omaa lasta viittävaille tajukankaalla ja täysin velttona räsynukkena. päätös olla tekemättä lisää lapsia ja hankkimatta täten itselleen lisää huolta tulee kuukausia liian myöhään. saamari tänään on itkua pidätelty. veikkaan että pian repeää.

- "kuulostaa

ikävästi sydänperäiseltä oireilulta. tuletteko vastaanotolle mahdollisiman pian?" no vittu joo.

huolestuttavan siniset, ja tuskin siniset

ruttunaama on tässä iltanan muutamana kuumeillut. 38.1 oli tarkalleen la ja su lämpötila, maanantaina päivällä ei mitään. nuo lämmöt vei onneksi alkavan räkätaudin mennessään, niinkun toivoinkin. eilen illalla kuume oli 38.5 ja yöllä jo yli 39. musukka tuli mun vuoteenviereen pyytämään juotavaa, ja samalla annoin 125mg pamolia. pamolilla ei juurikaan ollut vaikutusta mihinkään. pikkuraasu läähätti ja tuntui että sen pulssi oli tosi läpättävä. alkoi jo itsellä ahdistuskäyrä nousta, vaikka pikkunen oli rauhallinen ja kietoi kädet mun kaulaan yrittäen saada unta. hirveeltä tuntuu vaan läähättävä, kuuma ja läpättäväpulssinen tytär siinä syliä vasten.

annoin sitten likalle vielä supon buranaa, ja sen avulla tyttö nukahti tuossa neljän aikaan. nyt aamulla sitten lämmön laskiessa tyttö meni taas ihan marmori-ihoiseksi ja kämmenent ja huulet aloivat sinertää. kokeilin saada siitä pulssia, mutta en hitto saanut mistään. uskomatonta. oikeen anatomian ammattilainen, eikä löydä lapsesta yhtä saamarin pulssia edes. tyttö näytti ihan normaalilta, ja leikki rauhallisia juttuja. tuo huulten syanoottisuus vaan viittaa yleensä sydänoireisiin... ahdistaa.

kerranhan olen vapinan ja sinistelyn takia käyttänyt lapsen lastenklinikallakin, mutta siellä mua kuulematta epäiltiin kyseessä olleen kuumekouristukset. joita ruttunaaman oireet ei todellakaan olleet. klinikalla (tai terkkapäivystyshän se kai siihen ilta-aikaan oli) kuunneltiin keuhkot, ja katsottiin korvat, vaikka selkeästi sanoin ettei vika niissä ole. "mutta koska usein lapset tuodaan tänne korvatulehduksen takia..." -lause sai mut siirtämään lasten lääkäripalvelut kokonaan yksityiselle. vaikka lapsi sinisyydestään huolimatta näytää normaalilta, taidan kustantaa mielenrauhaa itselleni rahalla käymällä näyttämässä lasta tuolla pikkujätissä.

toinen siniseen liittyvä, tai tuskin siniseen viittaava on masuasukin silmät. löysin laskurin netistä, jonka mukaan speksasin tulevan muruseni silmiä.
http://museum.thetech.org/ugenetics/eyeCalc/eyecalculator.html
tässä laskurin mukaiset mahkut mein vauvalle:
4% siniset
23,1% vihreät
72,7% ruskeat

uskon itse ruskeisiin, taikka tokavaihtoehtona näihin mun oman ruskean-vihreän sekavärin periytymiseen. vaikka sanotaan ettei ruskeat silmät ole ruskeat syntyessä, niin ruttunaamalla kyllä aivan selkeästi oli. saas nähdä millasin silmin mein greippi katsoo maailmaansa ekakertaa!

luotiliivit

muru sai pyynnöstään siirron työhommiin lähemmä tätä kotia. oikein kiva siinä mielessä, että sen tauoilla meillä on salaisia teinipusutreffejä hämyisillä parkkipaikoilla. ja toisinaan mä saan leikkiä kunnon emäntää ja komentaa sen kotiin kesken vuoron hakemaan ruokaa kun se on vielä lämmintä.

tuolta ns. kermaperseiden kaupunginosasta tänne mein suunnille siirtyminen on hiukan vaan muuttanut sen työnkuvaa. kun toinen lähtee luotiliiveissä duuniin, alkaa kotiinjäävää raskaana olevaa heikkohermoista naista hirvittämään.

ällöttävää. siirtyis vaikka toimistohommiin. kun alkaa olemaan tota perhettäkin ja muuta...

maha, vko 36

mun ihana, pieni-iso-maha.

synnytysvalmennus, finaali, osa 1

tänään oli varsinainen synnytysvalmennus. ja samassa pieni tutustuminen synnytysosaston tiloihin. muistan että viimeksi kun odotin ruttunaamaa, sairaalaan tutustuminen toi enemmänkin hien pintaan, ja lisäsi epävarmuutta synnytystä kohtaan. tosin synnytysvalmennusta en silloin 3 vuotta sitten saanut ollenkaan, ainoastaan tuon tutustumisreissun.

tälläkertaa tutustumis/valmennuskäynnin vaikutus oli päinvastainen. vaikka teeveeruudulla pyöri alkuosuuden enemmänkin roiseja kuin nättejä (pitäisikö sanoa että ne oli naturistisia?) synnytyskuvia vuodelta nakki ja kirves, jäi koko hommasta nyt positiivinen mieli. ja tälläkertaa katoin ensimmäistä kertaa synnytysvideonkin

jaa, miksi niin?
- ensin kätilö vastasi kysymyksiin joita ihmisillä oli tullessa mielessä.
- sitten tsekattiin osasto. musta siellä tuoksui hyvälle. sairaalalle kyllä, mutta hyvälle silti.
- synnytys käytiin läpi kätsästi lantiomallin ja vauvanuken (josta roikkui hauska istukka) kanssa, ja näyteltiin erilaisia välineitä, kuten (ulosautto)imukuppi, ja stani (jolla seurataan vauvan sydänääniä, ruuvataan päähän).
- lopuksi kätilö kertoi eri kivunlievitysmenetelmistä.

muutaman esittämäni kysymyksen ja yleisesti selitetyn faktan avulla ymmärsin ettei esim. ruttunaaman synnytys mennyt ihan niinkuin olisi pitänyt. tai siinä oli monta kimuranttia asiaa jotka otan puheeksi tuolla suunnittelukerralla joka on jo ylihuomenna.

synnytysvalmennuksen tämän osion ja keveän parisuhdekeskustelun jälkeen ME päätimme (huomaa persoonamuoto!) että ME emme ota epiduraalia. jos siihen mennään, niin kyseessä on äärimmäinen hätä/väsymystilanne. ME aiomme suorittaa tämän synnytyksen mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. kaksin kehitetty alustava suunnitelma on:
- kotona: suihkua, kylpyä, panadolia (panadol on lääke, tiedän, mutta kotona voi ottaa :) ).
- sairaalassa: kävelyä, synnytyslaulua [ölinää], akupunktiota, allasta, aquarakkulat, ilokaasua.
- viimetinkaan pudendaalipuudutus jos pakko.
- oksitosiinia ruiske istukan irroittamiseen.

asiat joista puhutaan synnytyssuunnittelussa, ovat:
- mikä lääke selkäkipuun? mulla ei ole mitään lantionalueen eikä synnytyskanavan kipua ollut kummallakaan kerralla. ainoastaan tyrmäävän kamala selkäkipu.
- epiduraalia en haluaisi synnytystä hidastamaan, jospa tuo 40h jää mulla nyt synnytyspituuksien enkaksi. pidempään en ehkä jaksa, kun tota ikääkin on jo tullut...
- jos pud.puudutus auttaa vaan ns. pimpsakipuun, miksi suunnittlen ottavani sitä ollenkaan kun ongelmana ei ole IKINÄ aiemminkaan ollut kipu "siellä toosassa" vaan ainoastaan ja nimenomaan SELÄSSÄ.
- jos epiduraali auttaa selkäkipuun esim tuossa 30h kärvistelyn jälkeen, mutta lopettaa supistelut, jota on taas vauhditettava oksitosiinilla, joka viimeksi meinasi reippaasti tiputettuna räjäyttää multa rakon, niin mikä nyt enää on viisasta ensinkään.
- ja kun nuo supistelut epiduraalilla loppuu, niin synnytänkö sitten kolmannenkin lapsen ilman supistuksia kätiön runnoessa kohdun yläosaa (aiheuttaen kai kohdun repeämisen riskin?) ja mun ponnistellessa verisuonia katki päästä niinkuin viimekerralla?

ja huomio. mulla ei ole jäänyt pahempoia traumoja edellisestäkään kerrasta. riemusta kiljuen en vaan synnyttämään ole menossa, tuntuu nyt, mutta ilman sitä viimestä puristusta ei taida tämä lapsi maailmaan tulla. joten pakkohan sinne on vaivautua. tän pvän valmennuksen jälkeen mulle tuli ekaa kertaa tässä raskaudessa fiilis että: "jee! koska mennään?!" ...tämä menee hyvin, ja selviän tästä mainiosti, tälläkertaa. olen valmistautunut, olen valmiina. muutama pvä, niin greippi birk borkanpoika lasketaan "täysiaikaiseksi".

hyvä mieli tänään.

