turhautumus

saakeli.
lento taitaa olla loppumassa. mä olen turhautunut ja äkänen. työviikot on pitkäsoutusia ja mä kaipaan kotia ja perhettä. illalla tuntuu niin kurjalta että pojan päivä on jo loppu, kun saan omasta mielestä vaan tovin sitä luttailtua.

murun kanssa kun alotetaan jotakin juttelemaan, se tovin päästä sanoo ettei enää voi sanoa mitään oikein, kun keskustelu mun kanssa ajautuu automaattisesti "väärille" raiteille, ja lopuksi sen kaikki sanomiset on mun korvissa pahasta. hmh. parempi vissiin olla ihan hiljaa vaan.

sitten on vielä se iltapväpahoinvointi. mä olen ollut kauheissa päänsäryissä ja yrjötyksissä poikkeuksetta kun kotimatka töistä alkaa. vituttaa pidätellä yrjöä se harva se päivä tunnin verran ennenkun helpottaa. olen kokeillut syödä enemmän. juoda enemmän. ei auta. olkoon. yrjötys.

oli meillä tyhy-iltapäiväkin. ihmeellistä pilkunviilausta ja lässytystä. meillä on tosi hieno ja ainutlaatuinen (luulen) työyhteisö, ja jos isoja ongelmia ei ole, niin miksi niitä pieniä pitää höylätä? ja sitten valittaa kun pienistä valitetaan.

ja kävin mä elvytyskoulutuksessakin. ja onneksi kävinkin, kun pääsin heti tositoimiin. pelotti ja mietitytti asia pitkään. olin taas ihan tyyni ja cool äksönin hetkellä, ja sitten myöhemmin iski uupelo ja suru. joka kostautui sekavina unina. ja aamulla väsytti.

ja aamulla sain kuulla etten saa penniäkään tulospalkkaa. rällätkää muut vaan tonneillanne. ei vois vähempää kiinnostaa ees.

positiivista on se että kun soitin murulle itku kurkussa aamulla töistä ja ähisin etten kestä mitään paskaa enempää, oli se naistenkäsittelyekspertti ottanut ja siivonnut koko huushollin mun työpäivän aikana. koko. huus. hollin.  katosta. lattiaan.

nyt jos mä jaksan suihkuun mennä, ja sänkyyn kömpiä alkamatta tillittämään tai raivoamaan, niin aamulla voin itseäni onnitella. tiukoilla mennään...