* pitää muistaa pakata mukaan mehukeittoa ja suklaata, ja villasukat.
** joku oli vienyt synnärille omat jalkalamput. kuvitella. ei olis tullut itselle ekana mieleen :D

antakaa lasten olla

Antakaa lasten olla! HS
22.10.2009 10:00
A A Anu Silfverberg

MINNI HAVAS

Lontoolainen kirjailija Tom Hodgkinson (riippumatossa) yrittää soveltaa kasvatusmetodejaan myös omiin lapsiinsa.
Turhauttaako lähteä lasten kanssa leikkipuistoon? Ota taskumatti mukaan, niin on hauskempaa!

Nukuttaako? Nuku, kyllä ne lapset sillä aikaa jotain keksivät.

Väsyttääkö työ? Mitäs teet niin paljon työtä.

Tällaisia kasvatusneuvoja antaa kirjailija Tom Hodgkinson. Brittiläinen Hodgkinson nousi maailmanmaineeseen kirjallaan Joutilaisuuden ylistys (2005), joka on hauska ja kirjasivistynyt hyökkäys ura-ajattelua vastaan. Uudessa lastenhoito-oppaassaan Joutilaat vanhemmat hän opastaa ihmisiä olemaan joutilaita myös vanhempina. Hän ei ole lukenut teostaan varten kasvatuskirjallisuutta, paitsi keskiajalta. Kirjassa on tällaisia otsikoita:

Lopettakaa ruikutus.

Älä pyri täydellisyyteen, eli miksi huonot vanhemmat ovat hyviä vanhempia.

Ei enää ikinä huvipuistoon.



Nyt Hodgkinson istuu lontoolaisen Groucho-klubin nojatuolissa t-paidassa ja juo teetä.

Hän kuvailee ideaaliaan, "joutilasta vanhempaa". Tämä tekee mahdollisimman vähän töitä, nukkuu, leikkii, antaa sotkun olla, ei piittaa rahasta eikä hermoile terveellisyydestä. Joutilas vanhempi jättää lapset rauhaan. Hodgkinson kampanjoi ylikontrolloivia, kilpailuhenkisiä, töissä raatavia vanhempia vastaan, jotka täyttävät lapsen maailman "aktiviteeteilla". "Nämä ihmiset hermostuttavat lapsia", Hodgkinson väittää.

Moni vanhempi sanoo raatavansa töissä, jotta antaisi lapsille hyvän elämän. Tuo hyvä tarkoittaa liian usein tavaroita ja harrastuksia, ajattelee Hodgkinson. "Oletko matkustanut Afrikassa? Miksi siellä lapset eivät koko ajan paru?"

Entä jos heillä on nälkä? "Voi olla", Hodgkinson sanoo, mutta ei näytä vakuuttuneelta.

Hän uskoo, että tavaran ja vaihtoehtojen paljous saa lapset hermostumaan. "Jos lapsen vie metsään, hän alkaa leikkiä tyytyväisenä. Jos lapsen vie tavarataloon, hän heittäytyy lattialle kirkumaan. Afrikkalaisessa kylässä lapsilla on vähemmän tavaraa, josta riidellä."

Parkuminen liittyy myös voimattomuuden tunteeseen: jos vanhemmat hääräävät koko ajan ympärillä, lapsi ei osaa toimia yksin. "Mankuvat lapset ovat epäitsenäisiä lapsia. He ovat riippuvaisia, ja siksi heidän ainoa aseensa on kitinä."

Kolmas syy lasten marinaan on vanhempien marina.

Aikuisilla olisi vastuu näyttää lapsille, että elämästä voi nauttia, Hodgkinson sanoo. Sen sijaan useimmat keskittyvät viestimään elämänsä raskautta.

Se opettaa vaarallisen läksyn: että kärsimys kuuluu elämään.


Hodgkinson ei ole aina elänyt vaatimatonta boheemielämää kirjoitellen kumouksellisia kirjoja laiskottelusta. "Ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin tein jatkuvasti töitä. Se oli normaalia, mutta täysin hullua. Vaimoni saattoi soittaa kotoa itkien, ja minä istuin jumissa työpaikalla." Ei sillä, että Hogdkinson varsinaisesti paheksuisi työtä. Hän kannustaa omavaraisuuteen, sukkien parsimiseen, ryhmässä tiskaamiseen.

Ja lapsityövoiman hyväksikäyttöön. "Lapset pitävät monotonisesta työstä. He rakastavat muuttamista ja kirjekuorien täyttämistä", hän sanoo. "He pystyvät tekemään sitä noin tunnin ajan kerrallaan." Koska aikuiset ovat laiskoja ja lapset puuhakkaita, lasten kannattaisi tehdä töitä enemmän, vanhempien vähemmän. "Joku ruotsalainen psykologi on sanonut, että lapset valittavat, koska kokevat, etteivät ole tarpeellisia. Jos ihmiset saavat tuntea olonsa hyödylliseksi, he eivät ahdistu."


Sellainen on teoria, mutta entäs käytäntö?

Hodgkinsonilla on kolme lasta. Hän myöntää, että joskus joutilaisuuskin osoittautuu työlääksi. "Lapset haluavat olla tietokoneella, ja minä yritän saada heidät pois sen luota. Sitten päädyn olemaan se puritaani, joka kieltää tv:n ja tietokoneen ja muun. Ja minä vihaan puritaaneja!" Hodgkinson haroo tukkaansa. "On ehkä mahdollista olla liian tiukka joutilaisuudessa." Muuten hän arvioi onnistuneensa aika hyvin.

Kirjan ilmestyttyä paikallinen nainen lähetti hänelle kirjeen. "Siinä luki, että olisinpa lukenut tämän kirjan aiemmin. Ja että 'sinun lapsesi ovat iloisia, älykkäitä ihmisiä'."

Isän ääni on ylpeä.

Hodgkinson vaikuttaa ihmiseltä, joka aidosti viihtyy lasten kanssa: hän viettää aikaa lähinnä kotonaan, leikkii piilosta, tonkii puutarhassa ja opettaa pojalleen latinaa kymmenen minuuttia päivässä.

Mutta muistaako hän jättää lapset rauhaan?

"Kyllä, he ovat mielestäni aika itsenäisiä. Me esimerkiksi opetimme lapset menemään portaita takaperin vatsallaan – meillä ei ole sellaista tyhmää vauvaporttia. Se meni läpi niin hyvin, että he kääntyivät lattiallakin ryömimään takaperin, jos vastaan tuli erivärinen osa lattiaa." Hän näyttää innoissaan, kuinka vauva kääntyy ja etenee takaperin kuin rapu.

Onhan se etevää.

Mutta yksi juttu: miksi lapsia pitäisi hankkia, paitsi työvoimaksi?

"Lasten kanssa on aivan järjettömän hauskaa", Hodgkinson vastaa.

"Kotona on valtava jengi ihmisiä, jotka ovat tosi hassuja, ja suloisia, ja leikkisiä. Heidän kanssa elämä on hilpeää ja hyvin onnellista."

Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat (Basam Books).

Tässä artikkelissa oli musta hyviä pointteja, oli pakko poimia itselle talteen.

hemmetin kutina

vatsaani alkoi kutittamaan viimevkolla julmetusti, mitään iho-oireita ei vatsassa näkynyt. ja ylävatsakin tuli (siis ruokamaha) todella kipeäksi. no kaikkien mokien äitihän on alkaa googlettamaan oireita, mutta mitäpä siinä muutakaan tekemään. ainoa mihin nuo oireet viittasivat on hepatoosi (se maksa-arvojen nousu). mulla on huomenna aamulla sitten paastolabrat, ja liikeseurantaa teen muutaman kerran päivässä.

mun älyttömän ihana terkka lohdutteli että tuskin oireet ovat hepatoosia, koska sitä ei ole aiemmissa raskauksissa ollut, mutta asia pitää tarkistaa. jos hepatoosista on kyse, niin vauvahan joudutaan auttamaan maailmaan ennen vkoa 37 jos arvot on kovasti kohollaan. eli ihan muutaman pvän kuluttua! jösses!

no. stressi ikäänkuin laukesi kun sain pe labralähetteen, ja kutina on lieventynyt kovasti. eikä ole levinnyt merkkipaikkoihin, eli jalkapohjiin ja kämmeniin.

eniten stressaa nyt se miten selviin paastolabrasta pyörtymättä, tai tilsimättä ketään matkalla. alkuraskauden pahoinvointi my ass, mä oon alkanut tässä loppuraskaudessa meinaan voimaan TODELLA huonosti jos en kahteen tuntiin syö. vapisen, alkaa oksettaa ja tulen saakelin vihaiseksi. siinä sitten upea alku maanantaille, 8h syömättä ja juomatta!

nimispekasailua

oli aika järkyttävää siinä mielessä kuulla odottavansa poikaa, koska mitään nimeä ei ollut mielessä. lähelläkään.

tyttöjen nimet on raamatusta, ja seuraavallekin tytölle olis ollut yks valmis rimpsu takataskussa. nimet jotka rimmaa 1.) ruttunaaman kanssa. 2.) raamatusta samaa linjaa kun molemmilla sisaruksilla. 3.) väännös ukkini nimestä. (voi se on musta NIIN kaunis yhdistelmä että se säilyy mielessä seuraavaa ajatellen ;) tai lastenlapsia...)

mutta poika! mikä sille nimeksi?
kaksi mun ikusuoskaria; Amos ja Isak on mein "piireissä" käytetty, joten ne ei enää mulle iske. sääli. kauniita nimiä molemmat.

yksi pvä tuli sitten vaan ihan puskista hammaspesulla että: TÄÄHÄN SE ON! olen makustellut nimeä muutamalle ihmiselle, ja ne on siitä kyllä tykänneet. yhtä ehkä lukuunottamatta. mutta järjestyksessä on mietittävää vielä. tai sen jälkeen kun olen ehdotusta esitellyt, olen vaihtanut vielä järjestystäkin. ja keskimmäinen mahdollinen nimi vielä mietityttää. vaihtoehtoja on kaksi.
a) edesmenneen ukkini nimi.
b) melkein sama nimi kuin murulla. (tästä olen tykännyt jo pitkään, ja alkuun tuli kriisi, kun ajattelin ettei sitä voi nyt käyttää. mutta miksei?)

no jaa. ehkä vauva näyttääkin sitten ihan erkiltä, ja saa nimen sen mukaan. tytöillä tosin mun ykkösajatus on tullut sitten nimeksi kuitenkin.

p.s. ruttunaaman tokanimestä isäni huuti ettei sellasta mein sukuun tule, mutta tuli. ja kun esittelin kaksi vaihtoehtoa pojan nimestä äidilleni, näytti se surkeeta naamaa ja sanoi raamatusta löytyvän MYÖS kauniita nimiä. esitellen danielin ja benjaminin. siinähän totuttelevat sitten taas mun oikkuihin. (mutta niihin aletaan olemaan jo kai totuttu... ;) )

miettimiäni nimiä oli annettu väestörekisterikeskuksen mukaan viimevuonna 0-23-47. vaikka ei kyse ole mistään spesiaalista, eikä ridgestä eikä muista mun korvaan erikoisista nimistä. hmmmm... jätetään asia mietintämyssyyn. luultavasti asia on kuitenkin niin pihvi että viestiä synnäriltä lähtee jo nimen kanssa, jos kaikki sujuu ok. mä inhoan nimenpanttaajia!

lapsettomuuden arvet

mua on jo pitkään jäytänyt yks juttu. ja päätin aiemmin että olen korrekti, enkä sano siitä mitään. mutta koska seurailen yrittämis- ja tärppäilyblogeja toisinaan edellen, niin pakko nyt vaan kirjoittaa tämä asia. pahoittelen valmiiksi. jos kärsit lapsettomuudesta, älä välttämättä lue enempää...

- esikko on tullut mulle vähän vahingossa. (maailman paras vahinko btw.)
- juniori lähti tokainssistä, toivomus siitä on ollut sisässä noin 7 vuotta.
- greippiä on tehty päälle vuoden päivät. jonka aikana kärsin tuskaa ja kyyneleitä, sain kaksi keskenmenoa. hormoniavusteinen piikillä ajoitettu inssi tuotti tulosta. (huom. 10 olkea siemeniä oli, 9 meni. eli "viimetinkaan" sai alkunsa greippi.)
(- ja uskokaa tai älkää. olen suunnitellut sen vikankin oljen käyttöä... jeps.)

en siis ole ikinä kärsinyt lapsettomuudesta varsinaisesti tai niinkun asia ymmärretään, mutta tuon vuoden tuskallisen periodin jälkeen luulen ymmärtäväni lapsettomien tai raskautumista yrittävien tuskaa tosi kovin hyvin. PAITSI. kateellisuutta.

muiden plussaaminen tai raskautuminen on varmaan tuskaisa paikka. mutta. (yhdessä kohtaa mulla keitti totaalisesti yli.) tuossa yksi blogisti moralisoi oikein kunnolla sitä, että hänen "ystävänsä", eräs yksinhuoltaja on tullut raskaaksi. että vittu miten kehtaa! että eihän sillä ole miestä eikä mitään. että ei olisi ansainnut. toisin kuin kirjoittaja itse. parisuhteellinen, hyvään ammattiin opiskeleva fiksu (?) nainen.

ei jumalauta.

kyllä mua otti kupoliin muiden parisuhteellisuudet kun olin erosta tosi rikki. mutta jokaisella on omat elämänsä ja murheensa. (niinkuin ilonsakin.) että jotakin perspektiiviä täytyy jokaisella kuitenkin olla. ei ne muut raskaudu kenenkään kiusaksi. ei kukaan myöskään voita lotossa toisen kiusaksi, eikä sairastu, eikä mene kuolemaankaan. ei synnytä, eikä te edes aborttia. kun niillä vaan on omat elämänsä.

ymmärrän että siihen umpioon kun joutuu, sieltä on vaikea päästä pois. on vaan fakta että katkeruus ei auta ketään, vaikka toki ymmärrän ettei sen syntyä aina voikaan estää.

kukaan ei vaan ole oikea henkilö tuomitsemaan sitä, kuka saa lisääntyä ja kuka ei. mä olen parisuhteen tuhouduttua ollut hankkimassa lasta yksin. ja mulla on siihen saatana ollut ihan yhtäläinen oikeus kun sivistyneillä, sivistymättömillä, rumilla, tyhmillä, kauniilla ja ihan tavallisillakin ihmisillä. niillä jotka on aviossa, nillä jotka on homoseksuaaleja, niillä jotka on yksin.

p.s. on monta "perhettä" joihin hankitaan lapsia, mutta joissa muut asiat on etusijalla. (ajatelkaa että myös vihaamani alkoholiongelmaiset saa lisääntyä rajoituksetta tai holhouksetta tässä maassa. niin! ja joissain perheissä "isi" on aina töissä, tai äiti, tai muuten kiinnostumaton omasta jälkikasvustaan jollain mulla verukkeella.) tämä sivistymättömille ja tietämättömillekin kerrottakoon. jos ei ole tullut mieleen. ja jotkut synnyttää lapsia myös vaikkei ne niitä halua. ajatelkaa. vittu mikä maailma. mutta näin se kulkee ja toimii. ja sillepä ei mitään voi. vaikka haluaisi.

p.s.2. katellisuudella ja katkeruudella myrkyttää vain ja ainoastaan oman mielensä. ja on totta että kukaan ei ymmärrä mitä käyt läpi. varsinkaan jos et puhu tai kerro siitä, mutta muiden tuomitseminen, tai sen laskeminen kuka on mitäkin ansainnut, ei auta myöskään sinua eteenpäin omalla tielläsi.

olen kirjoittanut. alan siivoomaan.

lyhyestä virsi kaunis.

neuvolalääkäri. rv 35 + 3.
kohdunsuu sormelle auki. rt. sydänäänet ++. vauva saa tulla kun tulee. jos huolettaa joku, saa soittaa terkalle.

että sillai. terveyskeskuksen venäläinen omalääkäri on varsinainen tehopakkaus. vastaanottoaika 9.00. ovi auki 8.58. potilas sisään 9.00. potilas ulos 9.04.

täynnä tunnetta

päätin sitten puhua murulle mun ahdistuksesta. ja asioillahan on ääneen puhuttuna tapana muuttaa muotoaan. ehkä toinen osaa vielä kuunnella asian vaatimalla vakavuudella ja kommentoida fiksusti, ja se edesauttaa ahdistamisen painumista omaan pieneen mittakaavaansa.

mutta aamulla tuossa rakkaiden kanssa pötkötellessä tuli vaan sellainen olo, että mä olen niin täynnä rakkautta näitä mun läheisiä kohtaan. tuntuu ihan tajuttomalta että mun elämä voi olla näin hyvän tuntusta. kiitollisuutta tunnen myös siitä, että osaan nauttia tästä ajasta, ja heittäytyä tähän, enkä toivo eläväni mitään muuta kohtaa, aikaa tai paikkaa mun elämässä. huomaan ne pienet hienot yksityiskohdat.
- lapset kasvaa kun on kasvaakseen. (ne kasvaa koko aijan, kehittyy, muuttuu ja oppii uutta.)
- vauva syntyy kun on syntyäkseen. (se tuntuu ihanalta myös tuolla sisällä.)
- mulla on "aikaa itselle" kun on aikaa itselle. (musta muuten tosi voimakkaasti tuntuu "itseajalta" kaikki se mitä saan viettää niinkuin tuntuu hyvältä. myös se lasten tai koiran tai sukulaisten tai ystävien kanssa vietetty aika. mä olen halunnut asiat näin, ja tästä nautin/osaan nauttia.)
- meillä on aikuisten aikaa kun on. (on itseasiassa hullua sekin, että sen ajan voi vaan ottaa. ts. mitään ei tarvitse järjestellä sen eteen että on kaksin, ja on kivaa, ja ihanaa. (se aika voi olla päivällä, se voi olla illalla, se voi olla yöllä. se voi olla arkena) on tullut todistettua sekin, että se mitä haluaa tehdä, sen pystyy kyllä.)

pitää vaan tarttua hetkeen ja olla.

"joskus keskellä vuolasta virtaa tekee vain mieli nostaa airot vedestä, ja olla hetken onnellinen" *

nyt mä olen.

* (lainaus noin suunnilleen, tommy tabermann)

mä arvasin

mä arvasin että se tulee. mutta luulin sen hiipivän, antavan ennakovaroituksia, ja alkavan jotenkin keyvesti.

mutta ei. viimeyönä näin unta jossa kaaduin pyörällä. ruttunaama oli kyydissä turvaistuimessa joka sinkosi tosi kauas, ja lasta sattui vatsaan niin kovin että hädissäni tilasin ambulanssin. kun ambulanssimiehet tuli, niille selvisi että olin jättänyt erehdyksessä lapsen edellisviikolla hakematta päiväkodista. soittivat sossut. sossut vei lapsen.

tänään on ollut sitten sellanen päivä, että muutamassa kohdassa se menettämisen pelko on iskenyt niin kovaa, että tuntuu että sydän rutistuu kasaan. säikähdän jotakin tilannetta niin että meinaan alkaa huutaa. tänään lapsi on mm. juossut jalkakäytävällä, saaden mut rukoilemaan ettei mikään auto päätä kiepata sen eteen, tai ettei se itse keksi kiepata autotielle. metroasemalla lapsi nykäisi käden irti mun kädestä. vähällä oli etten alkanut huutaa kauhusta. ties minne se olis siitä voinut kaatua raiteelle. ajatus siitä että lapselle aihautuisi kovaa kipua esimerkiksi on saanut mut tänään aivan sekasin...

joko mä olen väsynyt, taikka jotakin keveitä psykologisia prosesseja on lähtemässä liikkeelle. raskaalta tuntuu tämä päivä.

sit mä rälläsin, ja sit mä selvisin!

mulla on outo suhde rahaan. ts. en välitä siitä juurikaan. en laske mitä mikäkin maksaa,mutta sit musta on tosi kiva "köyhäillä" välillä.

just taas shoppailin hulluillapäivillä ja sen lähimaastossa kaikkea mahdollista. tarpeellista ja tarpeetonta. sit kun alkaa tää yhdenhengen rahoittama talous kiristää, mä ilolla teen puuroa ja isompia settejä ruokaa. pihistelen ja keksin halpoja huveja ja ilmasta tekemistä.

mutta siis, mä olen viittävaille selvinnyt yksin tän asuntolainan ja perheen pyörittämisen kanssa. tää aika on ollu kivaa ja mukavaa, eikä mitään meiltä ole puuttunut. välillä olen tehnyt heräteostoksiakin ihan vaan piristääkseni itseäni. aika villiä.

en tiedä mitä alan nyt tekemään kun myös tätä taloudellista vastuuta tulee joku mun kanssa jakamaan. ja saan ihan älyttömät veronpalautuksetkin. vauvalle ei tarvitse juuri mitään enää ostaa. on välineet ja vaatteet, ja niiden hankinnasta on selvitty ilman perikatoa. samoin on remppa-asioiden laita.

voi kyl maar mä pystyn ja osaan. upeeta. mä olen hyvinkin tyytyväinen itseeni.

huomenna mä vien murun syömään, ja shoppaan samalla reissulla ruohonjuuresta niin kalliita ja niin terveellisiä suklaatarvikkeita esikon synttärisuklaaseen, että hoh hoi! kyllä, niin teen.

ja voi muuten olla että meen samalla reissulla bebesiin pistämään muutaman saruraisen sileeksi vaan siitä huvista että voin niin tehdä. jee!

poika jollaista en halua toista

naapurin täti pyöritteli päätään kun kuuli että odotan poikaa. "ne on kuule niin eri maata sitten..." onnea matkaan. itsellään hällä on nelivuotias vilkas, mutta kivan olonen poika (tällai kauempaa katsottuna).

eilen mietin että mulla on kyllä tosiaan jo poika, jollaista toista en halua. tuo rakinterale on kauhuskenario lapsesta.

- se likaa ulkona itsensä totaalisesti, ja sen puhtaaksi saaminen on tajuton prosessi. (onneksi se on koira. kun saan aikaa, siltä n-i-i-n lähtee karvasto.)
- sen "tukka" on aina takussa.
- se pieree, haisee ja ahmii ruokaa.
- se varastaa ja rikkoo muiden lelut.
- se kuuntelee ainoastaa mua, ja näytää säikähtäneeltä jos MINÄ sille äksähdän. muiden puheille se ei laita paskaakaan painoarvoa. mun silmien edessä se ei uskalla hoopoilla, mutta säännöt unohtuu heti kun selkäni käännän.
- kun muut koirat alkaa liikehtiä, se menee aivan sekaisin, hyppii muiden päälle, puree, riekkuu eestaas. (mulla tulee mieleen sellanen hieman päästään sekaisin oleva proge- tai punk-fani keikalla. sellanen joka hyppii, karjuu, yrjöää ja huutaa ja heiluttaa käsiään.)*

mä tosiaan toivon että tuo on vaan sen uhmaikää, se on nyt 9kk, ja tuo rotu "kypsyy hiukan hitaasti" niinkun asia voidaan kauniisti esittää. kypsyis nytten, ennenku mä kypsyn siihen.

devil, himself, muutama kk takaperin.





* esim murun kotiintulot on yhtä kaaosta, joka päättyy mun "omapaikka!" ärjäsyyn. ja sieltä herra surusilmä sitten tuijottaa nipoa "äitiään".

hierontaa ja muuta kinkyä

no ni. mä sanoin jo alusta ettei se ole mun juttu. ja se johti vielä onnettomuuteenkin.

no juu. oli sitten kokeiltava hierontaa, mitä nla:ssa suositellaan aloitettavaksi näillä raskausviikoilla. kylläpä kerrassaan löytyi ihmisestä kipeä ja epämiellyttävä paikka. alkuun ajattelin että onpa kinkyä ja saattaa olla aika villiinnyttävä kokemus, niin hevonkukut. revetköön koko juttu. jos niikseen tulee... kyllä se lääkäri taikka kätilö ompelee sitten. ei-ole-mun-juttu. niinkun arvelin. mitäs läksin edes kokeilemaan.

päädyinpä sitten asiasta ns. ruohonleikkuuhommiin. ja viilsin itseeni haavan. ai minne? no sinne. kun ei kattokaas näe sinnepäinkään mahan yli. mä luulin ettei se ole nykyaikaisilla välineillä edes mahdollista saada itseensä haavaa, niin oi kyllä se kuulkaa on. naurakaa vaan. mua ei naurata. olkoon. koko toosa. mitäs läksin.

(anteeksi salakielisyys. häveliäisyys estää puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä ;) tajuaa se, ketä asia kiinnostaa)

TOSInainen

hahaha. mitäs pilkkasin muita, siitä että ottavat meikkiä synnärille mukaan! mä meinaan kävin ottamassa ripsiin ja kulmiin väriä. ensvkolla meen lahjaksi saatuun kasvohoitoon, ja kotiäitiponnariin loppuvkosta uutta väriä. että olis synnärillä sit nättinä. (tai vähän nätimpänä ainakin!)

hahaha, olen nainen. sittenkin. ;)

sanokaa

mä olen tässä miettinyt mitkä asiat mulle oikeesti kotonakin merkkaa. osasta joudun tässä perheen levitessä joka suuntaan entisen elannon lailla, luopumaan. mutta on asioita jotka seuraa mua varmasti hamaan hautakammioon saakka.

toinen asia on että näkeehän sen erkkikin että täällä pyörähtää noin sata uteliasta/vrk, taikka vaikka 30 uteliasta x3, siksipä hätyytän teitä uteliaita: listatkaa laillani muutama asia joista ette luopuisi, ja miksi?

mä taas teen listani erlend loen-tyyliin, ranskalaisin viivoin. huom. kyseessä siis puhtaasti materia. ja syy suluissa perässä (se ei loen eleettömään tyyliin kyllä kuulu, mun rönsyilevään kyllä)...

- vanha ovi, joka mulla on sängyn päätynä. (mä vaan tykkään siitä.)
- ekan tyttöystävän äidiltä saatu aito ryssämummohuivi. (kuuluu slaavilaiseen kotiin. tykkään siitä kaulassa, pöytäliinana, peittona ja verhona ;) )
- punasen meren hiekka. (aivan turha säilöä lasipurkissa, mutta minäpä säilön, sillä olen käynyt punaisella merellä.)
- 18-vuotislahjaksi edesmenneeltä mafioso-sedältäni saatu, taatusti jostakin varastettu, vanha ikoni. (ymmärrätte varmaan tunnearvon.)
- evakkotuolit, 2kpl, pohjassa lukee niemelä-martinsaari (äärettömän kauniit ja yksinkertaset perustuolit.)
- emalinen tarjoiluastia/vati, ostettu kirppikseltä viimekesänä. (samalainen kuin mummilla oli, kertaakaan en ole käyttänyt tosin.)
- vanhan työpaikan villiviininoksista ominkäsin tehty ja sidottu kranssi. (ihana vaan.)

hahaah. kaikki tärkeä näyttää olevan vanhaa, ja nostalgista. musta on tulossa mummu! mites teillä?

suoria sanoja

olen itsekin aika napakka sanomaan asioista, ja tunnettua on että tytöt on samanmoisia. vaikka on kiva että omena ei ole kauas puusta pudonnut, en aina ole asiasta liioin ylpeäkään. nuorimmainen varsinkin on aikamoinen ruuneperi kun sille päälle sattuu. tosirumat aikuisten sanat (vit- ja per- alkuiset, joita viljelen onnettomuustilanteissa viljalti) on tyttö jättänyt, kun olen sanonut että ne on tosi rumia aikuisten sanoja, ja että mäkin olen hölmö kun niitä vahingossakaan suustani päästän. hyvältä kuulostaa kun tuo kolmevuotias vihoissaan huutaa "turskatti!" (jos kattimatikainenkin näin päräyttelee, niin se ruttunaamallekin suotakoon.)

nähtiin ulkona tosi hienoja lehtiä, ja kun sanoin että hitsin hienoja, niin ruttunaama siihen tuumi päälle että "hiton siistejä". näinpä.

ruttunaama myös moitti murua vanhaksi lahnaksi eräänä iltana ja käski tätä hyppäämään järveen. (musta aikamoisen hauskasti sanottu.)

esikon muistan nauraneen itselleen pienenä ratikassa koska "meinasi heittää turvat" kun ratikka kääntyi. minäkin nauroin.

esikko oli vastikään toiselle äitipuolelleen sanonut jotta tämä on tervetullut hengailemaan hänen kavereidensa kanssa, kun kerran olettaa että esikkoa kiinnostaa nelikymppisten tätien jutut ja illanistujaiset.

ruttunaama usein ilmottaa kylässä että sopis lähteä kun on tylsää, tyhmiä ihmisiä tai huonoja leluja. tai että ei ruokaa kannata syödä kun se on pahaa. en haluakaan että tytärteni päälle tallotaan aikuisena, tai ne saadaan tekemään kiltisti mitään mitä ne ei halua, mutta uskon, toivon ja teen kaikkeni sen eteen, että suorasanaisuus säilyy molemmilla, mutta käytöstavat kun saisi vielä iskostettua mieliin niin voisin sitten levätä rauhassa kun sen aika koittaa.

p.s. esikko oli muuten netissä käyttänyt yhdessä statuksessaan v.sanaa. aika napakasti sanoin että edelleen se on aikuisten sana, ja sen käytöstä neuvotellaan muutaman vuoden päästä. ehkä samassa kohtaa kun keskustellaan omaan kotiin muuttamisesta ja poika/tyttöystävistä...

huoh

elämääni koskettavalla hiukan etäisemmällä rajapinnalla tapahtuu positiivista. se kyllä helpottaa mun sydäntä tosi kovastikin. asiasta ilahtuneena tilailin pikkutyttöjenprinsessajuttuja nettikaupasta kahdelle ystävykselle jotka ehkä saavat nyt viettää enemmän laatuaikaa keskenään. upeeta. ja vielä kun ymmärrän kuinka asian selkeneminen parantaa mulle läheisen ihmisen oloa ja keventää sydäntä, niin hyväolo taattu myös mulle.

neuvolassa

neuvolassa oli vkoja kasassa 34+3, ja ihan perusmeininki.
- verenpaineet 109/69
- painoa tullut 600g/vko (muuten ollut tahti koko raskausajan 200g/vko)
- hb 119 (vaikka mä tosi huonosti muistan syyä sitä rautaa...)
- sydänäänet jees.
- sf-mitta 31 (mikä musta on iso, kun aiemmissa raskauksissa on ollut lopussa ton mitan (mutta mittaaja taas eri kun normisti))

puhuttiin mun jaksamisesta, ja neuvolatäti muistutti että mä olen erityistarkkailussa just sen takia että viimevuosi oli aika hirveä, ja kun olen tällänen "pärjäävä" ja "liian reipas". kiitos huolepidosta, mutta tälläkertaa keskustelu vitutti mua. tylsää kun siinä oli se opiskelija, ja olisin mieluummin jutellut sen mun oman terkan kanssa kaksin muutakin. nyt vaan sitten tuntui kun olisin ollut kuulustelussa. kysymyksiä tuli sarjatulella:
- kuka tulee mukaan synnytykseen?
- saatko apuja, muistatko pyytää?
- millaset on välit eksään, näkeekö se lapsia?
- saanko levättyä?
- mikä on henkinen tilanne?
- pelottaako? jännittääkö?
- jos vaikka soittaisin sinne psykologille ja kävisin keskustelukäynnillä?
plaaplaaplaa...

murrrrrrr... munhan parasta tässä mutta... tuntuu että omaan tahtiin pitis saada asiat juteltua. tuli myös sellanen olo että kun olen niin "reipas" niin opiskelijalle näytiksi piti vähän "keskustella". *ärsytys*

epä-

mun termistöön itsestäni on liittynyt muutama epä-alkunen sana, kuten:
- epänainen
- epävartalo
- epäihminen

lueskelin tossa yhden kanssaodottajan blogia. se yrittää pakata synnytyssairaalakassiin föönin (!?), meikit (?!?!?!) ja aamutakin (?!?!?!). mitähän se nuilla ehtii siellä synnärillä tehdä? tai viitsii? onko se menossa kohti todellisuutta? vai onko TOSInaisten todellisuus jotakin muuta kun tällästen EPÄnaisten? mun piti laittaa ripsarit silmille kun lähdin junioria synnyttämään, koska piti juhlistaa sitä että pääsi vihdoin ulos talosta jonnekin. en sitten laittanut. ja ne olis varmaan ollu pitkin naamaa siinä 40h pinnistelyaikana kuitenkin, oli mitä everlaastia tahansa. ajattelin ruokkia naisellisuuttani tässä laittamalla kestovärit ripsiin jo tässä lokakuun aikana. oli ne naamassa vielä synnärillä tai ei. kätevästi tämmönen EPÄnainen on kasvattanut myös kotiäitiponnaria. ihan vaan just siks, että ehtii enempi lapsen kanssa olemaan kun ei tarvitse tukkaansa järjestellä joka välissä. mua naurattaa myös puheet siitä kuin ne sairaalavaatteet on niin rumat ettei niitä voi päälleen laittaa. voi anna mun kaikki kestää. mä itse vihaan kaikenmaailman aamutakkeja. voisin kyllä jonku silkkisen toki hankkia ihan synnäriä varten, ettei tartte niissä rumissa ja epänaisellisissa rytkyissä siellä heilua. (niissä mitä kyselin omalla työpaikalla hoitsuilta josko mun lähiömutsiasustukseen sais moisen jostakin pöllittyä, kun se sairaalan aamutakki on niin mukava päällä. voi mua, epänaista!)

epävartalo mä alan olemaan ihan tosissaan. mun ryhti istuessa on kuulemma ihan järjettömän suora, mutta siihen ne positiivisuudet loppuivatkin. ja tuokin mokoma johtuu siitä että lyhyt keskivartaloni kun on sisältä täynnä vauvaa, on anatominen mahdottomuus saada selkää lysyyn. takaapäin ei myöskään mun raskaus näy ollenkaan. kiva. mäpä en itse sitä näekään. muru myös avuliaasti kertoi linea negran ilmiintyneen mun mahaan. kiva, en ollutkaan siitä itse tietoinen, se kun on tuolla mahan alapuolella, jonne en näe. bikinirajan siistiminen on myös mission impossible, kun ei sitä näe. turvotuksia on myös. jaloissa etupäässä. vaikka painoa ei ole liikaa tullut, on tälläset emäntäkintut mulle aika vieraat. isot tissit on tosi kivat, mutta kun tiiän mihin sfääreihin ne repeää taas heti synnytksen jälkeen, ei niistäkään oikeen osaa iloita. sukkiena ja saappaiden laittaminen on tällä vartalolla tukalaa. samoin murun halailu. ja lapsen kantaminen. samoin telkan kattominen sohvattomassa asunnossa. voi olla että kannattaa tän epävartalon kanssa viettää loppuraskaus kontillaan, perää keinutellen. siitä on hyötyä synnytystäkin ajatellen. eipä rasittuis selkä, menis vauva oikeeseen asentoon, rentoutuis, eikä painais alaraajojen suonia.

epäihminen on se joka itkee joka asiasta, hyvistä etupäässä. hermostuu esikolle siitä että esikko nauraa kun lusikka on jäätynyt jäätelöön kiinni. ja se joka valittaa epänaiseuttaan ja epävartaloaan, sen sijaan että hehkuttais kuinka totaalisen hienoa on tuntea pieni ihminen sisällään, ja kuinka ei millään malttais odottaa näitä muutamaa viikkoa saadakseen rakastua ihan täysillä uuteen ihmiseen, taas kerran.

yöjuttuja, ja rakkaus.

- juniori ruttunaama itki yöllä sängyssään. sanoi ettei pysty nukkumaan ilman aikuista, koska se on tylsää. tottahan tuo on :)

- muru usein kysyy multa yöllä minne mä olen menossa. en mä ole minnekään MENOSSA. mä KÄÄNNYN. se on vaan aikamoinen projekti tän vartalon kanssa toisinaan :)

- jalat mulla kramppaa öisin. kun siihen mun kääntymisprosessiin liittää vielä pari jalkakramppia, niin on siinä tekemistä että saa itsensä toiselle kyljelle.

- eilen kylvyssä ruttunaama puhui perheestä. tai että ystävällään on isi ja äiti. ja hänellä on sisko, mamma ja koira. ja "mami"*. ruttunaama sanoi myös että mami on sen kulta, ja että se rakastaa mamia. (voi jeesus, anna tän suhteen nyt kestää. ihan lastenkin takia. ehtiihän sitä vuodessa rakastua. sekä mamma että lapsi. voi että että mua liikuttaa nuo tunteet...)

(*äärettömän hauskaa tuo kutsumanimi murulle (sen on ihan ruttunaama sille itse antanut), koska se on kaikkea muuta kun mamin oloinen. esimerkiksi esikko on sanonut ettei käsitä miten tuollainen surffipummin näköinen ihminen käyttäytyy meillä kotona kuin sisäkkö.)

esikko muuten on alkanut vissiin tajuumaan että mun mahassa on vauva. se nyt vasta on alkanut juttelemaan mun mahalle, ja masuasukkikin saa iltasin hyvänyön toivotukset ja silitykset. upeeta!

rentoutuminen ja synnytyslaulu = synnytysvalmennus, osa 3.

odotin tältä synnytysvalmennuskeikalta paljon. mein tilasuuteen itsekseni, koska murulla oli töitä, ja niin näyttivät muutkin jättäneet puolisonsa kotiin.

valmennuksessa käytiin läpi erilaisia asentoja, ja saatiin aika hyvä vanha mammajumppa-lappunen mukaan kotiin. henkilökohtaisesti aion kokeilla kyllä synnytyssalissa koko asentorepertuaarin läpi, jos mennään taas tuttuun 20-40h aikahaarukkaan synnytksen keston kanssa. muutama asento tuntui nyt jo tosi mukavalta. esim. kontillaan, haarat auki ja otsa maassa. siinä kun keinuttelee edes takaisin, niin voi taivas olipa nyt jo hyvä olla.* asentopaperin olisi voinut toki opiskella kotonakin, niin simppeliä juttua oli, mutta tuskinpa tulisi tehtyä jos ei olisi tuolla kokeillut. ohjannut kätilö meni ainoastaa lapun läpi, ja mulla taas meni alussa jo maku touhuun kun kätilö ilmoitti että "mä sitten en ole mikään fysioterapeutti". joo, ei tarvitse musta selitellä mitä ei osaa, vaan kertoa ronskisti että näitä asentoja on testattu since nakki ja kirves, ja toimii. toimiva oli myös levyltä tullut rentoutus. mä nukahdin siihen kovalle lattialle hetkeksi.

toinen osio oli synnytyslaulu.
synnytyslaulu kuulostaa musta taas sen sortin huuhaahommalta, että mietin jäänkö sitä tekemään ensinkään. mutta onneksi jäin. hellää aata, ja syvää uuta siellä muristessani tunsin oikein kuinka hyvää se teki koko kropalle. tärkein anti oli kyllä kun ohjaaja näytti miten ihminen käkistelee naama kivusta väärällään, ja pyysi tekemään perästä. ja aivan. alavatsa siinä jännittyy ihan törkeästi. että naama rentona eri kirjaimia ölisemään, niin peräkin rentoutuu**. koita jos et usko! ota haukotteluasento naamatauluun ja uloshengityksellä anna suusta tulla puheäänikorkeudella "haaaaaaaaaaaaaaaaaa". (voi olla että asian funktionaalisuus johtui myös älyhyvästä ohjaajasta tietty.) taivaaseen pääsin hetkeksi kun pariharjoitteena ölinän tahdissa pari hiveli hartioita ja selkää. tuntui oikein kun endorfiinit levähti pitkin kroppaa.

(*huomauttaisin että olen supistellut koko päivän aika kipeästi, ja hyvä ystäväni sanoi että ero mun olemuksessa eilispäivään oli aika radikaali. että voisi luulla että kohta on synnärillelähtö edessä muutenkin kuin valmennuksen takia...)
(**osaan vaan anatomian ammattilaisena kuvitella mikä ero on synnytyksen kestolla ja sen tunnulla, mikäli saan aata ja uuta ölisemällä naaman (joka on yhteydessä hermostollisesti pehvaan) rentoutumaan, ja hammastapurren "eiteekipeääeiteekipeää"-käkistelyn loppumaan myös alapäästä. voi olla että herra vauva vaan solahtaa vähän helpommin tähän maailman.)

liian hyvää huolta

mun ns. rakkausvalmentaja (henkilö joka eron jälkeen on psyykannut mua ja antanut käytännön neuvoja arjen taklaamiseen) on ihmetellyt mun asennetta miettiä mitä mä ansaitsen ja mitä en. (huolenpitoa, apua, keskusteluseuraa.) joku psykoanalyytikko voisi sanoa asian johtuvan sieltä lapsuudesta.

mulla on aika voimakas minä-itte meininki, oli syyt missä hyvänsä.

eilen oli kyllä tän mun ansaitsemisolotilan kanssa helvetillinen päivä. muru oli niin tuhannen vauhdissa että sitä ei pysäyttänyt mikään. en edes minä.
- se ulkoilutti koirat, kun kahvittelin ostosparatiisissa ja toisen kerran naapurissa.
- kun tulin kotiin, oli koti siivottu. mut kehoitettiin pitkälleen ja päiväunille. siinä ajassa vielä hoidettiin siivous murun toimesta loppuun. sen jälkeen se palasi vuoteeseen silittelemään mua ja kertomaan kuinka söpönen olen.
- illalla muru opiskeli synnytysasiaa uudesta "vauvan syntymä"-kirjasesta ja briiffasi mua aiheesta (siis että sitä kiinnostaa!)
- se kävi tuosta noin vaan viimeistelemässä juniorin nukutuksen.
- illalla sain vielä kaiken päälle selkä- ja niskahieronnan.
- ja sen päälle jalkahieronnan.

mitä mä olen tehnyt ansaitakseni tämän???
(yritin olla hiljaa ja vastaanottavainen. mähän olen saikulla ;) )

oivallukset

nyt siis vasta oivalsin, että ehkä nämä kivut mitä mulla on ollut, ei kuulukaan normiodotukseen. vaikka olis kolmaskin lapsi tulossa.

ts. mä olen pitänyt sellasta kiristelyä, viiletlyä ja sattumista ihan normaalina. nyt kun mä olen "sairaslomalla" niin musta tuntuukin sairalta. ehdin kuuntelemaan tuntemuksia, ja olen lepäillyt niiden mukaan. vissiinkään ei ole normaalia että ostoskassin kantamisesta alkaa supistella. tai että kun kävelee tovin, niin tulee tovi, jolloin ei kävellä. ...alkaa siis tuntua että tämä sairasloma on ihan perusteltu.

toinen asia mitä olen oivaltanut on se, että ei tässä olekaan kiire minnekään. mä olen aika sopeutuvainen tapaus, ja jos höökillä vedetään päivästä toiseen ja säädetään eestaas, niin se on sitten sitä. nyt taas voi ottaa rennosti. myöhästyttiin tuossa metrosta, ja juniori oikeen ihmetteli kun normaalin nurppanaaman sijaan mamma kiljahti iloissaan "ei haittaa, kohta tulee uusi!"

olisi ihanaa olla 3v.

olis niin vilpitöntä ja siistiä. ajatelkaa:

- saat kiksit kun tuulee kovaa. näet ratikan. saat keksin. pääset saunaan.
- kun saat kiksit, voit huutaa täysiä tai nauraa hullunlailla täysin palkein.

- voit laulaa ihan mitä sattuu ja ihan miten sattuu, ja olla uskomatta kun sulle kerrotaan laulun oikeat sanat.

- voit kuulla sadut ja lorut niinkuin haluat. ja uskoa että suomenkieleen kuuluu sanoja kuten; surukumi, vankikarhuri, ja lellua.

- voit tyytyväisenä todeta olevas mahasta pullea.
- häpeilemättä voit katsoa itsäsi peilistä ja todeta olevasi kaunis ja prinsessa. ja että sinulla on nätit silmät.

- voit suoraan sanoa ja ihan kovaan ääneenkin ettet jaksa kävellä, et halua mennä nukkumaan tai et jaksa syödä, tai että tylsien vieraiden pitäisi lähteä.

- voit vaatia makaroonia ja jäätelöä joka päivä.

- voit toistaa saman kysymyksen satakertaa tyyliin "onkoruokajovalmistaonkoruokajovalmistaonkoruokajovalmista?" ja katsoa kuinka monella eri tyylillä hermostuneisuutta pidätellen sulla vastataan "eivielä".

- voit kysyä mitä tahansa mikä sattuu kiinnostamaan ja ihan missä tahansa, kuten vaikka metrossa seuraavia:
* "miks toi mies nukkuu metrossa?"
* "kakkaatsä mamma sen vauvan päälle kun se tulee sun pepusta?"
* "miks mummot tulee vanhoina höperöiksi?"

(huom. miestä nauratti, mua ei, mummo suuttui.)

- jos ei asiat hotsita tai homma toimi, voit heittäytyä lattialle ja kiljua ja huutaa.

- voit kokeilla eri esineiden kestäyyttä surutta kun niiden arvosta tai hinnasta ei ole hajuakaan. ja myös luotat siihen että mamma tulee ja korjaa kun olet saanut esineen rikki.

- voit kokeilla kärpässientä, linnunraatoa, hevosen sontaa, melkein mitä tahansa suht ällöä vaan mielenkiinnosta.

- voit saatanallisen raivonpurkauksen päätteeksi vaan mennä läheises syliin, halata, sanoa että "sun pitää lohduttaa mua ku olen sun rakas."

voi mikä elämä!

ravitsemusta

jee! seuraavaksi lempiaiheestani hiukan jeesustelua.

muistan kun lehdessä oli juttu jossa äiti teki esiteineilleen valmiin vihanneslautasen jääkaappiin. niinko koulunjälkeisvälipalaksi. sen sijaan että sitä juttua olisi kiitelty valtakunnamme ykköslapsinettikeskustelufoorumeilla (vauva,kaksplus), äitiä haukuttiin armotta idiootiksi joka tekee lapsista uusavuttomia nössöjä. sen sijaan että olis tullut kiitosta siitä, että muksuilla on terveelliset eväät odottmassa. (niinkun huolenpito-terveysvinkkelin palaute puuttui...)

noh. siellä lapsinettifoorumeillahan on vaan muutenkin äitejä jotka tekee lapsensa ruuat aasta-ööhön itse. ja luomua. ja täysjyvää. ja suolatonta. ja pelkkää terveyttä onnea ja läsnäoloa ja välittämnistä. kuitenkin suomen lasten ruoka (ja muutenkin hyvinvointi) on ihan pyllystä. tai läheltä sitä. joko kyseisillä saiteilla on kiva jäydä jeesustelemassa ja puhua saissea. taikka ihmisillä ei ole hevon hiton hajua siitä mikä on lapselle terveellistä, hyvää taikka oikein.

luin justiinsa vauvalehden välissä tullutta leikki-ikäisen hoito-opasta. siellä oli hyvä "artikkeli" lapsen ravinnosta. tai niin luulin. tarkemmin tavattuani kyseistä artikkelia, huomasin sen olevan disney-propagandaa, jolla koetetaan edistää kyseisen fiman lisäravinnemenekkiä. plääh. siinä kuitenkin mainittiin että 65% käyttämästämme (ja lastemme käyttämästä) energiasta tulee sokereista ja valkoisesta jauhosta sekä huonoista rasvoista. että ravintoköyhät einekset ei täytä mm. lasten energian- ja hivenainetarpeita. ylipäätään ravinto on laadultaan huonoa... oli mitä jenkkipropagandaa tahansa, niin kyllä osuu aikalailla asian ytimeen. en vaan tajua miksi oman typeryyden ja kiireisen elämäntyylin jälkiä pitäisi alkaa peittelemään ravintolisillä? eikö olis ihan vaan annettava lapselle porkkana taikka omena käteen?

kaupassa kun katsoo muiden ostoksia (anteeksi), ei niissä paljoa ole hurraamista. toivon että edessäni tänään asioineella sedällä ja pojalla oli "laatuaikapäivä", muuten tuntuu perusteettomalta ostaa 2 pulloa limua, sipsipussi, keissi kaljaa, 3 karkkipussia ja rankanleipä. ja rouva siinä mun vasemmalla puolella sitten valkoisine leipineen, danonelisäainerahkoineen ja valmisruokineen ja meetvursteineen... hoh hoijaa...

mulla itsellä alkaa kaupassa oleen vaikeuksia kun juuri mikään tuoteseloste ei kelpaa mulle. aina on eetä tai jotakin muuta kamaa mikä musta ei kuulu kyseiseen ruokaan tai ihmiselimistöön. tänään meni vartti jugurttihyllyllä. kun halusin marjajugurttia, mutta en mitään lisäaineskuormaa elimistööni.

ja eräänä pvänä aiemmin raahauduin ruohonjuureen hakemaan lisäaineetonta hilloa, ja itsetyytyväisenä ehdin olla muutaman tovin hilloineni kotona, ennenkun tajusin että sekin hiton hillo on kärrätty tänne ranskasta asti. saakeli. ojasta allikkoon mentiin.

en myöskään ostanut viikonloppuna ruususuolaa, joka on ravintoarvoltaan tavallista suolaa huomattavasti parempaa ja herkullisempaa, ja vielä intiaanien omin pikku kätösin andien suolakiteistä askartelemaa. ja intiaanit sillä elelee suoloista saaduilla tuloilla tyytyväisenä. kunnes kävin miettimään sitä sairasta lentomatkaa minkä suola on tänne tehnyt.

aah. mulla on taas liikaa aikaa ajatella...
nyt menen saunaan, ja sen jälkeen juon suomalaista vissyä, ja syön päälle suomalaisia omenoita. ja otan päälle alpro soya-jugurttia, josta en juuri mitään pahaa löytänyt. paitsi ettei se vitamiinilisän (miksi siinä on edes lisättyä vitamiinia?) takia sovellu alle kolmevuotiaille (mutta mä olenkin jo kolkyt). niin tai näin, kalsiumit saan siitä tältä pvältä vauvalle täyteen. jee!

sairaalakassi

hööööööh. onpa tuskasta pakata yks kassi. yhtäkkiä mä en edes muista mitä sinne laitetaan.

olin ajatellut etten osta noita 50 senttisiä vaatteita ollenkaan "koska tää vauva on poika, ja tietty siksi iso". eilisen ultran perusteella mua ei enää huoleta greipin mahdollinen suuri koko juuri ollenkaan. pikemmin päinvastoin. ei se taija yli kolmekilon mennä yliaikasenakaan, vaikka automaattisesti oletan poikien olevan sen varttia vajaa neljäkiloa. syntyy ne kelle tahansa.

no juu. pitää vissiin siis oikeesti hakea muutama 50 senttinen vaate kuitenkin. tai saiskohan netistä? aamulenkillä kiristeli sen verran mahasta, että vois olla myös ihan varteenotettava vaihtoehto istua tässä valkkaamassa vaatteita.

ärsyttää ja tuntuu lamaantuneelta. että ei ees yksi kassi kasaannu näillä voimavaroilla. mitä sinne tarttikaan?
- vaatteita vauvalle (sisävaatteet, vaippa, sukat, pipo, hanskat, puku)
- harsoja (?)
- itselle suihkukamppeet
- kosmetiikkaa (niinku kasvovoide ja lansinoh ainakin)
- imetysliivit (mitkä? ei mulla ole!)
- liivinsuojia ja siteitä (ei ole!)
- villasukat
- kamera
- nla-kortti
- ikoni vauvalle
- itselle kotiutumisvaatteet
- ristikkolehti tai muuta tekemistä, pokkari?

ja mihin kassiin mä nää pakkaan? ja mitä listasta puuttuu? apua!
*epätoivo*

pause

no nyt se iski. nimittäis äitiysloma.
tai siis yhdistetty sairaus-äitiysloma.

oon ollu niin hyvinvoipanen, että nyt kun olen järkytyksestä selvinnyt, etupäässä vituttaa.

vauva on ollut hiljanen eilen, ja tänään aamusta. on ollut sellasta menkkamaista jomotusta, mutta sukkapuikkotuntemuksia (jos olet joskus kokenut, tiedät kyllä mistä puhun) on ollut aika hiljaksiin.

tiiän että on tullut taas touhuttua. leivoin eilen mokkiksia ja siivoilin. tänään pesin maton, ulkoilutin koiran ja läksin talkoisiin esikon koululle aamusta. veskikäynnillä siellä tuli hiukan vereslimaa, ja sitten alkoikin supistelu. kävely ei oikein onnistanut, ja soitin terveysneuvontaan (siunattu palvelu!) ja siitä sitten itkun ja kivun kanssa lähtö kättärille.

makasin siellä piuhoissa kuuntelemassa tunnin verran sydänääniä ja tunnustelemassa vauvan liikehdintää, ja siitä sitten sisätutkimukseen ja näytteenottoon. ja ultrat päälle. kohdunsuu on sormelle sitten auki, kaulaa vielä jäljellä. vauvä näyttää ok:lta. tosin ultrassa se tuntui nukkuvan. vähän se jotain siellä hissutteli käsillään ja hikkaili kyllä, mutta suuria liikkeitä ei ultrassa näkynyt. poika se on edelleen. kokoa oli sellainen 1600g. pää vastasi vkoja 32, masukka 30... sanoi että päämittä oli hiukan häilyvä, eli enemmän masuun luottaa. pienen koon takia katsoi napanuoravirtaukset jotka oli ok. pikkunen poikanen, mutta ei estetä tulemasta enää sanoi lääkäri. kaksi tulevaa päivää näyttää säikäytteleekö tuo vaan, vai meinaako tosiaan olla tuloillaan.

lopputulos = loma alkoi nyt. mitään ei nostella, ei käännetä, ei puserreta. hyvästi työpäivät siis. tosin ne kipeimmät hetket joita tänään koin, tekee kyllä moiset toimet hyvinkin mahdottomiksi toteuttaa anyway.

en voi sanoa kuinka helpottunut olen siitä että vauva tuntuu olevan kunnossa. sairasloma vituttaa ankarasti, mutta mä teen kaikkeni vauvan hyvinvoinnin eteen. ja tässä olen, pausella. seuraavat 3-4vkoa. sitten saan heilua normaalisti, koska vaavi on "täysiaikainen" ja voi vielä turvallisemmin syntyä.

juukeli. nyt ekana tilaan hesarin, ja pakkaan sairaalakassin, varmuudeksi. ja heti maanantaina rykään ostoshelvettiin (rauhallisesti) hakemaan ne KAIKKI puuttuvat jutut. ihan varmuudeksi.

edit: löysin juuri kassistani avatun, koskemattoman suklaapatukan. se kertoo jo siitä kuinka kipeä olen päivällä ollut.

parasta

ihan parasta elämässä on kyllä pieni unilämmin ihminen, joka kietoo kädet kaulaan, laittaa nenän sun kaulakuoppaan ja painautuu kovasti syliä vasten. ja kuiskaa. älä mene, mä haluisin olla sun kanssa.

yksi huono puoli

yksi huono puoli on yhteenmuuttamisessa. mein tuoksut todennäkösesti sekottuu. toisen pyykit sattuu vaan tuoksumaan ihan hullaannuttavan hyvälle... kaikesta kivasta joutuu vissiin siis maksamaan. toivottavasti saan monta mukavaa asiaa kuitenkin tuon menetyksen tilalle. toisen pyyhkeitä tuossa iltapesulla nuuhkiessani huomasin ettei se menetys nyt niin pieni meinaan ole...

hiljasta

ai kauhee kun on ollut ahdistava iltapäivä. en ole tuntenut vauvan liikkeitä työpäivän jälkeen. on ollut kyllä kaikkea tekemistä, mutta sitten kun makaa paikallaan, eikä vauva ala sohlaamaan masussa, alkaa inhottavasti sydänalaa kaivella. edes mokkapalataikinan maistelu ei saanut jäbää houkuteltua liikekannalle.

hiljasena hetkenä tuntuu ihankun toisella olkapäällä istuis joku paha, joka kuiskii sitä että mitäs jos asiat ei olekaan nyt hyvin, ja sä et mitään huomaa... ja toisella se järjen ääni sitten kuiskii että kai se vauva saa nukkua ja olla rauhallinen jos siltä tuntuu.

nyt, noin 6h työpäivän päättymisen jälkeen kun funtsin jo kättärille soittamista, tuli mahasta se napakka "tömps,tömps". ai saakeli kun iso kivi vierähti sydämeltä.

p.s. luulen että siellä taas kääntyillään. sillä maha on ollut muutaman kerran pinkeenä ja venyttyneenä ihmeellisen näköiseksi, että voi olla ettei greippi birk borkanpoika myttynen oikeen ehdi nyrkkeilyä reenailemaan, jos se siellä taas meinaa ympäri uida...